Minulta on pyydetty jonkinlaista selontekoa lukemistani kirjoista. Tutkitaanpa siis akuutisti käsillä olevia teoksia ja listaillaan tähän mennessä luettuja, lukemisen alla olevia ja mitä olisi tarkoitus lukea.
Aloitetaan siitä, mitä aivan ehdottomasti pitäisi lukea:
Tenttikirjallisuutta. Juha Herkmanin Audiovisuaalinen mediakulttuuri. Tentti parin viikon päästä. Fiksuna tyttönä kirja aukaistaan aikaisintaan viikkoa ennen tenttiä. Bahh.

Mitä tekisi mieli lukea tenttikirjallisuuden sijaan, ja jonka parissa aikaa kulutetaan tappotylsillä luennoilla:
Sam Williamsin kirjoittama elämäkerta
Richard Stallmanista:
Free As In Freedom. Mies on kenties maailman tunnetuin hakkeri ja ohjelmistopatenttien vastustaja ja GNU-projektin perustaja. Hakkerilla ei tässä yhteydessä tarkoiteta tyypillistä tietoturvaterroristia, vaan ohjelmoijaa, joka parantaa ohjelmistoa kirjoittamalla omaa koodiaan vanhan sekaan, päälle tai alle. Hakkerikulttuurille tyypillistä on avoimuus - se, että kuka tahansa pääsee käsiksi ohjelmistokoodiin ja voi parantaa sitä tai kehittää sen päälle ihan uutta. Vastaavasti muut pääsevät käsiksi tähän paranneltuun ja kehitettyyn koodiin. Kaikki voittavat, ohjelmat ovat parempia ja ohjelmistoja käyttävä yhteisö saa tehtyä asiansa sujuvammin. Siinä menee käsitys immateriaalioikeuksistakin uusiksi. Hyvin peräänantamaton, periaatteen mies tämä Stallman. Sieluntoveri on kivasti. Toverinsa kuvailevat tätä jopa hankalaksi ihmiseksi.

Samaa sarjaa, tällä kertaa pitäisi lukea -kategoriassa, on
Steven Levyn teos
Hackers. Tämä ja Free As In Freedom ovat molemmat poikaystäväni teoskokoelmaan kuuluvia kappaleita, ja suostuttelun jälkeen tartuin viimeksi mainittuun ja aloin sivistää itseäni.

Idealismista hömpempään päin.
Audrey Niffeneggerin Time Traveller's Wife on yksi lempikirjoistani. Sain sen jokunen vuosi sitten syntymäpäivälahjaksi hartaan toivomisen jälkeen, ja luin sitä valtavan suuren liikutuksen ja huvitusen vallassa. Muistikuvani romanttisista kirjoista koostuivat lähinnä Sweet Valley High -hömppäsarjasta, ja voin vakuuttaa, että tämä oli rutkasti sitä laadukkaampaa tavaraa. Olihan siinä jopa ripaus scifiä.

Vieressä näkyvät myös
Dan Simmonsin Hyperion (yhä kesken) ja
Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi. Myös
Tove Janssonin Muumipappa ja meri on rakas teos. Vaan mihin lienee eksynyt hyllystäni
Tolkienin Taru sormusten herrasta...
Neil Gaimanin tuotannosta vain
Sandman-sarjakuvat vetävät vertoja
Coralinelle. Pelottavin lastensatu koskaan. Ja tunnelma, tunnelma! Hrrh.

Sarjassa lukeminen yhä työn alla löytyy myös kokoelma
H. P. Lovecraftin klassisia novelleja ja tarinoita. Tästä ei kauhukirjallisuus parane. Vaan kuten sanoin, tämä on yhä hyvin kesken.

