27.12.2009

Matka Keski-Maahan

Olen pienestä asti rakastanut kirjoittamista. Olen myös rakastanut tarinankerrontaa, tapanani oli muksuna keksiä villejä juttuja ja viihdyttää aikuisia hassuilla tarinoilla. Ne olivat tosin enimmäkseen yhdistelmiä elokuvista, joita olin nähnyt, mutta aikuiset olivat ihmeissään. Kun opin kirjoittamaan, kirjoittelin tarinoita vihkosiin ja tein niistä "kirjoja". Koulussa muiden kirotessa aineidenkirjoitustunteja, minä tykkäsin touhusta ja olin melkein aina nopein. Kasiluokalla voitin valtakunnallisen kirjoituskilpailun ensimmäisen palkinnon. Tuntuu suorastaan kohtalonomaiselta putkelta, että kirjoittaisin tavalla tai toisella myös isona työkseni, mutta toisaalta putket ja kohtalot ovat aina puistattaneet minua. Tuntuu kuin ei olisi muita vaihtoehtoja, kirjoittaminen on aina ollut niin voimakas osa kykyjäni ja identiteettiäni: Saa nähdä, miten käy.

Talvipäivän ratoksi ajattelin kuitenkin julkaista tuon kasiluokalla kirjoittamani tarinan, jonka kirjoitin kolmasosittain kieli poskessa, "että nyt saisi jonkun osallistumistyön vaan tässä koulun äikän tunnilla tehtyä ja lähetettyä". Hieman ironisesti ajattelin loppuratkaisusta, että onpas hölmö tapa päättää juttu, mutta tälläsestä tyylistähän ne aikuiset varmaan tykkää. Noh, niin. Nyt myöhemmin sekin vaikuttaa jo paremmalta ratkaisulta kuin silloin. Kolmoispisteitä tosin on edelleen liikaa... Vaarini oli tarinasta hirveän vaikuttunut: Kirjallisuutta kammoava mies totesi melkein itkeneensä juttua lukiessaan. Se olkoon jo saavutus.

*******************

Matka Keski-Maahan

Olipa kerran pienessä unisessa kaupungissa, sellaisessa jossa kaikki tuntevat toisensa ja jossa ei ikinä tapahdu mitään merkittävää, nuori tyttö. Hän oli aivan tavallinen tyttö, kiltti ja kunnollinen. Hän piti kirjoista, kirjasto oli hänelle kuin toinen koti ja fantasiakirjallisuuden käytävä kuin oma huone. Kukaan ei siis yllättynyt nähdessään hänet siellä taas, luultavasti jo kymmenennen kerran sillä viikolla.

Tyttö antoi katseensa liukua kirjasta toiseen, pitkin kirjojen pölyisiä selkämyksiä, kunnes löysi etsimänsä. "Kuninkaan Paluu", kirjan kannessa luki. Hän avasi ja selasi sitä hetken, sitten pysähtyi lukemaan lempikohtaansa..

Yhtäkkiä raikas, puiden lehdiltä ja marjoilta tuoksuva tuuli kävi käytävän läpi. Tyttö nosti hitaasti katseensa, ja näki ympärillään kirkasta valoa, joka lähes sokaisi hänet. Jostain kaukaa hän kuuli kauneinta koskaan kuulemaansa laulua, ja lasten helisevää naurua. Seinät hänen ympärillään muuttuivat utuisiksi, hyllyt muuttuivat, ajatukset tanssivat hänen ympärillään. Sitten hän kuuli askeleita, vaimeita ja keveitä, mutta samalla kaikuvia; ne lähestyivät tyttöä…

Kun hän kirkkaudelta taas näki, hänen edessään oli hento hahmo, valkea kuin pilvi, sädehtivä kuin timantti, kaunis kuin aamukaste. Se otti varovasti häntä kädestä kiinni, ja johdatti kohti valoa. Tyttö ei pelännyt, sillä nyt hän kuuli lintujen viserryksen, ja hän astui eteenpäin. Siinä samassa hän näki taas ympärilleen; vihreitä niittyjä, kaukaisia vuoria, tummia metsiä, tuoksuvia kukkia, hän tunsi auringon valon ihollaan, ja tiesi heti mitä maisema hänestä muistutti, hän oli nähnyt sen ennenkin, mielessään, J.R.R. Tolkienin kirjoja lukiessaan… Sitten hän katsoi hahmoa, joka hänen mielestään muistutti aivan kirjojen haltiaa.

