Tässäpä kuvia Suomenlinnan visiitiltä! Sää pysyi ihan mahtavana, sateista ei tietoakaan, merituuli viilensi auringonpaahtamaa ilmaa ja ympäriinsä käveleskely ja sinkoilu onnistui sen puolesta varsin rattoisasti. Lukuisiin museoihin ei tällä kertaa edes vilkaistu jo ajanpuutteenkin takia, jätetään niiden tutkiminen sitten seuraavaan kertaan, samoin palanen saarta jäi vielä tutkimatta ja tykitkin peräti näkemättä. Totuuden sananen: vaikka mittari heittää pariakymmentä plusastetta, ohut tai vähän paksumpikaan takki ei ole yhtään liioittelua: saarella tuulee.
Valitettavasti se on jälleen huomattava: kun taas olis hieman erilainen putki kamerassa kiinni, niin maisemia olisi paljon kivempaa kuvata. Sisätiloihinkin kaipaisin laajakulmaa... No, ainakin potretit ja yksityiskohdat onnistuvat 50mm valovoimaisella putkella hyvin. On hauskaa, kun voi kuvata ihmisiä (ja itseä, eh-heh) siten, että ihmiset näyttäytyvät juuri niin kauniina ja mielenkiintoisina, kuin oikeasti silmissäni ovatkin. Ei tarkoita, etteikö opeteltavaa yhä olisi aivan mielettömästi.
Niitä kuvia! Jännittävää ajatella, että Suomenlinna on paitsi linnoitus, myös kaupunginosa, ja että siellä oikeasti asuu tavallisia ihmisiä. Jos ei olisi tiennyt, olisi voinut ehkä hiukkasen hämmästyä lähellä satamaa olevaa Siwaa.

Lautan lähtöä odotellessa sitä on hyvä kuvata.


Saanko esitellä, ihana ja energinen anoppikokelaani! Paras tyyppi.



Jee, maata!


Kohti nähtävyyksiä!





Tämä lämmitti anoppikokelasta, on meinaan töissä kirjastopuuhissa. Jotain monimutkaisen kuuloista ja maailman ääriin vievää se oli.




Taas kiitos poikkikselle. Tunika - American Apparel, laukku ja koru - H&M, leggingsit - Vero Moda Organic Cotton, nahkatakki - JSFN, 30% taas alennusta hei, kannattaa selkeästi olla nopea. Ruoskitaan itseä. Silitetään pehmeää pintaa. Ollaan iloisia. Ei osteta enää ikinä nahkatakkeja.


Empiirisiä havaintoja kesken turistikuvauksen: Ruohonkorret tunki eteen ja tahattomasti efektistä tuli hyvin jjjjännä. Ne niinkun menettää materiaalisen olomuotonsa ja muuttuu kuvassa vain väreiksi... Mitenkähän tätä havaintoa voisi hyödyntää?


Pimeää ja märkää. Tunneleissa ja holveissa hiippailtiin kamerasalaman valossa: luovaa kamerankäyttöä. Taskulampusta olis ollut iloa.

Luonnonilmiö: tippukiviä, tai puikkoja. Katot täynnä tätä.

...Ja ulkoilmaan takaisin.




Kissankelloja kasvaa muurissa.

Muurin päällä taas kasvaa heiniä.




Olis aika hieno paikka kahvikupposelle ja possumunkille. Näkymä merelle (ei näy kuvassa)...


Kiitti, bf.

Tää on aina pakko toteuttaa, kun on tyypit kameroineen samassa tilassa ottamassa kuvia!


Ei, nyt ei vettä, nyt mä poseen. Kiitti taas poikaystävälle. Propsit hauskasta sommittelusta!

...Ja tästä. Vau, näyttääpä erilaiset mustat eläväisiltä yhdessä! Ja sydämiä nahkatakin ryppyiselle ja himmeälle pinnalla. Toivottavasti eivät mutrut oikene ja katoa, tosin takki olisi kyllä ihana ilmankin. Paljon parempi, kuin se harmaa. GAAAH.


"Kai nyt näkyy nää sandaalit hei?" Poikkis.

Heijastuspinta rules.



No okei, katotiin me museoihin päin vähäsen. Ehta sukellusvene on nimittäin vierailukunnossa. Ei tosin nyt ehditty virka-aikaan paattia katsomaan.





