3.12.2009

Inspiraationa Alien-saaga

Kuten hyvät lukijani luultavasti jo tiedättekin, scifi on ollut minulle teinivuosista lähtien hyvin lähellä sydäntä, ja jo sitä ennen. Ensimmäisiä näkemiäni scifielokuvia taisi olla juurikin Aliens (jatko-osa Ridley Scottin ohjaamalle Alienille), josta sain sain paitsi hämähäkkifobian (ellei minulla jo ollut sitä ennestään, ei voi muistaa), hieman väristystä pimeässä yksin olemiseen, myös jonkinlaisen alun naissankarikuvastolleni, johon siis nykyisellään kuuluu (Mr. Blackwellin moneen kertaan tyylittömimpien julkkisnaisten listalle heittämä) Sigourney Weaverin esittämä Ellen Ripley (ks. kuva alla) ja lisäksi ainakin Aeryn Sun Farscapista (Claudia Black on ihana). Katselinpa viehtymyksellisesti myös Pitch Blackissa Carolyn Fryta, jota esitti Radha Mitchell.

Image and video hosting by TinyPic
Kuva: Twentieth Century Fox Home Entertainment (Alien 4)

Kaikki nämä sankarittaret suosivat mustaa, toisinaan jopa vähän valkoista, harmaata ja maastonvihreää, satunnaisia kiiltäviä materiaaleja, yksinkertaisia yläosia, toisinaan nahkatakkeja ja ennenkaikkea järeitä buutseja, joissa on joko solkia tai nyörejä. Myös sankarittarien armeijataustat vaikuttavat. Miksi kaikki nämä kolme muuten ovat entisiä tai tulevia entisiä armeijan lentäjiä? Kaipa se on joku moottoripyörämachomiesten scifivastine. Ajattelen myös varhaisteininä kuolaamaani Harrison Fordin näköistä Han Soloa... Jos nyt eivät kaikki näistä mainituista hahmoista suorastaan machoile, niin ainakin ollaan seksikkäitä, voimakkaita mutta samalla haavoittuvaisia.

Minua kiehtoo kuitenkin myös muut asiat kuin vain sankarittarien uniformut. Alien tarjosi massoille uutta näkökulmaa scifiin yhdistämällä pelottavan aidon tuntuista avaruusseikkailua pelottavan aidon tuntuiseen kauhuun. (Alien onkin oikeastaan ensisijaisesti kauhuelokuva, joka sijoittuu avaruuteen.) Tarinan laatinut Dan O´Bannon teki tämän lainaamalla hurjan määrän vaikutteita aikaisemmista scifitarinoista, kirjallisuudesta ja elokuvista, ja yhdistämällä näistä jotain niin hyvällä tavalla hirvittävää, että se ryömii vieläkin painajaisiini, jos erehdyn katsomaan elokuvaa tai lukemaan kirjaa yksin pimeässä.

Image and video hosting by TinyPic

Samoin en saa mielestäni H.R. Gigerin töistä (ks. kuva yllä) syntyneitä hirviöitä, niiden kosteita, kiiltävän mustia nahkoja, tummuneen metallin värisiä hampaita, piiskamaista häntää ja varmasti jokaisen elokuvat nähneen mieleen syöpynyttä pitkäkäistä kalloa. Piirrosten peniksiä muistuttavat piirteet tekevät asiasta jotenkin yhä kammottavamman ja kiehtovamman vetoamalla seksuaalisuuteen - mitä päivänvalolta piilotettavia fantasioita itse kullakin on vintillään haudattuna sen perimmäiseen nurkkaan? Missä näitä kammottavia olioita on, siellä on myös eriskummallinen viidakko mekaanisella tavalla orgaanisia (tai sitten orgaanisella tavalla mekaanisia, en osaa päättää mitä ne tuovat mieleeni) rakenteita muistuttavia seiniä, kulmia, kaarevia pintoja ja loputon määrä yksityiskohtia. Kaikkea verhoaa harmaan ja mustan kalsean kostea ja limainen olemus. Hrrh.

Ainoa lohduttava ajatus painajaismaisten näkyjen keskellä on se, että Ripley tulee ja pistää kaiken matalaksi huolimatta omista peloistaan, jotka ovat koko ajan vähällä lamauttaa hänet. Neljänteen jatko-osaan mennessä Ripley on joko turtunut tai vapautunut peloistaan (oikeastaan tämä tapahtui jo David Fincherin ohjaamassa kolmannessa elokuvassa, nelososassa asiat saavat jo ihan uuden ulottuvuuden), ja koko sarjan kaari seuraakin oikeastaan Ripleyn psykologista suremisprosessia kieltämisestä (Alien) vihan kautta (Aliens) hyväksyntään (Alien 3) ja siitä kohti uutta huomista (Alien: Resurrection). Toki tämä on vain oma tulkintani. Onko muuten hieman jännää ajatella, että neljännen elokuvan on ohjannut sama mies kuin Amélien?

Mieleenpainuvaa.

