30.3.2009

Jussi Halla-aho sai syytteen viranomaiskritiikistä?

Sananvapaus on Suomessa taas uhattuna. Tai, tottahan se on sitä ollut jo hyvän tovin, mutta kehityssuunta on synkkää. Suomi on saanut Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta ennätyksellisen paljon langettavia tuomioita sananvapausasioissa.

Tuoreimpana tapauksena meillä on kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-ahoa vastaan nostettu syyte uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan. Varmasti jokainen valtamediaa seurannut voi äkkiseltään todeta, että ihan oikein meni, ansaitseekin mies syytteensä. Ovathan Halla-ahon maahanmuuttokriittiset näkemykset ja blogikirjoitukset joidenkin mielestä pelottavia ja ahdasmielisiä, jopa värisyttävän vastenmielisiä.

Vaan unohdetaan hetkeksi mieheen kohdistuvat ennakko-odotukset ja kaikki muu, mitä hän on sanonut. Halla-aho sai nimittäin syytteen vain tasan yhdestä kirjoituksestaan, ja se kirjoitus sattumoisin kritisoi viranomaisvallan kaksoisstandardeja (ihmisiä kohdellaan eriarvoisesti) ja yllättäen myös sananvapautta. Pyydän jokaista lukemaan tuon kirjoituksen kaikessa rauhassa. Perehtymisen arvoinen on myös Halla-ahon vastaus syytteisiin, jonka ohessa on myös apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen perustelut syytteen nostamiselle.

Syyte tuli tarkemmin ottaen muutamasta esimerkinomaisesta virkkeestä, joiden tarkoituksena ei ollut kirjoittajan omien mielipiteiden tuominen esiin tai asian esittäminen ikään kuin faktana, vaan sen demonstroiminen, että Suomessa vallitsee kaksoisstandardeja viranomaisten toiminnassa. Asiayhteydestään irroitettuna ne kuulostavat kovin irvokkailta toteamuksilta, ja sellaisena monet suuret mediatkin haluavat asian esittää. En lainaa noita kohtia tähän, koska haluan jokaisen tutustuvan aiheeseen itse siinä asiayhteydessä, kuin asia on esitetty.

Electronic Frontier Finland ry (EFFI) on ottanut niin ikään kantaa Halla-ahon syytteeseen ja ilmaissut huolensa sananvapautta uhkaavista asioista. Lehdistötiedotteen aiheesta voi lukea täältä. Tiedotteessa tuodaan esiin myös toinen sananvapauden kannalta hälyttävä tapaus, Matti Nikin nettisensuuria ja lapsipornoa vastustaneen lapsiporno.info -sivuston joutuminen poliisin sensuurilistalle ilman oikeudenkäyntiä ja valitusoikeutta. Lisää sensuurilistan ongelmista voi lukea Effin Nettisensuuri-FAQ -sivulta.

Uskonrauhan rikkomisesta mielenkiintoinen vastaesimerkki löytyy Sana ja Ylistys -seurakunnan Veli Saarikallen, Harri Kiviniemen ja kumppaneiden saarnojen ja opinkappaleiden räikeästä pilkkaamisesta Youtube-videoilla. Rikosilmoitushan siitä tuli. Esitutkintapöytäkirjassa rikosnimikkeisiin kuului mm. uskonrauhan rikkominen. Tässä tapauksessa kuitenkin valtionsyyttäjä Mika Illman päätti jättää syyttämättä pilkkaajia. Illmanin perustelut voi lukea linkkaamastani tekstistä. Ne taas, jotka lukivat linkkaamani Halla-ahon kirjoituksen, huomaavat, että Illman on, kuinka ollakaan, sama mies, jonka toimia Halla-aho tekstissään, josta syyte nostettiin, kritisoi. Ympäri mennään, yhteen tullaan.

