22.5.2009

Ulkonäköpaineita blogaamisesta?

Minua pyydettiin pohdiskelemaan, millä tavalla blogaaminen on vaikuttanut siihen, miten koen kehoni ja kroppani, ja onko sen takia mahdollisesti herännyt ulkonäköpaineita. Lyhyt ja näppärä vastaus kuuluu: on herännyt. Valotan aihetta lisää.

Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, olen suunnilleen aina ollut tyytyväinen kehooni ja sen ulkoiseen olemukseen. Kasvot ja vaatetuksellinen tyyli ovat olleet arempia kohtia, joskin sittemmin olen tullut niidenkin kanssa sinuiksi. Kun aloitin blogaamisen, olin hyvin tyytyväinen itseeni. Olen tosin nytkin hyvin tyytyväinen itseeni, merkittävin ero lienee se, että olen paljon tietoisempi itsestäni.

Olen saanut suorastaan yllättävän vähän negatiiviseja kommentteja ulkonäöstäni. Blogini alkutaipaleella sain joitakin kommentteja paksuista pohkeistani, jokusen mielikuvituksettoman sutkautuksen nenästäni, viimeisimpänä heittona taas olen saanut kuulla olevani "kuiva ja lihakseton" sekä miehen näköinen. Tarkemmin määrittelemättömiä rumuus -kommentteja on tullut pari. Positiivisia arvioita olen saanut himppasen enemmän, yleensä kasvojani kehutaan persoonallisen näköisiksi.

Mieleeni on jäänyt myös kommentti, jossa ylistettiin sitä, ettei blogiani lukemalla synny tunnetta ulkonäköpaineista.

On vaikea antaa muiden mielipiteiden olla vaikuttamatta siihen, miten itse kokee itsensä. Jos lapsi saa pienenä kuulla koko ajan läskittelyä, se helposti tulee osaksi lapsen itsemäärittelyä riippumatta siitä, onko lapsi oikeasti pyöreä vai ei. Samalla tavalla vanhemmallakin iällä tuppaa herkästi ne miljoona kärpästä olemaan oikeassa: jos saa koko ajan kuulla olevansa X, on varmasti hyvin vaikeaa olla uskomatta sitä, niin hyvässä kuin pahassakin. Todellisuudestahan massahyökkäys ei kerro mitään: hoikka blogaaja ei välttämättä ole anorektikko, vaikka tuhat lukijaa uskoisikin niin, eikä ylipainoinen blogaaja välttämättä ylipainoinen niistä syistä, joista muut ihmiset niin luulevat.

Vaatii tiettyä mielenlujuutta ja totuuden kertovan turvaverkon, jotta voi säilyttää minäkuvansa kaiken arvostelun keskellä. On hyödyllinen taito osata poimia positiiviset asiat ja hyödyntää ne, ja toisaalta antaa negatiivisten asioiden valua korvanesteenä ulos. Olenkin huomannut, että saamaani arvostelua enemmän minuun on vaikuttanut muiden blogien lukeminen (jo siitäkin syystä, että arvostelua on ollut niin vähän). Väkisinkin sitä tulee toisinaan vertailtua itseään muihin, vaikka olisikin vakaasti päättänyt olla tekemättä niin.

Pikku Myy

Kun aloitin blogaamisen, painoin viitisen kiloa enemmän kuin nyt. Muutoksen ytimessä on puoliskon kanssa yhteisesti tehty elämäntapamuutos päivittäisestä mässäilystä ja rasvaisista liharuuista terveellisempään, vähemmän energiaa sisältävään ja entistä sydänystävällisempään ruokavalioon, mutta oman kannustimensa sille on antanut myös itselleni kehittämä reisi-pohjekompleksi. Vartaloni rasva on jakautunut niin, että kaikki se vähä kerääntyy hyvin suurelta osin alakroppaan (jättäen esimerkiksi kädet täysin riukuloiksi). Tämä yhdistettynä joidenkin kauriinjalkaisten blogaajien seuraamiseen ja ulkonäkökriisi on valmis.

