20.8.2009

Boikotoikaa Bijou Brigitteä!

Törmäsinpä tällaiseen tapaukseen, jossa saksalainen asusteketju Bijou Brigitte ei ole kyllä nyt tästä seuraavasta päätellen kovin fiksusti toiminut työntekijöidensä kohdalla täällä Suomessa:

"BOIKOTOIKAA Bijou Brigitteä
kirjoittanut Elina Karjalainen

Huom. tekstiä saa lainata/ välittää eteenpäin:

Bijou Brigitten saksalainen johto on päättänyt irtisanoa Itäkeskuksen työntekijänsä, sekä Espoon myymäläpäällikön syyskuun ensimmäisestä päivästä lähtien.

Syy: Ajoimme meille kuuluvia asioita, esimerkiksi ylityölisiä, ilmaisena teetettyjä työtunteja, lomapalkkojen tulemista miten sattui, sekä palkkapäivän muuttumista kuukausittain PAMin kautta.

BB:n johto jatkoi vuoden alussa jokaisen työsopimusta määräaikaisena, vaikka olimme tehneet työmme moitteetta syyskuun alusta lähtien (jolloin ensimmäinen BB perustettiin Suomeen) ja meidät olisi hyvin voitu vakinaistaa.

Nyt tiedämme miksi.

5 ihmistä saa potkut sen vuoksi, että halusimme saksalaisen yhtiön noudattavan Suomen lakeja ja työehtosopimuksia. 5 ihmistä, jotka joutuvat tällaisessa työllisyystilanteessa etsimään itselleen uutta työpaikkaa ilman omaa syytänsä.

(Itse olen virallisesti jo irtisanoutunut BB:stä, sekä lopetan työt 28.8 Unkarin työharjoitteluni takia. Muutama erittäin rakas ystävä, sekä pätevä myymäläpäällikkö on joutunut tämän firman irvikuvan kohteeksi ja joiden takia haluan ajaa asiasta tietoa eteenpäin.)"

Tyypit ovat jo viemässä asiaa eteenpäin.

Itse on tullut tuossa puljussa käytyä vain kerran, joten boikotointini ei ole kovin kummoista, mutta taidanpa kiertää vastaisuudessakin tämän kaukaa siihen asti, että tämä sotku on selvitetty ja asiat hoidettu kuntoon.

21 kommenttia :

NooranElämää kirjoitti...

!

Juliet kirjoitti...

Aivan järkyttävää. Ottaen huomioon että saksalaiset nyt yleisesti ottaen ovat moraalisesti yms. hyvin vahvasti suomalaisia vastaavia. Ja että silti toimitaan noin? Lapsellista. Kaikkien pitäisi ymmärtää että maassa toimitaan maan tavalla. Ei niinkuin itseä huvittaisi.

juliet xxx

Norppis kirjoitti...

Olen nähnyt kuvia kaupasta ja paloin halusta päästä sinne ;) en kertaakaan ehtinyt, ja nyt into kaupassa asiointiin on tiessään.

Anonyymi kirjoitti...

Ei ne saksalaiset kyllä mitään moraalin sanansaattajia bisnespuolella todellakaan ole ennenkään olleet, ottaen huomioon Lidl ja esimerkiksi niiden vaatimus menkkarätistä päähän. Googleen vaan jos kiinnostaa!

MouMou kirjoitti...

No huhhuh!:S

linda sofia kirjoitti...

ei vitsi! ja meikä omistaa yhen kyseisen liikkeen korvikset ;<

Rhia kirjoitti...

Joo, ei mulla ole ollu kovin korkeat käsitykset saksalaisista yrityksistä ennen tätäkään, ja tää vain antaa entistä vahvemman kuvan niiden yritysmoraalin huteruudesta. Lidlistähän on ollut juttuja jo silloin heti kun se Suomeen rantautui, en tiedä onko tilanne korjaantunut mutta eräs opiskelukaverini haki sinne toimistopuolelle töihin ja jo työhaastattelussa tuli niin mielenkiintoisia vaatimuksia että hän kieltäytyi vaikka lopulta paikkaa hänelle tarjottiinkin.

Elina K. kirjoitti...

Linda sofia, nou hätä ;) ei kukaan asiakkaista ole tätä voinut aiemmin tietää. Emmekä mekään uskaltaneet tuoda asiaa näin isoon julkisuuteen, ennenkö peli = työpaikkamme oltiin jo menetetty.

Norppis, kauppa on ihana, tuotteet ovat ihania ja tietenkin myyjät ovat ihania ;) esimiestasolla vaan haisee ja rankasti...

Olen tänään alkanut levittää yo. tekstiä julkisiin liikennevälineisiin ja ilmoitustauluille. Virallisiin tahoihin palaa linjat kuumina, ehkä tämä tästä

-Elina K.