Uskonrauhan rikkomisesta on kirjoitettu myös Uskomattoman bussikampanjan kampanjasivuille lyhyesti: "Oli sitten kyse "evankelisluterilaisen vakaumuksen loukkaamisesta" tai "uskonrauhan rikkomisesta", on selvää, että näitä hyödynnetään vallankäytön välineinä niin kauan kuin uskonnollisilla vakaumuksilla on erityisasema Suomessa. Valitettavasti ateisteilla ja muilla uskonnottomilla ei ole tällaista suojakilpeä, jonka seurauksena eturivin poliitikotkin voivat huoletta leimata ateistit lähimmäisenrakkaudettomiksi ihmisvihaajiksi. "

Lopuksi vielä lainaan EFFIn tiedotteesta yhdistyksen puheenjohtaja Tapani Tarvaisen hyvän ja oleellisen pointin sananvapaudesta: "Suomessa ei tunnuta ymmärrettävän, että sananvapautta ei saa rajoittaa vain mielipiteiden vastenmielisyyden perusteella."

On mielenkiintoista seurata millaista uutisointia EFFIn kannanotto herättää. Voin jo kuvitella yksipuoliset otsikot Turun Sanomissa: "EFFI ry sittenkin rasistiyhdistys!" Toivotaan tätä parempaa.

28 kommenttia :

pim kirjoitti...

Lienenkö sitten liiaksi tunteideni vietävissä, mutta minusta Halla-Ahon tapauksessa ei ole kyse sananvapaudesta tai sen rajoittamisesta. Tai sitten minulla vain on eri käsitys sananvapaudesta kuin näillä "huolestuneilla" tahoilla - sananvapaus ei tarkoita, että mitä vain voi sanoa ja miten vain. Sananvapaus ei ole pätkääkään sen suurempi kuin ihmisten ja ihmisryhmien oikeus kunniaan ja elämään ilman vainoa.

Enkä myöskään osaa erottaa Halla-Ahon henkilöä hänen sanomisistaan - miksi edes pitäisi, oletettavasti hän seisoo itse lauseidensa takana?

Halla-Aho yllyttää ihmisiä toisiaan vastaan. Voihan sitä verbaalisesti kikkailla ja kutsua hänen kirjoituksiaan vain "kritiikiksi" tietttyjä yhteiskunnallisia ilmiöitä kohtaan, mutta uskooko sitä oikeasti kukaan? Ainakin 90%:lla profeetta Halla-Ahon seuraajista on eri käsitys asiasta - heitä ei paljon paskaakaan kiinnosta miksi ja millä asenteella ulkomaalainen tulee heidän rakkaaseen isänmaahansa, tunkeilija mikä tunkeilija.

---

Sana ja ylistys -keississä suurin osa pilkkamateriaalista oli ihan autenttista hörhöilyä. Lähinnä seurakunnan olisi pitänyt kiittää hyvästä markkinointityöstä. Tuntuu melko loogiselta, että syyte raukesi, koska näyttöä ei ollut.

Maria kirjoitti...

Luitko Halla-Ahon tekstiä, kuten pyysin?

Ei ole oikeudenmukaista tuomita ihmistä sen perusteella, millaisen vaikutelman tästä on saanut. Oikeuden edessä täytyy katsoa mitä oikeasti on tapahtunut. Syyte on nostettu yhdestä tekstistä, ja arvio syyllisyydestä tehdään sen yhden tekstin pohjalta.

Sananvapauden rajoittaminenkin johtaa muuten ihmisten ja ihmisryhmien vainoon.

Maria kirjoitti...

Aijoo, eikä muuten ole myöskään kestävää muodostaa mielipiteitä asioista sen perusteella pitääkö vai eikö pidä mielipiteen esittäjästä. Asioita arvioidessa ne tulee aina erottaa niiden sanojasta ja arvioida väitteitä itsessään. Jos Hitler sanoisi, että aurinko on kuuma, se, ettei pidä Hitleristä ei tee auringon kuumuudesta vähemmän tosiasiallista väitettä.