american apparel fine jersey t dress 4

Painoni laskettua muutaman kilon olin heti huomaavinani muutoksen nimenomaan jaloissa (ja miksipäs ei), ja tämän takia olen alkanut tuijottaa vaakaa aivan uudella, jopa vähän pelottavalla kiihkolla: kaikki näyttää hyvältä niin kauan, kun ei mennä tietyn luvun yläpuolelle. Kuvissa yritän aina saada jalkani näyttämään joltain muulta kuin tasapaksuilta tukeilta - kenties, jos yleisöä ei olisi, en kiinnittäisi asiaan paljoakaan huomiota. Olen siis paljon entistä tietoisempi itsestäni. Sikäli kuitenkin, kun lienen ainoa ihminen, joka jaloistani näin ajattelee (poikaystävä on tehokas vastavoima tälle hulluudelle), voin sanoa blogaamisen ja blogien lukemisen mahdollisesti vääristäneen jotakin minäkuvassani ja siinä, minkä koen merkitykselliseksi. Peilikuva ei näytä täysin samalta, kuin joskus ennen.

Vaan kuten sanoin, olen silti edelleen tyytyväinen itseeni - nyt sillä tosin on jo ainakin yksi ehto. Se ei kuitenkaan ole yksin blogien syy - itse olen itselleni tietyn näkökulman ja tavan katsoa itseäni kehittänyt. Uskon vakaasti, että uudelleenasennoituminen ja uuden katsomistavan löytäminen on täysin mahdollista. Se ei vain ole aina kovin helppoa.

Ei pahaa ilman hyvääkin: toisaalta blogaaminen, myönteiset kommentit ja kehut ovat myös vahvistaneet kasvoista ja kehoni mittasuhteista tykkäämistäni. Olen myös vähitellen alkanut uskoa, että hiukseni tosiaan ovat aika kivat. Blogit ja blogaaminen voivat siis lietsoa paitsi tyytymättömyyttä, myös tyytyväisyyttä omaan ulkomuotoon.

29 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

SIIS MITÄ? mitkä pohkeet? Nyt Maria sovitaan niin että muutat tuota ajattelutapaasi samaan suuntaan kuin se oli ennen kuin kehitit kompleksisi. Usko pois tuosta se alkaa: jonkinasteinen syömishäiriö nimittäin. Se on salakavalaa: ensin se on joku ruumiinosa (jonka uskoo olevan todella epämuodostuneen paksu tms) sitten se on vaa'an numero (maagienn raja, jos se ylittyy niin jotain kamalaa ihana satavarmasti tapahtuu). Sitten alkaa aina miettimään tätä ruumiin osaansa jota tässä vaiheessa jo suorastaan inhoaa, pakkomielteisesti. Älä lähde tälle linjalle. Itselläni alkoi samansuuntaisesti bulimia-anoreksia ja nyt on kulunut 10-v. kun minulle tällaiset diagnosoitiin. Inhoan edelleen osia kehostani, mutta en enää niin pakkomielteisesti.
Ja nyt tämä kaikki kuulostaa saarnalta ja kommentoit siihen suuntaan ettei hätää ole, mutta se sairaus ei kysy lupaa.
T.vanha sostäti

Maria kirjoitti...

Ongelma vaaroineen ja mahdollisine seurauksineen tiedostettu ja myönnetty, siitä ei tarvitse minun osaltani kantaa huolta.

Sovitaanpa nyt niin, että vaikka pohdin aihetta omien kokemusteni kautta, niin ohjataan keskustelu kuitenkin yleiselle pohdinnantasolle, eikä keskitytä ruotimaan minun kehoani tai mielenterveyttäni.

Maria kirjoitti...

Hmm, tekstiin olisin voinut toki lisätä myös sen, että blogatessaan sitä saa myös hyvin ristiriitaisia kommentteja: yhden mielestä on liian paksu, toisen mielestä liian ohut. Pahimmillaan tuntee syyllisyyttä siitä, että on tyytyväinen itseensä, tai sitten ei pystykään olemaan tyytyväinen ristiriitaisten kommenttien sateessa. Pitäisi sulkea korvat ihan kaikelta, mutta kuka siihen lopulta täysin pystyy?

Katsku kirjoitti...

Ihana tuo eka kuva! :o Ja hyvää tekstiä.

Anna-Maria kirjoitti...