Anonyymi kirjoitti...

Uskottava lähde olisi kiva...

Maria kirjoitti...

Jos Facebook menee sulle uskottavasta niin -> http://www.facebook.com/note.php?note_id=259723895524&id=1449624540&ref=share

Anonyymi kirjoitti...

Rhialle voisin kommentoida Lidlistä että meno on nykyisin todella suomalaista :) Itse puljussa vuoden verran työskennelleenä en kohdannut mitään kummallisuuksia, jos nyt ei lueta mukaan lyhyitä kassoja (jotka muuten olivat täydelliset jos niitä osattin käyttää!) ja ostoskorittomuutta.

Rhia kirjoitti...

Joo, arvelinkin että asiasta oli niin paljon juttua julkisuudessa että ovat varmaan muuttaneet käytäntöjään nyt Suomen lakeja vastaavaksi. Suomalaiset ei osaa muuta kuin sen perinteisen kassahihna-hommelin =D Minä ainakin vihaan niitä lyhyitä kassoja. En koskaan ehtinyt pakata sitä vauhtia kuin kassa veteli tavaraa siitä läpi ja vihaan sitä että pitää pakata ostoskärrystä kasseihin. Ja onhan niilläkin ostoskorit, ne perässävedettävät =)

PS. Bijou Brigitteen palatakseni niin ihania koruja ja houkuttelevan näköinen liike. Harmi että esimiehinä on sitten arseja.

Elina K. kirjoitti...

Anonyymille, millaista luotettavaa lähdettä kaipaat - jos siis työntekijöiden sana asiasta ei kelpaa?

Toivon ja rukoilen, että joku julkinen media ottaa asian käsiteltäväkseen. Monen reaktio asiaan nimittäin on "no eihän tommosta Suomessa voi tehdä".

Tosiasiassa jos asiaan ei mitään muutosta tapahtu, sitä odotellessa että vuorossa voisi olla sinä, tyttöystäväsi, ystäväsi tai muu läheinen jota kyykytetään työpaikallaan.

Kuten olen jo sanonut itse, minulla ei ole oikeastaan mitään "voitettavaa" tässä asiassa, olen irtisanoutunut itse ilman tietoa tästä pommista ja nyt kaipaan oikeutta työkavereille ja tuleville työntekijöille. Huomenna saa tulla vaikka keskustelemaan kanssani Itäkeskukseen jos haluaa.

Minulla oli maailman mahtavin työpaikka, maailman ihanimmat työkaverit ja yhdet parhaimmista asiakkaista ja todella rehellisesti toivoin, että siitä olisi voinut myös nauttia ilman jatkuvia ongelmia.

Anonyymi kirjoitti...

Haha miten noloa. Nimittäin teiltä, jotka vatvotte yrityksen etiikkaa! Ei tullut mieleenne, että lähes jokainen suomalainen halpaketju toimii samoin? Esimerkiksi Laakson, J&J:n, Lindexin, KappAhlin, H&M:n, Subwayn, Särkänniemen, minkä tahansa suomalaisjohtoisen yrityksen johto toimii samoin. Ylityölisiä ei makseta eikä asianmukaisia muita korvauksia. Kysykää keneltä tahansa, joka työskentelee baarissa blokkarina (vaikken kyllä usko kenenkään teistä olevan kyllin vanha pääsemään baariin).

Sylkäisisin vielä tekopyhyydellenne, sillä sorrutte rasistisiin kommentteihin ja ennakkoluuloisuuteen, häpeäisitte. Ottakaa asioista selvää, ennen kuin heitätte ensimmäisen kiven.

Oletan, että on pahempiakin ketjuja, joita boikotoikaa. Sivistäkää itseänne lapset. Ja hävetkää.

Anonyymi kirjoitti...

Puolet maailman lapsista tekevät pimeydessä puoli-ilmaiseksi teille vaatteita, mutta tietysti suomalaisten porvareiden pennut ovat etuasemassa saadessaan 30 senttiä vähemmän palkkaa sunnuntaisin.

Maria kirjoitti...

On siis jollain moraalisen paheksunnan asenteella tehty johtopäätös, että koska jossain menee vielä huonommin, tätä vääryyttä ei kannata tuoda esiin tai tehdä sille mitään. Itse asiassa, on jopa vihjailtu, että koska jossain on vielä huonommin, tämä vääryys ei itse asiassa edes ole vääryys ollenkaan!

