31.12.2008

Rikotko yleensä uudenvuoden lupauksesi?

fireworks_new_years_eve_2007_3

"fireworks_new_years_eve_2007_3" - motleypixel Flickr.comissa tällä lisenssillä

Lupaan aloittaa liikkumisen. Lupaan olla ahkerampi opiskelija. Lupaan nalkuttaa vähemmän puolikkaalleni ja siivota useammin. Lupaan ajatella entistä enemmän luontoa ja vaivata päätäni nykyistä vähemmän sillä tosiasialla, että maailmassa on aivan julmetun typeriä ihmisiä. Lupaan käyttää vähemmän rahaa asioihin, joista nautin, mutta joita en oikeastaan tarvitse. Lupaan siivota vaatekomeroni. Lupaan soittaa mummulle useammin. Lupaan pitää yllä terveellisiä elämäntapoja ja käydä hammaslääkärissä.

Tyypillisiä lupauksia alkavalle vuodelle. Yhtä tyypillisiä kuin se, että puoliakaan näistä lupauksista ei tule pidettyä ja ensimmäiset lipsumiset tapahtuvat vuoren varmasti viimeistään tammikuun loputtua. Moni tiedostaa tämän, mutta lupauksia annetaan silti, niistä on tullut jo ikäänkuin lista asioista, joita varmasti ei seuraavana vuonna toteuta.

New Year's Eve 1
Maailman suurimmat silmät ja Kostymin vetoketjumekko

On kuitenkin mukavaa tuntea itsensä hyväksi ihmiseksi edes yhtenä päivänä vuodessa ja puhkua energiaa uusien haasteiden edessä. Puhkua tai puhista ja tammikuun ensimmäisen viikon jälkeen luhistua ja kaivautua jälleen peittojen alle kaikesta uupuneena. Lupauksethan on tehtykin rikottaviksi, eikö niin? Kaikista pahinta on kuitenkin se, että vaikka lupauksiaan ei olisikaan ottanut kovin vakavasti, pieni itsesyytöksen kipinä käy silti nipistelemässä niskassa, taas tänäkin vuonna.

New Year's Eve 2
Uudenvuoden saunaa kaipaava tukka

Ihmisten kannattaisi luvata uudenvuoden lupauksina vain asioita, joita tulevat joka tapauksessa tekemään. Lupaan kulkea pitkiä matkoja joukkoliikennevälineillä, vaikkei minulla autoa kyllä ole muutenkaan. Lupaan hankkia uusia vaatteita ja nukkua viikonloppuisin pitkään. Lupaan nukkua joskus arkisinkin pitkään. Lupaan logata itseni päivittäin Google Readeriin lukemaan uusia blogipostauksia. Lupaan syödä Domino-keksejä. Lupaan laiskotella.

Tällä tavoin ei tarvitse yrittää vakuuttaa itselleen olevansa tänä vuonna kaikin puolin Parempi Ihminen, ja pienen riskin ja varman toteutuksen lupauksilla saa onnistumisen tunteita, jotka antavat aivan uutta puhtia. Näin minunkaan ei tarvitse rikkoa antamiani lupauksia.

Oletko tehnyt uudenvuoden lupauksia?

Hyvää alkavaa vuotta 2009!

Alennusmyynnit eivät hullaannuta

Alennusmyynnit ovat taas alkaneet. Jokavuotinen ryysistapahtuma jakaa mielipiteitä - toiset ovat innoissaan ja säntäävät lähes päivittäin tekemään löytöjä ja kahmimaan tavaraa sekä jonottamaan tuntikaupalla eri liikkeiden paahtavissa jonoissa, toiset eivät ole vähääkään kiinnostuneita liian pienistä alennuksista ja samoista ryysyistä, joita kaupoissa on yritetty jo koko vuoden myydä pois.

Oma innostukseni on jotain näiden kahden vaihtoehdon väliltä ja kallistuu jälkimmäiseen. Vuosikausien alekokemuksella olen todennut, että alennuksista löytyy aniharvoin yhtään mitään, ja jos löytyykin, kokoja ei luonnollisestikaan ole. Koko touhu ja vaivannäkö kuumiissa ja ahtaissa liikkeissä hapuillen ei vain ole sen arvoista. Tosin myönnettäköön, että kävin minäkin Stockmannilla lauantaina kääntymässä ja melkein pyllylleni putosin, kun huomasin sekalaisessa vaatekasassa xs-kokoisen Filippa K:n raitaneuleen.

Uhrasin tuon ihanuuden vuoksi ainakin puoli tuntia aikaani etsimällä sovituskoppia, johon olisi lyhyet jonot, ja todettuani ettei sellaista olekaan, jonotin nöyrästi pienen ikuisuuden villakangastakki päälläni hiostaen. Tyypillisesti raitaneule oli Filippa K:n sarjaa "ei minimisuille", ja muodottomasti päällä roikkuva, henkarissa kylläkin valloittava villapaita sai jäädä kauppaan. Ostamattomuushan on paras tapa säästää rahaa - ja luontoa. Valitettavasti hukkaan heitettyä aikaa ja energiaa ei mikään korvaa. Silti vähän harmittaa, samainen raitailmestys kun sopii niin hyvin Bealle ja Honey Junkielle...