Ja ei muuten ollut Sana ja Ylistys -tapauksessa kyse siitä, etteikö olisi ollut näyttöä. Näyttömateriaali on peräti ihan ladattavissa netistä. Lue ne syyttäjän perustelut.

Anonyymi kirjoitti...

Maria, sananvapaus ei tarkoita sitä, että kuka tahansa voi sanoa ihan mitä tahansa perustelematta sitä. Halla-Ahon kirjoittelut ovat olleet melko rasistista luettavaa ja kyllä, olen lukenut. Se ei toki ole mitään verrattuna siihen, mitä vielä vajaavaisemmat idiootit voivat kirjoitella nimettöminä nettiin. Minusta olisi vain hyvä, jos tämänkaltaista "sananvapautta" rajoitettaisiin. Se ei johtaisi mihinkään vainoihin, vaan siihen, että yksittäisiä ihmisiä tai ihmisryhmiä ei voisi yhtä perusteettomasti solvata. Kannattaa perehtyä siihen, mitä sananvapaus tarkoitti esimerkiksi Suomen valtion itsenäistymisen aikaan. Vapaus tuo aina myös vastuun, sekin kannattaa muistaa.

Maria kirjoitti...

Halla-Aho ei ole kuitenkaan syytteessä kuin tasan yhdestä tekstistään.

On totta, ettei sananvapaus Suomessa tarkoita sitä, että saisi sanoa mitä tahansa perustelematta sitä, eikä kukaan edes vaadi sellaista. Tässä yksittäisessä tapauksessa perustelut ovat nähtävissä. Painottaen edelleen, tekstissä ei ollut kyse uskonnoista tai kansanryhmistä ollenkaan, vaan viranomaisten toiminnasta. Kehoitan lukemaan tuon tekstin.

Kuitenkaan "ei saa sanoa mitä tahansa" ei kerro, mitä sitten saa sanoa. Kuka määrittelee mikä on kritiikkiä ja mikä herjaa? Kuka määrittelee millaisia mielipiteitä saa esittää?

Murmeli kirjoitti...

Kun ihmiset muodostavat mielipiteitaan, eivat he usein ajattele onko se kestavaa tai onko ne erotettu vaittajasta. Kenties tata pitaisi tehda enemman, mutta anna nyt hyvanen aika ihmisten ajatella niin kuin haluaa. Jalleen kerran kommentoijan mielipide ei mielestasi ole se 'oikea', silla han ei sattunut olemaan samaa mielta kanssasi. Viimeiseen kysymykseen viimeisimmassa kommentissasi: sina itset taidat maaritella millaisia mielipiteita saa esittaa.

Seurasin Halla-aho -kirjoittelua sivusilmalla nettiHesarista, enka ymmarra miksi tyhjanpaivaisen oloinen (huom! taysin epaoikeudenmukainen ja kestamaton mielipide, mutta tuskinpa tulen sita muuttamaan) ihminen saa nain paljon huomiota. Ja eiko hanella ole mitaan muuta tekemista, kuin asetella naita 'kinkkisia koukkuja' virkamiehille pointtinsa osoittaakseen. En tieda, onko tama kyseinen lause (vai muutamako niita nyt oli) niin tavattoman halveeraava tai kiihottava, mutta hanen yleinen asenteensa on kylla varsin vastenmielinen.

noa kirjoitti...

Menee naurettavaksi tämä Halla-ahon takaa-ajo. Ensimmäinen kommentoija tiivistää sivulauseessa loistavasti sen, miten hesari ja muu media johdattaa lukijoitaan kuin pässiä narussa. Nauratti. Ollaan niin avoimia ja uskovaisia mutta ei voida edes rauhassa kuunnella muutamaa pointtia.

