12.10.2009

Ymmärtämätöntä uskonnonvapauden tulkintaa

Jokaisella lapsella on oikeus kasvaa kristinsuskoon. On ymmärtämätöntä uskonnonvapauden tulkintaa, mikäli tätä oikeutta ei kunnioiteta, vaan annetaan lapsen valita itse uskontonsa. Eiku siis mites se Suomessa olikaan...

Stazzy nosti esille taannoisen arkkipiispa Jukka Paarman aika mielenkiintoisen lausunnon Kaleva-lehdessä. Paarman mielestä uskonnonopetus on paitsi jokaisen oikeus, niin hänen mielestään se, että lapsen annettaisiin kasvaessaan valita itse oma uskontonsa, on ymmärtämätöntä uskonnonvapauden tulkintaa. Siis tiiviimmin muotoillen: "Vapaus valita oma uskonto on ymmärtämätöntä uskonnonvapauden tulkintaa." Tämä selvä - vaan tajusikohan mies itse mitä nyt oikeastaan tuli sanoneeksi? Ja vielä kotonakin pitäisi vanhempien antaa uskonnollista kasvatusta, kutinalla arvaan, että Paarma tarkoittaa tällä lähinnä kristinuskonnollista. Miten sitten pätee vaikka nyt tyystin uskonnottomien perheisiin, tai vaikkapa muslimiperheisiin... Sitä samaa myös Stazzy kysyy.

Täällä taas kannatetaan yhä sitä yleissivistävää ja puolueetonta, tasapuolista opetusta maailman uskonnoista ja filosofioista, ainakin nyt siellä koulun penkillä. Maailmankatsomus on mielestäni ihan suotavaa rakentaa mahdollisimman laajan kokonaiskuvan, mielellään myös totuudenmukaisen sellaisen, pohjalta. Ja jopa hyvin ymmärtämättömästi täällä kannatetaan myös jokaisen oikeutta valita oma usko ja/tai uskontonsa, tai olla valitsematta. Allekirjoittanut on valitsematta.

56 kommenttia :

kimuralini kirjoitti...

täälläkin ollaan valitsematta.bloglovinissa näkyi vaan ekan kappaleen 2 ensinmäistä lausetta, voit varmaan uskoa että järkytyin, niin paljon kun näistä yhteiskunnallisista asioista tiedänki .. !

Anonyymi kirjoitti...

Voisihan tuon tulkita niinkin, että Paarma kritisoi niitä jotka eivät anna minkäänlaista (uskonnollista tai elämänkatsomuksellista) valistusta lapsilleen vaan jättävät nämä täysin pimentoon. Kuten Paarma artikkelissa sanoo, "ihminen tarvitsee rakennusaineksia".

Ja kyllä se uskonnonopetus kouluissa on mielestäni hyvä olla olemassa niille, jotka siellä haluavat käydä, ei ehkä tosin nykyisessä muodossaan pakollisena oppiaineena.

Oli niin tai näin, onhan tuo huonosti muotoiltu (valmistelematon? möläytetty?) lausunto josta taas uskontoja (ja niiden opetusta yms) kritisoivat saavat vettä myllyyn. Myös minä. :D

Rokkirusetti kirjoitti...

Huomasin jutun HS:stä ja reaktioni oli sama kuten jo pidemmän aikaa eri uskonkiihkoilijoille: nauroin. Mitähän seuraavaksi?
Minä ainakin annan lapseni valita oman näkökulmansa maailmaan, vaikkei herra Paarma siitä pitäisikään.

Samuel kirjoitti...

"No mutta siis mitä haittaa kristinuskosta on lapselle?" kuulee usein tämän 'vapauden' puolustajilta. Sekä "Se on osa suomalaista kulttuuria!" Vaan jotenkin olisi toinen ääni heilläkin kellossa jos koulussa paukutettaisiin kakruille vaikkapa suomen muinaisuskoa.

Vähän aikaa sitten paikallisessa sanomalehdessä joku pastori voihki miten kauheaa on ettei nykyaikaisessa kasvatuksessa painoteta iltarukouksen tärkeyttä. No siis yhyy.
Äh, tämä aihe saa minut kiukustumaan ihan liikaa, en voisi blogata siitä ilman monia kirosanoja.

Maria kirjoitti...

Anonyymi, joo, toki voi olla näin, silti vaan tuo muotoilu jää aika ihmeelliseksi. Voihan nyt muksulle rakennusaineita, tietoa ja näkemystä maailmasta ja erilaisten ihmisten ajatuksista tarjota ilman erityistä uskonnollista kasvatustakin :P

Mä voisin kannattaa kaikille yhteistä oppiainetta, joka voisi olla jotain sellaista kuin elämänkatsomustieto nykyään, tasapuolista uskontoihin ja filosofioihin tutustumista, niiden historiaa ja etiikkaa, pohtimista ja keskustelua. :)

Anonyymi kirjoitti...

Jep, muotoilu ei ollut ehkä ihan loppuunmietittyä.

Ja kuvailemasi elämänkatsomustieto olisi toki minunkin mielestäni aika ideaalivastine nykyiselle uskonnonopetukselle. Silti ei mielestäni pitäisi varsinaisesti olla tarjoamatta oman uskonnon opetusta halukkaille, ei välttämättä pakollisena mutta edes valinnaisena oppiaineena.

Näin Paarman lausunnosta sivupoluille johdettua pohdiskelua :P

sansu kirjoitti...

Elämänkatsomustieto ois kyllä hyvä vastine uskonnonopetukselle. Toki siinä mielessä ois hyvä ehkä hieman enemmän paneutua kristinuskoon/ luterilaiseen kirkkoon, kun kumminki suurin osa suomelaisista kuuluu ev.lut.seurakuntaan. Siis ihan kulttuurin, tapojen ym. vuoksi siitä olisi hyvä tietää vähän enemmän.

Kristina kirjoitti...

Tästä on varmasti yhtä monta mielipidettä kuin on ihmistäkin ja jokainen peilaa asiassa omaan kasvatukseensa ja taustaansa. Itse kuitenkin heittäisin kysymyksen onko liiallinen pienen lapsen vapaus kasvatuksessa todella lapsen edun mukaista? Siihen tämä uskonnottomuuskin liittyy, vanhemmat mielestäni pelkäävät liiaksi sitä että lapsena annetut normit ja rajat vammauttaisivat lasta. Tähän on toki historiasta juontavia kokemuksia kun kasvatus on ollut todella ankaraa eikä lapselle ole mitään vapauksia saati ihmisarvoa annettu. Mutta kun keskustelen viikottain päiväkodeissa ja nuorison parissa työskentelevien ystävieni kanssa, he kaikki päivittelevät sitä samaa: kuinka pienet joka parivuotiaat lapset pompottelevat vanhempiaan ja tyrannisoivat, joka johtaa lasten häiriökäyttäytymiseen ja kurittomuuteen koska he hakevat tällä rajoja... joita ei pahinkaan tyranni näytä saavan. Tässä on koko koululaitos pulassa ollut jo pidemmän aikaa ja tähän kriisiin johdattaen toteaisin itse myös tässä uskonnonopetusasiassa, että auttaako kasvatusta todella se, että lapselta viedään se henkinen ja hengellinenkin tieto ja turva? Kuitenkin joulupukkiin saa uskoa ja sillä jopa kiristetään lapsia ;)

Saraseeeni kirjoitti...

Mie ehkä ajattelen tuon lauseen niin, että lasta tulisi kasvattaa perheen uskoon siihen asti kunnes tämä on niin iso, että tämä osaa itse arvioida kriittisesti mihin uskoo ja miksi ja miten. Ehkä tuolla ajetaan takaa, että lasta ei jätetä kasvattamatta mihinkään uskotoon vain sen takia, että tämä saa sitten joskus isona itse valita.

Minusta nykyään on myös todella paljon ajettua uskoa alas ja vaaditaan vain yleissivistävää uskonnonopetusta kouluihin, jossa neutraalisti tutustutaan eri uskontoihin. Uskonnollisia aamunavauksia ei saa järjestää, jos joku vanhemmista kieltää sen, joulukuvailmakin on liian uskonnollinen yms.

Että mielestäni jokaisella pitäisi olla oikeus kasvaa kristinuskoon, jos niin haluaa ja kun tämä on hyvin vahvasti ev.lut.kirkollinen maa, niin kai se nyt jossain saisi näkyäkin? Se että 10% kansalaisista pitää sitä rienaavana, tekee sitä pahan asian. Uskoa saa, kunhan se ei tapahdu julkisesti, varsinkaan koulussa tai työpaikalla. Mieluiten vain siellä sunnuntai messussa tai kodin seinien sisällä, verhot ikkunoiden edessä.

Ps. Ei, en käy joka sunnuntai kirkossa. En edes joka toinen, en edes kerran kuussa ja niin edelleen : P

Stazzy kirjoitti...

"Voisihan tuon tulkita niinkin, että Paarma kritisoi niitä jotka eivät anna minkäänlaista (uskonnollista tai elämänkatsomuksellista) valistusta lapsilleen vaan jättävät nämä täysin pimentoon. Kuten Paarma artikkelissa sanoo, "ihminen tarvitsee rakennusaineksia"."

Suunnileen näin minäkin sen tulkitsin sitten kun aloin ihan lukemaan. Ilmeisesti Paarman tarkoituksena oli sanoa, että elämänkatsomus ei synny tyhjiöstä, mutta huonosti valittu retoriikka, kristinuskoyhteys ja Kalevan varsin lyhyt uutinen antoivat tilaa vähän toisennäköisille tulkinnoille. Silti, voidaan kysyä miksi kirkko yrittää tuputtaa uskontokasvatusvelvollisuutta vanhemmille, sehän on nimenomaan uskonvapauden tukahduttamista. Jos halutaan lapsia kristinuskon pariin, niin sitten tehdään kristinuskosta tarpeeksi mielenkiintoista, eikä syyllistetä ihmisiä jotka haluavat opettaa lapsilleen oman elämänkatsomuksensa.

Minäkään en ole _täydellisen_ uskonnonopetuksen lopettamisen kanssa. Tunnustuksellisen kyllä, mutta uskontotiedosta voi oikeasti olla hyötyä. Esim. täällä Ranskassa kaikki uskonnonopetus koulussa on kiellettyä, ja niin ollen aikuisilla ihmisillä ei ole välttämättä käsitystä tietyistä ihan nykyiseenkin geopoliittiseen tilanteeseen vaikuttavista seikoista. Saati vieraiden uskontojen käytännöistä. Tai sitten missataan autuaasti niinkin arkipäiväinen seikka kuin Raamattuun pohjautuvien sanontojen alkuperä.

Maria kirjoitti...

Kristina, eiköhän siitä, että kunnioittaa jokaisen yksilön oikeutta valita oma uskontonsa ole aika pitkä matka siihen, että kasvattaa lastaan ilman minkäänlaista kuria ja aikuisen turvaa :DD Toi oli ehkä vielä Paarman lausuntoakin parempi veto :D

"Että mielestäni jokaisella pitäisi olla oikeus kasvaa kristinuskoon, jos niin haluaa ja kun tämä on hyvin vahvasti ev.lut.kirkollinen maa, niin kai se nyt jossain saisi näkyäkin?"

Mieluusti se saisi näkyä vain kunkin uskontokunnan omissa tilaisuuksissa ja instituutioissa, ei suinkaan kaikille yhteisesti tarkoitetuissa, puolueettomissa paikoissa, kuten nyt vaikka siellä koulussa, joka ei saisi asettua tunnustuksellisuuden puolelle.

Rhia kirjoitti...

Olipa keskeneräinen ajatelma tuolta Paarmalta. Aivopieru. Vaikka tarkoitus varmasti oli parempi kuin se mitä tuli suusta ulos.

