23.9.2009

Ei mediaa, vaan ihmisiä varten

Olenko huolestunut median vaikutuksista lapsiin? Vaikea kysymys. Hyvin vaikea.

Toisaalta on niin, että mediat välittävät meille välillä hyvinkin yksipuolista kuvaa asioista, miehiin ja naisiin kohdistuvat kauneuskäsitykset yhtenä näistä (tsekkaa aiempi kirjoitukseni Hauiksenympärys itsetuntoa määrittävänä tekijänä), mutta toisaalta on myös niin, ettei media ole noita käsityksiä keksinyt tai luonut - se vain välittää niitä yksiltä ihmisiltä toisille ihmisille. Samoin vaikka media mahdollistaa vaikkapa sen kaikkien parjaaman Big Brotherin olemassaolon (jännää, miten joillakin ihmisillä mediakriittisyys tuntuu rajoittuvan BB:n ja Seiskan pakolliseen fleimaukseen, ja samaan hengenvetoon vielä ilmoitetaan, että Ylen uutisiin kuitenkin luotetaan ihan sinisilmäisesti), se media ei sitä ohjelmaa ja ilmiötä kuitenkaan ole tyhjästä maailmaan ilmiinnyttänyt, vaan senkin ovat keksineet toiset ihmiset. Nettikiusaaminen on vain kiusaamista uudessa ympäristössä, itsessään ilmiö, joka on ollut olemassa jo iät ja ajat niin kouluissa kuin työpaikoillakin. Seksuaalinen ahdistelu samoin.

On myös totta, että Internet mahdollistaa esimerkiksi anoreksiaa ihannoivien nuorien ja aikuisten toisiaan tukevat yhteisöt, mutta toisaalta noin periaatteessa tällaisia yhteisöjä voisi olla olemassa netin ulkopuolellakin. Näyttää siltä, että mediat ovat ennenkaikkea välineitä välittää tietoa ja arvoja, ja tarjoavat tapoja yhdistää ihmisiä - pitäisin näitä ominaisuuksia itsessään arvokkaampina kuin sitä, että ne välittävät myös epäilyttäviä arvoja ja yhdistävät ihmisiä, joiden ei ehkä toivoisi yhdistyvän.

En heittäisi lasta pesuveden mukana enkä syyttäisi välinettä siitä, mitä ihmiset tekevät. Ongelma, mikä se kulloinkaan onkaan, on ihmisten toiminnassa ja motiiveissa, ei välineissä. Koska ihmisten toimintaa ei kuitenkaan voida järkevästi lähteä rajoittamaan tai kieltämään sen varjolla, että lapset voivat joihinkin toimintatapoihin törmätessään näistä kärsiä, olisikin tärkeää keskittyä siihen, että lapsesta kasvatetaan fiksu ja itsenäisesti ajattelemaan kykenevä ihminen, joka osaa arvioida muiden ihmisten toimintaa ja ymmärtää... no, koko tämän suuren kuvion. Tähän taas tarvitaan aikuisia opastamaan ja ohjaamaan, jakamaan toivottavasti elämän aikana karttunutta viisautta ja ymmärrystä. Joitakin rajojakin on hyvä lapselle vetää, kunhan koko todellisuus ei muutu sokeroiduksi ja kliinistetyksi bambimaaksi - tästä aiheesta puolestaan Jari kirjoitti erinomaisen osuvasti postauksessaan Mikki Hiiren protestanttinen etiikka. Hän mm. kirjoittaa:

""Pahat" lastenohjelmat taasen tähtäävät elämyksiin, ovat vailla selvää kehityksellistä päämäärää ja sisältävät riehumista (sekä jopa moraalisesti kyseenalaisia ulottuvuuksia, kuten humoristista väkivaltaa). Nythän on kuitenkin niin, että "pahat" lastenohjelmat sisältävät kuitenkin paljon sellaisia ulottuvuuksia, joita lapset leikeissään viljelevät normaalisti muutenkin. Tarkoitan sitä, että Legotalojen rakentamisen ohella lapset ajavat Legoautoilla kolareita, katkovat Legoukkojen päitä jne. eivätkä nämä lapset silti ole vakavasti häiriintyneitä, vaan ihan normaaleja lapsosia. - - Hygienisoitu valistuksemme karkottaa ihmiset (lapset, nuoret ja aikuiset) aivottoman viihteen pariin. Kun yritämme olla rakentavia ja ketään loukkaamattomia, päädymme helposti siihen, ettemme herätä kenenkään kiinnostusta." (Juuri tuon kahden viimeisen virkkeen lailla olen tuntenut läpi nuoruuteni kaikenlaisesta valistuksesta ja kukkahattutäteilystä, siis sen lisäksi, että tyypit vaan on ollu pihalla.)

