Lienen aiemmin kertonut, miten hajuvesissä minulle tärkeää on paitsi se, että tuoksu on hyvä, se saa mieluusti olla hieman särmikäs ja yllättävä, ei järin söpökiltti, kaikkia miellyttämään pyrkivä tai toisaalta migreeni-imelä, kaikkein vähiten geneerinen "been there smelled that" -tuoksu, joka muistuttaa tsiljoonaa jo aiemmin nuuhkittua tuoksuyhdistelmää. Tuoksun on silti oltava käyttöön, ei vain erikoisten tuoksujen museokokoelmaan sopiva. Myös se, millaisessa pullossa litku on ja millaisia mielikuvia siihen yhdistän vaikuttaa.
Moni periaatteessa kiva tuoksu ei ole oikein kolahdellut, koska pullo on ollut mauttoman huvittava tai aivan liian romanttinen. Sarah Jessica Parkerin Covet oli tästä poikkeus, ja siedin naurettavan muovista kristallijäljitelmäkorkkia erinomaisen kiehtovan tuoksun ja sopivan räväköiden mielikuvien takia. Myös hyvä tuoksukestävyys ihollani on suotavaa (tämä voi vaihdella rajustikin yksilöittäin), mutta jos pullo kulkee helposti mukana, voin suostua myös lisäilemään tuoksua vähän väliä. En ole ehdoissani järkkymätön, mutta toivoisin löytäväni tuoksun, joka huutaa nimeäni ja vastaa fiilistensä puolesta ainakin jonkun mutkan kautta minua ja persoonaani.
Kukamitähäh
Johdantotekstin voi kukin vierailija lukea. Rakentava keskustelu on toivottavaa, kiusaamiseen ja halventaviin sutkautuksiin on nollatoleranssi.
Tervetuloa, viihdy ja jaa ajatuksesi!
"Nothing of me is original. I am the combined effort of everybody I've ever known." -Chuck Palahniuk, Invisible Monsters
E-mail: maria.morri@heijastuspinta.fi
Naisten vaatteita ja tyyliä käsittelevän Heijastuspinta -blogin
kirjoittajana toimii Maria Morri, 24-vuotias tamperelainen opiskelija, joka rakastaa vaatteita. Hän on myös scifi-nörtti, pukeutumisenvapausaktivisti ja Piraattipuolueen jäsen.Johdantotekstin voi kukin vierailija lukea. Rakentava keskustelu on toivottavaa, kiusaamiseen ja halventaviin sutkautuksiin on nollatoleranssi.
Tervetuloa, viihdy ja jaa ajatuksesi!
"Nothing of me is original. I am the combined effort of everybody I've ever known." -Chuck Palahniuk, Invisible Monsters
E-mail: maria.morri@heijastuspinta.fi
sunnuntai, 30. elokuuta 2009
Niinpä odotankin pikapuoliin julkaistavaa Yves Saint Laurentin uutuustuoksua Parisienne, jonka keulakuvana toimii Kate Moss, ja jonka mainosvideossa vilahtelevat synkät ja tummat värisävyt, nahka, häpeilemätön seksikkyys, tummat silmänrajaukset ja rohkeus. Tuoksusta pitäisi nenään löytyä vinyyliä, karpaloa, mustaherukkaa, ruusua, pionia, orvokkia, patsulia, vetiver-ruohoa, myskiä ja santelipuuta. Hyvältä kuulostaa allekirjoittaneen makuun, tätä on pakko päästä tuoksuttelemaan! Kunpa se vain ei olisi liian ruusuinen, jostain syystä voimakas piikkikasvin tuoksu aiheuttaa minulle lähinnä pahoinvointia... Pullokin on ihan kaunis, tämä vielä menisi erittäin hyvin.
YSL Parisienne tulee syksyllä!
Lähettänyt
Maria
Kategoriat: Arviot ja katsaukset, Kosmetiikka, Löytölaatikko, Videot
Lisää aiheesta ja aiheen vierestä
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)




9 viestiä keskusteluboksissa:
Mä seuraan vähän huonosti hajuvesimarkkinoita, meen vaan mieluummin kauppaan haistelemaan ja kattelemaan mikä ois hyvä. Ja harvoinpa sitä edes tarkoituksellisesti ETSII uutta tuoksua, niitä vaan tulee ajoittain vastaan. Mutta Parisienne kuulostaa varsin hyvältä. Pitää siis tsekata!
Aika rohkea mainos YSL:ltä. Tuotako se nyt tarkoittaa olla pariisilainen =)
Joo, rohkea on! :D Hehe joo, kaikki pariisittaret pukeutuu tollaseen nahkabodyyn ja jakkuun ja kiemurtelee autojen takapenkeillä ;)
Bubble, mäkin oon nyt vasta herännyt tähän metsästykseen, aiemmin se oli epämääräistä haahuilua ja toive löytää joku toi UPEA tuoksu... :) Nyt on kriteerit tarkentuneet ja tavoite samoin x)
thierry muglerin alien sopis oikein hyvin tähän sun särmäskifijuttuun. oon vähän omistushaluinen, enkä mielelläni suosittele tuoksuani kenellekään, mutta en tunne sua niin menkööt.
Hehe joo, oon haistellut Alienin :) Ihan jees mut vähän turhan makea mun makuun :)
makea? outoa, musta se ei ole yhtään makea.. toisaalta se on kyllä sellainen tuoksu, joka tuoksuu erilaiselta eri ihmisillä ja suurimalla osalla se tuoksuu vaan ihan karseelta :) siksi oon saanut pitää sen ihan omana, heh.
Joo kyllähän ne eri ihmisten iholla aina on vähän omia versioitaan... :P Mut hmm, nyt tuli kyllä epäilys, ehkä mä sekotan sen johonkin toiseen :P Mut aivan varmasti kyllä oon nuuhkinu sitä :D No, jos uusintakierros vielä tämän arvion varmistamiseksi :D
Mielestäni D&G The one on parhain tuoksu johon olen törmännyt.
olisko se muglerin angel sit? en muista miltä se tuoksuu, mutta varmasti makeammalta, koska en itse tykännyt siitä. angelhan on tosi suosittu ja kopioitu, alien ei oo sellainen hitti (enhän mä *tietenkään* suostuis tuoksumaan samalta kuin miljoona muuta).
Lähetä kommentti