Salaisen Blogiystäväni paketista paljastui kaikenlaista huiman hyvää herkkua. Pakettien saaminen on aina yhtä jännää!

Näin kaunis lahjapaketti, aww!

Tää mansikkasuklaa oli aika hyvää, ja meni tosiaan aika nopeasti. Mahtavan hyvää!

Dominoja! <3<3

Näin ihana korukin putkahti herkkujen seasta, valkoisessa nahkanauhassa riippuu kaksi vanhaa avainta. Eräs on tehnyt särmikyystutkimuksensa hyvin! Tämä pääsikin samantien kaulaan.



Lisäksi paketista paljastui suklaakahvia, jonka unohdin kuvata poikaystävän pihistettyä pussin johonkin tutittavakseen. Piti tehdäkin jo sitä kokeeksi, mutta kahvinkeittäjä keittikin epähuomiossa tavallista kahvia vakaista aikeista huolimatta.
Kiitos siis Salaiselle Ystävälleni, Katarimaria, näistä ihan mielettömän ihanista jutuista koko ringin aikana, en taas osaa hämmästykseltäni sanoiksi pukea kiitollisuuttani :). Ihan nappivalintoja kyllä kaikki! <3
Kiitos siis Salaiselle Ystävälleni, Katarimaria, näistä ihan mielettömän ihanista jutuista koko ringin aikana, en taas osaa hämmästykseltäni sanoiksi pukea kiitollisuuttani :). Ihan nappivalintoja kyllä kaikki! <3



1 viestiä keskusteluboksissa:
Mukava kuulla, että pakettien sisältö meni nappiin :) Oli itse asiassa tosi hauskaa tämä yllätysten kehittely, ja jäin koukkuun blogisi seuraamiseen tämän SBY-ringin kautta! Itse vielä odottelen postia, mutta luottavaisin mielin, kun edellinenkin paketti löysi perille hiukan hitaasti.
Lähetä kommentti