28.9.2009

Voiko pelien avulla kehittää moraaliaan?

Tulipa tuossa pelaillessa taas muistettua niin pari tosi positiivista kuin pari negatiivistakin juttua nettiroolipeleistä.

Ensimmäinen tulee tässä: Teemme tehtäväketjua Icecrownissa, olemme karkottamassa Scourgen etulinjaa ja sitä varten tarvitsee niitata pari tärkeää komentajaörvelöä. Löydämme örvelön, mutta huomaamme, että sitä on juuri tappamassa joku toinen saman puolen pelaaja. No, riennämme apuun, emme vain silkasta ystävllisyydestä, vaan myös koska mitä nopeammin mobit kuolevat, sitä nopeammin ne myös respawnaavat, eli ilmestyvät takaisin. Örvelö kuolee ja pelaaja kiittää avusta.

Jäämme odottamaan, että pääsisimme vuorostamme suorittamaan saman lahtauksen. Iloiseksi yllätykseksi meille vieras pelaaja jää myös odottamaan. Kun örvelö ilmestyy jälleen, hän puolestaan auttaa meitä tappamaan sen.

Kukaan osapuoli ei olisi oikeasti tarvinnut kenenkään apua tämän hirviön nujertamisessa, onhan tehtävä suunniteltu sellaiseksi, että sen voi helposti myös soolota, ja mekin autoimme alunperin vain päästäksemme nopeammin itse eteenpäin. On kuitenkin mukavaa huomata, että sinänsä hänenkin kannaltaan ihan kivaan tekoon (saihan hänkin tapon nopeammin pois alta) vastataan täysin pyyteettömästi - hirviön tappamisessa auttaminen ei enää hyödytä mitään tätä ulkopuolista, emmekä tämän jälkeenkään enää todennäköisesti kohtaa, mutta juuri tällä hetkellä hän halusi osoittaa... Mm, miksi sitä voisi kutsua, hyväksi hengeksi? Arkipäivän altruismiksi? Solidaarisuudeksi? Joka tapauksessa, tästä tuli minulle hyvä mieli, ja mieleeni muistuivat ne lukuisat muutkin kerrat, kun vastaavanlaisia tekoja on pelissä tehty puolin ja toisin. Spontaania auttamista, vaikkei apua oikeastaan tarvita, ja auttamista toki myös silloin, kun apua tarvitaan ihan oikeasti. Toki siihen sisältyy varmasti toive siitä, että tällainen toiminta joskus kenties hyödyttäisi myös itseä - mä rapsutan sun selkää niin rapsuta sä sitten mun selkää. Se on oikeastaan aika yleistä WoWissa.

Siinäpä myös taas yksi hyvä asia, minkä nettiroolipeleissä toimiminen voi muksulle antaa: on kiva saada apua, ja on kiva myös antaa apua muille, ja joskus on vain kivaa osoittaa toisille, että don't worry, I got your back - ok thx. Kenties kun tähän mentaliteettiin pääsee sisälle pelin kautta, se ulottuu myös pelimaailman ulkopuolelle. Joskus apua tulee saaneeksi myös vastapuolen pelaajalta - vaikka vastapuolen pelaajien kanssa ei voi juurikaan kommunikoida, teot puhuvat puolestaan. Toisaalta se opettaa myös, että vaikka sota on julistettu, ei vastapuoleen ole välttämätöntä suhtautua vihamielisesti, vaan vihollisten joukoissa lopulta on yksilöitä, jotka eivät ole niin erilaisia kuin itsekään on.

WoWScrnShot_092609_183624
Gorlocit (kuvassa suut leveässä hymyssä) ovat ylikilttejä ja hupsuja olentoja, joita kuitenkin kiusaavat varsinaiset paskiaiset, koulukiusaajien irvikuvat, wolvarit. Pelaaja joutuu valitsemaan puolensa ensin tutustuttuaan molempien elämäntapoihin.

Sitten se negatiivisempi asia: Afkaan eli idlaan Scholazar Basinissa eräällä yleisellä tehtävänantopaikalla. Olen hetken pois koneelta. Kun palaan, huomaan, että vastapuolen pelaaja on käynyt kimppuuni ja jo melkein tappanut minut. Mitään ei ole enää tehtävissä, vaan joudun katsomaan, kun hahmoni kuolee ja minut niin pelkurimaisesti lynkannut tyyppi nauraa vieressäni. Vastaavaa tapahtuu myös siten, että maksimilevelin pelaaja käy useita kymmeniäkin leveleitä itseään pienemmän ja käytännössä täysin puolustuskyvyttömän pelaajan kimppuun, pahimmillaan oikein metsästää ja lahtaa näitä.

