7.1.2009

Tänään televisiossa: Craig Ewert saa apua itsemurhaan

"Hyvä kuolema?" on MTV3:n dokumenttisarja 45 min Special -jakso, jossa seurataan kuolemansairaan Craig Ewertin vaiheita. Tämä entinen yliopiston professori matkaa sveitsiläiselle klinikalle, jossa hän saa apua toiveeseensa päättää elämänsä. Ewertin päätös ja itsemurha kuvattiin ja esitettiin Britannian televisiossa ohjelmassa Real Lives nimellä Right to die.

Dokumentilla Ewert kertoo, miten hän on väsynyt sairauteen, muttei väsynyt elämiseen, ja miten hän nauttii elämästä ja toivoisi sen jatkuvan. Hän myös sanoo, miten kuitenkin tosiasia on se, ettei hänen tilassaan elämästä pysty lopulta enää nauttimaan, vaan elossa pysyminen tarkoittaisi kidutuksen kaltaisessa tilassa olemista. Halvaantuneena ja kykenemättömänä puhumaan ei voisi edes ilmaista olevansa tuskissaan.

Odotan dokumenttia mielenkiinnolla. Se ei varmasti ole helppoa katsottavaa, mutta silti osa yhteistä ja ajankohtaista todellisuuttamme. Onko ihmisellä oikeus lopettaa oma elämänsä? Minusta on. Ihmisellä on lähtökohtaisesti oikeus tehdä itselleen mitä haluaa. Tähän itsemääräämisoikeuteen puuttuminen voi joskus olla perusteltua ja tarpeellista - milloin näin on, sitä on todella vaikea sanoa.

45 min Special: Hyvä kuolema? tänään 7. 1. MTV3:lla klo 20.00
Times Online: Professor Craig Ewert's final moments to be broadcast on TV

16 kommenttia :

Tero (täydellinen isä) kirjoitti...

Jälleen kiinnostava avaus!

Itse- ja armomurhien problematiikka tietenkin sivuaa osin toisiaan, mutta ei ehkä kokonaan. Itsemurha tulee usein yllätyksenä omaisille, armomurha välttämättä ei.

Lääketieteen suhde eutanasiaan on problemaattinen: elämän pidentämiseen keinolla millä hyvänsä tähtäävän professio käyttääkin äkkiä taitojaan elämän lyhentämiseen. Tilanne on dilemmaattinen, mutta niin kai ihmiselämä tällä planeetalla ylipäätäänkin on.

Itse olen samaa mieltä kanssasi eutanasian suhteen. Itsemurha-asiassa olen häilyvämmällä kannalla. En esim. pidä itsemurhalla uhkailusta tai ns. kostoitsemurhista, jotka eivät todellakaan ole rationaalisen subjektin tekosia.

Taidan nyt kuitenkin ohjata keskustelua sivuraiteelle.

Bemary kirjoitti...

Hyvä, että kirjoittelit tuosta, niin saatan ehkä muistaa kyseisen ohjelman katsoakin. Aihe ainakin kovasti kiinnostaa! Toivottavasti ite dokkarikin on sitten hyvin tehty eikä hutaistu.

Heidi kirjoitti...

Jännää, eilen tuli Yleltä myös itsemurhadokumentti, jossa käsiteltiin nettisivuja joilta löytyy ohjeet itsemurhan tekemiseen. Katselin sitä vain sivusilmällä, mutta sen asenne taisi olla aika tuomitseva itsemurhia kohtaan.

Periaatteessa jokaisella on oikeus päättää itse oma elämänsä, mutta minusta itsemurhan pitäisi olla vasta se ihan viimeinen vaihtoehto.

Joy kirjoitti...

Kiitos taasen vinkistä, taidanpa avata telkun monen televisiottoman päivän jälkeen. Aihehan on tapetilla aina silloin tällöin, eikä suotta. Olikohan viimeksi Alankomaissa puhetta armomurhan laillistamisesta, vai muistanko taas ihan väärin...?

Crislia kirjoitti...

Siis tavallaanhan tuossa on ongelmana se, että kun ihminen on tarpeeks sairas ja toivoa paranemiseen ei ole. Kyseinen potilas itse haluaisi päättää elämänsä, mutta hänen voimansa eivät riitä tekemään sitä itse. Kukaan muu taas ei häntä periaatteessa voi auttaa, koska silloin auttaja syyllistyisi ties mihin rikosnimikkeisiin.