Itse olen sitä mieltä että kouluissa on hyvä opettaa erilaisista uskonnoista. Mielestäni se on yleissivistystä. Mutta se että uskonnossa painotetaan "meidän uskoamme" on väärin. Lapsellakin on oikeus valita uskontonsa. Ja se että kasvattaa lapsen ilman uskontoa ei ole sama asia kuin se että lapsella ei ole rajoja, normeja, sääntöjä ja kuria. Uskonto ei ole sama asia kuin moraali. Uskonnottomallakin ihmisellä on moraali ja etiikka. Ihmisellä joka usko eri uskontoon kuin joku toinen on myös moraali ja etiikka, joskin se saattaa olla erilainen kuin sillä toisela. Ei uskonnottomuus tee ihmisestä pahaa ja tasapainotonta. Nimimerkillä olen nähnyt liikaa kirkon palveluksessa olevia kaksinaismoralisteja.

Anonyymi kirjoitti...

Niin. Kun nyt jatkan ajatuksiani pidemmälle niin koululaitoksen olisi kyllä mielestäni hyvä opettaa kaikille yhteisiä, yleissivistäviä aineita. Ei sellaisia, jotka riippuvat yksilön omista mielipiteistä/vakaumuksesta.

Ja nyt näin ihan mielenkiinnosta: eikö luterilainen opetus tosiaan ole tunnustuksellista? Edes alakoulussa? Ei se kovin objektiiviselta ainakaan vaikuta...
Itse olen ortodoksi (vielä päälle vuoden), kokemusta löytyy vain omilta tunnustuksellisilta tunneilta ikoneiden edessä kumartelusta. :)

mari kirjoitti...

Sopii tähän postaukseen just hyvin; mun blogissa on sulle yks juttu :D

Anonyymi kirjoitti...

Hitsi kun mullaki otti kovasti korvaa väittämä, että uskonnottomalla lapsella ei olisikaan palikoita rakentaa hyvää minuutta. Jos jaksaa katsoa ET opetussuunnitelma sit sieltä löytää vaikka mitä palikoita. Ja mä voin kyllä käsi sydämmellä sanoa ( ja varmaan, tarha- ynnä koulutädit todistaa) että meidän uskonnoton poika käyttäytyy paljon fiksummin ja on paljon ystävällisempi ja toiset huomioivampi kun jotkut kovastikin uskovaisesta perheesta tulleet, että ei se nyt siitä kiinni ole.

poster kirjoitti...

Ah, mun ei niin pitäis puuttua tähän, mutta pakko on vähän avata sanaista arkkua pitkästä aikaa.

Mä kannatan ratkaisuna just tuota, jota Paarmakin yrittää käsittääkseni linkkaamassasi artikkelissa sanoa: että lapselle annettais kotona vanhempien vakaumuksen mukaista uskonnollista (on ehkä väärä sana tähän, mutten parempaakaan nyt kehitä, sorry) kasvatusta, kunnes lapsi on itse valmis tekemään ratkaisujaan. Toki niin, ettei muiden uskontojen/näkökantojen olemassaoloa kielletä tai muuten rajata pois. Mutta olishan se tosi hämmentävää kasvaa sellaisessa ympäristössä, jossa mihinkään ei oteta kantaa - suuntaan tai toiseen.

Ja sitten taas toisinpäin: olis musta ihan sairaan outoa kasvattaa oma jälkikasvuni (sitten joskus, kun sitä toivottavasti saan) niin, että en saisi noudattaa omia uskoani ja toisaalta opettaa lapsellekin sitä. Toki lapselle täytyy antaa vapaus uskoa siihen, mihin itse haluaa uskoa, mutta ei voida olettaa, että parivuotias siihen pystyisi. Niinpä on annettava just niitä rakennuspalasia, joiden pohjalle lapsi voi myöhemmin rakentaa omat mielipiteensä ja näkemyksensä. Ois kuitenkin tärkeää, että lapsi oppis ymmärtämään omien vanhempiensa ajatusmaailmaa myös uskomisen/uskomattomuuden saralla, ja siihen musta tarvitaan sitä, että vanhemmat kasvattaa lastaan oman uskontonsa mukaisesti. Oli ne sitten muslimeja, hinduja tai kristittyjä. Sen jälkeen lapsen on helpompaa myös tehdä vertailua muihin ja miettiä, mihin itse päätyy - kun on siihen tarpeeksi vanha.

Jalouse kirjoitti...

Tämä on askarruttanut mieltäni usein, sillä olen kasvanut uskonnoista vapaassa perheessä, mutta käynyt peruskoulun ajan uskonnon tunneilla.

Toki oikeus jäädä tunneilta pois olisi ollut, mutta onnekseni kouluissani opettajakunta ei ole ollut niin hurskaita uskovaisia, että olisi tyrkyttäneet uskoaan oppilaille. Sen sijaan olen aina ajatellut valintaani yleissivistävänä ja järkevänä. Lukio oli sitten eri juttu, siellä ei onni enää ollutkaan puolellani opettajien hurskaudessa. Käytin valinnanvapauttani ja siirryin elämänkatsomustiedon pariin.

Jos Paarman lausunnossa olisi kyse siitä, että lapsi tulee kasvattaa perheen uskon oppien mukaan kunnes on itse tarpeeksi vanha päättääkseen, niin meillä se ainakin on toteutunut.

Tiedän vanhempieni ajatelleen, että on paras antaa lasten itse päättää rippikouluiässä tai aikuisiällä, mihin uskontokuntaan haluamme mahdollisesti kuulua, jos mihinkään. Pakkosyöttämällä yhtä ainoaa oikeaa uskoa saadaan varmasti useampia lapsia jäämään luterilaisen (kin) kirkon jäseniksi, kuin antamalla heidän päättää alunperinkin täysin itse, ilman minkäänlaista uskonnollista kasvatusta.

Luulen, että uskonnottomuuden jo ollessa melko yleistä, on elämänkatsomustieto kouluaineena kehittynyt huimasti omista ala- astevuosistani, jolloin kokoonnuttiin tunniksi kerran viikossa katsomaan videoita koulun jälkeen. Olen myös tietoinen, että minun ikäluokassani et: n opetuksen taso on vaihdellut hurjasti kouluittain opettajan innostuksen mukaan.

Nykyisin, kun maassamme on edustettuna kovin monia eri uskontokuntia, olisi kaikkien edun mukaista yhtenäistää uskonnon opetus enemmänkin elämänkatsomukselliseksi ja yleissivistäväksi. Tämä tosin tuskin tyydyttäisi minkään uskontokunnan edustajia.

Itse olen agnostikko, ja olen valmis uskomaan, jos näkyviä todisteita on saatavilla. On myös mielenkiintoista, että suurin osa ystävistäni on samoilla linjoilla. He ovat joko eronneet kirkosta tai kasvaneet, kuten minäkin.

liisa kirjoitti...

^mielestäni uskonto on osa ihmistä ja se usko saa näkyä kaikkialla missä on ihmisiäkin. sehän ihmisistä loistaa: omat arvot ja niihin uskominen.

se on kuitenkin melko eri asia kuin tietyn uskonnon pakkosyöttä oppilaille. se ettei koulussa näkyisi uskonto mitenkään, ajaisi vaan suomalaisia enemmän tilanteeseen, joissa uskontoa ei voi ottaa edes puheeksi, leimautumatta hulluksi, tyhmäksi, hihhuliksi, ateistiksi tai muuksi. miksei kaikki tosiaan voi uskoa siihen omaansa ja olla reilusti sitä?

Maria kirjoitti...

Poster, entäpä sitten uskonnottomat - miten he voivat kasvattaa lastaaan oman uskontonsa mukaisesti, kun ei sitä uskontoa ole? Väitätkö, että tällaiset lapset olisivat sitten jotenkin hirveän hämmentyneitä jostakin? Mistä tarkkaan ottaen?

On aika kummallista kuvitella, että uskonto olisi ainoa tie tarjota lapselle näkemystä maailmasta, tai kuten jo todettua, niitä kuuluisia rakennuspalikoita. Mä jopa kyseenalaistaisin, mitä rakennuspalikoita autoritäärinen "älä pidä muita jumalia" -tyyppinen käskytys voi yksilölle antaa, ja jos voikin, onko se kaksivuotias kypsä tätä monivivahteista uskoa käsittelemään.

Rhia totesikin hyvin. Uskonto ei ole moraali.

Liisa, millä tavalla sitten toteuttaisit kouluissa tasapuolisen uskontojen ja uskonnottomuuden näkymisen sillä tavalla, ettei kenenkään uskoa kuitenkaan loukata tai lapsi tunne itseään rankaistavan? Mä vähän veikkaisin, että siinä olisi monella luterilaisella vanhemmalla sanomista, jos heidän pieni kristitty lapsensa vietäisiin vaikkapa säännöllisesti muslimien rukoushetkiin ja pakotettaisiin opettelemaan ulkoa koraanista rukouksia, vähän samaan tapaan kuin nyt ala-astella kaikki opettelevat virsiä ja jumalanpalvelukset koulusta ovat oletusarvoisesti kaikille pakollisia. Entä miten sellainen ottaa huomioon sen, että niitäkin lapsia/nuoria löytyy, jotka eivät usko jumaluuksiin, mutta jotka vanhempien pakottamana kuuluvat kirkkoon (kuten allekirjoittanut koko yläasteen ja lukion ajan)? Jäsenyys uskontokunnassa kun ei välttämättä alaikäisen kohdalla kerro mitään muksun omasta maailmankatsomuksesta (vaikka jännästi jo 15-vuotiaana saa kirkollisvaaleissa äännsäkin heittää).

Maria kirjoitti...

Aijoo, joku puhui aiemmin joulupukista. Musta on aika epäilyttävää syöttää lapselle totuutena asiaa, jonka tietää satavarmasti itsekin valheeksi. Moraalisesti tosi arveluttavaa, kun sitä vielä tosiaan käytetään kiristämiseen ja lähinn hupitarkoituksiin. Eikö totuus ole arvokkaampi asia kuin se, että saadaan lapsi uskomaan pajunköyttä ja naureskellaan sitten sille, kun lapsi kyseenalaistaa huuhaan itsekin? "Mitä sä höpiset, totta kai joulupukki on olemassa!", kuten eräs äiti huonosti käyttäytyvälle lapselleen bussipysäkillä uskotteli, kun muksu hyvin fiksusti kyseenalaisti äitinsä taktiikan pitää tälle kuria satuolennon varjolla (ja jatkoi huonoa käyttäytymistään, kun ei nähnyt syytä lopettaa). Nii-i, olisko kannattanut perustaa ne rajat ja säännöt johonkin muuhun kuin asioihin, joita ei ole olemassa. Vaikka ihan normaaliin järkeen, noin alkuunsa.

Maria kirjoitti...

...Ja tarjota samalla lapselle joku kestävämpi moraalikoodi kuin kuvitteelinen, kerran vuodessa lasta lahjova setä, jonka teho kestää tasan yhtä kauan kuin lapselta puuttuu kyky ajatella tai etsiä itse tietoa joulupukkiasiasta.

Samanhan voi ajatella pätevän uskontoihinkin. Uskova tai ei, on turvallisempaa kertoa, että lapsi ei saa lyödä toista, koska toista sattuu, kuin kertoa, että lapsi ei saa lyödä toista, koska jokin tietty jumaluus suuttuu lapselle. Ensimmäinen neuvo pätee ja kestää riippumatta siitä mitä uskontoa tai uskonnottomuutta lapsi kannattaa, jälkimmäinen kestää vain sen aikaa, kun lapsi sattuu uskomaan samaan kuin vanhempansa. Luultavasti useimmat luterilaisetkin vanhemmat kuitenkin mieluummin perustavat elämänsä tärkeimmät ohjenuorat yleismaailmalliseen, kohtuullisen universaaliin järkeen jo nyt muutenkin, eivätkä vetoa kurissaan ja kasvatuksessaan juurikaan mihinkään jumalan vihaan tai kostoon tai tyytymättömyyteen, ja erinomaisen hyvä mielestäni niin. Luultavasti iltarukous on monissa perheissä se näkyvin asia, missä uskonto tulee esille.