Joidenkin mielestä tällaiset asiat nyt vain kuuluvat peliin, jossa pelaajat voivat taistella myös toisiaan vastaan, ja ehkä ne sinänsä kuuluvatkin, muttei se tee niistä kovin korkean moraalin tekoja tai osoita vanhaa kunnon jaloa taisteluhenkeä (Tästäkin on foorumeilla toki käyty monenlaista arvokeskustelua, joidenkin mielestä pelissä ei edes tarvitse ottaa huomioon toisia pelaajia, koska peli ei ole todellisuutta, vaan... no, peliä. Se kanta ei tosin kovin syvää tarkastelua kestä, jokainen nettiroolipelejä pelannut tietää, että ihan oikeiden ihmisten kanssa siinä ollaan silti tekemisissä, ja pelaajien tekemiset vaikuttavat toisiin ihan oikeasti.). Puolustuskyvyttömän tappaminen ei vaadi taitoa tai ponnisteluja, eikä siitä pelissä saakaan kunniaa eli honor-pisteitä, toisin kuin lähempänä omaa leveliään olevan pelaajan tappaminen.

2le781e

Toisinaan tulen aika surulliseksikin siitä, että jonkun mielestä on jotenkin hauskaa estää minua käytännössä pelaamasta peliä sillä, että jää kyttäämään milloin herätän hahmoni taas henkiin, jotta minut voidaan taas lahdata. Toisaalta kun on itse kokenut tuon turhautumisen, ei sitä halua muiden osaksi, eikä siis itse tee samaa toisille. Kaikkien kohdalla tämä tietysti ei toimi ihan näin, vaan turhautuminen ja paha mieli halutaan laittaa eteenpäin, kostaa se itse koettu vääryys muille, omaan pahaan oloon täysin osattomille ihmisille.

Tässäkin lopulta piilee mukulalle tilaisuus pohtia omia arvojaan ja moraalia ja sitä, miten muita ihmisiä tulisi kohdella, ja miten käsitellä omaa turhautumista (Ei, lasta ei todellakaan pidä suojella kaikilta negatiivisilta tunteilta, ne kun ovat joka tapauksessa normaaleja ja ihmiselämään väistämättä kuuluvia asioita. Mieluummin oppii jo lapsena elämään niiden kanssa kuin purkaa sen sitten aikuisena tunnevammaisena alkoholiin ja muihin ihmisiin, noin esimerkiksi.) Nämäkin opetukset voi sitten ulottaa pelimaailman ulkopuolelle, sama kokijahan se muksu pelissä on kuin muuallakin. Mitä nuorempi mukula, sen suurempi rooli tietysti on vanhemmalla tukemisessa, keskustelemisessa ja ohjaamisessa, teini-ikäinen taas voi myös jutella näistä asioista vaikkapa yhdesssä kiltansa kanssa, kuten meillä toisinaan guildchatissa tehtiin. Kuten monilla muillakin killoilla, meilläkin muuten oli sääntö, että jäsenet eivät saa harrastaa tuollaista toimintaa. Jotkut killat taas ovat tunnettuja siitä, että suorastaan omistautuvat moiselle...

Siinäkin muuten pohdinnanaihe vanhemmille, jotka haluavat tietää mitä lapset tekevät ja millaisessa seurassa: myös eri pelikiltojen edustamiin arvoihin ja moraaliin on kenties syytä tutustua ennenkuin antaa lapsensa sellaiseen liittyä. Kätevintä on keskustella killanjohtajan kanssa ja perehtyä killan sääntöihin. Jos kilta ei vaikuta sopivalta, kannattaa etsiä toinen. En muuten liittyis gänkkerikiltaan.

WoWScrnShot_092509_004844
Icecrownin rakennukset ovat aika Mordor-vaikutteisia, noin visuaalisesti.

9 kommenttia :

Pikkunasu kirjoitti...

Hei! Tää on tosi mielenkiintonen aihe. Tuli tuossa mieleen, että niikun WoWissa on niitä, jotka lahtaa heikompiaan, niin samalla tavalla myös oikeassa elämässä taphtuu sellasta. Oikeassa elämässä on niitä, joilla moraali on kohdillaan ja niitä joilla se on todella alhaalla. Ilmeisesti näin on myös Wowissa ja ei ole ihme sillä, siellähän on niiden hahmojen takana oikeita aitoja henkilöitä.