Hän seurasi sitä eteenpäin mäelle, ja heidän eteensä levittäytyi henkeäsalpaava maisema, joka tuntui kuhisevan elämää, mutta oli silti hiljainen, kuin rauhallisuuden tyyssija… Haltia katsoi tyttöä, ja juoksi sitten alas mäkeä nauraen ja jotakin kaunista laulua laulaen…

Tyttö katsoi hetken hänen peräänsä, kääntyi sitten, ja palasi valoon. Hetkeä myöhemmin hän oli jälleen kirjastossa, fantasiakirjallisuuden käytävällä, ”Kuninkaan Paluu” edelleen kädessään. Tyttö katsoi kirjaa hetken, ja laittoi sen sitten takaisin hyllylle syvään huokaisten…

*******************

Todisteeksi vielä kunniakirja, jonka mummu kehysti heti alkuunsa ja ripusti seinälle:

book shelves 3

23 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Olisiko jokin arvonta hyvä, kun alkaa uusvuos ja uuret kujeet? =)

Maria kirjoitti...

Hehe joo toki :) Pitäs vaan keksiä palkinnot ;P

Anonyymi kirjoitti...

Mua hämää miten sulla on niin paljon "alkeellisia" kielioppivirheitä... Siis kun kerran aika usein hehkutat sitä miten tykkäät ja osaat kirjoittaa. Esim. kaksoispisteen jälkeen tulee pieni kirjain (ellei kaksoispisteen jälkeinen sana ole erisnimi).

"Tuntuu kuin ei olisi muita vaihtoehtoja, kirjoittaminen on aina ollut niin voimakas osa kykyjäni ja identiteettiäni: Saa nähdä, miten käy."

"Vaarini oli tarinasta hirveän vaikuttunut: Kirjallisuutta kammoava mies totesi melkein itkeneensä juttua lukiessaan."

Ja-sanan eteen taas ei tule pilkkua, jos ja-sanalla alkavassa lauseessa ei ole omaa predikaattia.

"Jostain kaukaa hän kuuli kauneinta koskaan kuulemaansa laulua, ja lasten helisevää naurua."

Maria kirjoitti...

Kieliopppi ei ole koskaan ollut mun vahvin alue, joten voit ihmetellä sitä asiaa aivan rauhassa.

Sama pätee muiden kielten kielioppipin. Olen aina oppinut kieliä lukemalla, kuuntelemalla ja tuottamalla itse, en pänttäämällä päähäni sääntöjä, itse asiassa, aina kun yritän päntätä päähäni sääntöjä, kaikki hämärtyy entisestään. Tästä syystä koulujen kielioppiin keskittyvät kieltentunnit olivat minulle useimmiten tylsiä - osasin jo valmiiksi kirjoittaa kohtuullisen oikein, ja monimutkaisten sääntöjen opettelu oli lähinnä ärsyttävää. Halusin tuottaa sisältöä ja antaa ajatusteni virrata paperille, en painiskella predikaattiviidakossa tai pilkkujen kanssa.

Ainahan toki sitä yrittää oppia uutta ja parantaa taitojaan, mutta toisaalta väittäisin, ettei kirjoituksistani tule käsittämättömiä tai sisällöttömiä, puhumattakaan vääristä merkityksistä, jos mukaan livahtaa muutama sen laadun pilkkuvirhe, joita tapaan tehdä.

Anonyymi kirjoitti...

Suomen kielen opiskelijaa varmaan lyödään tämän kommentin vuoksi:

Mua ärsyttää puolestani suunnattomasti pienten kielioppivirheiden tuijottaminen sen kokoluokan suurennuslasilla, että itse sisältö tekstin takana hämärtyy. Esimerkiksi blogitekstiltä kukaan tuskin vaatiikaan täydellistä kieliasua.

- Mari

Maria kirjoitti...

Tuo muuten kuvaa aika hyvin munkin tuntemuksiani :). Virheitä kun voi tehdä niin eri tasoisia, ja luultavasti aika harva osaa tuottaa aivan kaikkien sääntöjen mukaista, täydellistä kieltä ja vieläpä koko ajan. Tuossakin anonyymiltä jäi itseltään pilkku miten-sanan edestä.

