24.2.2009

Marc Jacobs: Daisy - tämän kesän tunnus?

Ihastuin shoppausreissullani hajuveteen. Taas. Viimeisimmät rakkauteni ovat olleet Chanelin Coco Mademoiselle (joka tuntuu kevän korvaalla, yllättävää kyllä, lähes raskaalta ja jopa liian hienostuneelta hempeästä pullostakin huolimatta) ja vuosi sitten syntymäpäivälahjaksi saatu Sarah Jessica Parkerin Covet. Viimeksi mainittua hajuvettä olen luultavasti kuluttanut enemmän kuin mitään aikaisemmin omistamiani, joten olen kahden vaiheilla hankkiako sitä lisää nykyisen pullon loputtua...

Niin, se uusi rakkaus. Viime kesänä haistelin ja nuuhkin ahkerasti tuon kevään uutta tulokasta, Marc Jacobsin Daisya, johon pari bloggariakin muistini mukaan tuolloin hurahti. Nenäni tavoitti tähän mennessä vain eau de toilette -version, eikä nenäni oikein onkinut pulloista minkäänlaista hajua. Tilanne ei parantunut edes paperille ainetta läträämällä. Kenties onnistuin nuuhkimaan nenä jo ennestään tukossa, mutta tällä kertaa sain käsiini eau de parfumin.

Näiden kahden ero on siinä, että eau de parfumissa on toilettea enemmän itse tuoksuvaa parfyymiä, ja vaikutelma on tällöin voimakkaampi. Myös ainesosien lantrinkisuhteet voivat erota, ja tuoksut olla täten ihan oma maailmansa sekoitusvahvuudesta riippuen. Myös iho voi reagoida näille eri tavoilla, joten jos oma kärsivällisyys vain kestää, kannattaa tsekata tuoksuista molemmat versiot.

"one of my favorite gifts" - Lauren Murphy Flickr.comissa tällä Creative Commons -lisenssillä

Marc Jacobsin Daisy oli kuin palanen unelmakesää. Raikasta ja kukkaista, aurinkoista ja iloista. Jostain syystä haistoin jopa omenaa, vaikka sitä ei tuoksussa pitäisi olla. Sen sijaan villimansikkaa, verigreippiä, myskiä ja vanilijaa tuoksusta löytyy. Kepeä tuoksu viskasi minut keskelle paahtavaa kaupunkia ja sai unelmoimaan timotein täyteisistä niityistä. Fiilis oli siis etäisesti sama kuin Covetin kanssa, kyseisen tuoksunhan tulen aina ja ikuisesti yhdistämään kesään ja urbaaniin kaupunkimeininkiin.

Now Smell This -blogin arvostelu tuoksusta ei ole yhtä mairitteleva. Sen mukaan 18-25 -vuotiaille suunnattu tuoksu on jopa liian kiltti ja no... sanalla sanoakseni särmätön, jotta se tekisi minkäänlaista vaikutusta kehenkään. Voin yhtyä siihen, että tuoksu on hyvin kiltti ja ketäänhäiritsemätön, mutta vaikutuksen se minuun ainakin teki luomalla voimakkaita mielikuvia. Jos omalla lemullaan haluaa erityisesti tyrmätä muut, sen luultavasti voi tehdä yksinkertaisimmin uimalla hajussa. Tosin ymmärrän pointin halussa säväyttää muita omalla olemuksellaan, vaikka sitten sitä tuoksuaan myöten. Vaan ensisijaisesti taitaa kuitenkin useimmilla ideana olla viihtyä itse, eikö niin.

Syntymäpäivätoivelistani kasvaa. Nyt sillä piileskelee jo uusi objektiivi ja mahdollisesti tummanharmaa nahkatakki. Gaah. Voisiko jotain saada etukäteen?

2 kommenttia :

haney kirjoitti...

Hauskaa, juuri palasin kaupungilta, kävin eräässä liikkeessä etsimässä korvaajaa hajoittamalleni hajuvedelle, ja juuri tuo kyseinen tuoksu jäi mieleen ja nenään (ja ranteisiin) pyörimään... :)

Idhren kirjoitti...

Haney, hehe, samiksia :P

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...