20.6.2009

Koontaa Iranin vaaleista ja mielenosoituksista

Iranissa tapahtuu. Presidentinvaaleissa voittajaksi on julistettu Mahmud Ahmadinejad 63 prosentin äänienemmistöllä, mutta oppositio ei hyväksy vaalitulosta, vaan on esittänyt syytöksiä vaalivilpistä. Oppositio kannattajineen on osoittanut mieltään Iranin pääkaupungissa, Teheranissa jo päiväkausia. Yhteenottoja on ollut ja ainakin seitsemän ihmistä on kuollut niissä, luultavasti useampikin. Uutistoimisto AP:n mukaan mielenosoittajia on ollut kaduilla ainakin satatuhatta. Toinen uutistoimisto, APF taas puhuu sadoista tuhansista, jopa miljoonasta. Se olisi merkittävä osa Teheranin seitsemästä miljoonasta asukkaasta.

Mediaa, niin ulkomaista kuin paikallistakin, on kielletty toimimasta alueella: kuvia ei saa ottaa, silminnäkijälausuntoja tallentaa, koko opposition mielenosoituksista ei saa raportoida. Vain viralliset lähteet ovat kelpoja siteeraukseen ja tiedonlähteeksi. BBC on ilmoittanut, että Iran häiritsisi sen sateellitteja. Iranin valtion jopa väitetään estäneen tekstiviestit ja puhelut. Onneksi ihmiset ovat rohkeita, eikä tiedonkulkua saada täysin tukahdutettua. Mikroblogipalvelu Twitteristä onkin nyt tullut keskeinen tiedonvälityskanava.

Iranin korkein johtaja, Ayatollah Ali Khamenei (mitä muuten edes tehdään presidentillä, kun tämä tyyppi joka tapauksessa on, se joka siellä valtaa käyttää?) on puoltanut vaalitulosta ja kehoittanut oppositiota lopettamaan mielenosoitukset. Tietenkään mitään vaalivilppiä ei ole tapahtunut! Seuraukset ja vastuu tulisivat lankeamaan mielenosoitusten aloittajien niskoille. Länsimaat puolestaan saivat huutia "sekaantumisesta Iranin asioihin", Khamenei syytti erityisesti Iso-Britanniaa tahallisesta rauhan järkyttämisestä. Ei ole helppoa Obaman hieroa hyviä suhteita maahan, joka näin voimakkaasti osoittaa sylkevänsä tasa-arvon ja demokratian päälle. Vaan maailma katselee, sanoo tämä viisas mies: Nyt on aika Iranin näyttää, mikä se pohjimmiltaan on. Rohkeiksi ylistettyjen mielenosoittajien kohtelusta se tullaan näkemään.

Myös presidentinkilvassa hävinneeksi julistetulla Mir Hossein Musavilla on nyt vaikea päätös edessään: Jatkaako mielenosoituksia ja pyrkiä korjaamaan mahdollisesti tapahtunut vääryys ja samalla haastaa Iranin ylin auktoriteetti ja koko islamilainen järjestelmä, vaiko tinkiä tärkeistä arvoista, oikeudenmukaisuudesta ja demokratiasta, seurausten välttämiseksi? Entä uudistusta kaipaava kansa?

Kaikki tämä on luonnollisesti hirvittävän ikävää ja surullista. Iran on vakuuttanut pyrkimyksiään demokraattiseen hallintoon, ja vaaleja odotettiin jokseenkin optimistisesti. On kurjaa, että valtaapitävät menevät ja romuttavat tämän omien intressiensä takia. Sentään äänien uudelleenlaskentaan on suostuttu.

Jollain tavalla opposition mielenosoittajien rohkeus ja päättäväisyys, periksiantamattomuus on myös inspiroivaa. On vaikeampi sortaa, kun vastassa on merkittävä osa kansasta, kuin jos ihmiset alistuisivat hiljaa ja peloissaan. Se antaa toivoa siitä, että muutos on mahdollinen, ainakin, jos riittävän moni osallistuu siihen. Ihmiset tekevät maailmasta sellaisen kuin se on. Joskus siihen riittää vain muutama ihminen oikeassa (tai näkökulmasta riippuen väärässä) paikassa oikeaan aikaan, joskus tarvitaan yhdistymistä ja massoja.

3 kommenttia :

Novio kirjoitti...

Jee, kirjoitit tästä :) Iranin tilanne on kyllä kiinnostava ja koskettava. En yleensä ole kiinnittänyt Lähi-idän tapahtumiin hirveästi huomiota, mutta tässä vaaliasiassa oli jotain sanoinkuvaamattoman epäreilua ja surullista :/

Ei voi kuin toivoa Iranin kansalle rohkeutta, jota heillä kyllä jo on :)

Maria kirjoitti...

Samaa mieltä :) Ei lisättävää.

Niko kirjoitti...

Olisihan se toivottavaa, että Iran kehittyisi normaaliksi demokratiaksi. Sillä on kuitenkin tuon suunnan maista siihen parhaat edellytykset. Islamkin on siellä aika päälleliimattu uskonto, joka saattaa karista kummasti olojen vapautuessa.

On kuitenkin mahdollista, että Ahma ihan oikeasti voitti ne vaalit. Onhan sillä etenkin maaseudulla kova kannatus. Mutta jos saisivat ne vaalien ulottumattomissa olevat uskonnolliset johtajat kaadettua, niin sitten voisi alkaa Iranissakin uusi aika.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...