Epäilen, että tällasilla ihmisillä, jotka tuhoaa heikompiaan tuossa pelissä, niin on halu kokeilla jotain sellaista, mistä oikeassa elämässä saisi rangaistuksen. Pelin avulla ne kykenee olemaan jotain, mitä eivät oikeasti ole. Harmi vain, että sitten tuolla pelaa myös sen ikäisiä nuoria ja lapsia, joiden moraalinen kehitys ei ole välttämätt niin korkea, että he ymmärtäisivät, että sellainen heikompien sorto on väärin.

Mielenkiintoinen peli tuo WoW. :D

bubble kirjoitti...

Mä oon ihan ylikierroksilla pitkän työpäivän jälkeen enkä keksi mitään järkevää sanottavaa, muuta ku et tää oli tosi mielenkiintonen! Koska en rooli- tai tietokonepeleihin oo kovin perehtynyt, en oo ikinä osannut ajatella tällasta näkökulmaa.

Anonyymi kirjoitti...

WoWissa on yllättävän paljon ihan aitoa auttamisen halua ja ystävällisyyttä. :) Juuri tuollainen spontaani auttaminen mitä kuvailit ja muita positiivisesti yllättäviä pieniä tekoja vastapelaajilta. Siinä tulee esiin internetin näennäisen anonymiteetin kauniit puolet, kun täysin satunnaisen toisen pelaajan auttamisesta ei useimmiten voi todellakaan mitään konkreettista hyötyä tavoitella, mutta auttamisen iloa ja toisen uhrautumista tuntemattomien pelaajien hyväksi kuitenkin tapahtuu. Jos tietyt ihmiset on netissä ilkeämpiä kuin kasvokkain, niin ehkä on myös helpompi olla ihan aidosti välittömästi mukava ja ihana ja hyväntahtoinenkin, kun on ruutu välissä eikä tarvitse ujostella tai olla suomalaiseen tyyliin asiallinen ja viileän kohtelias ja pitää henkistä ja fyysistä hajurakoa vieraisiin ihmisiin. Tai ainakin näin haluaisin ajatella, kyllä internetissä on niin paljon hyvääkin kaiken sen yleisen typeryyden lisäksi.

:D Itselläni on sekä Alliancen että Horden puolella hahmoja, ja joskus on suuri kiusaus logata toisen puolen main ja vaihtaa pari sanaa "kiusaajien" kanssa. Kerran oli kyllä suloista, kun jonkun tapahtuman yhteydessä keräilin jotain vihollisten pääkaupungeista, ja hengissä selvisin (vaikka en periaatesyistä syyllistynyt bubble+heartstone temppuun :p) ulos kaikkialta muualta paitsi Ironforgesta! Kaikki sujui hyvin, kunnes kimppuun hyökkäsi night elf metsästäjä, joka ei kyllästynyt vaikka sinnittelin parantelemalla itseäni varsin pitkään. Ja kun palasin hakemaan ruumistani (siis viholliskaupungeista täytyy kävellä hengissä ulos, muu on ihan luovuttamista :D) sama tapaus tappoi minut uudelleen vartijoiden avustuksella. Juttu lähinnä nauratti, joten päätin onnitella kyseistä pelaajaa siitä, että hän oli ensimmäinen joka minut pysäytti vihollispääkaupunkitourneellani, vaikka oletinkin, että hän olisi juuri sellainen ilkeä gankkaaja-tyyppi. Yllätys olikin suuri, kun hän olikin mukava innokas roolipelaaja, ja hänellä oli ihan puhtaat motiivit hahmoni lahtaamiseen - hän oli ajatellut, että jos vartijat tappaisivat minut, saisin ikävän korjauslaskun ja pelaajatapolla hän ritarillisesti pelastaisi minut moiselta... :D Hö, mulla mitään ongelmia ollut ennen hänen apuaan. Sen jälkeen meillä olikin pitkä hauska keskustelu, itse asiassa hänelläkin oli myös blood knight Horden puolella, joten epäreilu tappaja paljastuikin uudeksi kaveriksi.

Että toisaalta pelimaailmassa voi olla ihan omiakin eettisiä kiemuroita joskus, aika kiehtovaa oikeastaan miten pelin sisäinen moraali toisinaan toimii. :)

Sitten on tietysti se surullisempi puoli. :(

Mutta yllättävän kivaa ja fiksua porukkaa WoWin kautta on myös löytynyt, vaikka se perinteinen mielikuva wowittajasta taitaa edelleen olla normaaliin sosiaaliseen kanssa käymiseen kykenemätön aggressiivinen teinipoika, joka tykkää pelissä rökittää heikompiaan. Näitäkin sieltä varmasti löytyy, mutta enemmistö pelaajista on kokemukseni mukaan ollut varsin monipuolisesti erilaisia ja eri-ikäisiä, normaaleja mukavia jänniä ihmisiä, joita ei olisi heti kadulta WoW-pelaajiksi arvannut. :)

Maria kirjoitti...