Mutta, minähän olen "Halla-ahon fanaattinen seuraaja", koska käyn lukemassa hänen blogiaan ja uskon että maahanmuuttoa täytyy rajoittaa(tietyiltä osin)! Minua siis ei kannata kuunnella, olenhan rasisti ja ihmisvihaaja ylipäätään, maahanmuuttajan suomalainen lapsi.

Maria kirjoitti...

Murmeli, ihmiset saavat aivan vapaasti ajatella mitä haluavat, mutta sori nyt, että keskustelussa arvostan järkevää argumentointia enkä "mä en tykkää tosta ihmisestä joten kaikki sen mielipiteet on läpimätiä ja se on läpimätä" -tyyppistä ilmaisua.

Murmeli kirjoitti...

Aika halveeraavasti nyt puhut blogisi kommentoijista (siis niista, jotka eivat ole samaa mielta kanssasi). Ei kukaan ole Halla-ahoa lapimadaksi haukkunut, asiallisesti vain tuonut esille oman kantansa.

Maria kirjoitti...

Miten se on halveerausta? :D Ilmaisin esimerkinomaisesti, millainen asenne kommentoijilta on välittynyt asiaa kohtaan. Ei kyetä tarkastelemaan tarkastelun alla olevaa asiaa, vaan vedetään mukaan ihmisen persoona ja kaikki muu, mitä hän on sanonut.

slux kirjoitti...

Murmeli,

Huomannet, että tämän jutun aiheena ei ole Halla-ahon persoona tai elämä ja teot eikä kirjoituksessa sanota, että ihmisten tulisi muuttaa asenteitaan Halla-ahoa kohtaan. Tähänastiset kommentoijat myöskään eivät ole ainoastaan ilmaisseet omaa asennettaan H-ahoa kohtaan vaan ovat myös kommentoineet sananvapauskysymystä tyyliin "Koska Halla-aho on inhoittava, hän ansaitsee tulla oikeudessa syytetyksi" ja Maria on nähdäkseni vastannut lähinnä tähän osaan.

Aiheena on sananvapaus ja syyte joka on nyt ainakin joidenkin näkemysten mukaan nostettu aivan liian kevyin perustein. Täällä on jo tullut esille se, että sananvapaus ei ole rajoittamaton. Toisaalta sananvapautta ei ole myöskään se, että kaikki sinulle henkilökohtaisesti vastenmieliset mielipiteet ovat kiellettyjä ja johtavat syytteeseen ja kaikki "kivat" mielipiteet ovat sallittuja.

Sananvapautta kun tässä nyt määrittelemme, niin huomaathan Murmeli myös sen, että vaikka sanomisiasi tämän blogin kommenteissa rajoitettaisiin niin se ei olisi sananvapautesi rajoittamista koska voisit vapaasti mennä sanomaan asiasi johonkin muualle. Sinänsä edes täällä ei kuitenkaan taideta mitenkään hirmuisen tiukasti ilmaisuasi rajoittaa. "Vastauksesi" kysymykseen siitä kuka päättää mitä saa sanoa osoittaa lähinnä ymmärtämättömyyttäsi tai tarvetta lapselliseen piikittelyyn.

Miksi Halla-aho saa sitten huomiota? Hyvä kysymys, mutta osittain se selittynee hänen kunnallisvaalimenestyksellään ja valtionsyyttäjän päätöksellä lähteä käymään oikeutta häntä vastaan, vai?

Maria kirjoitti...

No siinähän tuota tulikin hyvin tehokkaasti muotoiltuna. Pidetään toki mielessä, mikä ihme oli tekstin pointtina - mikä HA:n tekstin pointti, mikä minun tekstini pointti. Persoonaan kohdistuvat heitot eivät kuulu asialliseen keskusteluun.

pim kirjoitti...

