
Toinen suuri tavoitteeni, jonka työstäminen myös jäi muinoin kesken, oli explorer-tittelin hankkiminen siten, että käy suunnilleen jokaisessa paikassa, mitä pelimaailmasta eri mantereilta löytyy. Monet alueet ovat tulleet tutuiksi jo levutusvaiheessa ympäri maita ja mantuja seikkaillesa, mutta kun alueita on paljon, ei niillä kaikilla tule kovin helposti käytyä. Ja kun joka paikkaa ei tunne ja karttakin tunnistaa vain paikat, joissa on joskus ennen käynyt, oli muutamien paikkojen löytäminen alueilla aika haasteellista. Bloodmyst Isle kokonaisuudessaan kenties tuskallisin ikinä, ja olen sentään levuttanut joskus draeneita.
Vaan lopussa kiitos seisoo: löytyretkeilijän titteli on nyt minun, samoin mukana tullut hieno tabardi, joka sointuu upeasti hahmoni tukan väriin. Näyttääkö muuten kampaus tutulta? Se puki mustana versiona niin hyvin death knightiani, että halusin samanlaisen kampauksen palallekin. Lisäsi muuten vanhan rakkaan hahmoni kiinnostavuutta huomattavasti!

Halloween-viikolla WoW oli myös täynnä kaikenlaista tapahtumaa ja sälää, ja tavoittelinkin tuskallisesti Hallowed-titteliä. Sain lopulta kaiken muun tehtyä ninja-asun saamista ja Headless Horsemanin tappamista lukuunottamatta. Olisinpa levuttanut vähän ahkerampaan, nyt se jäi tasan 74:ään, kun 75 on minimivaatimus pahiksen esiinkutsumiselle. Olen tunnetusti aika laiska levuttaja. Nooh, ensi vuonna sitten... Nyt kieltämättä olisi ollut killassa olemisesta hyötyä.
Kuten nokkela myös kuvasta huomaa, olen ottanut aikaisempien holy 4 life -kykyjen rinnalle myös retribution -taitopuun (päättele se kahden käden suuresta aseesta): kiitos dual spec. Tästähän tulee aikamoiset death knight vibat... Me tykkää!
Seuraava tavoite: level 80 ja kenties ratsujen keräilyharrastus edessä. En mä niin paljon enää siitä death knightista pidäkään, sillä on ihan väärä asenne elämään. ...Sanoo paladin, joka toisinaan kuvittelee olevansa osa Royal Apothecary Societya. Hänellä on jopa Apothecary's Robe ja synkkä myrskylyhty. Synkkä hahmo kiertää toisinaan Silvermoon Cityssä lopettamassa kissoja, joiden epäillään olevan altistuneita laboratoriosta karanneelle ruttovirukselle... Krhm. Osaan ropettaa yksinänikin.
3 kommenttia:
Itsellä meni halloween-viikko niin halloweeneillessä, että jäi levuttaminen ihan kokonaan :D Edelleen siellä hikisessä 73:ssa... Ja tuo explorer on seuraava tavoite mulla. Kovasti siinä halloweenin oheessa sitä yritin, mutta taitaa olla vielä aika kaukana. Toivossa on hyvä elää..
Tää kaikki menee multa ohi niin lahjakkaasti, että tätähän on suorastaan kiva lukea! :D
Juskan, hehe, tokitoki :)
Bubble, hahaa, siitä tulee niin absurdia, että se on kiehtovaa :D
Lähetä kommentti