Tulipas ajatuksenvirta. -.-

Stazzy kirjoitti...

"se on kuitenkin melko eri asia kuin tietyn uskonnon pakkosyöttä oppilaille. se ettei koulussa näkyisi uskonto mitenkään, ajaisi vaan suomalaisia enemmän tilanteeseen, joissa uskontoa ei voi ottaa edes puheeksi, leimautumatta hulluksi, tyhmäksi, hihhuliksi, ateistiksi tai muuksi. miksei kaikki tosiaan voi uskoa siihen omaansa ja olla reilusti sitä?"

Siitä, että lopetetaan _tunnustuksellinen_ uskonnonopetus on vielä matkaa siihen, että kielletään kaikenlaisen uskontotieteen opetus. Ensimmäinen hyvä, jälkimmäinen paha. Tiukasti uskonnottomalla linjalla joudutaan vain siihen, ettei koulussa tehdä minkäänlaisia jouluaskarteluja tai uskalleta puhua kulttuurien eroista.

Maalaisjärki olisi tosi kiva asia olemassa. Valitettavasti sitä vain ei ole kaikilla.

Joulupukkia en rinnastaisi suoraan Jumalaan. (noh et sää nyt suoraan rinnastanutkaan, mutjoo). Ehkä Joulupukkia joissakin perheissä käytetään kasvattamiskeinona (pyh jos ei muuten osaa), mutta itselle se on ainakin aina ollut satu. Kyllä minä jo lapsena tiesin, että vanhemmat piilottivat lahjat niitä varten laitettuihin koreihin, eivät tontut, mutta silti niin oli kiva teeskennellä. Joulupukki on lapselle kiva satuhahmo. Jumala taas jotain, joka ohjaa elämää hyvin monissa tilanteissa.

Maria kirjoitti...

Mjoo, riippunee perheestä miten sekin esitetään, mukamas faktana (kuten ilmeisesti tuo äiti, kun yritti pitää illuusiota yllä vielä senkin jälkeen kun muksu oli selkeesti tajunnut asian oikean laidan) vaiko juuri tuollaisena hauskana juttuna, jonka ei ole tarkoituskaan olla totta.

Silti tuossa on nähtävissä, joskin hyvin, hyvin karkeana ratakiskona, se analogia siihen, millaiselta pohjalta se moraali olisi mielestäni suotavaa omaksua.

Anonyymi kirjoitti...

Harvempi luterilainen kai sitä lastaan opettaa, että ei saa lyödä tai Jumala suuttuu, tms. Jumalahan on anteeksi antava. Lasta varmaan opetetaan toimimaan Jeesuksen opetusten mukaisesti, ja näin tehdessään hän pääsee taivaaseen ikuiseen elämään. Ja ei kai Paarma tarkoittanut, että uskonnottomien vanhempien pitäisi kasvattaa lastaan kristityksi. Koska unkonnottomat vanhemmat eivät välttämättä ole kovin perillä Raamatusta ja miksi muutenkaan kasvattaa lasta aatteilla, mihin ei itse usko. Ehkä Paarma tarkoitti, että kristittyjen (mitä suurin osa suomalaisista vielä on) vanhempien pitäisi kasvattaa lastaan rauhassa kristityksi, eikä pelätä että loukkaavat lapsensa uskonnonvapautta. Että kristityksi kasvattaminen on hyvä asia, eikä sitä tarvitse hävetä vaikka Suomesta onkin pikkuhiljaa tulossa kovin ateistinen ja uskonnoton valtio. Ja miksi uskonnonkaan opettaminen kouluissa on huono asia. Suomi on luterilainen valtio, suurin osa ihmisistä on luterilaisia, niin miksei sitä voi myös koulussa opettaa. Suomen tulisi ihan reilusti olla luterilainen, niinhän ne monet muutkin valtiot reilusti tunnustavat omaa uskontoaan eivätkä heti muutamien muihin uskontokuntiin kuuluvien takia ala purkamaan omia perinteitään. Mutta tottakai täällä saavat muihinkin uskontokuntiin kuuluvat uskontoaan harjoittaa, omasta puolestani saisivat vaikka moskeijoita rakentaa ja koulussa opiskella islamia jne.

Mainittakoon, että tästä puheenvuorosta huolimatta itse en kannata mitään uskontoa enkä ole saanut uskonnollista kasvatusta :D

Maria kirjoitti...

Anonyymi, uskovaiset ehkä saatta toisella kädellä Raamattuun joskus viitatakin joo, mut mun veikkaus on, että suurinta osaa luterilaisista ei ylipäätään koko uskonto hirveän paljoa kiinnosta, kunhan ne kirkkohäät sais sun muuta.

Hauskaa muuten, mun kokemus tähän mennessä on ollut se, että uskonnottomat ovat enemmän perillä Raamatusta kuin rivikristityt itse ;> Lieneekö jotain tekemistä sen kanssa, että monet ovat eronneet kirkosta, mikä vaatii siis aktiivista toimintaa.

"Suomi on luterilainen valtio, suurin osa ihmisistä on luterilaisia, niin miksei sitä voi myös koulussa opettaa. "

Koska virsien opettelemista yleissivistävämpää on tuntea useampia uskontoja. Koska meillä on muitakin kuin luterilaisia, ja koska merkittävä osa luterilaisistakin on luterilaisia vain tavasta ja tottumuksesta, tai vanhempien pakottamana.

Lapsen kasvattaminen kristityksi on vähän kuin kasvattaisi lapsensa kokoomuslaiseksi tai kommunistiksi. Saavathan sen vanhemmat joo lapsen puolesta päättää, mikäs siinä, mutten välttämättä pidä ainaakaan noin muotoiltuna tällaista toimintaa yksilön päätösoikeuden kunnioittamisena. Mikä kammottava ajatus, että joku kasvattaisi lapsensa marksilaiseksi tai vakaumukselliseksi keskustalaiseksi! Arvot varmasti näkyvät kodissa joo ja eikä sitä pidä kodista eliminoida, mutta kiinnittäisin huomiota painotuksiin. On eri asia sanoa "tämä on ainoa oikea totuus, älä pidä muita jumalia ja joudut helvettiin jos et usko tällä tavalla, joten usko" kuin että sanoa "me uskomme tällä tavalla mutta sinä saat uskoa toisellakin tavalla".

"Suomen tulisi ihan reilusti olla luterilainen, niinhän ne monet muutkin valtiot reilusti tunnustavat omaa uskontoaan eivätkä heti muutamien muihin uskontokuntiin kuuluvien takia ala purkamaan omia perinteitään."

Jännä, Suomessa on aika hiton paljon perinteitä, joilla ei ole mitään tekemistä kristillisyyden tai kristinuskon kanssa, vielä vähemmän luterilaisuuden. Joulunkin nappasivat mokomat hihhulit paikallisilta pakanakansoilta. Mistä luulet joulukuusesi olevan peräisin, Jeesuksen haudan pielestä? -.-

Maria kirjoitti...

Ajatusvirtaa lisää, koittakaa kestää mun kans:

Ja jännästi muuten tuntuu, että poliittiset suuntaukset mielletään jotenkin selkeämmin jokaisen omiksi intresseiksi, eikä varmaaan kovin moni tärise ajatuksesta, että oma lapsi kannattaisikin eri puoluetta kuin itse, eikä se siis taida miletyä kovin oleelliseksi arvoksi tai asiaksi pitää kotona esillä (toki varmaan näitäkin perheitä löytyy, joissa nyt vaikka se vasemmistolaisuus tai kokoomuslaisuus on elämän ja kuoleman asia, suunnilleen). Tämä siitäkin huolimatta, että politiikkaankin liittyvät vahvasti arvot ja arvostukset, valinnat ja noh, moraali.

Kuvaavaa on, että keskustalaisessa maaseutukodissani vasenvihertäviä, oravastavia arvojani ei juurikaan pidetty kovin kummallisena asiana, mutta kun ilmoitin 18 täytettyäni eronneeni kirkosta, minut haukuttiin kommariksi ja teinikapinalliseksi, epäiltiin jo vähän sitäkin löydänkö itselleni koskaan miestä tämän takia. Oli ikäänkuin salailtava häpeä, että joku tästäkin semimaallisesta suvusta kehtasi rikkoa "perinteen" ja erota kirkosta (ihan sama uskoiko vai ei, pääasia tuntui olevan, että kunhan nyt kirkkoon kuuluis "niinkun kaikki muutkin"), sen sijaan mitä puoluetta kukin perheestä ja suvusta äänesti oli aika samantekevä yksityiskohta. Jännää sinänsä, että politiikasta kuitenkin keskusteltiin huomattavasti enemmän kuin uskonnosta, ja olisi voinut luulla, että vihreiden äänestäminen olisi ollut maanviljelijäperheelle kovempi pala niellä kuin se, että perheen täysi-ikäistynyt muksu ei alakaan maksaa kirkollisveroa tai halua naimisiin kirkossa.

Soisin kodeissa vallitsevan uskonnollisen kasvatuksen olevan korkeintaan tuota puoluekannatusluokkaa, tyyliin pidetään arvoja ja mielipiteitä toki esillä ja puhutaan niistä, muttei erityisen kiihkeästi yritetä "aivopestä" muksua oman joukkueen kannattajaksi. Samahan se on muissakin asioissa, ei opettajan lapsesta ole pakko tulla opettajaa eikä maanviljelijän muksusta maanviljelijää, vaikka nämä valinnat epäilemättä ovat olleet tärkeitä ja merkityksellisiä, elämää ohjaavia ja määritteleviä tekijöitä vanhemmalle ja lapsuudessa myös sille muksulle. Samalla tavalla kuin puoluekannatuksessa ja ammattivalinnassa ajatellaan, että jokainen saa ihan oikeasti tehdä omat valintansa ja se on hänen asiansa, saisi olla suhtautuminen myös uskontoihin, jotta oikeasti uskonvapauden kunnioitus toteutuisi.

poster kirjoitti...

Maria, ei, en tarkoita ettei uskonnottomien lapset voisi saada rakennuspalikoita omille valinnoilleen. Vaan ihan yhtä lailla uskonnottomien pitäis mun mielestä opettaa omien uskomiensa/uskomattomuuksiensa mukaisesti. Maailmankatsomus ois tässä ehkä se oikeampi sana. Jos ei kotona oteta kantaa puoleen eikä toiseen, on lapsi aika tyhjän päällä.

Maria kirjoitti...

Joo, vähän niin ajattelinkin, oikeastaan :P Imho tuo Paarman toteamus rakennuspalikoista on kuitenkin aika itsestäänselvä asia - totta kai lapsi tarvitsee rakennuspalikoita, sitä varten uskonnottomatkaan eivät saa vapautusta, vaan opiskelevat vain toista oppiainetta erilaisilla painotuksilla. Sidottuna tuohon muuhun kontekstiin siitä vain saa sellaisen käsityksen, kuin että ainoa tapa saada niitä olisi uskonnollisuuden kautta. Mutjoo, rakennuspalikat itsessään hyvä. :)

Anonyymi kirjoitti...

"On eri asia sanoa "tämä on ainoa oikea totuus, älä pidä muita jumalia ja joudut helvettiin jos et usko tällä tavalla, joten usko" kuin että sanoa "me uskomme tällä tavalla mutta sinä saat uskoa toisellakin tavalla"."

