6.6.2009

Tutkimuksia tiedostonjakamisesta

Monet tuntuvat ajattelevan, että mikäli epäkaupallinen kopiointi vapautettaisiin (tekijänoikeudet säilyisivät tekijällä, mutta kopiointi epäkaupallisiin tarkoituksiin olisi vapaata), kaupallista kulttuuria kohtaisi tuho ja turmio. On kummallista, että tällaisia pelkoja on olemassa, sikäli kun viihdeteollisuus ja kaupallinen kulttuuri näyttäisivät voivan tälläkin hetkellä oikein makoisasti huolimatta siitä, että nettilatailu on vilkkaampaa kuin koskaan, ja vilkastuu koko ajan. Luulisi niiden nyt olevan henkitoreissaan antipiraattien logiikalla.

Vaan onneksi ei tarvitse luottaa pelkkään omaan luulotteluun, sillä tarjolla on tutkimuksia aiheesta. Piraattipuolue on koonnut näitä erinomaiseksi listaksi sivulle Tutkittua asiaa tiedostonjakamisesta. Nämä kannattaa ottaa kaveriksi asiasta keskusteltaessa.

Loppupäätelmät kuuluvat näin:

"- Tutkimuksia, joiden mukaan tiedostonjakamisella on negatiivista vaikutusta: 6

- Tutkimuksia, joiden tiedostonjakaminen ei ole vaikutusta, tai että sillä on sekä positiivista että negatiivista vaikutusta: 7

- Tutkimuksia, joiden mukaan tiedostonjakamisella on positiivista vaikutusta: 5

Mitä tästä kaikesta voi päätellä? Ei mahdottoman paljoa, yksi tutkimus sanoo yhtä ja toinen toista. Kuitenkin 12 tutkimusta sanoo, ettei tiedostonjakamisella ole selkeätä vaikutusta kumpaankaan suuntaan tai sitten sillä on myönteistä vaikutusta, ja vain 5 tutkimusta katsoo, että vaikutus on selkeästi kielteistä.

Kielteisin kanta, jonka nettikopiointiin voi näiden tutkimusten perusteella ottaa, on: “Nettikopioinnilla saattaa olla kielteistä vaikutusta myyntiin.

Myönteisin kanta, jonka nettikopiointiin voi näiden tutkimusten perusteella ottaa, on: “Nettikopioinnilla ei todennäköisesti ole havaittavaa vaikutusta myyntiä vähentävästi eikä lisäävästi. Saattaa jopa olla, että se lisää myyntiä.”"

Vielä yksi rautalanka: Epäkaupallisesta kopioimisesta ei siis näyttäisi olevan mitään yksiselitteistä ja selkeää haittaa. Tekijät tekevät rahaa, viihdejätit sen kun kasvavat kasvamistaan ja kaupallinen kulttuuri voi paksusti. Jahtaamalla latailijoita (usein vieläpä kyseenalaisin keinoin) saavutetaan... mitä? Laki, joka ei vastaa kansan oikeustajua, ja jota on vieläpä suorastaan mahdotonta valvoa rikkomatta mittavalla tavalla perustavanlaatuisia kansalaisoikeuksia, on aika helvetin huono laki.

Lisää artikkeleja Heijastuspinnassa:
Suurin osa nuorista on rikollisia
Tutkimus: tiedostojen jakamisesta merkittävä hyöty maan taloudelle

3 kommenttia :

Rhia kirjoitti...

Joo, tässä on asia jota en ole koskaan oikein käsittänyt. Siis että mikä siinä tiedostojen lataamisessa nyt on niin hirveää?

Otetaan esimerkki A: opiskelijat tekivät parodia-leffan iltapuhteina. Leffan tekeminen tosin kesti seitsemän vuotta mutta valmistuttuaan sitä jaettiin ilmaiseksi netissä. Latauskertoja on tainnut kertyä jo useampi miljoona. Tämän jälkeen tekijät saivat sopimuksen leffan julkaisemiseksi dvd:nä. Oheistuotteet ja itse dvd:t ovat menestyneet niin hyvin että nykyään tekijät elättävät itsensä omassa yrityksessään joka työllistää muistaakseni noin 6 ihmistä. Kertokaapa mulle miten tuo materiaalin ilmainen jakaminen netissä on heidän työtään haitannut? Päinvastoin. Ilmainnen tiedostonjakaminen poiki heille oman yrityksen ja sopimuksen maksullisten kopioiden levittämiseen.

Esimerkki B: fyysisten tallenteiden (cd, dvd, blueray, vinyyli jne) myynti on ollut laskusuhdanteinen jo vuosia. Eikä pelkästään laittoman tiedostonjakamisen vuoksi. Syynä on teknologian kehittyminen ja uudenlaisten myyntikanavien syntyminen. Sen sijaan että henkilö tilaisi/ostaisi musiikki-cd:n kaupasta hän surffaa netissä ja ostaa musiikin virtuaalikaupasta ja lataa sen suoraan päätteelleen, oli se sitten puhelin, läppäri, pöytäkone tms. Etenkin nuoret kuluttavat paljon digitaalista viihdettä ja kun on mahdollisuus ostaa biisejä edullisesti kappale kerrallaan on musiikin maksullinen lataaminen hurjassa nousussa. Toki musiikin ja kuvatallenteiden laiton jakaminen on helpompaa, mutta näiden mainittujen tutkimusten mukaan laiton jakaminen ei juurikaan vaikuta kulutustottumuksiin. Moni joka lataa tiedostoja laittomasti ostaa/vuokraa silti musiikkia/elokuvia kuten ennenkin. Niin että mikä tässä sitten on niin haitallista jos kauppa käy edelleen?

Kyllä nyt pukuherrojen pitäisi pikkuhiljaa tajuta että kehitys kehittyy, tekniikka muuttuu ja maailma menee eteenpäin. Tiedostojen lataaminen ei tule loppumaan vaikka se kuinka kiellettäisiin. Vanha viisaus kuuluu että rikolliset ovat aina hiukan viranomaisia edellä. Niin se vaan menee että mitä hyvänsä lakeja keksitään niin aina keksitään myös keino kiertää ne.

superlatiivi kirjoitti...

"Tutkimuksia, joiden mukaan tiedostonjakamisella on negatiivista vaikutusta: 6"

"ja vain 5 tutkimusta katsoo, että vaikutus on selkeästi kielteistä. "

Onko sattunut kirjoitusvirhe vai olenko typerä kun en ymmärrä miten kuusi yhtäkkiä muuttuu viideksi? :D

Maria kirjoitti...

Rhia, näinhän se on, ja kun tosiaan ei ole mitenkään selvää, että tiedostojenjakamisesta olisi mitään haittaa edes nykyisen muotoisille liikemalleille, saatikka sitten niille uusille liikemalleille, joita pikkuhiljaa varmasti alkaa ennen pitkää tupsahdella. Ihmiset määrittelevät miten haluavat kulttuuria käyttää, liikemiesten on fiksumpaa palvella kuluttajaa kuin tehdä näistä rikollisia ja vainota näitä.

Kiitos monipuolisesta pohdinnastasi, toivottavasti mahdollisimman moni lukee sen!

Superlatiivi, jaa, olisko se kuitenkin se 6 ollut :> Kuusi tai viisi, joka tapauksessa se pointti taitaa esiin tulla :) Vois kyllä heittää jaksaessaan kommenttia tosta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...