Aiheen vierestä: luin jokin aika sitten jostain suomalaisesta lehdestä, ehkä Helsingien Sanomien Nyt-liitteestä, että joku vanhus halusi kuolla, mikäli mahdollista, koska ei ollut tyytyväinen enää elämänlaatuunsa. Käytännössä hän yritti neuvotella, että mikäli hän saa jonkin sopivan sairaskohtauksen tai muun hyvän kuolemaan johtavan sairauden, häntä ei saa hoitaa. Tämä järjestely ei kuitenkaan käynyt millekään vanhainkodille, sairaalalle tms.

Joy kirjoitti...

Anybody, onko asia niin että jos olet saanut esim useamman sydänkohtauksen, et voi kieltää sairaalan henkilökuntaa elvyttämästä seuraavalla kerralla?

Shandi kirjoitti...

Suomessa voi tehdä hoitotestamentin, joka tarkoittaa sitä, että potilaan papereihin ja nykyään myös sähköiseen tietokantaan tulee merkintä siitä, että potilas ei halua turhaa elämää pitkittävää hoitoa ja häntä ei saa elvytää (DNR-lupa). Käytännössä kuitenkin lääkärillä on viime kädessä oikeus päättää noudatetaanko lupaa vai ei ja valitettavasti hyvin usein lupaa ei noudateta. Lupa sotii tietenkin Hippokrateen valaa vastaan, mutta mielestäni sopiikin kysyä, onko koko vala enää monta sataa vuotta vanhassa muodossaan pätevä nykyaikaan.

Mitä tulee eutanasiaan, olen täysin sen kannalla. Silloin kun ihmisellä ei todellakaan ole toivoa elämän jatkumisesta, kivut ovat sietämättömät, liikuntakyky mennyt, jne. on oiekin, että ihminen saa itse päättää elämänsä jatkumisesta.

Idhren kirjoitti...

Hieno juttu, että aihe herättää keskustelua. Vielä muutama tunti! ;o

Joy kirjoitti...

Justiinsa. Minulla oli sellainen mielikuva että oma isoäiti olisi "kieltänyt" elvyttämisen omalla kohdallaan ja käsittääkseni tätä päätöstä kunnioitettiin. Tästä on jo vuosiavuosia, joten kuvittelisi että tilanne tällaisissa tapauksissa olisi paranemaan päin, eli ihminen (jolla on henkinen puoli kunnossa) voisi päättää omasta elämästään.
Ja Shandi, olen kanssasi samaa mieltä, ehkä olisi aika päivittää Hippokrateen valaa!

Shandi kirjoitti...

Kiva kuulla, että jonkun päätöstä on kunnioitettu. Oma kokemus kun on päinvastainen ja kokemusta on kuitenkin useammasta vanhuksia ja pitkäaikaissairaita hoitavasta laitoksesta. Entiset työkaverit ovat sen verran valojaan rikkoneet, että ovat kertoneet passiivisen eutanasia lisääntyneen jonkin verran. Johtuneeko siitä, että lääkärikanta alkaa nuorentumaan ja ajatukset sitä myötä uudistumaan.

Johanna kirjoitti...

Hienoa että käsittelet näinkin rankkoja aiheita blogisassi. Jännä tosiaan, mitä Heidi jo sanoi, että eilen tuli samaa sivuava dokumentti myöskin. Itse aiheeseen en osaa sanoa mitään fiksua, joten annan muiden hoitaa sen puolen..

Loppukevennykseksi, olet muokannut kivasti ja onnistuneesti tuon blogisi "ylä-/ esittelyosan" polaroid-kuvineen :)

veeraveera kirjoitti...

Varmasti mielenkiintoinen dokumentti kiistellystä aiheesta - kuinka vapaa yksilö on, mihin hänen vapautensa rajoittuvat? Samaista aihetta sivuavasti on Alejandro Amenábar ohjannut koskettavan ja ajatuksia herättävän elokuvan Meri sisälläni.

Itsemurha-aiheesta tein viime vuonna tutkielman ja aihetta tarkemmin tutkiskeltuani en oikeastaan enää osaa sanoa sen oikeutuksesta oikein mitään. Periaattessa yksilönvapauteen kuuluisi myös päätös oman elämänsä kulusta ja näin myös sen lopettamisesta, mutta mikäli yksilöä koskettaa laki tai uskonto, joka kieltää itsemurhan, niin silloinhan itsemurha ei ole näiden mukaan oikein. Tosin kehittyneestä moraalitajusta kertoo se, että pystyy käyttämään omaa harkintakykyään, eikä pidä lakeja ehdottomina. Eri asia sitten, voiko itsemurha-ajatuksia hautovaa pitää harkintakykyisenä. Sama tilanne on myös hoidon lopettamista pyytävällä - kuinka selväjärkinen siinä tilanteessa voi olla? Toisaalta taas: kuka muukaan siinä tilaanteessa osaa paremmin tietää, mitä tehdä, kuin potilas itse?