Poladroid vihdoin Windowsille ja Mac-käyttäjille päivitys

Jos joku ei vielä huomannut uutista Anna S:n tai Puukkohupparityttöjen blogeista, niin julistettakoon kaikelle kansalle yhä tiettäväksi: Poladroid-kuvankäsittelyohjelmasta on vihdoin ja viimein ilmestynyt käyttöversio myös Windowsille. Meille Mac-käyttäjille puolestaan on ohjelmasta ilmestynyt entistä ehompi päivitys. Uudessa versiossa saa esimerkiksi säädettyä vinjetoinnin voimakkuutta. Nyt siis kaikki innolla poladroodailemaan!

EDIT: Mikäli sinulla on ongelmia saada Windows-versiota toimimaan, niin vilkaise kommenttiboksi, Rhialla on vinkki ongelmaan.

Poladroidin kaverina voi käyttää muokkausapuna jotakin hieman edistyneempää kuvankäsittelyohjelmaa. Tähän sopivat esimerkiksi Photofiltre tai allekirjoittaneen suosikki, Gimp.

newsflash-pola1 (jpg)


Mikä ihmeen Poladroid? Lue esittely täältä!

30.12.2008

Leffa-arvio: Iron Man on yhden miehen show


Iron Man -traileri

Rikas ja omahyväinen asetehtailija, Bruce Waynen lapsuudentraumavapaa velipuoli, nauttii vastuuttomasta ja naistentäyteisestä elämästään. Silloin tällöin hän pitää esitelmiä uusista teknologioista, antaa lehdistölausuntoja ja laittaa kaverinsa hakemaan ansaitut palkintopystit. Sitten tämä rikas ja omahyväinen asetehtailija jää arabiterroristien vangiksi, huomaa aseidensa tuhoisuuden, rakentaa itselleen kasasta romua huipputeknologiaa hyödyntävän rautapuvun, jolla mätkii kaikkia turpaan, karkaa, palaa kotiin ja haluaa parantaa maailman. Siinä sivussa huomataan myös uskollisen assistentin piilossa kytevä rakkaus ja muututaan sisäisesti paremmaksi ihmiseksi.

Vuonna 2008 keväällä elokuvateattereihin tullut ja syksyllä dvd:lle ilmestynyt Iron Man on tyypillinen Marvel-sarjakuvasankarielokuva. Pahiksia, hyviksiä, sivujuonteena romanssi, sankarin salainen sankaruus ja sisäinen kasvu kohti kaiken kansan oikeamielistä maailmanpelastajaa. Erikoistehosteita ja prameita autoja on enemmän kuin katsojan sietokyky kestää. Vaan Iron Man ei ole sietämätön katselukokemus. Tämänkin elokuvan pelastaa se yksi asia, mikä nostaa muutkin sarjakuvapätkät ainakin keskimäärin viihdyttäviksi kokemuksiksi: erinomainen päänäyttelijä. No, Ben Affleckin ja Fantastic Flopin... Anteeksi, Fourin näyttelijäkaartin suorituksista voidaan aina keskustella.

Ally McBealista, huumeongelmistaan ja sittemmin uudesta nousustaan tähtinäyttelijäksi tunnettu Robert Downey Jr. loistaa Tony Starkina aka Iron Manina, joka on yhtä aikaa sekä häikäilemätön ja ilkikurinen, että lempeä ja rehellinen. Vaikka elokuvan juoni on yksinkertaisempi kuin tähtisadetikku ja Gwyneth Paltrowin sihteerihahmo sitäkin yksinkertaisempi kaikessa rasittavuudessaan, Downey Juniorin pilke silmäkulmassa näytelty roolisuoritus hykerryttävine replikkeineen ja one-linereineen saa katsomaan elokuvan alusta loppuun melkein huomion herpaantumatta missään vaiheessa. Mitä sitä sen enempää kiertelemään: herkkupala on koko kliseisen esityksen kirkkain tähti. Hän teki Iron Manille saman, minkä Eric Bana teki Hulkille ja koko näyttelijäkaarti (Katie Holmesia lukuunottamatta) Batman Beginsille.

Jos elokuvasta saisi katsottua vain ne kohdat, joissa Downey Jr. esiintyy (mikä kylläkin on suurimman osan aikaa elokuvasta), katsoisin Iron Manin epäilemättä uudestaan. Kaikki muu miehen ympäriltä voisi vaikka kadota ennalta-arvattavuuksineen, pökkelöine hahmoineen ja pakollisine supersankarikliseineen.

Filippa K:n villatakki on matkailijan aarre

Olen ollut nyt reissussa joulukuun alkupuolelta saakka. On käyty risteilyllä, hengailtu Helsingissä, vietetty pikkujoulua ja siirrytty joulunviettoon Kalevaan. Mukana reissussa palvellut valikoima neuleita, teeppareita ja leggingsejä on osoittautunut hyvin monikäyttöiseksi.

Erityisesti Filippa K:n neuletakki on ollut erittäin korvaamaton osa pukeutumista. Se on yksi niistä nerokkaista vaatekappaleistani, joka käy yhteen minkä tahansa muun omistamani vaatteen kanssa. Lisäksi se on mukavan lämmin ja leppoisa päällä, ja kuten hankkiessani sen toivoin, se on kestänyt käytössä erittäin hyvin. Itse asiassa se on yhä kuin uusi, enkä ole joutunut pesemään sitä vielä kertaakaan. Onhan tästä vieläkin matkaa siihen, että se maksaa itsensä takaisin H&M:n joka syksy uusittavissa neuletakeissa laskettuna, mutta suunta on erittäin lupaava. Filippa K:n villatakki onkin jo yksi rakkaimmista vaatteistani nahkaleggingsien ja revittyjen paitojen ohella - niin ja Cheap Mondayn täydellisten, acid wash -farkkujen. Sitä se kympin vaatekomero ja itsetutkiskelu teettää.

