26.9.2009

Wannabe-look-a-like geelittää hiuksensa

Keksin itselleni uuden kampauksen. Koska vaatii suurta rohkeutta ajaa Stellan (ja aika monen muunkin) hehkuttama katelanphearmainen puolisänki, ja koska en luultavasti sittenkään sitä lopulta tekisi, voi toispuoleista päätään silti ihailla yksinkertaisella konstilla: kasalla hiusgeeliä ja lakkaa sekä muutamalla strategisesti asetetulla hiuspinnillä ja miniponnarilla. Eiväthän sliipatut hiukset sänkeä rankkuudessa korvaa, mutta ne näyttävätkin sitten ihan omalta jutultaan!

Vaan entä jos sittenkin... Toisaaltahan hiuksetkin ovat se uusiutuva luonnonvara, allekirjoittaneella vieläpä kasvavat mokomat ihan infernaalista vauhtia. Tästäkin syystä on oikeastaan turhaa sanoa mulle, että hyvä ihminen, pilaat vaan pääs - niin mulle yritettiin yläasteellakin sanoa, kun halusin kiihkeästi eroon vyötärömittaisista kutreistani, joita ei oikeasti voinut pitää kuin letillä tai ponihännällä... Hartiamitta oli paras ratkaisuni ikinä, vaikka muut sitä elämään ja kuolemaan asti vastustivatkin. Että eihän sitä tiedä... Toisaalta geeleilyyn tyytyminen pitää hiukset muuntautumiskykyisinä - taipuvat niin sliipattuun rokkiin kuin hulmuilevaan kähäräänkin, kiinni ja auki.

Mut hei, ei se nyt pahalta näyttäis. (Hirmu kätevää, kun voi ottaa itsestään kuvia näin kätevästi ja sitten tuijottaa niistä, miltä mahdollinen lopputulos saattaisi noin suunnilleen näyttää.) Tässä siis ehkä seuraava bilekampaukseni, laukkuun mukaan sit ne geelit ja lakat (ja kasa varapinnejä):

weird hair1

weird hair2

weird hair3

Myönnetään, sillä jännällä sähkösatiiniharjalla oli kieltämättä ihan kätevää harjata toi uus jakaus paikoilleen. Ihan yllätyin itsekin.

:)

31 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Eii älä koskaan leikkaa noin! Sulle sopii paljon paremmin miten sulla normaalsiti on.
Sun tyyli on muutenkin niin mustahopea, että jos leikkaisit tuollaiset hiukset olisit rokkari päästävarpaisiin.
Ihan kiinnostavaa muuten nähdä, miten aika monen (bloggaajan) tyyli alkaa muuttua, kun niittien, mustan, nahkan ja ketjujen yhdistelmä häilyy pois massamuodista.

Maria kirjoitti...

Hehe, olisko se nyt sit niin kamala asia olla päästä varpaisiin rokkari :P

Mä toivoisin, ettei ne menis koskaan pois muodista :D Mustuus ja nahka nyt on ikiklassikkoja kyllä :P (Pidätän oikeuden kyllästyä niihin jos niin on tullakseen, aika harvan ihmisen tyylihän nyt on sitä yhtä ja samaa läpi elämän muutenkaan :P)

bubble kirjoitti...

Onpa jännä kampaus! Ehkä ei ole ihan yhtä edukseen, kuin mitä oikea sänki+keesi-kampaus olis, mutta antaa osviittaa. Yleisvaikutelma on jotenki tosi androgyyninen! Mun mielestä sun kasvot kestäis kyllä ton :) Ehkä vaan pitäis olla kokoajan suoristamassa? Tai sitten antaa kihartua niin täysin, että mielikuvat 80-luvusta tulevat väkisinkin mieleen. Yhdistettynä niinkin moderniin asustekertaan ku sulla yleensä on, ei se olis edes niin paha.

Mutta tykkään nykyisistäkin hiuksistasi!

Joa kirjoitti...

Hih kun hyppäsin melkein ilmaan, kun bloglovin':issa näkyi vain tuo kuvasi enkä ollut vielä lukenut tekstiä. :D Hauska idea! Harmi, että minulla on liian pitkät hiukset edes tuollaisen kampauksen mallailuun. Leikata en uskaltaisi varmaan ikinä (okei, näin ei saisi sanoa - ensi vuonna kuljen toinen puoli päästä kaljuna). :)

anonymous kirjoitti...

Hyihyihyi. Tulee mieleen vaan rasvaletti rokkarit, jotka kierrän mielelläni kaukaa. Sun tyylisi juttu on juuri siinä, miten vaatteet yhdistyy (tai on yhdistymättä) hiuksies kanssa.

Maria kirjoitti...

Hehe, kunhan leikittelen ajatuksella... :P

jenny kirjoitti...