Yritän toki tosiaan korjata virheitäni ja oppia, ja kirjoittaakin mahdollisimman hyvin ja kulloisenkin tilanteen vaatimalla tavalla. Olenhan jo oppinut blogin ja ystävällisten ihmisten ansiosta sen, miten vanilja oikeasti kirjoitetaan ja alkanut päästä eroon säännöllisesti yläasteelta asti päällä olleesta rektiovirheestä.. ;) Mutta aina ei kuitenkaan tunnu siltä, että haluttaisiin vilpittömästi auttaa, vaan lähinnä vain piikitellä ja vähätellä ja samalla missata koko pointti.

Katja kirjoitti...

En kyllä yhtään ihmettele että olet tuolla tarinallasi voittanut kirjoituskilpailun, kertakaikkiaan upea!:) Ja täällä toinen kirjoittamista rakastava ilmoittautuu.:) En tosin tainnut olla luokan nopein kirjoittaja, aineet kun tahtoivat venyä niin pitkiksi (ala-asteella kirjoitin kerran 17-sivuisen aineen, käytössä oli sellaiset pienet pitkämäiset ainevihot).:D Kutosluokalla äikänope ei uskonut minun keksineen ainetta itse (kutsui äidinkin koululle ja tenttasi häneltä olenko kopioinut sen jostain kirjasta, kirjoitin näet aineen kotona kirjoituskoneella sormimurtuman vuoksi) ja antoi seiskan..ainoa kirjoitusvirhekin oli päähenkilön sukunimi joka oli Von*jotain* ja olin kirjoittanut sen yhteen enkä erikseen.:D Kiepioppi on toki tärkeä, mutta kyllä ainekirjoituksessa mun mielestä enemmän ainakin kuuluisi antaa painoarvoa mielikuvitukselle, kerrontataidolle jne.. Kirjoitus- ja kielioppivirheitä tulee jokaiselle joskus!

Maria kirjoitti...

Haa, samiksia! ^^ Mäkin kirjoitin muuten yläasteella pari jotain superpitkää ainetta, melkein vähän kävi sääliksi opettajaa kun varmasti meni aikaa sen lukemiseen ja korjaamiseen.. :P Hehe, toi on jo aika paha, ettei opettaja meinaa uskoa sitä sun tekstiks ollenkaan! :O :D

Mulla muutenkin joskus tulee sellasia flow/maanisuustiloja, että saatan alkaa työstämään jotakin asiaa, usein tekstiä, joskus jotain jotain muuta (viimeksi niitä joululahjapaketteja!), ihan mielettömällä intohimolla ja keskittyneisyydellä ja teen ja teen ja teen. Samalla metodilla joskus tein meidän penkkareihin yhdessä illassa valmiin käsikirjoituksen yhdessä pidetyn brainstormingin pohjalta :P Harmi ettei mun ahkeruus oo vähän tasasempaa ja jakaudu vähän pidemmälle aikavälille...x)

Maria kirjoitti...

Tseh, mitäs just sanoin niistä rektiovirheistä. x) Olen vakuuttunut siitä, että koko rektiosysteemi pitäisi Kielitoimiston muuttaa, kun se tuntuu olevan niin vaikea asia niin monille ihmisille ;).

Anonyymi kirjoitti...

Voisitko julkaista joskus jonkun tuoreemman tarinasi? :)

Maria kirjoitti...

Mm, en ole kirjoittanu hetkeen fiktiota... :) Ollu jotain asiaesseitä enimmäkseen...

Anonyymi kirjoitti...

Haluasitko kertoa sukunimestäsi ja sen taustoista. Suomalaiselta/ruotsalaiselta se ei vaikuta, joten olisi jännä kuulla nimen historiasta ja alkuperästä. Miten muuten sukunimesi lausutaan? Ymmärrän hyvin jos et halua jakaa tietoa nimestäsi täällä blogissa.

Maria kirjoitti...