Hyvää ja mielenkiintoista pohdintaa. :) Minulle on käynyt vähän samalla tavalla, olen paljon tietoisempi omasta kropastani kuin ennen. Bloggaaminen on itse asiassa tsempannut minua liikkumaan ahkerammin, varsinkin jos olen huomannut että kuvissa näytän liian isolta. Tottakai myös tietyt vaatevalinnat ovat muuttuneet sen myötä mikä saa oman kropan näyttämään parhaalta. Lasken sen kuitenkin positiiviseksi kehittymiseksi pukeutumisen saralla. Samoin poseeraukset ovat muuttuneet bloggauksen myötä (tässä siis syy miksi monet muotibloggarit poseeraavat jalat sisäänpäin kääntyneinä), huomatessani että tietty poseeraus toimii paremmin, kun taas toinen saa taas jalkani näyttämään joulukinkuilta. ;)

Molly Moll kirjoitti...

Tää oli hyvä. Tosiaan se on tärkeintä ulkonäköjutuissa että voi hyvällä omallatunnolla olla tyytyväinen itseensä sellaisena kuin on juuri sillä hetkellä. Muutoksia voi toivoa, mutta siitä ei tarvitse tehdä elämääkaatavaa asiaa. Itsekin tähtään pieneen painonpudotukseen, mutta pääasiassa siksi, että hieman kevyempänä tunnen itseni terveemmäksi, etenkin kun painonnousu on johtunut juuri epäterveellisistä tavoista, joita nyt yritän muuttaa. Olen vasta viime vuosina oppinut hyväksymään oman ruumiinmuotoni siitäkin huolimatta että jotkut väärinymmärtävät rakastavan sarkasmini leveäperäisyydestäni kroppani haukkumiseksi. Olen persjalkainen tissikäs päärynä ja ylpeä siitä! :D Ja mielelläni näen myös muiden olevan tyytyväisiä juuri omaan vartaloonsa ja ulkonäköönsä, millaisia sitten ikinä ovatkaan.

Maria kirjoitti...

Anna-Maria, hei, toihan on ihan loistavaa, että on kannustanut liikkumiseen :) Sitä kyllä pitäisi tehdä itsekin enemmän, peruslaiskuus vaan aina vähän tiellä... :P

Molly, jep, terveellisillä elämäntavoilla sutkistuu vähän sillein väistämättä, ja nämä asiathan voivat toimia ristiin toistensa motivaattoreinakin :) Kivintähän se on itseensä tyytyväinen olla, vaikka siellä aina toisinaan yrittäisikin joku tyytymätötmyyden poikanen päätään välillä nostaa :P

Anonyymi kirjoitti...

Moikka Maria! Voisitko tsekata sähköpostisi t. erittäin malttamaton ja varmasti ärsyttävä tyyppi aka Minna :D

Maria kirjoitti...

Luin ja vastasin :)

juni kirjoitti...

Tää oli hyvin kirjotettu, mut tätä lukiessani mietin et mitkä ihmeen pohkeet..? :D
Sulla on muuten ihanat hiukset! Onko sulla pemanentti tai jotain? :)

Maria kirjoitti...

Luonnonkiharat ovat :)

Rhia kirjoitti...

Samaa mietin minäkin.... mitkä pohkeet? Mun mielestä sun kroppa näyttää sopusuhtaiselle eikä pohkeet korostu sen enempää kuin muutkaan kohdat. Mutta nää on just näitä juttuja että itse omassa vartalossaan näkee tiettyjä kohtia joita muut ihmiset eivät edes huomaa. Tuskin on sellaista naista joka ei olisi tietoinen omasta vartalostaan tai jolta ei löytyisi jotain kohtaa johon ei ole täysin tyytyväinen. On sitten toinen juttu että onko asian kanssa sinut ja tulee sen "epätäydellisyyden" kanssa toimeen vai alkaako se muodostua elämää rajoittavaksi tunteeksi. Hääpukuliikkeessä kun oli töissä niin nää odotukset ja toiveet omaa vartaloa kohtaan tuntui korostuvan erityisesti kun halutaan näyttää elämän tärkeimpänä päivänä mahdollisimman kauniilta. Mulla on kompleksi omassa vartalossa vyötäröstä ja kaulasta. Kaikkeen muuhun olen oikeastaan aika tyytyväinen.

Maria kirjoitti...

Niin kuten sanottua, ei sitä kukaan muu näe kuin minä itse (ja ehkä ne pari anonyymiä), koska vääristyneisyys. Tämä selvä.

Tuo on muuten ihan totta, että varmaan kaikilla on joka tapauksessa jonkun tason kompleksi jostain. Tai siis, jos joku on aidosti jokaiseen asiaan itseensä tyytyväinen, niin ihan loistavan upeaa :)

Micci kirjoitti...