Kiitos, luin kyllä syytteen tuoneen kirjoituksen. Luulisi ettei paremmastakaan matskusta olisi ollut pulaa. Ei tosin niin, etteikö kyseisenkin kirjoituksen merkityksestä ja piilosanomasta voisi olla montaa mieltä. Viranomaistoimintaa sananvapausasioissa olisi voinut ruotia tavalla, jota joku saattaisi kutsua asialliseksi, mutta kirjoittaja nyt vaan tietoisesti valitsi käyttää esimerkkejä, joista äärioikeistopopulismi sai bensaa niskaansa. Mut hei, mun mielipide.

Eikö ole osittain vähän naiivi ajatus, että henkilö ei vaikuttaisi teon arvosteluun? Oikeuslaitoskin on vain ihmisten pyörittämä. Lisäksi Halla-Aho ei ole mikään tavallinen nettihuutelija vaan luottamustehtävään valittu poliitikko ja tunnustettu mielipidevaikuttaja, joten hänen sanomisiaan arvostellaan tiukemmalla seulalla kuin esim. minun.

noa: no omg, en myöskään kannata mitään rajoittamatonta maahanmuuttoa. Keskustelulla ja keskustelulla vain on eroa eikä minusta Halla-Ahon blogi mistään suunnasta katsottuna sisällä mitään kovin tervettä tai hedelmällistä.

Jos saan myös veikata Halla-Ahon saaman huomion syytä, minusta se on se, että hän on hyvin älykäs ja vetelee juuri oikeista naruista antamalla sitä, mitä monet –surullista kyllä – haluavat palavasti kuulla.

Jamppu kirjoitti...

"Maria, sananvapaus ei tarkoita sitä, että kuka tahansa voi sanoa ihan mitä tahansa perustelematta sitä. Halla-Ahon kirjoittelut ovat olleet melko rasistista luettavaa ja kyllä, olen lukenut."

Jos oletetaan että henkilöllä on erkaneva mielipide maahanmuuttoon, miten asia tulisi ilmaista? Eikö Halla-Aho perustellut mielestäsi tekstiään, vai ymmärsinkö väärin?

Murmeli kirjoitti...

Ihmiset nyt kommentoivat niin kuin parhaakseen nakevat. Jos persoona tai elama vaikuttaa jonkun mielipiteeseen tassa sananvapaus -hurmiossa (joko puoleen tai toiseen), niin minka sina sille voit? Jos et saa aikaan niin ylevaa, asiantuntevaa ja asiallista keskustelua kuin oletit, ei se kommentoijia 'ohjaamalla' ainakaan siita parane.

Ja siis sananvapaushan taman postauksen aihe kai oli? Siis myos kaikille tolloille blogikommentoijille, jotka eivat ymmarra tekstien sisaltoa ja kommentoivat asiattomilla persoonaan kohdistuvilla heitoilla tai lapsekkaalla piikittelylla?

Henkilokohtaisesti olen yllattynyt, etta Halla-ahon asetettiin syytteeseen ko. kirjoittelusta. Kuten sanoin, nama lausahdukset eivat ole minusta niin kovin herjaavia tai hurjia, etta antaisivat aihetta syytteeseen. Ja kylla, lain pitaisi olla kaikille tasapuolinen. En kuitenkaan jaksa olla tasta niin huolestunut, ehkapa siksi, etta pidan hanta juuri niin vastenmielisena ja turhana ihmisena.

Reetr kirjoitti...

Viitsimättä lukea keskustelua (silkkaa väsymystäni siis) voin sanoa, että tutkimalla Halla-Ahon tekstejä ilman ennakkoasenteita, huomaa varmasti, että mies ottaa kantaa tärkeään asiaan - joka nyt vain sattuu olemaan maahanmuutto. Pahennusta aihe herättää siksi kun vaan on niin, että eihän me suvaitsevaisina ihmisinä voida edes ajatella suhtautuvamme maahanmuuttoon kriittisesti, mehän oltaisiin silloin rasisteja. Minusta Halla-Ahon näkökanta on ehdottoman tärkeä, eikä hän tässä ole se aggressiivinen ja ahdasmielinen: http://www.youtube.com/watch?v=fZVz7gJt7aE&feature=PlayList&p=E814CF363129BDC8&index=0&playnext=1

Maria kirjoitti...

