2.4.2009

Koruja, jotka muistuttavat rakkaasta

Poikaystävä tuli työreissustaan myöhään maanantai-iltana, vaan ei tullut mies tyhjin käsin! Tiistai-iltana puskan takaa eteeni lykättiin pieni paketti. Olen teroittanut puolikkaalle tiettäväksi yksinkertaisia periaatteita siitä, millaiset asiat minua keskimäärin miellyttävät eniten, ihan niinkuin vain sen varalle, jos tämä joskus haluaa yllättää minut. Krhm. Paketista kuoriutuikin aivan makuuni istuva, yksinkertaisen tyylikäs, mutta metallisuudessaan särmikäs kaulakoru. Aww!

pohjolanhelmi
Riipus - Pohjolan helmi

Minulla on jokin jännittävä taipumus tunnesitoa itseni esineisiin, erityisesti koruihin, joita olen saanut. 18-vuotiaalle Marialle poikaystävän antama Kalevala korun Kukkaketo-riipus oli niin rakas, että se killui kaulassa vuosikausia. Vaikka osa korujen tunnetärkeyttä on niiden ainutlaatuisuus, yhdenlaiseen koruun voi silti kyllästyä... Ja koska tunnekaipuu on niin hirveä, että tulee hirvittävän ahdistunut olo liikkua kodin ulkopuolella ilman onnenesinettä, ei ilman tunnekorua voi yksinkertaisesti lähteä minnekään - joko siis vaihteluntuojat yhdistetään onnenkaluun tai ollaan ilman vaihteluntuojia.

Niinpä Maria hinkui "yllätykseksi" räyhäkkään Kaipaus-riipuksen, josta tuli uusi onnentuottaja. Hieman oli ehkä tälläkin kertaa vihjailtu, että koruja saa lahjoittaa muitakin... Mutta jokainen lahjaesine on silti yltiömäisestä materialismista huolimatta hyvin rakas! Se on vähän kuin kantaisi mukanaan osaa toisesta, muttei kuitenkaan sillä tavalla, kuin kantaisi vaikkapa poikki leikattua sormea tai irti vedettyä hammasta. Ennen muinoin rakastavaiset sulkivat medaljonkien sisälle toistensa hiuskiehkuroita... Poikaystävä, tässä seuraava lahjaidea! ;)

16 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

lahjakoruilla on todellakin suuri tunnelataus! itse olen vaan huomannut näin jälkeenpäin, että ne korut joista on vihjaillut, eivät sitte kovin säilytäkään tunnearvoaan. jos on itse valinnut korun, ei muutaman vuoden päästä välttämättä enää muista, ostiko poikkis sen vai minä itse. huomattavasti rakkaampia ovat ne lahjat, jotka toinen on itse pähkäilynsä tuloksena ostanut.

Salka kirjoitti...

Hassua, mä olen koulussa n. neljä, viisi vuotta sitten tehnyt aivan samanmallisen korun :O Tosin se on vieläkin keskeneräinen, gröhm, voisinkin sen viimeistellä loppuun..:)

Maria kirjoitti...

Anonyymi, totuuden siemenhän tuossa on, poikkeuksena omalla kohdalla on ehkä sellaiset korut, jotka on itse valkannut, ja joista on iiiiihan hirveästi tykännyt muutenkin :P

Salka, hehee, viimeistele toki, kaunis, graafinen kuvio noista ympyröistä muodostuu :)

Joy kirjoitti...

Kaunis on uusi korusi, ihana mies kun tuollaisen ymmärsi ostaa!

ee kirjoitti...

et sattunu olee tänää turtolan cityssä ?:--D

Maria kirjoitti...

Joy, kiitos, ja on on :)

Ee, tuli oltua joo :DD

Anonyymi kirjoitti...

toi koru on ihan hieno, hillitty. esitän vaan MUN mielipiteen, ei saa vetää hernettä nenään tms!!
musta sulle jotenkin sopisi paremmin jotkut tyttöjutut, niinnkun koruissa helmet ja kengissä ballerinat. toi "rokkijuttu" jotenkin ei iske niin muhun, mä näkisin sun paremmin muotoutuvan tyttömuottiin. huom. mä en tiedä millainen sä olet! mutta en tiedä miks mun päähän on iskostunut sellanen ajatus, että toi rokkijuttu ei oo jotenkin aitoa, nahkatigereineen, metallikoruineen ja nahkahousuineen ym.

mutta hei, ei saa hermotua eikä mitään, vaan mun mielipide, kyllä mä joskus vielä nään sut sopivana siihen mitä sä oot! ja kuten sanoin, jos mä tuntisin sut muutenkin kun blogin välityksellä, voisin olla tosta tyttöjutusta ihan eri mieltä. se uusin huivisi kyllä nappaa.

anonyymi2 kirjoitti...

nyt kun tuo toinen anonyymi asiasta mainitsi niin joo, sinänsä upeaan graafiseen ja rokkiin tyyliisi voisi sopia jotkut pienet tyttöjutut pehmennykseksi ja kontrastiksi viileälle minimalismille. Mutta saas nähdä mihin suuntaan tyylisi vielä muotoutuu, en usko että se on vielä 100% valmis vaan jatkuvasti kehittyvä prosessi jota on ollut mielenkiintoista seurata!