Tänään rentoillaan tällaisessa yhdistelmässä.

taking it realx 1
taking it realx 2
taking it realx 3
taking it realx 4
Villatakki - Filippa K, t-paita - Gina Tricot, boaleggingsit - American Apparel, riipus - Kaipaus, kynsissä Mavala: Bordeuax (Punainen kynsissäni on ehkä harvinaisin asia ikinä - en koskaan käytä punaista.)

Uusi vuosi lähestyy ja suunnitelmat selkiävät. Vuodenvaihde vietetään poikaystävän kanssa yhdessä (jeah!) mummun luona. Päivän tai pari Kalevassa hengailun jälkeen onkin hyvä palata pitkästä aikaa kotiin Hervantaan. Postiröykkiö odottaa... Samoin tuo ihanainen vaatekaappi!

29.12.2008

Hassuja hakusanoja, elämän suuria kysymyksiä ja seksiä

Keväästä saakka kestäneen blogausurakan aikana on ehtinyt Google Analyticsiin tipahdella paljon hassuja, hulluja ja ajatuksia herättäviä hakusanoja, joiden kautta joku on löytänyt Heijastuspintaan. Jaan kanssanne joitakin yön pikkutunneilla hykerryttäviä yksilöitä.

Some Questions Can't Be Answered by Google
"Some Questions Can't Be Answered by Google" - Mykl Roventine Flickr.comissa tällä lisenssillä

Elämän pieniä ja jättimäisiä kysymyksiä

- hulluja hakusanoja
Niitäkin tässä on tarkoitus käydä läpi!

- matkustus tanskaan,paljonko saa viedä tupakkaa ja alkoholia
Tietääkö joku vastausta?

- miksi ien kasvaa hampaan päälle
- miksi laivan kannet ovat vihreitä
- voiko 1 tupakasta kuolla?
Hyviä kysymyksiä kaikki. Viimeisimpään voin vastata lähes sadan prosentin varmuudella, että ei voi.

- mua on haukuttu usein rumaksi
Haukutuksi tuleminen on kipeä asia liian monen nuoren elämässä. Ajatelkaa sitä ihmistä, joka on naputellut kenties itku kurkussa nuo sanat Googlen hakulaatikkoon, mahdollisesti toiveenaan löytää vastaavia kokemuksia, vertaistukea, lohtua ja kannustusta... Lohdutuksen sananen: minuakin on haukuttu rumaksi, erityisesti yläasteaikana.

- onko matkimisessa jotai pahaa
Ei ole.

- mikä aiheuttaa angstia
Tähän voi vastata kysymyksellä "Mikä aiheuttaa pahaa mieltä tai pahaa oloa?"

- nuori uhkailee psykiatriset ongelmat
Kuinka monta kertaa vanhemmat käyttävät uhkailua kasvatuskeinonaan? Nuorilla on paha olla, se on selvää. Vaan useimmiten ongelmat eivät synny tyhjästä.

- poikamme leikkii nukeilla
Antakaa lapsen herran tähden leikkiä! Kyllä niitä sukupuolirooleja ja muita henkisen pahoinpitelyn metodeja ehtii tyrkyttää mukulalle myöhemminkin. Toivottavasti lapselta ei riistetä leikkivälinettään aikuisten ahtaiden käyttäytymisnormien takia.

- poikaystäväni kehuu muita naisia
Eikö sitten saisi?

- onko suoristusrauta sama kuin muotoilurauta
Joskus. Riippuu merkistä ja mallista.

- ajattelee tulla blondiksi + english translation
Google Kääntäjä sanoo: "thinks become blondiksi"

- pukeutumissäännöt eri vartalotyypeille
Menkää jo hiiteen niiden pukeutumissääntöjenne kanssa! Opetelkaa katsomaan peiliä ja muodostamaan omat mielipiteenne siitä mikä näyttää hyvältä päällänne! Älkää hitossa antako turhantärkeiden keski-ikäisten, yläluokkaisten wannabe-kirjailijanaisten määritellä kauneuskäsitystänne ja syöttää ajatusta siitä, että lyhyen tulisi näyttää pitkältä ja pitkän lyhyeltä, leveälanteisen piilottaa muotonsa ja lantiottoman huijata olevansa lantiollinen. Pukeutumissäännöt perustuvat keinotekoisten ulkonäkökriteerien ohella ajatukselle siitä, että ihmisen on oltava tyytymätön itseensä, oli sitten ihan millainen tahansa, muuten moisilla säännöillä ei kukaan tekisi mitään, eivätkä etenkään keski-ikäiset wannabekirjailijanaiset tekisi niillä rahaa. Ruokkikaa omaa itsetuntoanne, älkää korppikotkien rahanlähdettä.

- tekosyitä lintsauksen
Akuutti oksennustauti toiminee aina. Kukaan ei halua oksennustautia.

- kissa syönyt lankaa
- kissa syö paperi
- kissa syö muovia
- kissa syö mitä sattuu
Miten kävi?

- "pizza service" hervanta
Voin suositella. Poikaystävän suosikki on aurajuustorulla, jota ei ainakaan Helsingin putiikista näytä listojen perusteella löytyvän.

- ei maailmanloppua
...Ei nyt, ei ensi vuonna, ei vuonna 2012 eikä hyvin suurella todennäköisyydellä vielä muutamaan miljoonaan vuoteen. Eri asia mitä meille lajina tapahtuu tuona aikana.