Takasin päin sitten vaan - RUOKAA!

Panimo oli kiva paikka, ruoka erinomaista. Söin maissikananrintaa ja pastaa limekastikkeessa. Erittäin herkullista.

Kun kerran syödään paikassa, jonka erikoisuus on vain paikan päältä saatavat erikoisoluet, niitä haluavat tietysti makunystyröitään verryttelevät maistella - niin omasta kuin kaverinkin lasista.
Oletko sinä käynyt Suomenlinnassa?



16 viestiä keskusteluboksissa:
Viitsisitkö linkittää AA:n sivuilta tuon sun tunikan? :) Ja kysyn vielä että mitä kokoa yleensä noissa mekoissa tilaat? Oon suht koht samankokoinen kun sinä ja mietin että onko xs liian pieni vai pitäisikö ottaa S. En kuitenkaan halua mitään makkarankuorta. Tack!
Oi, Suomenlinna on kyllä kiva paikka. Voisi vierailla siellä taas joskus, kun tulee liikuttua Helsingissä turistimielessä.
Tän sun ihmeobjektiviisi jälki saa mut päivä päivältä harkitsemaan enemmän Pentaxiini vastaavan kaverin hankkimista (jospa sellaisia mahtaisi edes olla). Oi, voi, voi...
Sara, tunika on tämä :) -> http://store.americanapparel.eu/2386.html
S tuosta olikin se pienin koko, ja sitähän mä tilaankin, joistakin toisista mekoista XS :) Kannattaa ehkä vilkaista arvosteluista mitä muut oman kokoiset ovat sanoneet, niistä voi saada aika hyvin vihiä miten vaate istuu :) Tuo ei ole makkarankuori malliltaan muutenkaan, koska leikkaus on suora: pebasta tiukempi, yläosasta ja vatsan seudulta se jää väljäksi. :)
Iidaelina, Sigmalla ainakin on jokin ominaisuuksiltaan vastaava lasi, jota on jopa kehuttukin :) Kannattaa vilkuilla, onhan noita lasivalmistajia... :)
Hienoja kuvia! Olipa kiva nähdä sun kuvaustaitoja vähän enemmän - taitoa näyttäisi löytyvän. Mun suosikki on tuo pimeä tunnelikuva.
Minun poikkis asu siellä yhteenaikaan, tosin vaan reilun vuoden, mutta sillon tuli käytyä.
Takki on muuten upee ja kuvat myös, tosin mun koneelle ei latautunnu kaikki.
Ele, kiitos :)
Leena, kiitti ^^ Munkin eräs kaverin kaveri asuu siellä :) Hmm, kannattaa ehkä kokeilla päivittää sivu uusiksi välimuistin ohi, ctrl+r pitäis kai toimia, Mäkeissä omppu+r. :)
Paljon hyviä kuvia kauniista paikasta, tällaisia on kiva katsella :)
Söpöjä kuvia ootte räpsiny. :) Mikä muuten se sun kameras on malliltaan/merkiltään? Vastaus löytyisi varmaan jostain vanhemmista posteistakin tietty... :]
Kiitti molemmille! :)
Kamerana on Canon EOS 350D ja putkena tuo saman merkin 50mm f/1.4 USM :)
Tosi onnistuneita kuvia mulle muistorikkaasta paikasta, kiitos siitä!
Hieno blogi ja hienot kuvat! Itse en valitettavasti ole käynyt vielä Suomenlinnassa, mutta ehkä joskus.. :)
Olen ollut töissä Suomenlinnassa. Ala-asteella, siellä on semmoinenkin ;)
Olen käynyt Suomenlinnassa parikin kertaa piknikillä. Erikoinen ja kaunis paikka. Sinänsä jännittävää että siellä tosiaan asuu ihan tavallisiakin ihmisiä =)
hei oon meinannu tilailla tota samaa takkia, mut mietityttää vaan onko se semmonen kova koppura vai semmosta ihanan täydellistä pehmosta nahkaa? ( =
Ihanan pehmoista ainakin tämä minun yksilöni on :)
Vouuu, törkeen kivoja kuvia =) Oon käyny Suomenlinnassa viimeks varmaan 4 vuotta sitten :c Tänä kesänä tosin ois tarkotus taas tehdä visiittiä =)
Lähetä kommentti