Hehe, joo se kuulemma sopis Italiaan tai Japaniin hyvin, mutta minun tietojeni mukaan nimi ja sitä edustavat ihmiset (Suomessa n. 70-80 kpl) ovat kyllä kaikki ihan supisuomalaisia. Morri tarkoittaa kalastusvälinettä: http://www.karismax.com/morrit.html Nimi lausutaan aivan kuten se kirjoitetaankin. Eräs tunnettu esi-isä on maineikas karhunkaataja Martti Kitunen Virroilta, 1700-luvulta.

Anonyymi kirjoitti...

Tosi hieno tarina, mutta aika paljon häiritsi se että kuusi lausetta loppui kolmeen pisteeseen. Se tekee tekstistä tosi ärsyttävän lukea. Muuten aineesi oli kyllä hieno ja "uneksiva" :)
Itse olen kasiluokalla ja rakastan myös kirjoittamista, mutta toisin kuin sä, oon aika oikeinkirjoitusfriikki ja rakastan korjata muiden kirjoitusvirheitä ;)

Ps. Itsekin tulin juuri yhdessä kirjoituskilpailussa toiseksi :)

Maria kirjoitti...

Ohan se päteminen toisinaan hauskaa, mut joku raja siinäkin ;D

Anonyymi kirjoitti...

raja ei siis mene siinä että julkaisee oman 8-luokkalaisena kirjoittamansa aineen ja kuvan saamastaan kunniakirjasta?

Maria kirjoitti...

Joo ei ;)

Prefecta kirjoitti...

:D

-p-
http://anotherfabday.blogspot.com

Samuel kirjoitti...

Minuakin ärsyttää merkityksettömien typojen tuijottaminen. Ehkä siksi että olen itsekin aika hukassa erityisesti pilkkujen suhteen, niitä tulee aina ylimääräisiin paikkoihin ja toisaalta jää puuttumaan. Mitä hemmetin väliä, kunhan selvää saa. :D Lehtijuttuja voinee arvostella tiukemmin, mutta blogit hei...
Jos joskus kustantamolle lähetät tekstiä, niin vasta siinä vaiheessa kannattaa tarkemmalla syynillä oikolukea.

Sattumoisin kirjoitin eilen itse kirjastoon ja kirjoihin liittyvän tarinan. :) Haluan vain ottaa pari kuvaa sitä varten ennen kuin julkaisen.

Maria kirjoitti...

Odotan sitä innolla!

Lehdilläkin on usein vielä oikolukijoita, jotka tarkastavat tekstin ennen sen päätymistä painoon :P Ja hyvä niin! Läpäisin kyllä oikeinkirjoituskurssit tuossa toimittajakoulussa, jossa opiskelen, mutta kuten nähdään, virheitä tulee edelleen. :P Toisaalta, eivätpä nuo lehtitekstitkään aina virheettömiä ole. Eiköhän meistä jokainen tee kuitenkin osapuilleen parhaansa aina kulloisessakin tilanteessa :)

Stazzy kirjoitti...

Houlà, lehtitekstit välillä onkin.
Ei pelkkiä pilkkuvirheitä, vaan ihan oikeita rektio- ja ajatusongelmia :D

Ähä@blogspot

Valmennuskursseista

Selkeä ja virheetön teksti on nautittavampaa luettavaa kuin virheitä vilisevä, mutta minua ei virhe häiritse jos en sitä itse huomaa. Jatkuva väärinpilkutus tai hammas harjat ja liha pullat ovat tuskallisempia katsella kuin satunnainen puuttuva kapitaali.

Täydellisyyttä on melkoisen turha vaatia muilta niin kauan kuin ei itse ole täydellinen. Mites sitä Suuressa Kirjassa sanottiinkaan: Löytää rikan toisen silmästä muttei malkaa omastaan.

Anonyymi kirjoitti...

Mullakin tuli sun sukunimestä jotenkin heti mieleen Italia... Japanilaiseksi se ei kyllä sopis, koska japanissa ei ole tuplaärrää (tai tuplaällää, koska siinä kielessä r ja l on sama äänne). Yritäpä vain saada japanilainen sanomaan esimerkiksi nimiä Kalle tai Karri :D Sieltä tulee sellainen piiitkä, aaltoileva "Karrrrrrrre", tai mahdollisesti kysyvän ilmeen kera pelkkä "Kare".

Maria kirjoitti...

Oolrait, mielenkiintoista infoa! ^^

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...