Uhhh, tykkään! Mitä sitten vaikka olisikin väestöstä 95% mielestä hirveä? Ihmisissä arvostan sitä, että on pokkaa tehdä jotain tällaista tai muuten vaan kulkea omia polkujaan. Ketä kiinnostaa pitkät, suorat ponnarilla olevat hiirenharmaan haituvat (sulla tosin on mielenkiintoinen kuontalo to begin with :) ), kun vaihtoehtona on jotain erikoista ja katsomisen arvoista?

Luopukaan ihmiset niistä tylsistä, näteistä ja turvallisista kampauksista ja kokeilkaa jotain muuta. Kyllä ne takaisin kasvaa, ja pipokausi on alkamassa anyway jos ei tykkää lopputuloksesta.

Rhia kirjoitti...

Kuten ehkä saatat muistaa ajokorttikuvastani niin mulla on ollut parikymppisenä siili tukka ja edessä otsalla vain vähän pidempää tukkaa. Leikkasin monta vuotta sitä samaa mallia kunnes tuli totaalikyllästys. Olen siihen vieläkin niin tympiintynyt (se vaan on niin passe) että en hetkeäkään harkitsisi leikkauttaa edes toispuolista sänkeä. Tai siinä tapauksessa mulle sais maksaa aika huomattavia summia rahaa.

Emilia kirjoitti...

Eikä! Mä juuri eilen leikautin luokkakaverilla tuollaisen kutriston. Lyhyempi puoli ei ole koneella ajettu, mutta pituudeltaan 1-3cm pidentyen toiselle sivulle. Niskakin on vinosti leikattu. Jätettiin vähän naisellisemmaksi tosiaan, kun ei koneella vedetty mutta hyvä tämä on näinkin. Pehmeämpi linjainen. :)

Itseasiassa haluan vielä tuota pidempää puolta lyhkäiseksi. Olisi niin ihana "poikatukka".

supervain kirjoitti...

haha, mul on puolisänki, ei omasta tahdosta, enkä oo ees esitellyt sitä internetin välityksellä.. koska tää on aika HC :D

Anonyymi kirjoitti...

Näyttäisit aikalailla pojalta tuollaisessa kampauksessa, mutta myönnettäköön, että aika pähee tuo olisi ja takuuvarmasti erottuisi katukuvasta! :D

Anonyymi kirjoitti...

Itsekin tuollaisesta tyylistä haaveilen, mutta en ole vielä ihan uskaltanut, kun hiuksetkin kasvavat vaivaisen sentin vuodessa. Sopii muuten sinulle loistavasti.

Aridith kirjoitti...

Tuo tosi kauniisti sun kasvot esille tuo kampaus, ei kyllä lainkaan pojan näköinen. Nättiä!

Kirppu kirjoitti...

Mä olen jo parin vuoden ajan himoinnut toispuoleista kampausta ja Maja Ivarssonin luukki ei helpota himotusta yhtään :) Mutta mulla(kin) on vallaton luonnonkihara eikä tää tulis näyttämään hyvältä ilman suurta laitto-operaatiota. Sänkipuoli voisi näyttää ok mutta pitkä puoli menisi ensin päätä myöten ja latvat olisi karseet pellekiharat. En jaksa suoristaa koko kuontaloa joka aamu. Nyt tarttee laittaa vaan otsatukka suoraan :)

Ai juu, kasvot aina vähän alas niin ei näy kauniin tytön nenänreikiin ;)

Maria kirjoitti...

Jos mulle joskus tulee joku kriisinpoikanen, niin sitten voi olla lähellä tukkamuutos :D Ja joo, aika sama mitä se 95% muista ihmisistä siitä tykkäis, mun päähän se olis :P

Kirppu, haha, hyvin jjjännä, et joku niihinkin kiinnittää huomiota x) "..And she never looked at people's nostrils the same way again..."

Lilou kirjoitti...

Sun kasvoihin kampaus sopii loistavasti, ja näyttäisi tosi trendikkäältä -itselleni en vastaavaa voisi kuvitellakaan :)

Anne kirjoitti...

Moi! Mitä kautta olet saanut nuo zoovillagen, nellyn ja strawberry.netin mainokset? :) Ottivatko mainostajat yhteyttä, otitko itse vai oliko mukan joku ulkopuolinen palveluntarjoaja?

Lore kirjoitti...

Toimii. Sulla just sellanen tukka josta voi vähän vaivalla saada aika hurjiakin muutoksia ilman että näyttää saksia. Aluksi kun en edes katsonut tarkemmin tekstiä säpsähdin, että mitä se nyt on mennyt noin leikkaa. Tosi retee! Olispa itelläkin mahd muunnella päätä mutta ei voi mitään.

Maria kirjoitti...

Joo, kieltämättä tää tukka on nyt just siitä hyvä, että se taipuu monenlaiseen :)

Anne, mainokset ovat TradeDoublerin, Zanoxin ja muiden vastaavien affiliate-ohjelmien kautta otettuja :)

Anonyymi kirjoitti...

aikas samallainen minkä toi liquid diamondsin bloggaaja leikkas just hetki sitten

Maria kirjoitti...

Aijaa, no hyvä sille, kuka ikinään onkaan :P En lue ni en tiedä :D

Anonyymi kirjoitti...