Varmaan nykyään jokainen kristittykin antaa lapsensa loppujen lopuksi uskoa mihin haluaa. Mutta kristittynä on oikein opettaa, että toisinuskovat joutuvat helvettiin, koska niin ne Raamatun mukaan joutuvat ja se kuuluu siihen uskontoon. Ei kai kukaan vanhempi halua lapselleen sellaista kohtaloa, joten siksi he kertovat lapselleen tämän varoittavan seikan.


"Jännä, Suomessa on aika hiton paljon perinteitä, joilla ei ole mitään tekemistä kristillisyyden tai kristinuskon kanssa, vielä vähemmän luterilaisuuden. Joulunkin nappasivat mokomat hihhulit paikallisilta pakanakansoilta. Mistä luulet joulukuusesi olevan peräisin, Jeesuksen haudan pielestä? -.-"

Nykyisenlainen joulu on saanut mausteensa vaikka mistä, mutta mitä sitten, joulu on silti aina Jeesuksen synttäri. Toki monille se Jeesus ei joulun viettämisessä merkitse mitään, vaan joulua vietetään muuten vaan.

Samuel kirjoitti...

"Jos ei kotona oteta kantaa puoleen eikä toiseen, on lapsi aika tyhjän päällä."

Tätä puolta on tullut netissä(kin) pohdittua usein. Itse olen tajunnut omaksuneeni kohtalaisen vähän opetuksia kotoa vanhemmilta(tai edes koulun opettajilta), vaan sen sijaan innokkaasti kirjallisuutta ja televisiosarjoja kuluttavana pentuna rakensin maailmankuvani kaikista mahdollisista vaikutteista ympäriltäni.
Tämä ei tarkoita purematta nielemistä, eli jos television toimintasankari sanoi "pahisten on kuoltava", pyörittelin ajatusta mielessäni ja pohdin miksi pahisten olisi kuoltava. (en muuten kannata kuolemanrangaistusta :D)

Raamattu on myöskin tarjonnut vähäisen kortensa kekooni, samanarvoisena muun fiktion kanssa, mutta oikeastaan Aku Ankalla on ollut paljon suurempi osuus. Ja onneksi niin. :)

Maria kirjoitti...

"Varmaan nykyään jokainen kristittykin antaa lapsensa loppujen lopuksi uskoa mihin haluaa. Mutta kristittynä on oikein opettaa, että toisinuskovat joutuvat helvettiin, koska niin ne Raamatun mukaan joutuvat ja se kuuluu siihen uskontoon. Ei kai kukaan vanhempi halua lapselleen sellaista kohtaloa, joten siksi he kertovat lapselleen tämän varoittavan seikan."

...Ja se siitä anteeksiantavaisuudesta sitten :P varsinainen moraali-ihanne muutenkin, "jos et oo samaa mieltä ni kärsit ikuisesti ja se on mun mielestä ihan oikein!" :D Hyvä opetus lapsillekin, "Noi on väärässä ni ne palaa helvetissä, me ollaan oikeassa ni me päästään paratiisiin" :D Aika vähissä taitaa lopulta olla ne vanhemmat, jotka pokalla tällästä lapselleen opettaa. Se on tietysi uskonnon kannalta surullista, ihmiskunnan kannalta pelkästään positiivista.

"
Nykyisenlainen joulu on saanut mausteensa vaikka mistä, mutta mitä sitten, joulu on silti aina Jeesuksen synttäri. Toki monille se Jeesus ei joulun viettämisessä merkitse mitään, vaan joulua vietetään muuten vaan."

Joulu on silti aina pohjimmiltaan pakanajuhla, johon kristinuskoiset valloittajat vain liimasivat oman juhlapäivänsä päälle käännyttääkseen paremmin pakanoita kristinuskoon. "Annetaan niiden pitää tää joulukinkkuperinne niin ne tulee kirkkoon helpommin." Oikea Jessen synttäripäiväkin on jossain ihan muualla kuin joulukuussa. Useimmat viettää joulua keskitalven juhlan, rauhoittumisen, sukuloinnin ja läheisten muistamisen ja yleisen juhlinnan vuoksi, se päälle liimattu merkitys varmaan kulkee jossain siellä mukana joo, mutta aika vähän se taitaa lopulta merkitä muille kuin tosiuskovaisille, eli siis useimmille.

Mitäs muita perinteitä... Pääsiäinenkin on ruumiillistunut tätä nykyä lähinnä suklaamunien, pakanallisten NOITAvirpomisien ja pääsiäispupujen ajaksi, juhannus nyt on mitä perinteisin ryyppäjäisjuhla (tosi kristillistä) ja vappuhan on peräisin ihan täysin maallisista lähtökohdista. Naimisiinmenemisen uskonnollinen osuuskin on lähinnä sitä "nokun kaikki muutkin" ja "ihkuu prinsessahäät hienossa kirkossa" ja papin mantrojen jälkeen sit taas mennään ryyppäämään. Tässäkin tosin trendinä siviilivihkimiset ovat yleistymässä päin, samoin nimijäiset lapsen vastentahtoisen kirkkoonliittämisen vastapainoksi. Mitäs muita ah-niin uskonnollisia perinteitä Suomessa olisi jotka niin hirveästi kärsisi ja jopa katoaisi uskonnollisuuden kokonaan poistamisesta...

Samuel, joo, kyllähän maailma virikkeitä täynnä on lapselle, joka vaan on riittävän kiinnostunut maailmaa tutkimaan. Se on sitten toki oma asiansa, että onko toivottavaa, että lapsi saa tutusstua siihen yksin ilman aikuista (ei varmaankaan), mutta tosiaan, ei se, ettei kotona oteta kantaa vaikka nyt siihen mikä uskonto on kenenkäkin mielestä oikeassa ja mikä väärässä, tarkoita suinkaan sitä, ettäkö lapsi jäisi tyhjän päälle koko elämänkatsomuksensa rakentamisessa. On elämässä muitakin tärkeitä pohdinnanaiheita kuin se mitä jumaluutta kaikista vaihtoehdoista palvoa.

Anonyymi kirjoitti...

"...Ja se siitä anteeksiantavaisuudesta sitten :P varsinainen moraali-ihanne muutenkin, "jos et oo samaa mieltä ni kärsit ikuisesti ja se on mun mielestä ihan oikein!" :D Hyvä opetus lapsillekin, "Noi on väärässä ni ne palaa helvetissä, me ollaan oikeassa ni me päästään paratiisiin" :D Aika vähissä taitaa lopulta olla ne vanhemmat, jotka pokalla tällästä lapselleen opettaa. Se on tietysi uskonnon kannalta surullista, ihmiskunnan kannalta pelkästään positiivista."

Anteeksi annetaan jos anteeksi pyydetään. Eli ketä vain voi milloin tahansa kääntyä kristinuskoon ja saada kaiken anteeksi. Ja ei kai kristittyjenkään mielestä ketään ole väärässä tai oikeassa, mutta muuten kuin Jumalaan uskomalla ei sinne taivaaseen pääse. Ja niinhän se on iät ja ajat ollut ja Raamattuunkin on kirjoitettu, että suurin osa kulkee laveaa kadotukseen menevää tietä, harva löytää ja kulkee kapeaa tietä ikuiseen elämään.

Aika ikävää ja tylsää, jos kouluista poistuvat kaikki joulujuhlat, jouluateriat, kirkkoonmenemiset, pääsiäisvitsojen askartelu yms. perinteet. Mutta siihen ilmeisesti ollaan menossa ja on menty osittain jo. Tosin eivät kai ne lapset niitä osaa sitten kaivata kun eivät ole koskaan niitä päässeet kouluissa kokemaankaan.

Maria kirjoitti...

Niin ja käytännössä kenellekään joka ei nyt sattumoisin usko syystä tai toisesta, ei ole mahdollisuutta pyytää anteeksi olennolta, johon ei usko, tai ellei koe tekevänsä väärin jotakin. Onko oikeudenmukaista heittää ikuiseen kärsimykseen ihminen, joka elää muuten elämänsä hyvin, mutta ei nyt vaan sattumoisin usko, mutta päästää sinne taivaaseen vaikka se maailmahistorian pahin murhaajaraiskaajapedofiili, joka viime hetkellä pyytää kääntyy uskoon? Minusta olisi paljon armeliaampaa ja reilumpaa tuomita ihmiset näiden tekojen mukaan, ei sen mukaan kuka persettä sattuu milloinkin nuolemaan.

Joulujuhat, ateriat ja pääsiäisvitsojen (MITEN tämä edes liittyy kristinuskoon, sehän on pakanallinen noituuteen liittyvä perinne :DD) askartelut voidaan säilyttää koulussa, koska niillä itsellään ei olemitään tekemistä kristinuskon kanssa, kuten sanoin. Jouluaterioita on täälläkin pohjolassa nautittu kauan ennen ensimmäistäkään kristittyhihhulia tällä maalla. Sen sijaan jumalanpalvelukset, rukoilut ja muut uskonnolliset menot voidaan ihan iloisesti jättää jokaisen uskontokunnan ja kodin ikiomaksi murheeksi, ei sitä tarvitse kaikkien muidenkin riesaksi asettaa.

Tässä voikin mennä katsomaan Luis Therouxin dokkaria hulluista hihhuli-Phelpseistä.

Rhia kirjoitti...

Kaikki kirkolliset juhlapyhät ja -päivät ovat "kuin sattumalta" samoihin aikoihin kuin kristinuskoa vanhemmat pakanalliset juhlat.
Jhannusta ei kukaan varsinaisesti yhdistä kirkolliseen juhlapyhään vaikka se onkin olevinaan Johannes Kastajan muistopäivä. Juhannus on kuitenkin ikivanha juhla jolla pakanat ovat juhlistaneet keskikesää ja pyrkineet taioin varmistamaan tulevan syksyn sadon.
Vappu taas on vanhassa pakana-uskonnossa ollut merkkinä kesän alkamisesta, juhla joka iloitsee elämän syntymisestä ja kasvusta. Vappu on katolisen pyhimyksen, Valpurin muistopäivä eikä siis käsittääkseni ole Suomessa varsinaisesti tekemisissä luterilaisen uskon kanssa.
Joulu myös on erittäin vanha pakanallinen juhla Yule, joka juontaa juurensa ajalta ennen kristinuskoa (kuten suurin osa muistakin suurista juhlapäivistä). Silloin juhlitaan talvipäivänseisausta joka on pakanauskonnossa merkittävä ajankohta.

Sinänsä mielenkiintoista että kirkkopyhät ja uskonnolliset juhlat sijoittuvat kovin tasaisesti ympäri vuotta vaikka perustuvat pitkälti tiettyihin henkilöihin ja heidän elämänvaiheisiinsa. Luonnonuskonnoissa ja pakanauskonnoissa ihmiset ovat perinteisesti palvoneet luontoa ja luonnon jumalia ja eläneet luonnon kiertokulun ja vuodenaikojen kierron mukaan. Jokaisella vuodenajalla oli tietty merkitys; syntymä, kuolema, kasvu, sadonkorjuu jne, joten niitä merkittäviä ajankohtia juhlittiin suurin menoin. Eikö ole jotenkin omituista että kirkolliset pyhät ovat asettuneet kalenterissa hyvin pitkälti vuoden kiertokulun mukaan? Miten kävikin niin hyvä tuuri että Raamatun tapahtumat sattuivat juurikin täsmälleen samoihin aikoihin kuin nuo perinteiset kristinuskoa vanhemmat juhlapyhät? Yleinen käsitys kaiketi on että kirkko vaan omi nuo juhlapyhät että kansa oli helpompi saada kääntymään uskoon ja käymään kirkossa.

Joo tää nyt oli tämmöistä jäsentymätöntä pohdintaa. Päätän täältä tähän.