Helsingin Sanomien mielipidepalstalla 20. 7. 2007 julkaistussa kolumnissa Huoli lasten mediankäytöstä on osin turha käy ilmi, että lasten mediankäyttö ei ole vähentänyt lasten muita aktiviteetteja tai luonut suurta joukkoa häiriintyneitä ja leikkimättömiä lapsia (kuten voisi odottaa, häiriintyneet ja mediaa ylikäyttävät yksilöt ovat lähinnä poikkeustapauksia). Mediankäyttö ei muodosta muusta maailmasta erillistä saareketta, eikä media käytä lapsia, vaan lapset mediaa. Tämä puhuu vastoin niitä käsityksiä, jotka tuntuvat vieläkin jostakin syystä olevan valloillaan, ja joita seuraavassa kuvataan:

"Vielä 1980–1990 -lukujen taitteessa eurooppalaista mediakasvatuksen kehittymistä väritti sen suojelumentaliteetilla varustettu historia, jossa David Buckingham (1992) erotti kolme vivahdetta; ensimmäisen taustalla oli käsitys siitä, että televisio-ohjelmat lisäävät väkivaltakäyttäytymistä, toisessa ajateltiin mediakulttuurin heikentävän lasten älyllistä kehitystä ja kolmannessa media-, erityisesti televisiokulttuurin ajateltiin vaikuttavan haitallisesti mm. arvomaailmaan. Tämänkaltaista ajattelua ohjasi yhteinen käsitys, että ihmisten mediasuhteet ovat yksinkertaisia ja pääsääntöisesti kielteisiä."
- Kupiainen, Reijo; Sintonen, Sara & Suoranta, Juha 2007: Suomalaisen mediakasvatuksen vuosikymmenet, s. 22. Teoksessa Kupiainen, Reijo ym (toim.): Näkökulmia mediakasvatukseen. Mediakasvatusseuran julkaisuja 1/2007

Näitä nyt jo muinaisia käsityksiä (opettajat ja opettajakokelaat, päivittäkää asenteenne!) vasten puhuu myös Selvitys lasten ja nuorten mediamaailmasta, jossa tuodaan esiin mediankäytön moniulotteisuutta ja monisuuntaisuutta. Lapset ja nuoret ovat mediassa myös toimijoita, eivät vain passiivisia vastaanottajia. Toisaalta se tarkoittaa sitäkin, että lapset ja nuoret kykenevät myös aiheuttamaan vahinkoa muille, eivät vain itselleen - siinä misssä koulussakin lapset voivat kiusata toisiaan, lapset voivat kiusata toisiaan myös netissä. (Taaskin ongelmana on ensisijaisesti ihmisen käytös, ei niinkään siihen käytetty väline.)

Huoli lasten mediankäytösstä on osin turha -kolumnin lopussa kyseltiin, ettäpä mitä ajatella siitä, että yli 20-vuotiaat miehet pelaavat tietokonepelejä yötä päivää (ja mitä tehdä, kun leikki ei lopukaaan). Kun pääsen tämän kohdan yli kirkumasta mielessäni "Miten niin miehet, entäs pelaavat naiset, ja kyllä mä tiedän mitä siitä sosiaalisesti korrektisti ottaen pitäisi ajatella ja mitä kirjoittaja taas vihjaili ja hei mitä ihmettä, miksi leikin edes pitäisi loppua?" ja luen kommentteja, törmään taas ajatukseen, jossa pistetään vastakkain "aidot ihmissuhteet" ja "virtuaalimaailmassa eläminen". Voisin loukkaantua! Minulla on virtuaalimaailmassa (jonka katson olevan osa ihan sitä aitoa todellisuutta ja oikeaa maailmaa, virtuaalisuus on tosiasiallisesti lähinnä paikanmääre, ei mikään toinen rinnakkaisulottuvuus) ihkaoikeita ihmisssuhteita! On ollut jo 14-vuotiaasta lähtien! Arvotukset, jotka asettavat tietyt välineet jotenkin huonommiksi kuin toiset, ja toiset tavat olla yhteydessä toisiin ihmisiin kuin toiset, raivostuttavat ja ovat todellisuudesta irroitettuja (tematiikka jatkuu, mediat ovat väline, joiden kautta ihkaoikeat ihmiset toimivat). Kommentoinut sosionomi voi tulla ihan vapaasti minulle kertomaan, että "aidot ihmissuhteet" antavat minulle enemmän kuin virtuaalitodellisuus, joka johdatti minut mieheni kanssa yhteen vuosia sitten. Kai nyt kuulostin tarpeeksi melodramaattiselta?

Noin muuten voin olla sekä kolumnin kirjoittajan että kommentoineen henkilön kanssa samaa mieltä: "Nuoriin eivät enää uppoa netinkäyttökiellot, vaan järkevämpää on hyväksyä netti-innostus. Nuoria tulee ohjata järkevään mediakäyttäytymiseen ja kannustaa välillä irrottautumaan koneelta."