- kaksisuuntainen mielialahäiriö lista sairastuneista
Herää kysymys, mitä tarkkaan ottaen tällä hakusanalla yritetään löytää?

- guccin teltta
Mikä?! O_O


Kiinnostus muita blogaajia kohtaan

- focus on fashion kookos
- colour me ian kuvat galleriassa
- sharonin muotiblogi
- puukkohupparitytöt banneri
- pupulandia farkkuleggingsit
- paras aika vuodesta poladroid
- en voisi rannan tai piksin päällä kuvitella poikaystävän

En tiedä mitään Sallan kookoksista. Ian galleriakuvat ovat aina olleet kysyttyä ja salailtua tavaraa, en tosin ymmärrä miten se liittyy minuun. Sharonin muotiblogista olen tainnut puhua vain kertaalleen keskusteluboksissani, joskin Lauran alettua kirjoittaa Sharonin ollessa matkalla asiasta ja tytön saamasta, alkuinnostuksen jälkeisestä kalseasta vastaanotosta sietäisikin puhua. Puukkohupparityttöjen banneri on minulle mysteeri, sen sijaan farkkuleggingseistä on ollut puhetta! Viimeisimmän kohdalla voisi taas uudestaan kysyä, mitä kummaa hakusanalla on yritetty etsiä. Puhutaanko vaatteista vai poikaystävistä tyttöjen päällä vai mistä eksoottisesta ilmiöstä.

Poladroid-kuvankäsittelyohjelma on yleistynyt blogaajien keskuudessa, ja siitä luultavasti on kiittäminen Honey Junkieta, johon useimmat viittaavat mainitessaan ohjelman käyttämisestä blogissaan. Mutta tsekatkaa, tsekatkaa keneltä Honey Junkie ohjelman hoksasi! Tässähän voisi ihan katkeroitua! Siis... poikaystäväni voisi, hän sen minulle vinkkasi. Krhm. Mutta hän ei katkeroidu. Hän on liian kypsä sellaiseen. Teidän onnenne!

Erotic Nature 1
"Erotic Nature 1" - jeffedoe Flick.comissa tällä lisenssillä

Pieni seksitarina

Blogiini päätyneiden eroottisten hakusanojen perusteella voisi olettaa, että olisin käsitellyt asiaa enemmänkin. Vaan ei, en ole kohauttanut edes kaapista löytyvää liukuvoidetta mainitsemalla, toisin kuin taannoin Puukkohupparityttöjen Ida teki kertomalla mitä oli hankkinut poikaystävälleen osana joululahjaa. Tässähän provosoituu.

Eräänä eroottisenhämyisenä iltana kynttilöiden valossa kahden rakastavaisen makuuhuoneessa...

- osta michael jacksonin vaatteita
Okei, tästä on hyvä lähteä liikkeelle, roolileikit voivat olla hauska asia. Helou juu, kuukävele minulle, rakas!

- bondage
Hyvä, hyvä, tätä voisin kokeilla, rakkaani, voisit sitoa minut sänkyyn. Jatka, jatka...

- tissini
Et lyödä tissejäsi täältä, täällä ovat vain minä ja minun ryntääni. Pidätkö niistä, rakas?

- halutaan ostaa seksikkäitä
...Alusvaatteita? Niitä olen ajatellut hankkia, itse asiassa olenkin jo pistänyt tilaukseen. Tulet varmasti pitämään niistä päälläni.

- nahkahame ja seksikäs nainen
Uuh, kuumaa. Nahkahameessa tai ilman, olen aika kuuma tapaus, etkö sanoisi, armaani. Jatka toki, olemme hyvässä vauhdissa.

- lsd bileet metsässä
En ole näin voimakkaiden päihteiden ystävä, mutta miksei, miksei... Kaikki yhdessä? Älä lopeta!

- koukussa kumiin
Kumiset vaatteet voisivat olla kuumaa kamaa... Ei kai tässä tarkoitettu kondomeja?

- kumi seksissä
Hei sori, mun täytyy sanoa, en pidä. Kumit haisevat ja päästelevät inhottavia ääniä. Ei hyvä, ei hyvä. Mutta ei hätää, emme tarvitse nyt kumeja.

- pornoilevat miehet
Tämä voi joissakin tapauksissa olla aika kiihottavaa! En tiennytkään, että sinäkin...

- munanlämmitin
Ei auta palella? Et kai palele, rakas?

- ihanne penis
...On tarpeeksi suuri tai suurempi ja on ehdottomasti varustettu taitavalla ohjastajalla. Kultaseni, se olet juuri sinä!

- sukkahousut miehellä
No tälle en aivan lämpeä. Onko sinussa havaittavissa joitakin erikoisia mieltymyksiä, rakkaani?

- horse sex
Luin kerran eroottisen novellin tähän liittyen. Mutta hei, eikö pysyttäisi tässä ihmisten välisessä?

- porkkanan tunkeminen perseeseen
Olen pyllyni suhteen hyvin avomielinen, mutta rakas, en osaa kuvitella mitä iloa saisit porkkanasta kakkosessa?

- charlotte perelli taustatanssijat
Pärjäämme kyllä ilman heitä, tule jo, rakas, olen valmis sinua varten!

....Ja he elivät ja panivat onnellisena elämänsä loppuun asti.

