28.11.2009

Muutama kaunis asia

Kauniiden asioden katselusta on hankala saada tarpeekseen...

prettings (2)
Korut Fashionology.nl (lähikuvia jo ehdittiin kertaalleen toivoa, nyt niitä sitten on enemmän kuin tarpeeksi ;> Olen vähän liiankin rakastunut noihin, älkää ihmetelkö, jos nuo samat killuttimet löytyvät kaulastani vastaisuudessa joka päivä!)
prettings (1)
Piikkikoru Fashionology, niittiranneke Lindex, loput metallit ja nahat H&M
prettings
Vanha Kalevala korun käärmesormuskin pääsi animalistisen korukavalkaadin jatkoksi, kun sen vihdoin sain Kalevan kätköistä taas käsiini. Hyvin sympaattinen otus. Ikuinen klassikko. Asui sormessani yläasteella ja lukiossa.

prettings (3)
Peilikuva ilman meikkiä. Tällänen mä olen. Ei ole mitään ongelmia lähteä kauppaan naturellina, toisaalta joskus kotipäivinäkin meikkaan ja tuijotan onnessani piristynyttä peilikuvaani. Suvussa kulkevia geneettisiä piirteitä: hieman ulkoneva suunalue, ylähuuli ja silmäpussit. Mummulla on kaikki samat piirteet.

Voisko toi sade tuolla pihalla ihan vaihteen vuoks hellittää? Olis kiva taas välillä kuvata ulkonakin, mutta eihän tonne märkään vapaaehtosesti lähde kirveelläkään. Olis myös kiva taas voida laittaa jalkaansa vaihteen vuoksi muutakin kuin kumpparit. Vaikka ne ovatkin hienot, ne ei silti ole se inspaavin jalkineratkaisu. Vaan pitää kai olla onnellinen, ettei vielä ole niitä viikkokaupalla kestäviä räntäkelejä...

Mutta jeah, sainpas sen Pilgrim-tittelin. ^^

17 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Ootpa kaunis ja mielenkiintoisen näköinen ilman meikkiä. Et todellakaan mikään harmaavarpunen...keijukaisten sukua:)

Maria kirjoitti...

Aww, onpa tosi nätisti sanottu, kiitos :) Mäkin alan vähitellen tykkäämään naamastani myös ilman ehostusta, meni hyvä tovi oppia tykkäämään siitä oikein mitenkään päin :)

Anonyymi kirjoitti...

Kuulehan nyt, jos silmäpusseja vähän meikkaisit tästä piiloon niin olisit ehdottomasti nätimpi vähän vähemmällä ehostuksella! Ei silmäpusseissakaan sinänsä mitään vikaa, kaikillahan niitä nyt kuitenkin on :)

Anonyymi kirjoitti...

Joo, munkin mielestä tuo meikittömyys pukee sua superhyvin!

Maria kirjoitti...

Kiitos:)

ja joo, onhan se totta, ja joskus teenkin niin, että peittelen vaan noita pussukoita ja annan muuten olla :P Useimmiten tosin sit kun kerran alkaa sitä meikkipussia hapuilemaan, on tosi vaikeeta olla tekemättä vähän rajausta ja laittamatta ripsaria... ja vähän eläväistä punaa poskille.... ;P Mut varsinkin sen silmien korostamisen kanssa on tosi vaikeeta pidättäytyä :D Mut nooh, ehkä sekin vaihe vielä tulee mulle :)

Samuel kirjoitti...

Lienen vähemmistössä kun pidän ihmisiä muutenkin esteettisempinä kokonaan ilman meikkiä. Eri asia olisi sitten ihan kunnon kasvomaalaus, mutta luonnollisten piirteiden peittämistä en ymmärrä.
That said, enpä kyllä ymmärrä vaatemuotiakaan, mutta Heijastuspintaa lukee silti ihan mielellään. :)

Maria kirjoitti...

Nooh, imho toi vähän vaihtelee, toisilla joidenkin asioiden korostaminen tai peittäminen voi tehdä positiivisen viban, toisilla se sitten näyttää omaan silmään vähän turhemmalta :P Mutta makuasioitahan nämä :) Ja on aina kiva kuulla, että vaatteista ymmärtämättömätkin viihtyy blogini seurassa ^^

Anonyymi kirjoitti...

ihana toi sormus! :)

Maria kirjoitti...

Kiitos :)

Lina kirjoitti...

Nyt nainen sudit paitsioon hetkeksi, olet hurjan nätti ilman meikkiä!

Toivottavasti et loukkaannu, mutta oon jo vähän aikaa katellut että meikkaat silmiäsi ihan liian raskaalla kädellä, omaan makuuni siis :D Etenkin noin tummanpuhuvan tyylin vastapainoksi minimaalinen meikki toimisi mun mielestä loistavasti, vaikka makuasioitahan nämä ovat... :)

Maria kirjoitti...

Joo, niitähän ne juuri on :P Jos muuten taas en meikkaisi, niin kyllä jostain ilmestyisi joku sanomaan, että kyllä kannattaisi x) Et parempi vaan tehä silleen ku itestä hyvältä tuntuu, jokaiselle vaihtoehdolle kun kyllä löytyy kannattajansa :)

johanna kirjoitti...

oohh kivaa metallikamaa.

Anonyymi kirjoitti...

oot paljon paljon kauniimpi ilman meikkiä! vau.

Tintti kirjoitti...

Taas elävä todiste siitä, ettei musta kajaali sovi kovinkaan monelle... Ei siis kantsis mätätä sitä mielin määrin naamaan kun oikeasti näytät noin raikkaalta.

Maria kirjoitti...

Kuten sanottua, täysin puhtaasti makuasia. Minä pidän valtavasti voimakkaista mustista rajauksista, itselläni ja muilla, ja aion käyttää niitä mielin määrin jatkossakin.

Anonyymi kirjoitti...

Näytät tosi kauniilta ilman meikkiä!! Ihan yllätyin!

Tintti kirjoitti...

Käytä toki ihan vapaasti - kauheus on katsojan silmissä! :D

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...