Maria kirjoitti...

Anonyymi, mä teen omaa juttuani ja koen tän omakseni, en tiedä miten siitä aidommaksi voi mennä. Kenties miellät tätä juttua vähän liiankin lokeromaisesti - jos pidän ronskista ja rokista estetiikasta, ei se toki tarkoita sitä, etteikö minusta tai käytöksestäni (tai muuten minusta miten päin tahansa) löytyisi myös söpöjä ja pehmeitä juttuja. Ei mun tarvitse ikäänkuin vetää 100% rokkiroolia asenteellani, vaikka pitäisinkin jonkin tietyn näköisistä asioista :>

Maria kirjoitti...

Anonyymi2, minäkin uskon, että tyylini kyllä muuttuu vuosien saatossa - harvemmin kenenkään tyyli säilyy ihan muuttumattomana vuodesta toiseen :P Odotan myös mielenkiinnolla, mihin suuntaan tästä mennään :) Olen kuitenkin samalla innoissani nykytilasta - ensimmäistä kertaa elämässäni minulla ylipäätään on mitään tyylilinjaa, jonka kokisin omakseni, ja joka ohjaisia valintojani :)

Rhia kirjoitti...

Anonyymien kommenteista tuli mieleen: onhan Marialla vähän tyttömäisyyttäkin. Korkeat korot on minusta hirveän naisellisia vaikka Marialla ne onkin lähinnä rockhenkisissä kengissä. Samoin Marialla on muistaakseni ainakin jotain hennon vaaleanpunaisia paitoja(paita?) eli kyllä sitä hempeyttäkin vähän minun mielestäni löytyy.

Sua paremmin tuntematta kuin tän blogin kautta niin minusta sun tyyli on harkitun oloinen ja näytät aina viihtyvän vaatteissasi tosi hyvin, sehän se tärkeämpää on kuin se että istuuko kaikki nyt johonkin "omaksuttuun" tyyliin vai ei.

Koruista: mulle tulee myös tunnesiteitä lahjoihin. Taidettiin tästä puhua joskus aiemminkin. Muistelen maininneeni napakorun, ensimmäisen lahjan poikaystävältäni jota en ole koskaan voinut käyttää, mutta eipä sitä voi poiskaan heittää. Ja sormessa kulkee aina poikaystävältä lahjaksi saatu hopeasormus.

PS: Ennen niistä rakkaimman hiuskiehkuroista teetettiin jopa koruja =) rintaneuloja jne.

Maria kirjoitti...

Rhia, siis joo, mä kans yritin hakee siis sitä, ettei se, että pitää jostain, tarkoita sitä, etteikö saisi tai voisi olla niitä muitakin elementtejä, vaikkeivat ne olisikaan yks yhteen muiden asioiden kanssa sillä tavalla, kun ne tyypillisimpien muottien kautta mielletään. Että vaikka tykkää rokkijutuista niin saa olla myös söpö. Siis enhän mä mikään kävelevä rokkistereotyyppi ole tai yritäkään olla, mä oon vaan mä! :D

Vähän muuten ristiriitaista, että samalla, kun ilmeisesti odotetaan jotain täysvaltaista yhden roolin vetämistä, kritisoidaankin sitä, ettei vaikuta aidolta :P

Joo, muistelen kans kertomuksesi siitä lävistyskorusta :) Ja vau, koruja hiuskiehkuroista! Miksei tätä ole nykyään! :D Näen jo hittituotteen mainokset sivubannereissa välkkymässä :PO

Anonyymi kirjoitti...

ihana lahja <3

itse olen saanut tatuointeja ensin avokilta joka sittemin on tullut aviomiehekseni. niitä kantaa myös aina mukana. olen saanut korujakin mutta mä oon niin hamsteri että materia tuppaa hukkumaan johonkin vaate- ja koruröykkiöiden alle... en valitettavasti ole kovin järjestelmällinen. JOten tatskat ja vihkisormus kulkee mukana muistuttamassa ja tuomassa turvaa arjen kaaoksessa ;)

lämmintä kevättä..

Maria kirjoitti...

Anoyymi, kiitos samoin! :) Lahjatatskat kuulostavat aika kivalta ajatukselta :)

Crislia kirjoitti...

Minulla on kaksi poikaystävääni liittyvää korua, joita nykyisellään kuitenkin harvemmin pidän - nykyään suurin osa koruista vaan ahdistaa jollain tapaa. Toinen koru on sellainen sydämenpuolikkaat koru, josta toinen puolikas on poikaystävällä, tämä on tosin minun ostama lahja. Sitten toinen on poikaystävältäni saatu medaljonki, jossa on poikaystäväni lapsuuskuva sisällä. Poikaystävä on ilmeisesti saanut medaljongin itse lahjaksi nuorempana.

Maria kirjoitti...

Crislia, vautsi, aika suloinen tuo medaljonkijuttu :) Hmm, mäkään en hirveästi osaa koruja pitää, kaulakorut ja sormus (yksikkö :D) on aika lailla riittävästi :P Rannekoruja pidän toisinaan, mutta ne varsinkin tuntuvat useimmiten häiritseviltä.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...