28.12.2008

Kirjahyllyn kätköissä

Kirjahyllyssäni mummun kämpillä on paljon tavaraa. Suuri osa siitä karsiutui pois mummun muuttaessa Tampereelle, mutta tärkeimmät asiat lapsuudestani ja nuoruudestani ovat tallella. Puolet kirjahyllystä on kirjoja, romaaneja, tietokirjallisuutta, sarjakuvia, löytyypä sieltä muutama dvdkin omasta lootastaan eksyneenä. Toinen puoli kirjahyllystäni on erilaisia koriste-esineitä, pehmoeläimiä ja itse tehtyjä asioita.

shakyhand portrait 3
Yksityiskohdat

Hyllyssä nähtävissä ainakin Muumi-herätyskello itsekudotulla myssyllä, hanskat, koriste-esineitä, valokuva, itse tehty kuusijalkainen hämähäkki, villasukkahousut ja hajuvesipakkaus. Hyllystä löytyvistä kirjoista mainittakoon nyt ainakin Tolkienin maailma, Jamie Oliverin reseptikirja, Suuri Muumikirja, Virginia Woolfin kootut teokset (syntymäpäivälahja anoppikokelaalta), Philip Pullmanin Universumin tomu -trilogia, Stephen Kingin kauhutarinoita, Janne Seppäsen Katseen voima (toinen muinaisista valintakoekirjoistani), Psyyke: psykologian käsikirja, Douglas Adamsin Linnunrata-eepos (josta edelleen olen lukenut vasta Linnunradan käsikirjan liftareille), kaikki Harry Potterit, iso kasa Star Wars -kirjoja sekä joitakin kappaleita erilaisia sanakirjoja ja pinkka Muumi-sarjakuva-albumeita. Lisäksi hyllyiltä löytyy sekalaista tietokirjallisuutta, randomeja romaaneja, vanhoja satukirjoja ja yksi runokirja.

Kirjahyllyn päällä kököttää keraaminen kolmikko - varsin tarttuva nimi saviselle supersankariryhmälle.

handmade
Kaipa näistä tekeleistä kuvastuu se, etten ole ollut kovin hyvä näin konkreettisia kädentaitoja vaativissa asioissa.

Kirjahyllyssä kököttää kuusijalkainen hämähäkki, joka syntyi eräällä kuvistunnilla Idhrenin peruskoulun ensimmäisen luokan syksyllä. Koska hämähäkit ovat kauheita, ja yksi niiden kauhistuttavuuteen kuuluvia piirteitä on juuri kahdeksanjalkaisuus, hämähäkistä piti luonnollisesti tehdä kuusijalkainen.

handmade2
"Olenko hämähäkki vai paisunut muurahainen? Kas siinä pulma."

handmade4
Vaasihärpäke isältä ja puunorsu saatu Thaimaan reissulla intialaisperäiseltä räätälipariskunnalta lähtiäislahjana. Scifi-kirjallisuutta, sanakirjoja sekä kasa hauskoilla eläinkuvilla varustettuja mietekirjoja.

handmade3
Hengaillaan tässä Virginia Woolfin naapurissa.

Kuvataidekoulussa on tullut väännettyä yhtä sun toistakin keraamista eläintä. Tämä savinalle sai suuren suosion opettajan ja kotiväen parissa, ja se pääsi myös jokavuotiseen kevätnäyttelyyn kaupungintalolle. Maailmaa nähnyt kaveri. Viereinen pahvipurnukka taas koristeltiin maisemamaalauksella. Tein selkeästi jotain väärin, sillä värit valuivat ja levisivät himona. Säilytin tötterössä pitkään avaimia rahalippaaseeni.

handmade5
Muumilaaksosta karannut

Muumi-herätyskello palveli vuosikaudet itsetehty myssy päässään. Herätysäänenä oli pätkä tuttua tunnarimusiikkia, ja sitten pikkumyymäinen ääni, joka sanoi "Herätys! On kiva päivä tänään! Herää jo!" Kivet ja lasimaljakko ovat lahja kaverilta. Can you feel the zen?

Kaiken kaikkiaan kirjahyllyssäni fiktio kohtaa faktan, fantasia scifin, käyttöesineet koriste-esineet, valmis itsetehdyn, ajatustyöskentely kädellä työstämisen.

Tämä ei liity kirjahyllyyn, mutta tämä liittyy itseväkerrettyihin asioihin: Seinällä roikkuu kymmenisen vuotta sitten taiteiltu maalaus, joka tähän päivään mennessä on ainoa taulu, jonka olen koskaan maalannut. Himottaisi kyllä päästä hutkimaan sudilla kankaita enemmänkin!

shakyhand portrait 2.1
Farkut - Cheap Monday, t-paita - Gina Tricot, riipus - Kaipaus

madebyme
Toim. huom.: Taulu ja kuva ovat molemmat vinossa.

Haastan täten muutkin esittelemään kirjahyllyään haluamastaan näkökulmasta!

27.12.2008

Haaste: Yhteiskuva ei-tavallisen eläimen kanssa

Stazzy haastoi minut vanhassa blogissaan esittelemään potretin, jossa olen eläimen kanssa. Haastavan tehtävästä teki se, ettei eläin saanut olla tavanomainen koira, kissa, akvaariokala, marsu tai muukaan perikotoinen niiskuttajanuuskuttaja. Olin jo hätää kärsimässä, kunnes muistin kuvan, jonka mummu on kehystänyt ja ripustanut seinälle. Se roikkui Saarijärven kodissa minun huoneessani, ja Tampereella se roikkuu... no, "minun huoneessani".