Maria kirjoitti...

Aijaa, mä luulin et vappu oli tää työväen juhla tai vastaavaa (olenpas nyt googlevammanen), mut okei, eniveis, en olis tiennyt tuota :P

Ja tosiaan hyvä huomio se, että juhlapäivät sattumoisin kivasti ovat tasaseen ympäri vuotta, juurikin hyvissä kohdissa suhteessa vuodenaikojen vaihteluihin ja kaikkeen sellaiseen. Siitähän se tosiaan tulee juuri, että on otettu vanhoja pakanajuhlia, liimattu päälle kristinuskomerkityksiä ja sitten juhlittu entiseen malliin ja kirkko paasaa omaa sanomaansa siihen päälle, ihan kuin tää olis aina näin ollutkin! Ei muuten kerrottu tätä yhdelläkään niistä uskonnontunneista, joita minä ala-asteelta lukioon kävin...

Ei Suomi lopulta niin himouskovaismaa ole ollenkaan, kuin millaisena jotkut haluavat sen esittää. Suomi on lopulta aika maallinen ja maanläheinen valtio, jossa on kyllä sijaa kaikenlaiselle tapanormatiivisuudelle ja lammastelulle, muttei nyt kyllä kovin äärimmäiselle uskovaisuudelle. Aika käytännön ihmisiähän täällä lopulta ollaan, elämä ohjaa uskoa, ei niinkään usko elämää. Näkeehän sen jo luterilaisen kirkon toiminnastakin.

Rhia kirjoitti...

On se vappu sitäkin =) työväen ja ylioppilaiden juhla.

Stazzy kirjoitti...

"Hauskaa muuten, mun kokemus tähän mennessä on ollut se, että uskonnottomat ovat enemmän perillä Raamatusta kuin rivikristityt itse. Lieneekö jotain tekemistä sen kanssa, että monet ovat eronneet kirkosta, mikä vaatii siis aktiivista toimintaa."

Hihi. en voi väittää mikään asiantuntija olevani, mutta olen kyllä lukenut Raamatun pariin-kolmeen kertaan läpi. Seuraava sitten vuorossa varmaan Koraani, olen utelias tietämään mitä se sisältää. Jos vaikka pääsisi perista typerästä ennakkoluulosta eroon (Tai sitten Koranin lukeminen vain vahvistaa niitä, we'll see).

Kukas Suomen piispoista muuten taannoin aiheuttikaan kohua sanomalla, ettei oikeastaan usko helvettiin. Ettei näe, miksi Jumala olisi niin typerä, että olisi luonut koko maailman ja lähettäisi sitten kaksi kolmasosaa asukkaista suoraan helvettiin.


"Ja ei kai kristittyjenkään mielestä ketään ole väärässä tai oikeassa, mutta muuten kuin Jumalaan uskomalla ei sinne taivaaseen pääse."

Sori, mutta tämä lause kumoaa itsensä. :)

Vihnainen kirjoitti...

Koska liityn keskusteluun vasta sen lähes päätyttyä, joudun ottamaan pitkästi kantaa ja näemmä useammassa osassa. Kiitos ja anteeksi.

"Vaan jotenkin olisi toinen ääni heilläkin kellossa jos koulussa paukutettaisiin kakruille vaikkapa suomen muinaisuskoa."

Suomalaisten muinaisuskojen (kyllä, monikossa) käsittely on jo osa evankelisluteriaista uskonnonopetusta (lukaise opetussuunnitelman perusteet niin peruskoulun kuin lukionkin osalta, jos epäilyttää). Enpä ole kuullut, että kukaan siitä olisi erityisen pahoillaan.

"Voihan nyt muksulle rakennusaineita, tietoa ja näkemystä maailmasta ja erilaisten ihmisten ajatuksista tarjota ilman erityistä uskonnollista kasvatustakin :P"

Mitään katsomuksellisesti neutraalia kasvatustapaa ei ole olemassakaan. Valinta karttaa uskonnollista kasvatusta (mitä sillä sitten tarkoitetaankin tässä yhteydessä, en ole varma) on sekin jo itsessään katsomuksellinen valinta, johon Suomen perustuslain nojalla meillä kaikilla on oikeus. Pitäisin lähtökohtaisesti aika pelottavana maailmaa, jossa jokin meitä korkeampi taho määrittelisi, miten sinun tulee lapsesi kasvattaa. Uskonnonvapauteen kuitenkin sisältyy ajatus siitä, että kaikki katsomukset ovat tasa-arvoisia. Näin ollen uskontoon etäisyyttä ottavaa katsomusta ei myöskään nähdä tasa-arvoisempana kuin muita.

"Mä voisin kannattaa kaikille yhteistä oppiainetta, joka voisi olla jotain sellaista kuin elämänkatsomustieto nykyään, tasapuolista uskontoihin ja filosofioihin tutustumista, niiden historiaa ja etiikkaa, pohtimista ja keskustelua. :)"

Tarkoitatko tasapuolisuudella laatua vai määrää? Laadullisesti tilanne on mielestäni jo varsin hyvä. Uskonnonopetus ei ole uskonnonharjoitusta, eikä sen kautta pyritä ohjaamaan oppilaita valitsemaan mitään tiettyä katsomusta omakseen. Oppiaine on yleissivistävä. Uskonto on moni-ilmeinen ilmiö, joka näkyy paitsi maailmassa, myös omassa kulttuurissamme hyvin monin eri tavoin ja monilla tasoilla. Tuon ilmiön tunteminen ja siihen liittyvien symbolien tunnistaminen on yleissivistävää. Toisaalta uskonnonopetuskessa pyritään herättämään myös oppilaan katsomuksellista pohdintaa tarjoamalla pikemminkin virikkeitä ja välineitä kuin valmista sisältöä. Oppilaan oikeutta itse valita oma katsomuksensa kunnioitetaan. Uuden uskonnonvapauslainsäädännön (2003) ansioista uskonnonopettajan ei itse tarvitse olla ev-lut. kirkon tai minkään muunkaan uskonnollisen yhdeyskunnan jäsen. Tämä jo itsessään on signaali siitä, että on mieletöntä ajatella, että opettajalla olisi uskonnon levittämiseen liittyviä tavoitteita. En epäile, etteikö edelleen uskonnollisesti hyvin sitoutuneita uskonnonopettajia olisi. Mikäli sitoumus näkyy heidän opetuksessaan, tilanne on valitettava. Toisaalta, olen ollut seuraamassa yhteiskuntaopin tuntia, jossa opettaja piti erittäin voimakkaasti ja yksipuolisesti esillä liberalistista talousajatteluaan. Uskonto ei ole ainoa aine, jossa opettajan on mahdollista olla idiootti.

Kaikille yhteinen katsomusopetus lienee lähitulevaisuudessa tosiasia. Nykyinen uskonnonopetusmalli käy kunnille turhan kalliiksi. Kolmella saman kunnan alueella asuvalla tiettyyn uskonto- tai kirkkokuntaan kuuluvalla oppilaalla on oikeus vaatia oman uskontonsa mukaista opetusta. Ongelmana on paitsi raha, myös se, miten löydetään päteviä pienryhmäisten uskontojen opettajia, joiden kohdalla voidaan luottaa siihen, ettei uskonnonopetus lipsahda uskonnon harjoituksen puolelle.

Vihnainen kirjoitti...

"Ja nyt näin ihan mielenkiinnosta: eikö luterilainen opetus tosiaan ole tunnustuksellista? Edes alakoulussa? Ei se kovin objektiiviselta ainakaan vaikuta... "

Miten nyt tunnustuksellisuuden määrittelee. Toki alakoulussa käydään läpi esimerkiksi Raamatun kertomuksia ja tustustutaan vaikkapa kirkkovuoteen. Nämä ovat kulttuurisesti keskeisiä asioita, joiden tunteminen jollain tasolla on perusteltua yleissivistyksen näkökulmasta. Lasten abstraktin ajattelun aste huomioiden voidaan toki opetuksessa ottaa esiin myös totuuskysymyksiä ja pohdintaa uskonnollisen kielen luonteesta. Tämä on kuitenkin huomattavasti helpompaa yläkoulussa ja etenkin lukiotasolla.

" On aika kummallista kuvitella, että uskonto olisi ainoa tie tarjota lapselle näkemystä maailmasta, tai kuten jo todettua, niitä kuuluisia rakennuspalikoita. Mä jopa kyseenalaistaisin, mitä rakennuspalikoita autoritäärinen "älä pidä muita jumalia" -tyyppinen käskytys voi yksilölle antaa, ja jos voikin, onko se kaksivuotias kypsä tätä monivivahteista uskoa käsittelemään."

Onko kaksivuotias kypsä käsittelemään monivivahteista uskonnottomuutta? Oleellista ei nähdäkseni ole se, onko katsomus uskonnoton vai uskonnollinen. Oleellista on, että vanhemmat ymmärtävät, että lapselle tulee antaa lähtökohta, josta käsin suhteuttaen tarkastella muita katsomuksia. Heinimäksi ilmaisi 28. 1. 2009 asian Metro-lehden kolumnissaan mielestäni varsin onnistuneesti: "Miksi vanhemmat puhuvat lapselleen? Eikö jokaisen pitäisi saada itse valita, mitä kieltä haluaa puhua? Eikö olisi kunnioittavampaa lasta kohtaan olla opettamatta hänelle äidin tai isän kieltä?
Miksi vanhemmat esittelevät lapselleen omia ystäviään? Eikö jokaisen pitäisi saada itse valita, kenen kanssa seurustelee? Miksi vanhemmat vetävät pienet lapsensa omaan elämänmuotoonsa? Mikä oikeus aikuisella on osoittaa lapselle, mikä hänen mielestään on arvokasta ja oikein? Eikö lapsen pitäisi saada päättää sellaisesta itse?
Ongelma on siinä, että milläs päätät, jos olet pussissa kasvatettu?"

Ja mitä tulee tuohon "älä pidä muita jumalia" -juttuun. Kristinusko on monoteistinen uskonto. Ajatus yhdestä Jumalasta on osa sen uskomuksia. On uskonnon kannattajan oma asia, miten suhtautuu tähän uskomukseen. Pitääkö sitä esimerkiksi todellisuutta kuvaavana totuuslauseena vai osana kristinuskon kielipeliä, jonka säännöt eivät päde uskonnon ulkopuolella. Näistä asioista voidaan aina keskustella. Sinänsä olet kyllä oikeassa. Minkä tahansa katsomuksellisen totuuden esittämistä absoluuttisena, koski se sitten vaikkapa Jumalan olemassaoloa tai olemattaoloa, voidaan pitää älyllisesti laiskana ratkaisuna. Ihmisillä, niin teisteillä kuin ateisteillakin, on kuitenkin oikeus perustaa katsomuksensa sille pohjalle, jonka itse katsovat tyydyttäväksi. Uskonnon yitmen ei myöskään välttämättä koeta olevan totuuslauseissa, vaan esimerkiksi etiikassa tai kokemuksissa.

Vihnainen kirjoitti...

"Samanhan voi ajatella pätevän uskontoihinkin. Uskova tai ei, on turvallisempaa kertoa, että lapsi ei saa lyödä toista, koska toista sattuu, kuin kertoa, että lapsi ei saa lyödä toista, koska jokin tietty jumaluus suuttuu lapselle. Ensimmäinen neuvo pätee ja kestää riippumatta siitä mitä uskontoa tai uskonnottomuutta lapsi kannattaa, jälkimmäinen kestää vain sen aikaa, kun lapsi sattuu uskomaan samaan kuin vanhempansa. Luultavasti useimmat luterilaisetkin vanhemmat kuitenkin mieluummin perustavat elämänsä tärkeimmät ohjenuorat yleismaailmalliseen, kohtuullisen universaaliin järkeen jo nyt muutenkin, eivätkä vetoa kurissaan ja kasvatuksessaan juurikaan mihinkään jumalan vihaan tai kostoon tai tyytymättömyyteen, ja erinomaisen hyvä mielestäni niin."