Image and video hosting by TinyPic
Kuva: Twentieth Century Fox Home Entertainment (Alien 4)

Tästä alla näkyvästä nahkaisesta rannekorusta iski mulle välittömästi läpi gigermäiset vibat. Hampaita. Leuat. Nihkeän nahkainen pinta, orgaaniset muodot... Pienenä pimeän pelkonsakin sai valjastettua suurien sankaritöiden näyttämöksi, vanhemmiten mielikuvitus ropisee ja pimeästä tulee vähemmän pelottavaa. Aina silloin tällöin kuitenkin tuota kihelmöivää pakokauhua ja sen voittamisesta seuraavaa riemua ja sankarillisuuden tunnetta saa vangittua pieniin yksityiskohtiin. Ei tarvitse alkaa toisintamaan penkkarinaamioitumista (joissa muuten pukeuduin itse asiassa söpöksi jediksi...), mutta viboja voi aina tavoitella ja yksityiskohtia pitää arvossaan. Ja kiiltäviä pintoja. Ja hampaita.
Image and video hosting by TinyPic

Kuva: KM RII via Amelie Boutique (Viper Cuff Bracelet)

Ridley Scottin uusinta Alien-filmatisointia odotellessa.... Voi kyllä, kyllä!

P.s. Rakastin muksuna koneiden ja tietokoneiden näppäimiä ja vipuja. Alienissa ja sen välittömässä jatko-osassa on useita lähikuvia tyypeistä kääntelemässä ja painelemassa nappeja - niistä kuului mukavan tyydyttävä kliksahtelu. Etsiydyinkin usein valtaisan pihamme perukoilla makaavien kuorma-auton romujen ohjaamoihin (vaikkei olisi saanut) kliksuttelemaan suuria ja jännittäviä nappeja ja kuvittelemaan, että olen elokuvassa ohjaamassa alusta, käyttämässä tietokonetta, ohjaamassa robottia... Tekemässä jotakin eloonjäämisen kannalta hyvin tärkeää.

Ensimmäinen kynsilakkani muuten oli rusehtavan ja myrkyllisen vihreä, ajatuksena matkia Alien Resurrectionissa mukavasti vilahtelevia, uudistuneen Ripleyn kynsiä. Kaljua en sentään ole koskaan halunnut.

10 kommenttia :

Ranna kirjoitti...

Kolmannen Alienin ohjasi David Fincher, ei Lynch. :)

Maria kirjoitti...

Aivosolmu, kiitos x)

Tajja kirjoitti...

JES! En ole ainut kuka on salaa haaveillut elokuvien Han Solosta.
Okei, saatan haaveilla vähän vieläkin..

Liina kirjoitti...

täälläkö kuolataan Claudia Blackia? on se kyllä ihana. harmittaa, että Farscape jäi osaltani kesken traagillisesti ykköskauden puolivälissä - mitään ei tuntunut tapahtuvan eikä edes Claudia riittänyt... pitää varmaan ottaa uusintakierros. kaverilla on ne boksilla. se kyllä varmaan haluaa tulla mukaan katsomaan niitä ... pitää pedata vierassänky.

kun sulla nyt on noin äääääärimmäisen hyvä naismaku niin kai ymmärrät arvostaa (ymmärräthän pliis :D) myös Buffya? ;)

Maria kirjoitti...

Taijja, joskus ajattelen, että katsoisin alkuperäisen trilogian taas uusiksi ihan vaan Han Solon takia <3

Liina, tuossa Pitch Blackissa muuten on myös Claudia Black ;) Jos sietää Vin Dieseliä (ehkä kyllä paras roolisuorituksensa, ei siinä mitään) hiljaisena ja ärjynä lihasmachona, mikä miehelle tietysti sopii erittäin hyvin, niin suosittelen sitäkin :P Radha Mitchell tosiaan on siinä sankarittarena kans hyvä :)

Ja Farscape paranee kyllä huomattavasti kakkoskaudella ja kolmoskauden päätösjakso saa mut melkein aina kyyneliin... Claudian hahmo kehittyy ihan huimasti sarjan aikana!

Buffya olen aikanani telkkarista kattonut joo ;) Ihan boksikeräilyyn asti mun vampyyrifanitus ei riitä, mutta Sarh Michelle Geller on kyllä suloisen badass. Vähän muuten samanlaista sulokkuutta kuin sillä Pitch Blackin sankarittarella :P

Maria kirjoitti...

...Ja miksen laittanut tähän postaukseen yhtään kuvaa Aeryn Sunin nahkatamineista... ;P Nooh, ehkä teen niistä aikanaan vielä oman postauksensa, tässä mun ajatuksissa pyöri enemmän ne limaiset örvelöt, jotka syöpyi muksuna mieleen... :P

Anonyymi kirjoitti...

Tampereen taidemuseossa avautuu 30.1.2010 ainutlaatuinen mahdollisuus tutustua sveitsiläisen H.R. Gigerin taiteeseen laajassa H.R. Giger: Art-Design-Film -elokuvaretrospektiivinäyttelyssä.

Maria kirjoitti...

Wau, sinne!

Liina kirjoitti...

itse asiassa Pitch Black on yks mun ikisuosikkileffoista, miten saatoin unohtaa että Claudia on siinä! PB on myös mahdollisesti ainoa leffa, jossa Vin Dieselistä on mihinkään.

Maria kirjoitti...

Joo, oon samaa mieltä x)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...