24.9.2009

Pää ja hymynaama

Huh, pari viime päivää pää on ollut niin täynnä koulu- ja erityisesti mediakasvatusjuttuja, ettei siihen ole oikein muuta mahtunutkaan. Mahtavan päänsäryn siivittämänä voinen todeta, etten ajattele aihetta ainakaan pariin päivään. Kaiken mahtavan päälle saatan olla tulossa flunssaan - kenties ylenpalttinen läträäminen suosikkimehullani ja sen Lidl-vastineella ajaa pöpöt pois, vaikkei vitamiinien flunssatehoa olekaan ihan aukottomasti osoitettu. Nyt on ainakin hyvä väli jatkaa vähän wowittamista! Tai sitten keskittyä taas siihen muotiblogimaisempaan sisällön tuottamiseen, joskin säännöllisin väliajoin saan kiitosta myös muiden aiheiden sisällyttämisestä blogiini.

Eilen ruokakauppareissulla pärjäsi taas vaihteeksi villatakilla. Kuten kuvasta huomaa, JC:stä keväällä hankittu yksilö, joka on ollut lopulta varsin maltillisessa käytössä (enimmäkseen kotona), alkaa jo nyt näyttää röpelöitymisen merkkejä. Normaalisti en luultavasti olisi näin niuhontarkka, mutta Filkan takkiin tottuneena eron kyllä huomaa. Jos merkki koskaan erehtyy tekemän samanmallisen, pitkän perusvillatakin tällaisena tummanharmaana, rahapussi voi kenties kouristella kuolinkorinoissaan...

gray cardigan1

gray cardigan2
Neuletakki - JC, neulemekko - Kostym, laukku - American Apparel, rannekorut - H&M Men, koirariipus - Kaipaus, metallilaattakoru - Kalevala Koru Väinö, alunperin miehelle annettu lahja, joka nyt on omittu käyttöön laatikonpohjalta pölyttymästä. Kuvista kiitos ja kumarrus miehelle.

Päivän käyntiin tuppaamiseksi voisikin ottaa kuunteluun Rödsögårdenin uuden levyn, jonka postimies toissapäivänä toi. Odotuksia on! Tähän vielä palataan.

rö

Leppoisan mukavaa ja hymyileväistä torstaita kaikille! :)

6 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Minkä hintainen tuo sinun musta Filippa K:n neuletakki oli? :)

Tarvetta olisi kovasti laadukkaalle mustalle neuletakille!

paola kirjoitti...

Love your expression in the first picture! Greets from Vienna!

bubble kirjoitti...

Tummanharmaa on kyllä yksi parhaista väreistä ehdottomasti. Pärjää täysin mustan rinnalla.

Rödsön platta on itseltä vielä hankkimatta, noloa.. Pitänee marssia levykauppaan ensi viikolla, kun on palkkapäivä :P

Maria kirjoitti...

Anonyymi, maksoi 135 euroa, on ollut jokaisen suolaisen euronsa väärti so far ;D :)

Paola, thank you so much! :)

Bubble, todellakin :P

ladyam kirjoitti...

Jaa vois taas näin melkeenpä joulun alla alustavasti vihjasta poikaystävälle tosta Kaipaus korusta, miten ihana ja kaunis lahjaidea se ois.

Maria kirjoitti...

Hehe, joo, näin joulun alla on hyvä vihjailla... ;)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...