Täyttä asiaa! Mulla on muuten itse asiassa käynyt vähän päinvastoin tänä aikana kun oon blogannu. Ennen mulla oli aivan hirveä kompleksi mun käsivarsista, jotka siis ovat ainakin omasta mielestäni olleet aina suhteellisen paksut, vaikka muuten hoikka olenkin. No, blogaamisen myötä kun olen katsellut useammin kuvia itsestäni, olen huomannut, ettei ne nyt niin kamalan paksut olekaan. Jotain, mitä mieheni ja ystäväni ovat mulle yrittäneet aina tolkuttaa.. :D
Ulkonäköön liittyviä negatiivisia kommentteja en (onneksi) ole saanut, mitä nyt yksi ano kävi pari kertaa haukkumassa vanhaksi kurpaksi. ;P

Anonyymi kirjoitti...

Lukijan näkökulmasta nämä blogit kyllä herättävät tiettyjä ulkonäköpaineita - niin naurettavaa kuin se onkin. Siksi olinkin jotenkin ihan innoissani, kun löysin blogisi, sillä huomasin sulla olevan täsmälleen samoja piirteitä (silmänaluset, persoonallinen suurehko nenä ja kalpea iho) kuin itselläni. Olen aina hieman hävennyt niitäKIN piirteitä itsessäni, mutta mitäs suotta enää, kun just niiden takia sinäkin olet noin persoonallisen kaunis!

Tuo sinun koipikompleksi tosin hämää minuakin. Itse kun en todistetusti mahdu edes farkkuleggareihin pohkeitteni ja reisien takia (paitsi niihin L-kokoisiin, jotka ei sitten taas istu vyötäröltä). Onneksi jalkojeni muodokkuus johtu sentään vain lihasmassasta, mutta silti!

xxx Mari

Maria kirjoitti...

Micci, ihan loistavaa, jos on käynyt niin päin! :) Tosi hauska kuulla :)

Mari, hehe, toivottavasti alkais muakin kohta hämätä niin paljon, etten enää edes ajattelisi koko asiaa, tuntuu niin typerältä oikeastaan :D Mäkin olen muuten miettinyt, että pitäisi treenata jalkoja. Olis kiva, kun olis enemmän lihasmassaa ja lihasvoimaa jaloissa, ja noh, käsissä kyllä sama juttu. Terveisin likka, joka ei itse edes lasipurkkia auki saa. >_< Tietynlainen lihaksekkuus ja jäntevyys on kuitenkin usein ihan viehättävää, imho :)

Mutta ihan mahtavaa, jos olet löytänyt blogini avulla uuden tavan katsella noita omia piirteitäsi, tuollainen palaute on ehkä sitä kaikista mahtavinta ja inspaavinta saada :) Upeaa kuulla kyllä tällaista :)

Anonyymi kirjoitti...

Kommenttini ei nyt varsinaisesti liity aiheeseen, mutta sivusit tuossa tekstissäsi myös omaa tyyliäsi. Katselin nimittäin juuri äsken galleria-kuviasi, vai miksi niitä sanotaan, joissa oli mukana myös vanhempia otoksia. Mielestäni sinua puki paremmin tuo vanha, vähän hippimäinen tyylisi, nykyinen ei vain näytä luontevalta. Olen saanut sinusta vähän pohdiskelevan ja runotyttömäisen kuvan, ja sitä en saa sovitettua nykyiseen ulkokuoreesi, hassua.

Mitä niihin "paksuihin" pohkeisiisi tulee, niin mielestäni ne näyttävät paremminki tasapaksuilta, nilkka ja polvi eivät juurikaan erotu. Kunnon pohjetreeni toisi varmasti muotoa pohkeisiin, ja illuusio paksusta pohkeesta katoaisi.:)

Maria kirjoitti...

Olet sitten mitä ilmeisimminkin saanut minusta aivan väärän kuvan.

Illuusio paksusta pohkeesta katoaisi? Eihän mulla pitänyt olla mitään paksuja pohkeita.

NooranElämää kirjoitti...

Mulle tuli ensin kauheesti ulkonäköpaineita kun mun blogi alko muuttumaan tyyliblogiksi. Mutta myöhemmin asia on alkanut kääntymään hurjan positiiviseksi. Tulee otettua kuvia itsestään ja näkee millainen oikeasti on, löytää positiivisia kohtia. Alan olemaan aika ylpeä siitä, että uskallan olla xl-kokoinen tyylibloggari hoikkien (mallityttöjen) joukossa.