Aika kärjistetty toden totta oli tuo alkupään kuvaus uskonnon etiikasta. Olet varmaan kuullut, että lähimmäisenrakkaus on lähes kaikkia uskontoja yhdistävä moraalinen tavoite. Lähimmäisyyden kautta rakennetaan pitkälti myös suhdetta jumalaan. Luterilainen eettinen perinne nousee paljolti ajatuksesta, ettei kristityillä ole mitään erityistä, toisista erottavaa, moraalikoodia. Siksi luterilaista etiikkaa kutsutaan yleisen järjenkäytön etiikaksi. Toista ei ole mielekästä satuttaa, koska maailma, jossa suostumme yhteiseen sopimukseen siitä, että eihän satutettais toisiamme, on kaikkien kannalta onnellisempi. Tähän nähdään myös Raamatusta nousevien lähimmäisenrakkauden periaatteiden ohjaavan.

"Koska virsien opettelemista yleissivistävämpää on tuntea useampia uskontoja."

Näin on. Missä niitä virsiä muuten opetetaan? Itse en ole ainakaan kenellekään ensimmäistäkään virttä opettanut. Tosin olen kyllä harkinnut virsien käyttämistä opetusmateriaalina. Joissain keskiaikaisissa virsiteksteissä on nimittäin mukavan synkkä ja jumalaapelkääväinen sävy. Että ihan keskiaikaisen ihmisen viimeisen tuomion pelkoa ja helvetin kuumien höyryjen arkielämäänkin yltävien tuoksujen voimakkuutta kuvatakseni voisin kuvitella hyösyntäväni. Myös muu taide tuo samoja mahdollisuuksia.

Vihnainen kirjoitti...

On eri asia sanoa "tämä on ainoa oikea totuus, älä pidä muita jumalia ja joudut helvettiin jos et usko tällä tavalla, joten usko" kuin että sanoa "me uskomme tällä tavalla mutta sinä saat uskoa toisellakin tavalla".

Ihanteellista toki olisi, että kaikki kasvattaisimme mukulamme avarakatseisesti. Toisaalta jonkin asian totena pitäminen on jokaisen synti. Pidän totena sitä, etten voi saada tietoa tietyistä katsomuksiin liittyvistä asioista. Miksi minun totuuteni olisi toisten totuuksia totuudellisempi?


Mitäs muita ah-niin uskonnollisia perinteitä Suomessa olisi jotka niin hirveästi kärsisi ja jopa katoaisi uskonnollisuuden kokonaan poistamisesta...

Kaikki kulttuuriin liittyvät asiat, kuten nyt vaikka ne juhlapyhät, ovat syntyneet historiallisen kehityksen tuloksena. Koulun uskonnonopetuksessa pyritään kyllä kuvailemaan tätä kehitystä ihan lähtien roomalaisten Saturnalia-juhlasta. Kulttuurin kehittymiselle (ja en nyt käytä sanaa kehittyminen arvottavasti) on tyypillistä, että asioita tulkitaan uudelleen. Pakanalliset juhlat tulkittiin kristillisesti. Nykyisin elämme kulttuurisessa todellisuudessa, jossa kristilliset juhlat on tulkittu lähinnä kaupallisesti. Tämä kehityskulku olisi hyvä ymmärtää, jotta voisi käsittää, miksi vuoden kulkumme on sellainen kuin on. Kristinuskon vaikutus kulttuuriin ei näy ainoastaan juhlapyhissä, vaan pitkälti myös esimerkiksi taiteessa ja kirjallisuudessa. Kukaan ei voi myöskään kiistää sitä, etteikö luterilaisuus olisi jättänyt jäkiään suomalaiseen moraalikoodiin. Lisäksi esimerkiksi koululuokka ihan fyysisenä ympäristönä selittyy pitkälti juuri kansanopetuksen kirkollisista juurista käsin (alttari, seurakunta).

"Kaikki kirkolliset juhlapyhät ja -päivät ovat "kuin sattumalta" samoihin aikoihin kuin kristinuskoa vanhemmat pakanalliset juhlat. "

Kuka tätä sattumaksi on väittänyt? Olen ainakin itse tottunut opettamaan, että ihan tietoisesti pakanajuhlia lähdettiin muuntamaan osaksi kristinuskon juhlaperinnettä, jolloin siirtymä uskonnosta toiseen oli pehmeämpi. Synkretismi luonnollisesti eli pitkään ja on edelleen hyvin tyypillistä esimerkiksi monille afrikkalaisille tai etelä-amerikkalaisille kristinuskon muodoille. Kansanusko on aina ollut, ja on nykysuomessakin, eri asia kuin kirkon virallinen opillinen näkemys. Tosin, mitä juhliin tulee, ei kukaan väitäkään Jeesuksen syntyneen jouluna. Historiallinen henkilö Jeesus Nasaretilainen kuitenkin todennäköisesti kuoli pääsiäisenä, jos se jotakuta lohduttaa.

Maria kirjoitti...

"Onko kaksivuotias kypsä käsittelemään monivivahteista uskonnottomuutta? "

Kas niinpä, nyt olet asian ytimessä!

"Olet varmaan kuullut, että lähimmäisenrakkaus on lähes kaikkia uskontoja yhdistävä moraalinen tavoite."

Sä varmaan tiedät, että tämä käsite on olemassa myös laumaeläimillä ilman minkäänlaista uskontoa. Siihen ei toisin sanoen tarvita pätkääkään uskontoa, kuten ei moraalin muodostukseen noin ylipäätään.

"Missä niitä virsiä muuten opetetaan?"

Kovasti niitä ala-asteelta yläasteelle hoilattiin viikkotahdilla. Jos opetuksessa on näin suuria ongelmia siinä, ettei se ole tasapuolista tai opetussuunnitelmia alkuunkaan seuraavaa, vaan joissakin paikoissa tuon tuosta tunnustuksellisuuden puolelle heilahtavaa, sehän on valtavan suuri ongelma!

"Ihanteellista toki olisi, että kaikki kasvattaisimme mukulamme avarakatseisesti. Toisaalta jonkin asian totena pitäminen on jokaisen synti. Pidän totena sitä, etten voi saada tietoa tietyistä katsomuksiin liittyvistä asioista. Miksi minun totuuteni olisi toisten totuuksia totuudellisempi?"

En tue kulttuurirelativismia. Todellisuudesta on ihan oikeita ja testauksen kautta toimiviksi havaittuja keinoja saada tietoa, ja on universaaleja asioita, kuten vaikkapa nälän, kylmän ja kivun välttely, jotka pätevät kaikkiin ihmisiin.

"Uskonnonopetus ei ole uskonnonharjoitusta, eikä sen kautta pyritä ohjaamaan oppilaita valitsemaan mitään tiettyä katsomusta omakseen. Oppiaine on yleissivistävä."

Sittenhän meillä ei ole mitään syytä olla opettamatta sitä kaikille samassa luokassa, samassa tilanteessa!

Stazzy kirjoitti...

"Lasten abstraktin ajattelun aste huomioiden voidaan toki opetuksessa ottaa esiin myös totuuskysymyksiä ja pohdintaa uskonnollisen kielen luonteesta. Tämä on kuitenkin huomattavasti helpompaa yläkoulussa ja etenkin lukiotasolla."

Ha-HAA!
Opetussuunnitelmat lienevät muuttuneet jo kiljoonaan kertaan sen jälkeen kun minä en enää niiden piiriin ole kuulunut, mutta muistelisin että ala-asteen opetus (90-luvulla) oli nimenomaan Jeesustarinoita ja sitten yläasteella ja lukiossa tutustuttiin eri uskontoihin, moraaliin jne jne.

Psykologi-immeiset väittävät, että melko isoksi (ainakin jonnekin 8-9 -vuotiaaksi?) lapsilla on vaikeuksia erottaa satua todesta. Millä siis perustellaan Jeesustarinoiden kertominen pikkulapsille? Eikös olisi parempi, että niihin tutustuttaisiin vasta yläasteiässä, jolloin kullakin olisi jo jonniin verran kykyä omaan harkintaan ja kritiikkiin tarinoiden todenperäisyystä? Kyllä 15-vuotiaskin kykenee yleissivistyksensä laajentamiseen.


"Näin on. Missä niitä virsiä muuten opetetaan?"

Kuten todettu, opetussuunnitelmat lienevät muuttuneet, mutta kyllä me joo virsiä(kin) opittiin koulussa.


"Mitäs muita ah-niin uskonnollisia perinteitä Suomessa olisi jotka niin hirveästi kärsisi ja jopa katoaisi uskonnollisuuden kokonaan poistamisesta..."

Kukaan (täällä kommentoineista) ei liene vieläkään poistamassa kaikkea uskonnonopetusta kouluista... Ainoastaan sen tunnustuksellisen opetuksen. TOISAALTA, esim. juuri Ranska on vieläkin hyvinkin katolilainen maa, vaikka sitten vallankumouksen ei ole saanut uskontoa kouluissa opettaa. Ei joulu katoa, vaikka Jeesuksesta vähemmän koulussa puhuttaisiinkin.

Vihnainen kirjoitti...

"Onko kaksivuotias kypsä käsittelemään monivivahteista uskonnottomuutta? "

Kas niinpä, nyt olet asian ytimessä!

Juuri siksi, että kaksivuotias ei vielä ole kypsä, hänen vanhempansa tekevät katsomusta koskevat valinnat hänen puolestaan joko tietoisesti tai tiedostamattaan. Katsomusvapaata tilaa ei ole olemassa. Katsomukselliset valinnat koskevat muunmuassa etiikkaa, elämän merkitystä koskevia käsityksiä ja erilaisia esimerkiksi yliluonnolliseen liittyviä uskomuksia.


"Olet varmaan kuullut, että lähimmäisenrakkaus on lähes kaikkia uskontoja yhdistävä moraalinen tavoite."

Sä varmaan tiedät, että tämä käsite on olemassa myös laumaeläimillä ilman minkäänlaista uskontoa. Siihen ei toisin sanoen tarvita pätkääkään uskontoa, kuten ei moraalin muodostukseen noin ylipäätään.

Olemme tästä täysin yhtä mieltä. Ja juuri siksi kärjistyksesi uskonnollista moraalia koskien olikin kummallinen. Miksi juuri uskonnollinen ihminen hylkäisi lähimmisyyden ja mittaisi kaiken itseään suuremman auktoriteetin absoluuttisilla käskyillä? No onhan tätäkin, kyllä, mutta ei tämänkaltainen käsitys moraalista rajoitu ainoastaan uskontoihin.
Uskonnolla on kyllä mielestäni annettavaa moraalille siinä mielessä, että se saattaa motivoida ihmistä toimimaan oikein. Lähimmäisen hyvän toteutuminen yhdeistetään ihmisen velvollisuuksiin ei ainoastaan lähimmäistä, vaan myös Jumalaa kohtaan, jolle teoistaan tulee tavalla tai toisella vastata. Kuka tuomitsee sen Jumalan käsitteensä jo tappaneen ihmisen, jota ei vain kiinnosta toiselle aiheutunut kipu? Eikö ongelma ole jollain lailla läsnä tässä ajassakin? Meitä ei tuntuisi loppujen lopuksi ihan liikaa kiinnostavan, millaisen tulevaisuuden jälkeemme jätämme. Ei ainakaan siinä määrin, että tinkisimme tippaakaan elintasostamme. Tosin täytyy sanoa, etteivät Jumalaa auktoriteettinakaan pitävät todennäköisesti juuri paremmin vertailussa tässä suhteessa pärjää.