Kiva kuulla, että ajatukseni herättivät myös muissa mietintää :) Tääkin on vähän sellainen asia, kuten Bubblekin tuossa toi ilmi, että jos ei ole omaa kokemusta, tällaista ulottuvuutta ei tule paljoakaan ajatelleeksi, ja miten voisikaan, kun ei ole "elänyt" siinä itse ja kokenut, mitä se peli voi parhaimmillaan ja pahimmillaan olla. :) Liian usein tyydytään kuittaamaan pelit sillä, että se on yksinäistä ja eristäytynyttä, aivotonta viihderäiskintää, mutta nehän voivat parhaimmillaan herättää hyvinkin paljon ajatuksia ja luoda ihmissuhteitakin, vaikka toki myös yksinäisiä räiskintäpelejä on tarjolla, eikä siinä mitään :P Mutta tuntuu, että pelejä arvioidaan vieläkin liikaa muinaisilla stereotyypeillä ja ajatellaan niitä hyvin suppeasti. Se on sääli, sillä nykyään pelejä on tarjolla niin monenlaisia ja niin monenlaisille ihmisille, että luultavasti jokainen voisi sieltä löytää jotain itselleen arvokasta ja kehittävää.

Anonyymi kirjoitti...

Ai niin, ja gorlocit on ihania. Niin ihania.

Muuten en koskaan kokenut olevani aggressiivinen kanssa pelaajia kohtaan. Pelit on kivoja, mutta en pysty suhtautumaan niihin niin vakavasti ja intohimoisesti, että ottaisin asioita henkilökohtaisesti. Pvp oli vähän kuin urheilua, ja tappamiseen suhtauduin enemmänkin kylmän viileän neutraalisti ja enemmän siinä kiehtoi tiimityöskentely kuin vastapelaajan rökittäminen yksilönä. Jos joku puskasta hyppäsi kimppuun kun sattui olemaan pvp päällä, se oli minulle hauskaa kisailua enkä koskaan ottanut sitä henkilökohtaisesti. Pvp pienissä erissä oli hauskaa, pelistä ja pelaamisestahan siinä oli nimenomaan kyse, mutta en koskaan kokenut mitään hurmosta listiä niitä vihollispelaajia. Tietysti joskus "hahah siitäs sait, voitin!" -fiilis jonkun ärsyttävän vihollisen kanssa, mutta ei koskaan mitään henkilökohtaista!

... Kunnes näin pelaajia tekemässä niiden susikammotusten daily questeja, ja sydämettömästi lahtaavan mun mussu-gorloceita. :O

Se oli ensimmäinen kerta, kun tosissani kaduin, etten ollut valinnut pvp-realmia. :D Oikeasti näin punaista, kun TIESIN, minkä valinnan ne tyypit oli tehneet. Ihan pulssi nousi ja kiehuin, kun jouduin avuttomana katsomaan niiden hirviöiden hirmutekoja. Ahhh.

Maria kirjoitti...

Aww! xD

mari kirjoitti...

Auttamista on ja kun wowittajista suurin osa luultavasti on miehiä niin eikö oo aika hauska ajatus, että nimenomaan miehistä löytyy niin paljon sitä auttamisen halua ja ystävällisyyttä :)

..verrattuna siihen kuinka paljon naiset aina miehiä moittii millon mistäkin asiasta.

Sini J. kirjoitti...

Hyviä ajatuksia! Oli pakko viitata omassakin blogissa :)

Maria Morri kirjoitti...

KOmmentti vuosien päästä, koska liittyy: http://www.theverge.com/2013/6/6/4404458/new-study-finds-gaming-helps-children-learn-ethical-decision-making

"A new study out of the University of Victoria in British Columbia, Canada, suggests that those who spend time playing video games lay some of the ground work for socially responsible, good citizens in later life. Conducted by Dr. Kathy Sanford, the study examined children between the ages of 13 and 17 over a period of five years, and some interesting findings emerged. Sanford, who presented her findings this week, told Polygon, "I found that the participants were very concerned about ethical and moral decisions, about the nature of what they are doing in the game," something she says she "didn't expect" to find. "

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...