27.6.2009

Matkalainen pakkaa

travelling agents 1

Kuten aina matkustaessani, nytkin olen tehnyt vakaan päätöksen matkustaa kevyesti. Yleensä puolet vaatteista ovat matkalla turhia, varsinkin, kun Helsingissä shoppailu yleensä tuottaa joitakin löytöjä (poikkeuksiakin toki on). Toisaalta löydän itseni usein vaahtoamasta, miten totta kai tarvitsen puolet vaatekaappini sisällöstä mukaan, koska voihan sitä muutamien päivien aikana tapahtua vaikka mitä: voi joutua vaikka presidentin päivälliskutsuille tai vaeltamaan Nuuksioon. No, tällä kertaa tiedossa on oikeastikin vaihtelevaa aktiviteettia, syntymäpäiväjuhlat versus yleinen hengailu, grillaaminen ja se kaupungilla pörrääminen.

Mitä siis lähtee hiustenhoitotuotteiden, suoristusraudan, kosmetiikkakasan, läppärin, kameran ja kirjan lisäksi mukaan? Ainakin korolliset ja matalat kengät, valikoima erilaisia sukkia ja sukkahousuja, AA:n tunikamekko, pyöräilyhousut, pitkät leggingsit, Mangon lyhyt tuubitoppi, H&M:n pitkähihainen liehuhelmaneule, ketjukoru ja mielikuvituskoru. Kuvassa näkyvään kasaan lisättäkööt vielä jokin rento teeppari sitä yleistä hengailua varten, harkitsen myös villinä korttina vielä toisen mekon mukaanottamista nimenomaan synttäribileitä varten. Eipä tuo paljoa ekstraa toisi repun painoon. Saa nähdä mitä muita pakko ottaa mukaan -juttuja sitä vielä ehtii keksiä pakatessa... Graah.

Eniveis, näistä materiaaleista aion luoda kuhunkin tarpeeseen vastaavia asukokonaisuuksia: esimerkiksi tunikasta saa koruilla ja koroilla juhla-asustuksen, sandaaleilla ja koruttomuudella arkeen sopivan vaatteen, aktiviteetin mennessä villiksi mukaan voi lisätä pyöräilyhousut, sään yllättävällä tavalla kylmetessä päälle vaihtuu pitkät leggingsit. Ei ihminen lopulta niin hirveää määrää vaatteita tarvitse. Köh.

Vakaa aikeeni on vielä ehtiä Helsinkiin ennen kauppojen kiinni menemistä tsekata ainakin se Zara. Vähän harmittaa, ettei Pride-marssia ehdi nyt kuvaamaan, mutta tuleehan noita vielä. Yllättäen junarahatkin säästyivät: poikaystävän isä koppaa meidät mukaansa matkalla itsekin Helsinkiin.

Vaan nyt hullu loppuryntäys tavaroiden metsästelyssä, kuulemisiin hieman myöhemmin!

travelling agents 2

0 kommenttia :

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...