Pim, en naiviudesta tiedä, mutta tiedän, mihin on pyrittävä ja tiedän, mikä on oikeudenmukaista vastenmielisimpienkin persoonien kohdalla. Ei voida tehdä poikkeuksia tai lipsuiluja henkilökohtaisen inhotuksen takia.

Se, että monet tuntuvat sallivan itselleen tällaisen lapsuksen yhden heidän mielestään inhottavan ihmisen kohdalla, kuka se ihminen kulloinkin sattuu olemaan, on minusta vähintään yhtä vastenmielistä kuin joidenkin mielestä HA:n mielipiteet. Kyllä, käytän näin voimakasta ilmaisua, se todella on mielestäni vastenmielistä. Se murentaa sivistyneen oikeusvaltion pohjaa sieltä syvimmistä perustuksista lähtien, sieltä, missä ihmiset ainakin jokin aika sitten vielä olivat keskenään tasa-arvoisia, hekin, joiden mielipiteistä jotkut toiset eivät pitäneet. Miten se sanonta menikään, "Olen eri mieltä kanssasi, mutta puolustan kuolemaani asti oikeuttasi sanoa se." Suunnilleen. Noh, saatoin innostua, mutta olen syvästi huolestunut ja ahdistunut siitä, mihin suuntaan ihmisten oikeustaju ja sitä myöten kansalaisoikeudet ovat menossa.

Murmeli, jos ihmiset kieltäytyvät johdonmukaisesti keskustelemasta järkevästi, minä en katso keskustelun heidän kanssaan olevan oikein minkään arvoista, ja pidättäydyn siinä vaiheessa itse keskustelusta.

Ja kuten slux kirjoitti, vaikka poistaisin blogissani typeriä ja idioottimaisia kommentteja, se ei ole heidän sananvapautensa rajoittamista, sillä he voivat täysin vapaasti mennä sanomaan täsmälleen samat asiat jonnekin muualle, vaikka sitten perustaa ihan ihkaoman bloginsa. En ole haastamassa heitä oikeuteen tai lisäämässä millekään sensuurilistalle. Vertaus lehtien yleisönosastopalstoihin toimii oikein hyvin. Kuten huomaat, sinun kommenttejasi en ole moderoinut, mutta voin luvata, että mikäli kommentointisi eksyy asiallisuudesta vielä vähän enemmän ilveilyyn, teen sen ihan surutta. Kirjoita kokemuksistasi sitten ihan vapaasti vaikka ikiomassa blogissasi.

Reetr, et luultavsti ole hirveän paljon menettänyt. Itse en ole hirveän syvällisesti moniinkaan Halla-ahon teksteihin tai väitteisiin perehtynyt, mutta tunnistan kyllä median uutisoinnista asenteen, jossa kuka tahansa kriittisesti maahanmuuttoon suhtautuva tuppaa saamaan rasistileiman, ja tosiaan sellaisistakin Halla-ahon kommenteista on haettu sensaatiomaisia otsikoita, joillaisia ilman ennakkoasenteita ei osaisi teksteistä tulkita. Hyvänä esimerkkinä juurikin vaikka noiden syytevirkkeiden irroittaminen asiayhteydestään ja niillä repostelu et "kattokaa, tätä mieltä se mies nyt on, eiks oo kauheeta".

mangolisa kirjoitti...

Nauroin ääneen, kun joku päivä luin lauseet, joista Halla-Ahoa yritetään nyt sitten syytellä. Tuli hippasen sellainen fiilis, että on väkisin tartuttu lausahduksiin, jotka ilman kontekstia aiheuttavat ihmisissä "H-A-vihaa".

Maria kirjoitti...