Kuvassa olen 11-vuotiaana tiikerinpentu ja tuttipullo sylissäni. Kuva on otettu lomamatkalla thaimaalaisessa krokotiilipuistossa, jossa vastaavia karvakuonoja pidettiin esillä, jotta elämyksenhimoiset turistit voivat kuvauttaa itsensä elukoiden kanssa. Minut kuvattiin myös aikuisen tiikerin ja keskenkasvuisen leijonauroksen nöyräksi vetävässä seurassa. Tarinan moraalisaarna kuitattakoon huomautuksella siitä, miten inhottavaa on edes ajatuksen tasolla pitää pentuja nälässä, jotta ne varmasti olisivat himokkaita tuttipulloa kohtaan turistin sellaista nenän edessä pidellessä.

No, eniveis, tässä siis potretti. Alkuperäiseen kuuluvat myös jalat. Minulla oikeasti ON hiukset kuvassa, ne ovat ainakin puoleen selkään asti pitkät. Ne on letitetty niskaan takkujen välttämiseksi, kuten lapsuudessani joka ikinen päivä oli tapana tehdä. Haaveilin lyhyistä hiuksista, jotta voisin pitää niitä edes joskus auki ilman toruja takkuisista hiuksista.... Onneksi seitsemännellä luokalla sain vihdoin luvan leikkauttaa pääni.

crockodile park
Gräyh.

Tuoksuarviossa Chanel: Coco Mademoiselle eau de parfum

Lahjoin itseäni ennen joulua uudella hajuvesi-ihastuksella, Chanel: Coco Mademoiselle -tuoksulla, versiona parfyymistä seuraavaksi voimakkain eau de parfum. En ole vielä tähän päivään mennessä ostanut samaa tuoksua kahdesti, sen sijaan käytän hajuvettä vuoden, jonka aikana löydän väistämättä uuden rakkauden, jonka ennenpitkää hankin tai toivon jonkin juhlapäivän varjolla. Edelliset jäävät sivuun ja pyörimään laatikon perukoille. Tosin tällä kertaa aion käyttää Sarah Jessica Parkerin Covetin loppuun tavalla tai toisella, niin loistava tuoksu se on. Sitä voisin jopa hankkia lisää.

coco2

Yksinkertaistettu, sliipattu design vetoaa tähän tyttöön

Coco Mademoiselle on päivitys Chanelin tuoksulle Coco, nuorekkaampi ja kevyempi versio raskaaksi kuvatusta naissuunnittelijan nimikkotuoksusta. Vuonna 2001 julkaistu Coco Mademoiselle on saanut mainoskampanjoissa kasvoikseen niin Kate Mossin kuin Keira Knightleynkin, ja hajuvettä on kuvailtu tuoksuksi, johon Coco Chanel itse kääriytyisi 21-vuotiaana. Appelsiinia ja bergamontia (tuoksun ensimmäiset vivahteet), jasmiinia ja ruusua (tuoksun keskisävyt) sekä patsulia ja vetiveriä (pohjatuoksu) sisältävä Coco Mademoiselle kuvataan raikkaaksi ja mausteiseksi kukkaistuoksuksi.

Minä kuvailisin sitä pehmeäksi, kukkaiseksi, puuteriseksi ja hienostuneeksi. Viimeksi mainittua adjektiivia vahvistaa hyvin yksinkertainen ja tyylikäs pullo haalean vaaleanpunaisella nesteellä. Coco Mademoiselle ei ole raskas eikä sokerisen imelä, eli tavallaan kyllä raikas, joskin raikkaasta sanana tulee minulle mieleen Ralp Laurenin Ralph-tyyliset ja Elizabeth Ardenin Green Tean tapaiset hajuvedet. Tämä on raikkautta heleästä kukkaisuudesta hedelmäilotulituksen sijaan. Mademoisellessa on myös ripaus kirpeyttä maltillisen makeuden keskellä. Eau de parfum on nenälleni sopivan voimakas olematta tyrmäävä, ja se kestää iholla hämmästyttävän pitkään. Oikeasti. Todella. Tuoksun voi haistaa ranteelta vielä myöhään illallakin.

coco1


Päädyin suihkuttelemaan hajuvettä iholle asti taas kerran poikaystäväni innoittamana. Testereissä minulla oli Diorin Miss Dior Cherie ja tämä, poikkiksen haisteltua molempia hän totesi Mademoisellen olevan jollain tavalla erilainen kuin ne muut tsiljoonat tuoksut, joita olen hänellä haistattanut. Vaikutuksen minuun teki taas kerran vasta iholle ruiskautettu näyte. Jotkut ovat myös kertoneet, että tämä tuoksu vaatii aikaa kehittyäkseen täyteen loistoonsa ja kysyy kärsivällisyyttä käyttäjältään. Tämän voisi tulkita myös puuteeksi, mutta jos pitää tuoksumatkoista (tuoksutripeistä?) ja muutoksen havainoinnista, hitaastilämpenevyys on vain mielenkiintoinen yksityiskohta.

Chanel: Coco Mademoisellesta on tehty myös loistelias videomainos, jossa Keira Knigthley tulkitsee nuorta Coco Chanelia. Joss Stonen tulkinnan vanhasta klassikosta L-O-V-E sen sijaan olisi voinut jättää välistä - ei jokaista pyörää tarvitse keksiä uudelleen tai päivittää vain päivittämisen takia.