Olenko siis huolissani median vaikutuksista lapsiin? En luultavasti ole, ja tämä on taas merkityksessä "media on väline, jonka kautta ihmiset toimivat". Ihmisten toiminnasta sitten olen hyvinkin paljon huolissani. Se muistuu mieleeni joka kerta, kun katson Hesarin foorumeja. Tuntuu ongelmien sivuuttamiselta puhua Hirveästä Kamalasta Mediasta, kun pohjimmiltaan kyse on ihmisten tekemisistä ja ihmisten arvoista. Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, ulkonäköpaineitakin sälytetään kylmästi kasvottoman ja henkilöitymättömän median vastuulle, vaikka ihmiset itse keuhkoavat kahviloissa, foorumeilla ja toisten blogeissa niistä samoista asioista ja asettavat niitä paineita toisilleen, ruokkivat koko ilmiötä ja pitävät sitä elossa. (Tästä syystä minun blogistani ei löydy postauksia, jotka pyörisivät sen ympärillä, miten hirveän vääriä ja huonoja valintoja muut ihmiset voivatkaan ulkoisessa olemuksessaan tehdä, vaan keskityn symppaamaan kunkin omia valintoja.)

Jokaisen sietäisi katsoa peiliin. Eivät ulkonäköpaineet katoa sillä, vaikka koko Internet suljettaisiin, samoin ei kiusaaminen, seksuaalinen ahdistelu tai lapsiporno katoa maailmasta, vaikka Internet, televisioviihde, elokuvat, lehdistö ja valokuvat maailmasta poistettaisiinkin. Ongelmat ovat paljon vanhempia ja paljon syvemmällä ihmiskunnassa kuin mikään mainitsemani tekninen keksintö. Ratkotaan siis niitä varsinaisia ongelmia ja keskitytään tekemään ihmisistä hyviä (määrittelemättä sen tarkemmin, mikä ihme nyt sitten on se hyvä ihminen). Kaikki muu seuraa perästä.

P.s. Eikä unohdeta vanhempien ja yhdessä maailmaan tutustumisen tärkeyttä. Turvallinen aikuinen on ihan pop, luettiin sitten satuja tai tutustuttiin yhdessä WoWiin. Kannatetaan ideaa tietokoneesta, joka sijoitetaan kodissa keskeiselle paikalle ainakin siksi aikaa, että muksu on pieni. Teinille voi ehkä jo suoda palan ikiomaa yksityisyyttä.

2 kommenttia :

Kirsi kirjoitti...

Periaatteessa samaa mieltä. Ehkä vähän aiheen vierestä muistuttaisin kuitenkin vielä siitä, että haitallinen sisältö (tällä viittaan lähinnä rikolliseen tai selvästi vahingolliseen sisältöön, en "kukkahattutätien" kauhistelun kohteisiin) on ihan syytäkin pitää lieassa. Sananvapauden ei tarvitse tarkoittaa lapsipornon levityksen vapautta, näin äärimmäisenä esimerkkinä. Internet nähdään usein viimeisenä vapaana erämaana (mitä se tavallaan onkin) mutta se ei tarkoita, että siellä saisi tehdä mitä tahansa. Jonkinasteinen sääntely on siis tarpeen.

Ehkä paras esimerkki oli roskapostin taannoinen hetkellinen vähentyminen, kun vihdoin kiskaistiin hallinnosta tarpeeksi selkärankaa ja lainvoimaa että saatiin pahimmat välityspalvelimet suljettua. Internetin lieveilmiöiden olemassaolo ei tarkoita niiden hyväksymistä.

Postauksesi pihvistä, lasten mediankäytöstä toteaisin, että ihan kasvatukseen eikä erilliseen mediakasvatukseen pitäisi tuoda se kriittisyys mukaan - media on jo niin nykyelämänmenoon nivoutunut ettei sitä edes välttämättä voi erotella. Ja toisaalta lapset tosiaan joskus kasvattavat aikuista, useimmat piltitkin ymmärtävät vaikkapa tv-ohjelman hahmojen fiktiivisyyden mikä ei vaikkapa heidän isovanhemmilleen tunnu aina olevan selvää.

Kiitos hauskasta blogista, nämä mediapostaukset ovat saaneet minut seuraamaan sitä useamminkin - en hirveästi lue muotiblogeja muuten :) Ja erinomaisia kuvia, niiden ansiosta jaksaa katsella muotiaiheisiakin postauksia vaikka tyyli ei itseen kolahtaisikaan. (Kuvanlaatu tuntuu olevan vieläkin monella "muotibloggerilla" eniten hakusessa.)

Maria kirjoitti...

Joo, ei lapsipornolle, joskin sen haitallisuus taitaa ensisijaisesti olla uhreiksi joutuville, ei niinkään järkytysarvoa kauheampaa niille, jotka sitä vahingossa joutuvat näkemään. Lapsipornolle ei, mutta siinäkin täytyy muistaa se, ettei lapsiporno katoa maailmasta, vaikka se katoaisi Internetistä. Poliitikoilta tämä asia on tuntunut katoavan ihan käsityspiiristä, kun kuvitellaan, että sensuroiminen jotenkin vähentäisi lapsipornon tekemistä ;<

Kriittisyys on erittäin pop, kannatan sitä. Lapsille tulisi opettaa ajattelun aineksia ja kehittää lasten ajattelua. Ja olen samaa mieltä, välillä muksutkin kyllä yllättävät fiksuudellaan :P

Mukava kuulla, että olet tykkäillyt blogistani! :) Mäkin luen paljon blogeja, joissa itsessään tyyli sellaisenaan ei ole omia heiniä, mutta jost voi silti saada ideoita ja inspausta :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...