Ja hei joo, toi Pressiklubin jakso oli ihan hirveä. Siinä kahdesta kolmeen miestä kilpaa huutaa yhden päälle ja tunkee sanoja tämän suuhun. Mitä ihmeen syyttelyä väkivaltaisista homoseksuaalifantasioistakin siellä keksitty. Mun hermot ei kyllä kestäisi tollasessa tilanteessa.

Reetr kirjoitti...

Maria: Niinpä, ja minusta se, että H-A säilytti malttinsa varsin hyvin kertoo jo paljon siitä, että ainakin hän on lähtenyt tällaiseen hullunmyllyyn mukaan juuri tarkoituksenaan tuoda uutta näkökantaa maahanmuuttoasiaan, ei solvaamaan etnisiä ryhmiä ja arvostelemaan heidän kulttuuriaan. Halla-Aho puhuu meidän valtiostamme ja sen eduista, ei mistään muusta. Ihan tajutonta millaisia tabuja on vieläkin vallalla siitä, mistä muka on lupa puhua.

Maria kirjoitti...

Tuossa muuten hauska, mutta ihan mielenkiintoinen pohdinta tuosta samaisesta kirjoituksesta ja nostetusta syytteestä. Varoitus: raakaa spekulointia ja foliohattuilua luvassa! :D
http://mummila.net/marginaali/2009/03/27/liero/

Sauli Luolajan-Mikkola kirjoitti...

Aika yleinen argumentti Halla-ahoa vastaan tuntuisi olevan, että ihan mitä tahansa ei saa sanoa sananvapauteen vedoten. Tämä pitää paikkansa, mutta sananvapauden rajoja määrittää Euroopan ihmisoikeustuomioistuin seuraavasti: "Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa."

Kysyttävää tästä?

Maahanmuuttaja kirjoitti...

Maria, olet älykäs nuori nainen. Toisin kuin toiset pystyt ajattelemaan itsenäisesti, suhtaen kriittisesti siihen mitä puolueellinen valtamedia toitottaa. Itsenäisiä ajattelijoita on liian vähän tässä maassa.

Nykyinen hallitsematon maahanmuutto aiheuttaa ongelmia ja se on fakta. Mutta ne, jotka uskaltavat avata suunsa ja kertovat ongelmista ovat rasisteja!

Pastori kirjoitti...

Hyvin kirjoitettu. Olet selvästi perehtynyt asiaan etkä vain muodostanut mielipidettäsi yleisen hälyn perusteella.

Minunkin mielestäni on kornia, että syyte nostetaan juuri sen asian pohjalta, jota kritiikki koskee - eri uskontojen eriarvoisuuden ja niitä koskevan sananvapauden. Olkoonkin että H-Aho ampui räikeästi yli Islamia koskevassa kirjoituksessaan, on mielenkiintoista huomata kuinka jotkut uskonnot ovat paremmin "suojeltuja" kuin toiset.

Jatka samaan malliin!

Maria kirjoitti...

Kiitän ja kiitän :)

Anonyymi kirjoitti...

Myöhäisiä kommentteja...

Mukava huomata että löytyy vielä ajatteluun kykeneviä ihmisiä jotka eivät ime kaikkea mikä iltapäivälehdissä totena kirjoitetaan.

Jatka samaan malliin.

Terveisin,
ihminen

Maria kirjoitti...

Jatketaan varmasti!

Hyvää kesänalkua sinulle ja kaikille muillekin! :)

onde kirjoitti...

Nuo viittaamasi asiat näyttää sen verran mielenkiintosilta, että niihin tarvii jonakin yönä insomnian vaivatessa tutustua. Nyt en osaa mitään järkevämpää kuitenkaan kommentoida, sillä oman läksyblogin muodostaminen on seuraava haaste.

Saarikalle ja Kiviniemi esimerkiks on henk koht tuttuja, jotta senkin puoleen asia kiinnostaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...