Tästä sais muuten jänniä blogiaiheitakin väännettyä. Meillähän on pituutta melkein saman verran ja painossa eroa se 30 kiloa niin hienosti vois mennä vaatekauppaan ja kokeilla miltä samat vaatteet näyttää eri kokoisen ihmisen päällä :D Juttusarja!

Noora kirjoitti...

Aargh, on kyllä niin ärsyttävää kun on kuvaillut itseään tarpeeksi paljon, alkaa tiedostamaan oman kehonsa "virheitä" jne. Muutenkin kaikki lihomiset ja laihtumiset huomaan itse parhaiten kuvien kautta, olen joskus jopa harkinnut lopettavani blogini juuri tämän takia kun on alkanut ahdistamaan oman kehon kuvaaminen.

Se on myös kyllä jotain niin käsittämätöntä miten jotkut anonyymit kommentoivat bloggaajien painoa ja/tai kehoa, vaikka pääasiassa blogissahan on ne vaatteet. Muutenkin ärsyttää nämä, jotka luulevat tietävänsä mistä kaikki painon muutokset johtuvat. Itse olen saanut osakseni ison kasan anonyymejä, jotka selittelevät jotain pro-anaan liittyvää, vaikka oma laihtumiseni johtuu jostain ihan eri syistä.

Pitäisköhän tässä alkaa kohta pitämään muotiblogia, jossa kuvataan kaikki vaatteet lattialle heiteltynä? :D

Tiina kirjoitti...

Mulla on itsellänikin ollut tarkoitus kirjoittaa tästä aiheesta. Kovasti ulkonäkökompleksisena ihmisenä olen yllättynyt siitä, miten omien kuvien julkaiseminen ei oikeasti olekaan ollut niin iso ja kamala mörkö kuin kuvittelin, eikä anonyymeiltakaan toistaiseksi ole tullut haukkuja, vaikka blogissani käykin keskimäärin muutama kymmenen ihmistä päivässä.

Samaa aihetta sivuten on ollut tarkoitus kirjoittaa myös siitä, miten eräällä keskustelupalstalla sain kovasti palautetta siitä, miten kovasti yritän muka todistella entisille kiusaajilleni kuinka mulla menee hyvin, ja että blogin pitäminen varsinkin omilla kuvilla ja niinkin henkilökohtaisilla aiheilla on pahapahapaha, enkä pääse sen takia parantumaan.

Nyt tuli itseasiassa semmoinen olo että suuntaankin suunnittelemaan postaustani paperille :D

Anonyymi kirjoitti...

Aivan, paksuja pohkeita ei ole, mutta ne näyttävät paksuilta (=se illuusio), kun sääri on yhtä pötkylää.

Maria kirjoitti...

Anonyymi, niin, mähän en muusta välittänytkään kuin siitä, miltä se näyttää. Hienoa siis kuulla, ettei kyse olekaan viasta minun päässäni - jaloissani on oikeasti jotain vikaa ja kompleksoitavaa!

Maria kirjoitti...

Ensimmäinen Noora: Olispa muuten tosiaan idea juttusarjalle! :P Ja tosi hienoa kyllä, että blogaaminen on ollut ainakin sulle positiivinen asia :) Mikäs sen kivempaa, kuin huomata itsestä hyviä juttuja :) Munkin täytyy sen verran kyllä sanoa, että ennen (n. pari vuotta sitten) vihasin yli kaiken nenääni, joka ei asettunut kuvissa mitenään - nyt oon erityisesti blogatessa oppinut poseeraan sillein, että se jopa näyttää hyvältä nenältä :DD

Toinen Noora, mm, tosi kurjaa, että sä olet kokenut sen niinkin ahdistavana :/ Mutta jos se on ikävä asia, niin ehkä ainakin tauon pitäminen voisi auttaa? Järkyttäväähän se on, että tuntemattomat katsovat asiakseen syyttää ihmistä, jonka syistä ja taustoista eivät kaikkea tarpeellista tiedä, jostain tuollaisesta. Voimia ja tsemppiä!

Tiina, tämä aihe on hyvä ja tärkeä käsitellä, kirjoita siis ihmeessä! :)

Lili kirjoitti...

Olipas varsin hyvin tehty teksti - suurella mielenkiinnolla luin. Hyvä hyvä!!!

Maria kirjoitti...

