23.9.2009

Mediakasvatusta vahingossa

Mediakasvatuskurssin seuraava välitehtävä on pohtia, ollako huolissaan median vaikutuksista lapsiin vai ei. Ennenkuin paneudun tähän aiheeseen sen tarkemmin, haluan heittää linkkiä blogiin Photoshop Disasters, jonka Bubble taas toi omassa postauksessaan mieleeni. Sivustolla siis esitellään nimen mukaisesti pieleen menneitä kuvamuokkauksia. Tämä vitsi on netisssä itsessään jo vanha, ja luultavasti teinien keskuudessa näille kauhistuksille jossain määrin on jo hyvä tovi naureskeltu, samoin kuin niille "Tältä Katie Holmes näyttää ilman Photaria" -sivustoille.

Siitä tulikin mieleeni, että Internetissä pyörii lopulta aika paljon materiaalia, jonka voi itsessään jo katsoa mediakasvatukselliseksi, tai ainakin mediakriittiseksi, ja se materiaali ei välttämättä ole edes minkään asialle omistautuneen holhoustahon tuottamaa. Merkki siitä, että kaikkea ei oteta annettuna. Youtubekin suorastaan vääntelehtii poliittisesta satiirista ja käyttäjien tekemistä opetusvideoista tyyliin "Näin evoluutio toimii". Jos vain ihmiset tällaisiin sivustoihin ja videoihin tutustuvat, he tulevat pureskelleeksi ja oppineeksi asioita kuin vahingossa. Jos viettää aikaa millään sosiaalisella sivustolla tai yhteisössä, tulee varmaan ennenpitkää törmänneeksi linkkeihin, jotka noihin (ja joo, monenlaiseen muuhunkin) vievät. Toki aina pitää silti muistaa kriittinen suhtautuminen. ID-teoristeillakin on omat videonsa ja jopa Godtube... Myös puhdas tietämättömyys voi päästä kukoistamaan.

Ei tietenkään tee ammattimaisesta mediakasvatuksesta mitenkään vähemmän tarpeellista, on vain hauska huomata, että ihmisillä raksuttaa myös noin sisäsyntyisesti.

3 kommenttia :

vzio kirjoitti...

no itseasiassa kaikilla ei raksuta. olen töissä täällä kaupungin virastossa ja musta on tullut toimistomme virallinen internetnero. ensinnäkään ihmiset eivät osaa hakea tietoa: tulevat kyselemään multa typeriä (oonhan mä hei tiedottaja) ja sitten ohjaan ne googlen ja wikipedian äärelle. kehotan tarkistamaan samanlaisten hittien määrän ja arvioimaan sivuston luotettavuutta tarvittaessa, mutta kun kysymykset on tyyliin "mitä tää terrakotta oikeen on", niin se ei ole niin elämän ja kuoleman kysymys.

mun mielestä tää vittaa siihen, että suuri osa jopa korkeakoulutetuista ihmisistä on ihan hukassa tiedonhaun kanssa. ja tiedonhaku- ja suodattaminen on aivan oleellista informaatioyhteiskunnassa. havaintojeni myötä olen toki myös jossain määrin huolissani lasten taidosta käsitellä informaatiota vaikka totta puhuen kai pahimmassa vaarassa ovat nuo keski-ikäiset kelkastaputoajat..

jos sitten taas puhutaan vaikkapa television ja pelien ja muiden haitallisuudesta niin siinä kannatan myös opastusta enkä esim. kieltämistä. koskapa sitä materiaalia kuitenkin on ja siihen lapset tulevat väistämättä törmäämään, tärkeintä on se, että fiksut aikuiset ovat valmiita keskustelemaan nähdystä lasten kanssa.

tässä esimerkkikeskustelua aiheesta porno.

Maria kirjoitti...

Joo ei kaikilla raksuta ei, mutta sentään aika monella edes vähän, ainakin joskus. :>

Opastus on ihan pop!

Sini J. kirjoitti...

Kivoja ajatuksia, ja hauskoja kuvia löytyi linkin takaa. Onneksi osalla porukasta raksuttaa, eivätkä kaikki ole "viattomia median uhreja" :D Mediakin voi mediakasvattaa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...