Murkinamasu kirjoitti...

Kiitos vinkistä. Pitää katsoa kyseinen ohjelma. Muutenkin pointsit kotiin siitä, että kirjoittelet muustakin kuin vain vaatteista ja muodista, vaikka nekin toki kiinnostavat! :)

En muuten ehtinyt tilata kauttasi niitä AA:n nahkaihanuuksia, joten voisitko mahdollisesti kertoa tarkemmin, mistä leggareista on kyse? AA:lla on niitä sivuillaan useampia, joten olisi kiva tietää, mitä niistä suosittelet kokemustesi perusteella. Mikä on niiden nahkalagginsien tarkka nimi ja väri? Kaipa ne pitää siten tilata itse, kun olen aina liian myöhässa itse.

Idhren kirjoitti...

Onpa ikävää kuulla, että joissakin vanhuksia hoitavissa laitoksissa ei potilaan elvytyskieltoa kunnioiteta :/ Sairaaloissa kuitenkin taitaa olla ihan yleinen käytäntö? Hippokrateen valasta vain se, että vaikea on ajatella, että elämä keskellä tuskaa ja käytännössä kidutusta olisi kuitenkaan se, jota pitäisi suojella, jos kerran kärsivä itse ei sitä halua... Yhtäkkiä tuntuisi suorastaan väärältä pakottaa ihminen jatkamaan kärsimyksiään. Ei ole helppoa lääkäreillä.

Johanna, kiitos ja kiitos :)

Veeraveera, joo eihän moraalista keskusteltaessa tuo lakipuoli oikeastaan liity, ne kun ovat aina kuitenkin ihmisten tekemiä sopimuksia, joita voidaan aina muuttaa vastaamaan paremmin ihmisten käsitystä oikeasta ja väärästä. Mutta mielenkiintoinen on kyllä kysymys siitä, että onko elämänsä lopetusta haluava sitten "järjissään". Toisaalta esimerkiksi tämä Ewert puheidensa perusteella vaikutti hyvinkin selväjärkiseltä ja tilanteen tasalla olevalta. Tapauskohtaista varmasti.

Murkinamasu, kokemusta on näistä yksilöistä -> http://store.americanapparel.eu/rsac306.html
Boa-kuvioidut ja lamé musta olivat niitä, joita mulla oli. Molemmat toimivat hyvin, mulla koko S on passeli :)

Hansu kirjoitti...

Katsoin myös kyseisen dokkarin ja myöskin aiemmin tulleet. Olisipa avustettu itsemurha mahdollinen myöskin Suomessa. Itse liittyisin heti kyseiseen ryhmään.

slux kirjoitti...

Sinänsä on mielenkiintoista, etten muista oikein kenenkään ikinä missään keskustelussa vastustaneen eutanasiaa. Kun päätös on henkisesti tasapainoisen ja kuolemaan johtavasti sairaan henkilön niin ei taida monikaan tosiaan vastustaa. Ehkäpä tätäkin asiaa pitäisi koittaa saada joku kansanedustaja ajamaan, toisaalta vaikea uskoa ettei kukaan jolle se on aivan henkilökohtainen ongelma olisi yrittänytkin.

Pitemmälle menevä ja tässäkin dokumentissa käsitelty aihe on sitten täysin terveen yksilön itsemääräämisoikeus elämästään. Hollantilaisen ihmisoikeusaktivistin ja Dignitaksen johtajan kommentit tässä asiassa olivat mielenkiintoisia. Kulttuurissamme suhtaudutaan itsemurhaan tabuna vaikka vaihtoehtojakin olisi. Periaatteessa näen täysin hyväksyttävänä ihmisen tietoisen päätöksen lopettaa elämänsä eikä asiaan liity addiktion tai yhteiskunnalle koituvan hinnan kaltaisia ongelmia kuten jossain muussa toiminnassa jossa yksilö vahingoittaa itseään.

Dokumentti oli minusta todella hyvä ja ajatuksia herättävä. Jos joku sen missasi niin suosittelisin etsimään käsiinsä, näkeeköhän tuon jossain vaiheessa maikkarin netti-TV:stä?

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...