Siulla on mahottoman nätti leukalinja, joten suosittelen kyllä lyhyttää tukkaa! :D Ja tulee tosiaan kasvot kauniisti esille tuossa. :)

-hkp

Anonyymi kirjoitti...

Joo, aika samanlainen kuin Alice Dellalilla, Kate Lanphearilla, ja näiden jälkeen tietenkin todella monella muulla, kuten juuri Liquid Diamondsin Annalla. Erikoinen ehkä, muttei kovinkaan persoonallinen. Ja entäs sitten, kun rock chic ei enää miellytä silmää? Tuollaista mallia saattaa olla vaikea kasvattaa pois.
Ja kuten ensimmäinen anonyymi sanoi, näyttäisit vielä enemmän rokkarilta päästä varpaisiin. Asussa ei todellakaan olisi mitään ristiriitaa. Mun mielestä on tyhmää, jos kaikki ulkoisessa olemuksessa on samaa tyyliä - se on liian luokiteltua, persoonatonta.
Ja vielä tuohon, mitä vastasit ensimmäiselle kommentoijalle. Musta ja nahka ovat toki aina tyylikkäitä. Mutta on turha sanoa, että nahkahousut, mustat, revityt t-paidat ja farkut, niititetyt nahkaminihameet, ketjut ja niittirannekkeet ranteissa jne jne olisivat ajattomia. Tällä tavalla nimittäin nahka ja musta suureksi osaksi näkyvät tällä hetkellä massamuodissa, ja kommentoja varmaankin tarkoitti juuri tätä niiden tämänhetkistä ilmestymismuotoa. Joka tuskin enää pian miellyttää silmää.

Maria kirjoitti...

No sitähän mikä mun silmää miellyttää vaikka ensi vuonna tai viiden vuoden päästä ei tiedä kukaan, en edes minä itse :). Sen mä kuitenkin tiedän, että jos satun näistä samoista asioista yhä tykkäämään, niin mähän niitä käytän, oli massamuodissa tai missä tahansa muodissa tai ei :P Ja noh, onneks mun vaatekaappi perustuu enimmäkseen perusvaatteille, joita asustamalla ja yhdistelemällä saa monenlaista vibaaa aikaan :P Niittejäkin multa löytyy ainoastaan kirpparivyöstä, jota harvemmin käytän :P

Aika "persoonatonhan" tää mun nykynenkin hiustyyli on, kelläpä ei nykyään olis kerrostettua polkkaa, joka on takaa lyhyt ja edestä pitkä? :P Tässä hiustyylissä jumitettu puolitoista vuotta - entäs jos tää ei enää miellytäkään mun silmää? :P Ja muthan nyt on persoonattomaks luokiteltu muutenkin jo moneen otteeseen, sama se kai sit millanen olisi :D Et kaipa sit vaan fiksuinta on ettei kuuntele muita, vaan teen vaan niinkun itestä hyvältä tuntuu :)

Anonyymi kirjoitti...

Itse leikkasin myös pari viikkoa sitten hiukseni aivan lyhyiksi. Alkukesästä hiukset ulottuivat melkein puoleen selkään, sitten tyyli muuttui polkaksi ja lopulta uskalsin viimein leikata sellaisen mallin, josta olen jo kauan haaveillut. Ajatukseni on myös, että hiukset kasvavat kyllä takaisin jos sellaisen mallin jälleen joskus haluan.

Kokeile ihmeessä jotain aivan uutta ja villiä mallia. Se on erittäin piristävää ja jollain tapaa jopa vapauttavaa. On mukavaa hieman erottua massasta :D

Anonyymi kirjoitti...

Sulle sopisi paljon paremmin tuollainen lyhyempi ja epäsymmetrinen kampaus. Kasvosi tulevat kauniimmin esille.

Anonyymi kirjoitti...

Maria kirjoitti...

Aijaa, no hyvä sille, kuka ikinään onkaan :P En lue ni en tiedä :D

^^no kyl ainaki Lauran blogista oot varmasti lukenu:P Ja pari pv sen jälkeen tuli tää..hehhh??

Maria kirjoitti...

Hah hah, ootko tosissas? :D Kukaan muuhan ei ole koskaan pitäyt tuollaista hiustyyliä esillä ei :DD Mä kerroin jo, mistä sain idean tähän kampaukseen. Joo, luen Lauran blogia, mutta luen myös n. 60 muuta blogia, joten EXCUSE ME jos en muista jotain yksittäistä yhdessä blogissa vilahtanutta randomia ihmistä :D

Maria kirjoitti...

Sitä paitsi ton likan tukkahan on ihan eri mallinen muutenkin :P

Anonyymi kirjoitti...

tää sopii sulle paremmin ainakin kuin tuo sun nykyinen lampaannäköinen pörrötukka. näytät paremmalta tollasessa tukassa kuin nykyisessäs..

Maria kirjoitti...

Hehe, lammashan on hieno ja söpö eläin eikä pörrötukka kuulosta koskaan pahalta termiltä :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...