Keskeneräisillä jatkuu.
Douglas Adamsin kokoelmateoksesta
Linnunrata luettuina on vasta
Linnunradan käsikirja liftareille ja suurin osa
Maailmanlopun ravintolaa. Kieltämättä viimeksi mainitussa mieleen on jäänyt elävästi kohtaus ravintolassa, jossa puhuva nauta kävelee pöytään esittelemään paistikelvollisia ruumiinosiaan ja haluaa tulla syödyksi. Se on jalostettu sellaiseksi. Se jopa ampuu itse itsensä. Eräs kirjamme päähenkilöistä kokee tämän vastenmieliseksi, ja kieltäytyy syömästä elävää olentoa, joka haluaa tulla syödyksi. Kun hänelle huomautetaan, ettei ole parempi syödä sellaista, joka ei halua tulla syödyksi, ja että kasvitkin ovat eläviä ja ajattelevia olentoja, päähenkilömme päätyy syömättömyyslinjalle. On se elämä maailmankaikkeudessa vaikeaa.

Paras ja lienee ehkä myös ainoa lukemani runokirja on Arno Kotron Sanovat sitä rakkaudeksi. Lyhyen ja ytimekkään teoksen lukee helposti puolentoista tunnin junamatkalla.

Lisää Muumi-kirjoja. Parasta suomalaista lastenkirjallisuutta, sanon minä. Myös sarjakuvat ovat varsin viihdyttäviä niin lapsille kuin aikuisillekin, joskin kukkahattutädit ja -sedät kyseenalaistanevat niiden sopivuuden keskenkasvuisille. Sentään sellaisia elämän realiteetteja kuin pilvenpössyttelyä ja erilaisia huijausbisneksiä niissä esitellään. Ehkä joku Hesarin foorumilla tärkeilevä keksii vielä keinon syyttää kouluammuskeluja Muumien lapsia ja vanhempia turmelevasta vaikutuksesta.

Tämä on itse asiassa ihan täysin poikaystävän kirjallisuutta, sattui lojumaan jossakin pahvilaatikossa. Jonkinlainen elämäkerta sekin. Liittyy jollain tavalla kehon ja mielen voiman rakentamiseen ja hallintaan.

Ja lopuksi vessalukemistona tuorein Image. Kilpailussa voitettu vuosikerta on tullut hyvään tarpeeseen, kerrankin vessassa jaksaa istua juuri niin pitkään, kuin asia vaatii. Lehden lueskelee sopivasti kuukauden vessaistunnoilla läpi, kun taas uusi numero kolahtaa ovesta sisään.

Kirjahyllyn kätköistä löytyy lisäksi myös
Richard Dawkinsin God Delusion,
Esko Valtaojan Kotona maailmankaikkeudessa,
Barack Obaman Dreams From My Father,
Philip Pullmanin Universumin Tomu -trilogia,
Neil Gaimanin Sandman-sarjakuvia (keräily kesken),
Jonathan Gloverin Ihmisyys (sekin kesken),
Frank Herbertin Dyyni lukuisine jatko-osineen sekä joitakin sekalaisia
Oscar Wilde -teoksia, joiden päälle poikaystävä selkeästi ymmärtää enemmän kuin minä, joka en kovin
Dorian Grayn muotokuvasta lukiossa vaikuttunut. Ehkä olen vain vähän tyhmä. Vaihtoehtoisesti olen liian nuori ymmärtämään moista. Mummun kirjahyllystä sen sijaan voisin ryöstää itselleni
Mika Waltarin Sinuhe, egyptiläisen, josta pidin jo yläasteikäisenä. Lukemista ja hieman kypsempää ikää odottaa hyllyssä niin ikään syntymäpäivälahjaksi anoppikokelaalta saatu
Virginia Woolfin kootut teokset -kokoelma.
Oma lukunsa ovat myös useat, hyllyyn ajautuneet ruokateokset, joista löytyisi tsiljoonittain erinomaisia reseptejä, mutta joiden selailuun ei koskaan ole aikaa tai kärsvällisyyttä puhumattakaan suunnitelmallisesta ruuanteosta. On suorastaan naurettavan helppoa vain kumauttaa pannulle kasa pakastevihanneksia, mausteita ja kiehauttaa riisit. Hyvä jos edes vahtia tarvitsee. Yritäpä siinä sitten saada ihminen keskittymään edes erilliseen sipulin pilkkomiseen ;o
Löytyykö kirjasamiksia?