Kiva juttu, jos tästä oli jollain tavalla iloa :)

Nelliina kirjoitti...

Oon aina pitänyt itseäni vähän äijänä tässä asiassa, eli vaikka olis vähän mahaa tai mitä vaan muun maailman mielestä "vikaa" kropassa, taputan masuani iloisena ja lähden pizzalle. En muista että olisin ikinä stressannut kropastani jotain hetkittäisiä "eikö nää prkleen jenkat nyt vaan voi mahtua tähän täydelliseen mekkoon" -juttuja enempää, jotka nuokin unohtuu sillä sekunnilla kun löytyy vielä hienompi mekko :D Ja suoraan sanottuna en ole oikein koskaan ymmärtänyt naisten neuroottista suhtautumista omaan vartaloonsa. Ehkä johtuen siitä että ei ole ns. omakohtaista kokemusta. Kaikki ystäväni jotka sekoilevat vartalonsa suhteen, en ole ikinä huomannut heissä mitään vikaa eli näin minun näkökulmastani he stressaavat tyhjästä. Kuin siis myös sinä pohkeidesi kanssa, joissa ei ole mitään vikaa :) En ylipäänsä huomaa kenenkään bloggarinkaan ulkonäössä yhtään mitään vikaa, kaikki näyttävät itseltään ja hyvältä juuri sellaisenaan.

Mutta tokihan minullakin on ne epämääräiset kauneusihanteet kuten Dita Von Teese himokapean vyötärönsä kanssa, ja Sienna Miller ihanan pienillä rinnoilla, mutta ei heidän "fanittamisensa" saa koskaan omaa oloa huonoksi. Minä olen tälläinen, he ovat sellaisia.

En tiä, ehkä tää on jännä aihe kun tunnen oloni aina ulkopuoliseksi. Muistan muuten ikuisesti erään kerran puolitutussa kaveriporukassa Turussa, missä kaikki valittivat jotain ulkonäössään ja minä en osannut sanoa omalla kohdallani mitään, taisin tokaista jotain että no siis tää perse vois olla muhkeampi kiitos ja siitä seurasi parin minuutin tuskallinen hiljaisuus :DD ei tarvinnut toista kertaa lähteä ulos sillä porukalla.

Sugar Kane kirjoitti...

Kiinnostava postaus. Mä olen bloggaamisen myötä tullut myös tietoisemmaksi kropastani, mut se on ollut enimmäkseen positivista: Olen huomannut, että ihan kiva kehohan se siinä, ja jotenkin aktivoitunut pitämään kropastani huolta, ja vähän ylpistynytkin siitä. Mä koen oppineeni vartaloni mittasuhteista tosi paljon, mikä toisaalta on rohkaissut kokeilemaan "hankaliakin" vaatteita. On se jo tässä iässä aikakin päästä turhista komplekseista eroon. Myös ihanien lukijoiden kommentit ovat auttaneet, en enää esim. silmittömästi vihaa sääriäni.

Toisaalta jätän joitakin kuvia julkaisematta, sillä vaikka asu toimi livenä ja peilistä/sen kautta kuvattuna hyvin, en vain saa itselaukaisevalla pokkarilla aina kaikista "oikeaa" kuvaa. Kai mä sit suojelen itseäni pahan päivän varalta, enkä lado nettiin kuvia, joissa mun maha NÄYTTÄÄ isolta ja reidet järkyiltä.

Nelliinalle vielä, mäkään en ymmärrä naisten "pakkoa" haukkua itseään, ja on ihanaa kuulla, että on naisia, jotka ovat komplekseilta säästyneet! Mä taas toitotan, että komplekseista voi päästä eroon ja itsestään oppia tykkäämään, uudestaan tai ensimmäistä kertaa. Koskaan ei ole liian myöhäistä!

Maria kirjoitti...

Nelliina, hehe, mahtava asenne sulla :) Mäkään en sinänsä ymmärrä sitä skitsoilua, vaikka tosiaan välillä tulee skitsoiltua itsekin. Ihan järjetöntähän se on :D Sitä skitsoaa tajumatta itsekään miksi ihmeessä tällä tai tuolla on väliä. Toivoisinkin pääseväni osapuilleen tuollaiseen mielentilaan kuin sinä. :)

Sugar Kane, täyttä asiaa viimeinen kappaleesi, tuo on tosi rohkaiseva tapa ajatella :) Hatunnosto sinne päin!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...