Muutkin ovat varustautuneet uusilla tuoksuilla joululahjoista kuoriutuneiden ihanuuksien myötä. Tsekkaa, miltä tuoksuvat tästä eteenpäin Ida ja Pnkd!

26.12.2008

Naurut huonoista peleistä: Broken Pixels

Oletteko koskaan pelanneet todella huonoja videopelejä? Olen pelihistoriani aikana ollut niin huono valitsemaan surkeita pelejä, etten ole päässyt ihan niin pitkälle, mutta onneksi ei tarvitsekaan: Broken Pixels -ohjelmassa Shane, Crispin ja Seanbaby näyttävät miten tavalla tai toisella huonoja pelejä maailmassa onkaan olemassa. Hulvattomat ja ronskeilla vitseillä höystetyt videokommenttiraidat pelaamisen ohessa kirvoittavat makeat naurut.

Tällä kertaa testiin on päässyt Wacky Races.

Bilevaatteet uudelle vuodelle

Joulu on ohi ja yhdet juhlat juhlittu. Seuraava etappi häämöttääkin jo saman tien edessä päin: uusi vuosi 2009. Näistä vaihtoehdoista kelpuuttaisin minkä vain juhlavarusteeksi uuden vuoden bileisiin.

Paljetteja ja löysä malli superlyhyellä helmalla - hot!


Acne-vaikutteinen kerrosröyhelömekko (minä ja röyhelötkö?)...


Kirkas violetti on ihan minun värini.


Aina ei tarvitse olla helmoja. Istuva haalari päheillä asusteilla on oikein särmikäs bilevaate.


Todennäköisesti uusi vuosi tulee kuitenkin vietettyä aika kesyissä ja rauhallisissa merkeissä. Vaan ei sekään estäisi tälläytymistä!

Kuvat: Halens
Katso tarjoukset - Halens

Vinkkejä kylmälle säälle: villaiset sukkahousut pitävät jalat lämpimänä

Joulupäivänä pukeuduin lämpimästi, mutta rennosti. Oikeastaan tietty rentous kuuluu hyvin olennaisesti normaaliin pukeutumiseeni. Villatakin lisäksi lämpöä tuovat joululahjaksi saadut Falken villasukkahousut. Harmaa pari kuultaa mukavasti hieman läpi, ja sukkisten pinta näyttääkin hyvin eläväiseltä. Ehkä ne mustatkin tekevät samaa, mutta en ole vain huomannut sitä.

Joka tapauksessa, kaikki vilukissat siis kuulolle: villasukkisten voittanutta ei ole. Kuulemani mukaan kerrostamalla näitä beibejä parit päällekkäin palelevat jalat ovat muisto vain, ja hamepukeutuminen ei talvellakaan ole täysin utopistinen ajatus. Käytännössä olen huomannut, että myös saappaat toimivat erinomaisesti jalanlämmittäjinä: mitä pidemmät varret, sen enemmän suojaa kylmältä. Ylipolvensaappaat yhdistettyinä pariin kerrokseen villaisia sukkahousuja ja julistaudun pian talvi-ihmiseksi.

simplify1
Villatakki - Filippa K, t-paita - Gina Tricot, koru - Kaipaus, minihame - American Apparel, harmaat villasukkahousut - Falke

simplify4


Olen hyvin kiintynyt poikaystävältä saatuun, Paola Suhosen suunnittelemaan Kaipaus-koruun, siinä on jotain... rouheaa! Se on kuin AA:n minihameeni, se sopii kaikkien omistamani yläosien kaveriksi.
simplify2

simplify3
Toiselta mummultani sain muuten joululahjaksi villasukat. Niidenkään merkitystä ei auta vähätellä, talvikengissä kaikki villainen on aina iso plussa. Villapohjallisetkaan eivät tekisi pahaa.

25.12.2008

Disneyn joulupiirretty: Pluto's Christmas Tree

Joulussa hauskimpia asioita ovat hauskat televeisio-ohjelmat, joita tosin tuntuu nykyisin tulevan yhä vähemmän. Disneyn vanhat piirretyt ovat minusta paljon hauskempaa ohjelmaa kuin kuluneiden jouluhoilotusten kuuntelu tai erilaisissa lausuntatilaisuuksissa esitetyt joululatteudet puhumattakaan Jari Sillanpään konsertista tai turhaakin turhemmista jouluchateista. Iloa, naurua ja riemua, niitä minä kaipaan jouluna televisiooni, enkä kymmenettä uusintanäytöstä Bridget Jonesin päiväkirjasta tai viidennettätuhannetta kertaa kuultua Enkeli taivaan lausui näin.

Tässä siis jouluiltapäivän piristys, Pluto's Christmas Tree. Sen olen nähnyt vain kerran aiemmin.

Joululahjoja!