Vihnainen kirjoitti...

"Missä niitä virsiä muuten opetetaan?"

Kovasti niitä ala-asteelta yläasteelle hoilattiin viikkotahdilla. Jos opetuksessa on näin suuria ongelmia siinä, ettei se ole tasapuolista tai opetussuunnitelmia alkuunkaan seuraavaa, vaan joissakin paikoissa tuon tuosta tunnustuksellisuuden puolelle heilahtavaa, sehän on valtavan suuri ongelma!

Niin on, ongelma. Ja sama ongelma koskee muuten muitakin oppiaineita. Uskonnonopetuksen kohdalla on toisinaan niinkin surkea tilanne, että se jää kokonaan opettamatta, jos teema ei miellytä luokanopettajaa.

"Ihanteellista toki olisi, että kaikki kasvattaisimme mukulamme avarakatseisesti. Toisaalta jonkin asian totena pitäminen on jokaisen synti. Pidän totena sitä, etten voi saada tietoa tietyistä katsomuksiin liittyvistä asioista. Miksi minun totuuteni olisi toisten totuuksia totuudellisempi?"

En tue kulttuurirelativismia. Todellisuudesta on ihan oikeita ja testauksen kautta toimiviksi havaittuja keinoja saada tietoa, ja on universaaleja asioita, kuten vaikkapa nälän, kylmän ja kivun välttely, jotka pätevät kaikkiin ihmisiin.

On toki keinoja saada tietoja todellisuudesta. On toki totuudellisia totuuslauseita, esimerkiksi matemaattiset lauseet ovat kenties yksinkertaisin esimerkki tai "Tämä on tekstiä." Eri asia on, voiko tietoa saada koko todellisuudesta. Tai voidaanko kaikkien lauseiden totuusarvoja selvittää. Väittäisin melkein käyttäväni totuusarvoltaan positiivista totuuslausetta sanoessani, että ei voida.

"Uskonnonopetus ei ole uskonnonharjoitusta, eikä sen kautta pyritä ohjaamaan oppilaita valitsemaan mitään tiettyä katsomusta omakseen. Oppiaine on yleissivistävä."

Sittenhän meillä ei ole mitään syytä olla opettamatta sitä kaikille samassa luokassa, samassa tilanteessa!

Juuri näin, en voisi olla enempää samaa mieltä. Kaikille oppilaille yhteisen katsomusopetuksen ollessa todellisuutta, tullaan huomaamaan, että ratkaisu on paitsi halpa ja helppo, myös monikulttuurisen koulun rakentamisen kannalta ainoa oikea. Näkökulmien rikkaus tulee olemaan ennenkuulumaton, ollakseni mahtipontinen. Samalla tulee varmistaa kuitenkin se, että kaikki saavat omasta katsomusperinteestään riittävästi tietoa. Suurimman osan oppilaista "oma perinne" on sekulaari kansankirkollinen luterilaisuus.

Rhia kirjoitti...

Olin toteamassa samaa kuin Stazzy. Opetussuunnitelmat lienee muuttuneet muutamassa kymmenessä vuodessa aika huimasti mutta kyllä minulle ainakin nimenomaan opetettiin uskontotunnilla virsiä ja raamatunlauseita jotka mielestäni eivät välttämättä ihan kuulu yleissivistävään uskonnonopetukseen. Samoin meille opetettiin tarkkaan evankelisluterilaisen kirkon hierarkiaa ja käytäntöjä ihan jumalanpalveluksen kulusta lähtien. Toki opetettiin muistain uskonnoista mutta pääpaino oli selkeästi luterilaisuudessa sekä raamatun tuntemuksessa.

Mutta mennään uudempiin asioihin. Kuulin joitakin vuosia sitten että eräässä Tampereen lähikunnassa oli ala-asteella opettaja pakottanut lapset laulamaan tunnista toiseen virsiä ja opettelemaan niitä ulkoa. Tarinaan liittyi muitakin yksityiskohtia joita en enää muista. En tiedä miten paljon tarinassa oli keksittyä ja miten paljon totta mutta käsitykseni mukaan monet vanhemmat olivat tehneet opettajasta valituksen. Eli vaikka yksi opettaja pysyisikin modernissa opetussuunnitelmassa niin ei se sitä tarkoita että kaikki opettajat niin tekisivät. Koskee siis myös toki muitakin kuin uskonnonopettajia.

Maria kirjoitti...

"Ja juuri siksi kärjistyksesi uskonnollista moraalia koskien olikin kummallinen. Miksi juuri uskonnollinen ihminen hylkäisi lähimmisyyden ja mittaisi kaiken itseään suuremman auktoriteetin absoluuttisilla käskyillä? No onhan tätäkin, kyllä, mutta ei tämänkaltainen käsitys moraalista rajoitu ainoastaan uskontoihin."

Se olikin osoitus siitä, että uskonnoistaan huolimatta useimmat järkevät ihmiset perustelevat moraalinsa loppujen lopuksi niillä universaaleilla ja yhteisillä, uskonnoista riippumattomilla tekijöillä, eivätkä sillä Raamatulla, vaikka siitä niin kovasti vaahtoavatkin. Ihmiset, jotka väittävät, että ilman uskontoaan he vain raiskaisivat ja tappaisivat, ovat aika todennäköisesti väärässä, tai sitten jos heidän ainoa syynsä pidättäytyä näistä asioista todella ovat vain ulkopuolisen auktoriteetin käskyjen noudattaminen tai miellyttäminen, kyse ei ole kovin korkeasta tai syvällisestä moraalista. Jotkut tuntuvat yhä kuvittelevan, että he ovat toisille kivoja ihan vain uskontonsa ansiosta, mikä ei tosiaankaan pidä paikkaansa, kuten todettua. Siksi on epäilyttävää lapsellekaan moista väittää, ja onneksi monet eivät sitä teekään! Silti jotenkin kummallisesti tässäkin keskustelussa on vedottu uskonnon tärkeyteen jonkinlaisena moraalikompassina, vaikkei ihmisillä ole mitään ongelmia moraalinsa kanssa ilman uskontoja, ja toisaalta eivät ne uskonnot näytä niitä mallikelpoisia kansalaisia sen kummemmin tuottavan kuin uskonnottomuuskaan!

Anonyymi kirjoitti...

Vihnainen: Hyvin perusteltua, viisasta tekstiä.

Maria: Puolustat hirveästi uskonnonvapautta, mutta samalla sinusta paistaa valtava kristinuskovihamielisyys. Jos olisit äiti ja lapsesi kiinnostuisi kristinuskosta, niin on ihan hirveän vaikea kuvitella, että tuota vihamielisyyttäsi kykenisit peittämään. Että se siitä vapaudesta. En väitä, että siinä varsinaisesti on mitään väärin, mutta ymmärrätkö, että vapaudesta voi tuskin puhua sinunkaan tyyppisesi kohdalla kasvattajana?

Mitä virrenveisuuseen tulee, niin kannattaisi tulla tälle vuosituhannelle..

Kristinan kommentti vanhempiaan pompottavista lapsista on säälittävän totta - samoin se, että kouluissa jä päiväkodeissa joudutaan kyselemään vanhemmilta lupia mitä ihmeellisimpiin asioihin nykyään (ei vain uskontoon liittyen) ja minusta tämä on ihan selvää seurausta yhteisten arvojen katoamisesta - joka johtuu minusta _myös_ siitä, että luterilaiset arvot yhteisenä arvopohjana väistyvät. En väitä, että tämä suoraan tarkoittaa sitä, että uskonnottomat vanhemmat opettavat itsekeskeistä arvomaailmaa (tietenkään), mutta näillä asioilla on selkeästi tekemistä toistensa kanssa.

-Amele-

Maria kirjoitti...

En kutsuisi vihamieliyydeksi sitä, että vastustaa kehitystä, jossa uskonnot tai muut yksilönvapauksien kanssa ristiriitaiset ideologiset suuntaukset yrittävät tunkeutua yleiselle ja yhteiselle alueelle, sinne, missä sillä on vaikutusta myös niiden ihmisten elämään, jotka eivät edusta samaa uskontoa tai mitään muutakaan uskontoa. Yhteisiä pelisääntöjä ei voi perustella ikivanhoilla myyteillä, oli se myytti mikä tahansa.

Maria kirjoitti...

...ja jos minä aikoisin hankkia lapsia, tekisin kaikkeni, että lapsestani kasvaisi itsenäisesti, krittisesti ja mahd. objektiivisesti ajatteleva ihminen. Minulle on sinänsä sama uskotko tätä vai et.

Anonyymi kirjoitti...

Itse en lapsena saanut mahdollisuutta valita mihin uskon. Tai sanotaan näin, että olisin arvostanut sitä, että koulussa uskonnontunnilla olisi sanottu että TÄMÄ EI OLE VÄLTTÄMÄTTÄ TOTTA, saa uskoa jos haluaa. Meidän uskonnonopettaja oli vieläpä aika vanha, ja luulen, että hän oikeasti uskoi jumalaan. En uskaltanut puhua tunteista, joita koin uskontoa kohtaa (siis sitä ainoaa oikeaa jonka siinä vaiheessa tiesin), tunteista jotka heräsivät sisälläni pikku hiljaa kun tajusin, etten kaipaa mitään vanhaa kirjaa kertomaan minulle, mikä on syntiä, mitä saa 'jumalan mukaan' tehdä, ja varsinkin kun ymmärsin, että voin antaa itselleni itse anteeksi jos olen jotain omasta mielestäni pahaa tehnyt, en tarvitse jotain jeesus heeboa sovittamaan niitä puolestani. Olenhan sen verran vahva, että pystyn siihen itsekin ;) Tämän 'valaistumisen' koin yksin, ei siihen aikaan ollut nettiä tällaisena foorumina, enkä tiennyt (muistaakseni) ateismista yms. Perheeni ei kyllä ole uskovainen, ei vaan tullut uskonasioista puhetta kotona että olisi selvinnyt että isä ei usko mitään, ja äiti vaan suojelusenkeleihin. Mikä minun kohdallani teki uskonnottomuuden vaikeaksi lapsuudessa oli paras ystäväni, joka oli hyvin uskovaisesta perheestä. Teatterissa käynti, alkoholin juominen (ilmeisesti humaltumistarkoituksessa) ja esim pop- musiikki oli syntilistalla. Juurikin tämä ystävä aiheutti kommenteillaan minulle todella pahan olon, joka luultavasti sai minut ymmärtämään, että en halua sellaisen uskonnon, joka kieltää asioita, jotka ovat hauskoja, eivätkä aiheita toiselle ihmiselle pahaa rajoittavan elämääni.
Myöhemmin olen huomannut myös muita 'epäkohtia', jotka suorastaan estävät minua olemasta uskonnollinen, esim raamatun näkökanta naisiin (alkaen eevasta ja omenasta).. blaah!
Koko aihe saa minut aina vähän kiihtymään ja voisin paasata siitä tuntitolkulla. Nykyään (olen lähes 22 vuotias, just for the record) laskisin itseni uskonnottomaksi, ehkäpä agnostikoksi, mutta en varsinaisesti kiellä jumalan olemassa oloa.. Kukapa tietää... Eikä minua haittaa sekään, että jotkut tarvitsevat jonkun jumalahahmon selittämään maailman heille. Eihän sille voi mitään jos ei hiukkasfysiikka ja avaruus aukea kaikille, tai ei ole rohkeutta ottaa vastuuta omista teoistaan ;)

..ja tiedän kyllä, että jotkut ihmiset kirjoittavat jumalan isolla kirjaimella, itse en kuulu niihin ihmisiin.
ja tekstissä käsitelty USKONTO on siis ev.lut. Olisikohan jotain muita huomioita vielä. Yritän olla suvaitsevainen ja ymmärtäväinen uskontoja kohtaan, mutta välillä menee vaan hermot, koska niin suunnatonta ahdistusta koin lapsena kun ajattelin, että 'vanhempieni jumalan luomat keijukaisen jalat ovat vaihtuneet peikon karvajalkoihin' (tämä suora lainaus 'ystävältäni', välillä mietin voiko hän oikeasti olla sanonut noin, niin kauheat traumat on minulle jäänyt, mutta sanantarkasti muista esim. tuon edellämainitun kommentin) ja taivaspaikka helvetin kärsimyksiin. Näihin kauheeksiin syynä esim tuo teatterissa käynti. Seriously, kuulostaapa oikeudenmukaiselta jumalalta.. Ja miksi ihmeessä edes haluaisin taivaaseen, siksikö että näkisin vanhempieni kärsimyksen helvetissä, i dont think so! Vähän arka aihe minulle, en edes pysty oikolukea tekstiä, kun suututtaa niin.