Siinä tapauksessa, omaksun tämän saman logiikan ja kehoitan teitä painumaan jonnekin muualle ulisemaan, nimittäin maailmassa on suurempiakin vääryyksiä kuin se, että yritetään vaikuttaa yksittäisetn lafkan suomalaistyöntekijöiden kaltoinkohteluun. Nälänhätä siellä Afrikassa vaikka. Menkää tekemään sille jotain.

Anonyymi kirjoitti...

Kysehän ei siis ollut siitä, ettei saisi motkottaa ja puolustaa oikeuksiaan. Kehottaisin sinua Maria suhtautumaan avarakatseisemmin ja vähemmän defensiivisesti mielipiteisiin, joihin saatat törmätä elämässä. Lisäksi mielestäni (HUOM. mielestäni, ei yleispätevästi) on tietämätöntä liittää automaattisesti yhteen Afrikka ja nälänhätä. Afrikassa on muutakin. Kaupunkeja, sotaa, prostituutiota. Myös kauniita asioita.

Pointtini aiemmin oli, että minusta on tekopyhää julistaa Bijou Brigitte pannaan ja ostaa silti henkkamaukasta, veromodasta tai ihan vaikka juodaan kokista! Miksi juuri tämä kyseinen yritys on saatanasta?

Toivoisin, että joku tämän kirjoituksen kommentoijista vastaisi tähän järkevästi päätään käyttäen, defensseittä ja ilman turhia kärjistyksiä.

Oletteko ottaneet selvää muiden yrityksien etiikasta ja sen toteutumisesta käytännössä? Tämä ei ollut retorinen kysymys. Oletteko tietoisia, että yhden pienen yrityksen boikotointi ei näy eikä tunnu missään. Se jopa edistää suurempien yrityksien menekkiä.

xfx kirjoitti...

Mikäli yritystä edustavan asianajotoimiston kulut lankeavat niskaan, puhutaan taatusti yli 10 tuhannen euron summasta. Jos asia menee korkeammalle asteelle, yli 20t on myös helposti kasassa. Kyllä EK:lla rohkeutta riittää, kun kyseessä on melko varma taloudellinen itsemurha. Mielestäni on täysin selvää, että BB voittaa tämän casen oikeudessa - ja vielä mennen tullen.

Jos x-työntekijät voisivat julkisesti ruotia entistä työnantajaansa, olisi netti kirjoituksia sekä boikotteja täynnä.

Onnea matkaan ja toivottavasti sinua ei lyödä liian pahasti maahan. Olen samaa mieltä, että näitä asioita, kuten Lidlissäkin tapahtuneita, täytyy pyrkiä julkaisemaan, mutta ei sillä ehdolla että yksinäinen taistelija ammutaan kentälle - hänen käytettyään voiveistä hirviötä vastaan.

Anonyymi kirjoitti...

Anon kommenttiin Särkänniemestä entisenä työntekijänä on pakko sanoa, että siellä ehdottomasti maksettiin ylityö- ja sunnuntailisät. Onhan Särkänniemi osittain kaupungin omistuksessa!

Sen sijaan eräs heidän palkkaamansa firma ei maksanut, työntekijät ottivat lakimiehiin yhteyttä, jolloin tuon kyseisen firman piti takautuvasti yskäistä tuhansia euroja työntekijöilleen.

Tsemppiä Bijou Birgitten työntekijöille. Mihin maailma menisi, jos vääryyksiä ei koskaan korjattaisi ja lakeja ei toteltaisi?

Maria kirjoitti...

Näinpä juuri. Jos on olemassa jokin järjestys, jossa maailmassa tapahtuvia vääryyksiä tulee korjata, haluaisin kuulla tämän järjestyksen tähän näin saneltuna sekä jonkin perustelun sille, miten asioita tulisi priorisoida, ja siis mikä idea on tämän annetun järjestyksen takana. Millä perusteella siis jokin asia ajaa toisen edelle, ja toki myös miksi pitäisi ensin olla jotenkin täydellinen ihminen voidakseen ajaa yhtään mitään parannusta maailmaan. Ei nimittäin kuulosta kovin toimivalta toimintamallilta maailmanparannukseen, jos tällaista oikeasti ihmisiltä edellytettäisiin. ;)

Maria kirjoitti...

Mutta jos joku sitä sitten lähtee edellyttämään muotibloggaajalta (jonka kulutustottumuksista näkee vain vilauksen), minä edellytän sitä ihan vain tasapuolisuuden vuoksi myös jokaiselta kommentoijalta. ;) Aletaaks vertaileen ketkä on Parempia Ihmisiä, kuka ylipäätään todella välttää tekopyhyyden ja ketkä ansaitsee oikeuden älähtää vääryyksistä. :P Ehkä päädytään kaikki olemaan hiljaa kaikesta. -.- Sekö on hyvä sitten? Sekö todella on se toivottu lopputulos?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...