Esseen viimeistelyä, herkkujen perään haikailua, Schindlerin lista (Liam Neeson ja Steven Spielberg parhaimmillaan, suosittelen lämpimästi) ja vielä vähän esseen viimeistelyä. Hyvä, jos välillä uloskaan ehtii. Lisäksi pitäisi kaivaa kiven alta muutama tenttikirja ja märehtiä vielä vähän lisää kesätöistä - aina yhtä uuvuttavaa. Melkein yhtä uuvuttavaa, kuin se joka paikan floodiminen hakemuksilla.
Taidan vielä ennen kesäpummiksi julistautumista hakea ainakin koulutussihteeriksi, tai siis huseeraamaan Tampereen yliopistoon hakevien papereiden, valintakokeiden ja muun sälän kanssa. Sitten sitä voisi hylkäyskirjeen saaneet kohdistaa pettymyksensä minuun vakuuttuneina siitä, että olen lähetellyt kirjeitä vääriin osoitteisiin ja pian oveni takana olisi kasa vihaisia stalkkereita. Hmm, pitääpä miettiä tämä vielä uusiksi...
Alla kuitenkin todistusaineistoa siitä, että kyllä sinne uloskin ehtii. Iltapäiväkävelyt on parhaita. Viime kesänä niitä tuli tehtyä harva se päivä, syksyn tullen jäivät kokonaan. Antiliikkujana en olisi uskonut nauttivani edes tämän vertaa ympäriinsä käyskentelystä, mutta kamoon, kevät! Kaikki tuntuu paljon keveämmältä, kun näkee asiat suuressa mittakaavassa, omat murheet kutistuvat lähes merkityksettömiksi ja olo on vapautunut. Sitten voi taas palata sisälle märehtimään. Eiku...

Nahkatakki ja ketjukoru - H&M, saappaat - Vagabond, farkkuleggingsit - Gina Tricot, huivi - Pieces, villatakki - Filippa K
P.s. Kevät tuli, kevät meni, eilen vielä plussaa, tänään jo reippaasti miinuksen puolella. Bleeh. Vaan ainakin pääsin kuin pääsinkin lopulta eroon siitä kirjoitushistoriani pirullisimmaksi muodostuneesta esseestä.
13 kommenttia:
tääl on ainaki lunta iha törkeesti. :< oon kade noista kengistä yhyy
hmm. tulisipa kevät myös Helsinkiin..
http://youfeelinit.blogspot.com
Saa nähä tuleeko Treelleki vielä jotkut himolumisateet :< Tähän mennessä on paistellu nii tehokkaasti et lumet on vähän paikotellen vähissä tai sit jäänä. :F
Miulle et sit lähetä mitään hylkäyskirjettä sieltä yliopistolta :D
Yhdyn SCn! Kolme hyväskymisjulistusta tänne sit kans!
Osaatko kertoa miten Blogilistalla näkee tilaajien/lukijoiden määrän?
Anonyymi, menee sen blogin profiiliin, jota haluaa tarkastella ja sitten tsekkaa oikealta alaviistosta sen pienen tilastoruudun :)
Joo! Mene sinne, niin saisin suuremmat mahkat päästä sinne (tällä kertaa) sisään! Tai öh, ehket pystyisi vaikuttamaan. Nyyh....
juliet xxx
Joo, mäkin kannatan tota kesätyösuunnitelmaa! Saat lähettää yhdelle posterille hyväksymiskirjeen ;)
Ah, kevät! Olis vaan jo oikeasti kevät eikä tällänen luminenjäinenkylmä sää, jossa aurinko on ainoa vihje kevään tulosta.
Maria, kiitos! Eli jos blogilla ei ole lukijoita niin myöskään tuota tilastoruutua ei näy?
Hmm, tuosta en osaa sanoa, mutta ehkä niin. :> Hyvä, jos tästä oli apua :)
Tyypit hei oottakaa nyt eka et ehin ees sen hakemuksen rustata :DD ;)
Schindlerin lista on varmaan yksi parhaimmista elokuvista mitä oon ikinä nähnyt. Onko mitään suloisempaa/surullisempaa kun se pikkupoika kiipeää sinne vessan säiliöön ja muut yrittävät häätää sitä pois. ''Meidän piilo, mene pois'' vai mitä nyt ikinä sanovatkaan. Tosi hyvä leffa kokonaisuudessaan.
Se oli kyllä erittäin koskettava, oltiin pitkään molemmat ihan hiljaa kun elokuva loppui. :)
Lähetä kommentti