- Aurora

Maria kirjoitti...

Välillä on hyvä purkaa :) Et varmasti ole ainoa ihminen, joka on lapsena ja nuorena ollut samankaltaisessa tilanteessa.

Mä näen itse myös uskonnoissa, varsinkin kristinuskossa, kun sen parhaiten kaikista olemassaolevista tunnen, paljon asioita, jotka ovat epäoikeudenmukaisia, epäloogisia tai muuten vain ihan käsittämättömiä, eivätkä vastaa yhtään sitä mun omaa moraalia. Ihan järjellä ajateltuna monet asiat ovat ihan päälaellaan. Jännästi usein jos näitä asioita sitten käsittelee ja osoittaa näiden joidenkin asioiden epäreiluuden, se tulkitaan automaagisesti uskontovihaksi ja ahdasmielisyydeksi. Ei ole kovin fiksua leimata vihamielisyydeksi sitä, ettei suostu kumartelemaan uskonnoille ja pidättäytymään kritiikistä vain siksi, että ne ovat joillekin tooosi tärkeitä ja pyhiä asioita, tai että joku ei vaan halua nähdä kerrassaan mitään ongelmaa siinä ajatuksessa, että reippaasti yli puolet koskaan maailmassa elävistä ihmisistä kärsii iän ikuisesti kaameissa tuskissaan. Kuitenkin samat ihmiset saattavat vastustaa esimerkiksi kidutusta täysin moraalittomana ja vastenmielisenä asiana ja ovat valmiita vastustamaan sitä...

Vihnainen kirjoitti...

"joku ei vaan halua nähdä kerrassaan mitään ongelmaa siinä ajatuksessa, että reippaasti yli puolet koskaan maailmassa elävistä ihmisistä kärsii iän ikuisesti kaameissa tuskissaan. Kuitenkin samat ihmiset saattavat vastustaa esimerkiksi kidutusta täysin moraalittomana ja vastenmielisenä asiana ja ovat valmiita vastustamaan sitä..."

Oletettavasti viittaat helvettiin tai kadotukseen tai muuhun vastaavaan.
Jos ihan tosi tosi oikeasti uskoo kaikkivaltiaaseen Jumalaan, joka oikeasti on olemassa myös tietoisuutemme ulkopuolelta ja on ilmoituksensa (esimerkiksi Raamatun) kautta ilmoittanut itsestään ja tuonpuoleisuudesta joitakin tosiasioita, on ihan loogista olettaa, että se, mitä juuri minä satun hänestä tai hänen luomastaan maailmanjärjestyksestä ajattelemaan, ei suoranaisesti vaikuta vähääkään häneen tai hänen luomaansa maailmanjärjestykseen. Minun mielestäni voi olla epäloogista ja ongelmallista, että Jumala vaatii ihmisiltä lähimmäisenrakkautta, vaikka itse ei ole halukas pelastamaan suurta joukkoa ihmisiä helvetin lieskoilta. (Tosin voidaanhan hänen ajatella nimenomaan olevan pelastushalukas. Eikö tämä Jeesus-systeemi ole ikään kuin osoitus siitä?) Minun tai vaikka koko ihmiskunnan mielipide tai logiikan lainalaisuudet eivät kuitenkaan vielä tee asiantilasta epätotta.
Antti Kylliäisen kirjan "Kaikki pääsevät taivaaseen" keskeinen ideahan oli se, että ei Jumala mitenkään voi olla sellainen uhriverta janoava despootti kuin mistä kristillinen pelastushistoria tuntuisi kertovan. Ei sellainen Jumala voi puhutella nykyajan ihmistä. Ja Antti on kyllä ihan oikeassa. Antin ajatukset eivät kuitenkaan yllä kuin Jumalan käsitteeseen, jonka ihmiset ovat luoneet ja jota näin myös kykenevät muuttamaan sallivampaan suuntaan. Ei Nietzschekään Jumalan kuolemasta puhuessaan viitannut metafysiikkaan, vaan Jumalan käsitteen selitysvoiman radikaaliin laskuun modernissa maailmassa. Halusin siis lähinnä sanoa, että se, että johonkin lauseeseen liitty ongelma, ei sinänsä vielä tee siitä epätotta, mikäli ajatellaan lauseen viittaavan todellisuuteen. Lisäksi kannattaa muistaa, että uskontoon ja sen oppilauseisiin voi suhtautua, ja suhtaudutaan, myös muilla tavoin kuin totuuslauseina. Koko moni-ilmeisen ilmiön torjumista ei voi perustella vetoamalla äärinäkemyksiin.

Maria kirjoitti...

Niin, uskonto on siitä ovela juttu, että se saa ihmisen hylkäämään sen ihan normaalin ja toimivan järjen ja jokaisella laumaeläimellä olevan empatian ja suvaitsemaan ja pitämään itse asiassa hyvänä asiana sitä, että suurin osa ihmisistä joutuu ikuisesti kärsimään, ja tälle riittää oikeutukseksi se, ettei nyt vaan ihminen tajua miten se voi olla oikein mut jotenkin se varmasti on. Se jo on osoitus siitä miten sairaalloisia vaikutuksia uskonnoilla voi ihmisten moraaliin olla. Kaikki muu hämärtyy järjettömän ja todistamattoman myyttiuskoisuuden tieltä.

Oma lukunsa tietysti ovat ihmiset, jotka keksivät mitä erilaisimpia tapoja etsiä Raamatusta omiin tarkoitusperiinsä sopivia selityksiä, jottei heidän tarvitsisi ajatella näitä edellämainittuja ikäviä asioita, tai olla tekemisissä sen faktan kanssa, että uskonto sotii heidän omaa moraalikoodistoaan vastaan. Se yksinkertaisesti uskotellaan pois, tehdään siitä vaikka ihan ikioma opinlahkonsa.

Maria kirjoitti...

Mut no, onhan sitä ollut historiassakin ja on yhä edelleen näitä ihmisiä, jotka pitävät joukkotuhontoja ja kansanmurhia ihan oikeutettuina ja jollain tavalla täysin hyväksyttävinä tekoina, varmaanhan siellä olisi ollut mahdollista niidenkin ihmisten tehdä vaikka mitä välttääkseen kohtalonsa, äänestää sitä oikeaa puoluetta, palvoa sitä oikeaa jumalaa tai valehdella syntyperänsä tai milloin mitäkin. Jotkut sitten täällä länsimaissakin jopa nostavat kätensä pystyyn näiden kohdalla kulttuurirelativismiin ja puuttumattomuuteen tai tajumattomuuteen tai milloin mihinkäkin vedoten. Niille tyypeille voisikin sitten sanoa vaan, ettäpä kysykää niiltä vainotuilta ja murhattavilta ihmisiltä mitä mieltä he moisesta toiminnasta ovat.

Juhani kirjoitti...

http://koti.phnet.fi/petripaavola/Jeesuksensyntyma.html

Historiallinen fakta on, että vuonna 354 Rooman piispa Julius määräsi Jeesuksen Kristuksen viralliseksi syntymäpäiväksi joulukuun 25. päivä. Joulua ja Jeesuksen syntymäjuhlaa ei siis ole ollut olemassa ennen vuotta 354 jKr. Jeesus ei määrännyt joulun viettoa, eikä sitä että Hänen syntymäjuhlaansa tulisi juhlia juuri 25 joulukuuta. Alkuseurakunta ei viettänyt joulua ja Kristuksen syntymäjuhlaa 25 päivä joulukuuta. Jeesus ei asettanut ollenkaan syntymäjuhlansa viettämistä millekään erikoiselle päivälle, eikä Hän edes asettanut syntymäjuhlaansa vietettäväksi kerran vuodessa. Uskovina meillä on oikeus muistella sitä vaikka joka päivä, mutta Jeesus ei asettanut sitä kerran vuodessa vietettäväksi juhlaksi.

Vuonna 394 alkoi jokapäiväinen messu Rooman katolisessa kirkossa. 394 jKr. joulukuun 24. ja 25. päivän välisenä yönä vietettiin Rooman katolisessa kirkossa messua Kristukselle, jossa pappi siunasi leivän ja viinin, jolloin ne katolisen kirkon väärän opetuksen mukaan "muuttuivat Kristuksen ruumiiksi ja vereksi". Tästä Kristuksen messusta Mass of Christ (Christmas), joka ensimmäisen kerran suoritettiin vuonna 394 jKr. ja siitä alettiin käyttää nimitystä Kristus messu (Mass of Christ). Christmas (joulu) sai nimensä katolisen kirkon harhaoppisesta messusta, joka ensimmäisen kerran suoritettiin vuonna 394 jKr. joulukuun 24. ja 25. päivän välisenä yönä.

Joulu on Rooman katolisen kirkon luomus, jossa se yhdisti kaksi juhlaa toisiinsa babylonialaisen Tammuksen syntymäjuhlan ja roomalaisen Saturnaalia juhlan. Rooman katolinen kirkko antoi tälle uudelle juhlalle nimen Kristuksen syntymäjuhla (Christmas/joulu), ja toi siihen mukaan Raamatun elementtejä Kristuksen syntymisen tapahtumista, mutta samalla aikaa jätti siihen pakanallista perintöä sekä salli Rooman kansalaisten jatkaa Saturnaalia juhlan viettämistä uuden juhlan (joulun) nimissä.

Otavan Suuri Ensyklopedia:
"Joulun pakanallinen tausta ja keskiajan perintö: Kristillinen joulu siirrettiin joulukuun 25. päivän kohdalle n. 350-luvulla. Vanhempi juhlapäivä oli tammikuussa, loppiaisena, "epifanian" kohdalla. Kristuksen syntymän ajankohdasta on ollut monia erilaisia tulkintoja ja laskelmia. Se on sijoitettu esim. kevääseen tai syksyyn. Sen sijaan mikään traditio ei sido sitä joulukuuhun. Syyt ovat toiset. Roomassa vietettiin keisari Aureliaanuksen toimesta joulukuun 25. päivää auringonjuma­lan syntymäpäivänä, "Dies natalis solis in victi". Tällä oli yhteyksiä itämaisiin uskontoi­hin, mm. Mitran kulttiin. Päivämäärä johtui siitä, että juliaanisen kalenterin käyttöönoton aikoihin talvipäivän seisaus sattui joulukuun 25. päivän kohdalle. Kristillinen kirkko menetteli juhlan suhteen samoin, kuin monesti muulloinkin. Se ei ryhtynyt taistelemaan sen suosiota vastaan, vaan omaksui sen, ja siirsi sille kristillisen sisällön. Joulun muodostamiseen vaikutti tämän lisäksi kaksi muuta Rooman valtakunnan alueella viettyä juhlaa; ensimmäinen saturnaalia ja toinen kalendai."

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...