Huolimatta siitä, että pienessä piirissämme on virallisesti julistettu rauha joululahjojen hankinnasta "näin aikuisten kesken", mummulla on tapana lahjoa molemmat lapsukaisensa ja saada nämä tuntemaan syyllisyyttä siitä, että näillä on niin vähän annettavaa. Vainoharhainen voisi kuvitella tätä sadistiseksi juoneksi. Eräs toinen sukulaisnaiseni tosin saattaisi harrastaa juuri tämänkaltaisia temppuja puhtaasta ilkeydestä, ihan vanhusten oikeasti. Mummu sen sijaan tuoksuu pullalta. Siksi toinkin hänelle Iittalan mattavalkoisen Kivi-tuikkulyhdyn. Iittalat ovat aina kova sana mummulle.

xmas-2008-5
Joululahjavinkki ensi vuodelle, tai mihin tilanteeseen hyvänsä: kun suklaalevytkin käärii lahjapaperiin, lahjojen määrä lisääntyy huikeasti. Jouluinen vakiokama papereissa ei yllätä ketään, mutta joululahjakasa näyttää suuremmalta. Ei sillä, että kukaan moisesta yksityiskohdasta piittaisi.. krhm.

xmas-2008-4
Tämä on tyypillistä mummuani. Toivoin lahjaksi ainoastaan harmaita villsukkahousuja, sain toiveeni lisukkeeksi toiset myös mustana. Ei valittamista!

xmas-2008-6
Mummu osaa myös yllättää, ja se jos mikä yllättää minut. Gina Tricotista hankittu ja tyylikkääseen laatikkoon pakattu teeppari vastaa värimaailmaltaan makuani, joskin tyylillisesti olen ehkä kasvamassa ulos ladyfit-teeppareista. Vaan yhtä kaikki, farkkujen kanssa käyvät kaikki t-paidat ja kotona hengaillessa tuskin voi olla liian tyylikäs.


xmas-2008-8
Mummulla on myös huumorintajua. Kenties poikaystävälle sanat "älytehtäviä", "tekniikan aloilta" ja takakannen "ihmeiden matematiikkaa" iskevät paremmin kuin minulle, tekniselle ja numerolliselle älykääpiölle.

Kansi taas kertoo suorastaan vastenmielisyyksiin asti menevästä idiomivammaisuudesta: "mind games" EI kuulosta suoraan suomennettuna kovin khuulilta. Hieman voisi ehkä nähdä sitä vaivaakin kaiken liukuhihnatuotannon keskellä. Ketä muuten kiinnostaa, paljonko kirjaa on myyty USA:ssa, käsi pystyyn! _o_



xmas-2008-7
Äidiltä sain R-Kioskin ostopisteillä ansaitun pehmokoiravauvan.


xmas-2008-2
Olipa onni, että tuli viimeisenä iltana anoppilassa lähdettyä vielä kaupungille poikaystävän ja tämän siskon kanssa viime hetken lahjanhankintareissulle. Hankimme yhteisesti anoppikokelaalle Kalevala korun Runoratsu-riipuksen, josta muistelin naisen ääneen haaveilleen laivan buffettiaterialla (lahja oli kuulemma hyvin mieluinen).

Onni se oli siksi, että sain mukaani lähtiessäni paketin, josta paljastui tällainen nilkkakoru. Myös anoppikokelas kuunteli samaisella aterialla tarkkaan, sillä mainitsin sivulauseessa omistavani Kalevala korun Karhu-riipuksen pronssisena. Nyt siis sain sille kaverin samasta sarjasta ja materiaalista. Asia on päivän selvä; olemme anoppikokelaani kanssa varsinaiset sielun sisaret.


xmas-2008-3
Karhu.

xmas-2008-1
Tsekatkaa toi koipi. Kuvakulmasta riippuen olen joko hobitti tai miss Bardot.
Mekko - Kostym, kaulakoru - Kaipaus, design by Paola Suhonen

Siinäpä nuo olivat. Joulunvietto jatkuu yhä ennustetuissa tunnelmissa, mutta vielä ei ole pää hajonnut. Jos moinen uhkaa, voin ehkä kietoa uudet sukkahousuni pääni ympärille turvaksi.

24.12.2008

Kissamielinen postikortti: Hyvää joulua!

Saara haluaa toivottaa kaikille oikein rentouttavaa ja rauhallismielistä, toivottavasti myös iloista joulua! Idhren komppaa vierestä ja kiittää tonttuja jouluntoivotuksista ja joulupukkia punkusta.

Saara1
Saara3
Saara7
Saara5
Saara4
Saara8
Saara6
Saara2

P.s. Koska joulun menoliikenteen ruuhkaisin päivä sattui eiliselle ja tapani mukaan olin ostamassa junalippua viime tingassa aka lähtöillan aamuna, kävi niin, että jokainen juna oli jo täyteen ängetty. Koska en halunut kokeilla tsäänssejäni edes seisomapaikan kanssa, päätin suosiolla siirtää matka-aikeeni jouluaaton aamujunaan, johon vielä peräti sai istumpaikkalippujakin. Kahdeltatoista siis Treella.

Tupla-P.s. Halukkaat voivat yhtä ottaa osaa jouluangstiin.

23.12.2008

Joulu ja jouluvalot

Pakolliset joulukoristekuvat tulevat tässä: Anoppikokelaan takapihalle oli viritelty mielenkiintoinen valokasvi joulukoristeen virkaa ajamaan. Valot ovat kieltämättä kivoja jouluna, myös pihassa pihavaloina. Myös valotusajoilla ja tarkennuksilla leikkiminen on pop.

backyard lights 4
backyard lights 1
backyard lights 5
backyard lights 2
backyard lights 3

Jouluisat viini- ja juustokestit alkavat pian olla ohi herkuttelijoiden kisakunnon loppumisen myötä. Kapulakielisyyden ilmaisu tapahtuu sujuvasti allekirjoittaneelta henkilöltä myös alkoholivaikutuksen alaisuudessa. Se on suoranainen perisynti. Lisää verbejä, lisää aktiivia, lisää yksinkertaisia to-the-point ilmaisuja!

Tää menee tästä pehkuihin viimeistelemään vihdoin jo yli puoli vuotta lukulistalla olleen Dyynin.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...