30.11.2008

Baron Soosdon: I'm so sick

Baron Soosdon on machiniman yksi suurimmista nimistä. 27-vuotias suomalainen on kansainvälisesti tunnettu henkeäsalpaavista, pelimaailmoja yhdistelevistä musiikkivideoistaan ja lyhytelokuvistaan. Viimeisimpiä töitä Soosdonilta ovat World of Warcraft -aiheiset Raid together, die alone -videot.

I'm so sick on eräs omista suosikeistani Unlimited Escapism -sarjan ohella. Musiikkivideossa pääpaino on Wowissa ja Lvl 70 Elite Tauren Chieftainin vierailevassa naissolistissa, mutta mukana vilahtelee otoksia myös Half-Life 2:sta ja Unreal Tournament 2004:sta. Musiikkina on I'm so sick (T-virus remix), ja sen esittää Flyleaf vs. The Legion Of Doom. Baron Soosdonin haastattelun voi lukea Wowittajat-blogista.

Näinkin voisin farkkuja käyttää


Twin jeans and chains by Idhren

Odotellessani Tukholman reissua kuolaan ja haaveilen mielessäni jo hekumoituja Cheap Mondayn farkkuja. Olen käynyt vaatekaappiani läpi hauskojen printtipaitojen toivossa ja kytännyt Lookbookissa ja blogeissa elävän värisiä jalanpäällysteitä. Saatuani jo yliannostuksen Kingdom of Stylen Queen Michellea olen vihdoin myös vakuuttunut siitä, että mokkanahkaisetkin nilkkurit voisivat itse asiassa näyttää aika hyviltä - erityisesti eläväisen pintansa ansiosta. Askel on suuri, sillä olen nyrpistellyt mokalle niin kauan kuin muistan. Mokkapinta on aina näyttäytynyt mielessäni likaisena.

Kaappiini epäilemättä sopisi myös vaaleanpunainen versio CM:n pilleistä, mikä hieman yllätti minut itsenikin. Minä ja söpö vaaleanpunainen kauttaaltaan vaatekappaleen värinä? No, olenhan haaveillut kyllä pastellinsävyisestä, pinkistä teepparista, jonka voisi repiä allegramaiseen tapaan. Musta turkiskin kelpaisi, siis jos koskaan sellaista kirpparilta sattuisin bongaamaan. Kirpparivisiittini ovat nykyisin valitettavan harvinaisia.

Seuraava askel onkin soveltaa farkkuhaaveeni myös muihin vaatteisiin, kuin vain reteisiin rokkiteeppareihin.

Tiistaina englanninkurssimme tekee laitoksen kustantamana opintoretken Helsinkiin. Kanadan lähetystön vierailun ja eduskunnan istunnon kuuntelemisen välillä (toki myös ohjelman jälkeen, kiitos avoimen paluulipun) voisi uhkaavasti ehtiä myös vaatekaupoille... Sanokaa nyt, ettei Beamissa tai Helsinki 10:ssä tai ylipäätään koko kaupungissa vaan ole näitä farkkuja! Kuolausfaktori kasvaisi ehkä ylitsepääsemättömäksi, jos pääsisin oikeasti sovittamaan näitä. Farkkuvalmistajan kiitos Cheap Mondayt eivät paini ihan samassa hintaluokassa tavallisesti kuolaamani Dieselin ja Tiger of Swedenin kanssa.

29.11.2008

Huippaako, huippaako, hei, ota vaatteet pois ennen ko pyörryt

Lauantaipäivä kului Idhrenillä hieman sekavissa fiiliksissä. Ei, se ei ollut tortillaillan aiheuttamaa ähkyä tai krapulaa, se oli menkut yhdistettynä vatsakipuihin yhdistettynä kahvin aiheuttamaan pahoinvointiin, mikä yleensä on seurausta tyhjään mahaan nautitusta aamuskumpasta. Jotkut ei vaan koskaan opi.

Tästä kaikesta kun iltapäivän loppupuolella vihdoin selvisi, piti vielä viilettää Stockmannille hakemaan poikaystävän Pleikka kolmosta huollosta. Voin sanoa, että oli huomattavan vaikeaa vastustaa kiusauksia minua pitempien suklaapakettiröykkiöiden keskellä. Välillä on vähän vaikeaa olla minä.

Mukana menossa kaapin kätköistä löytynyt printtipaita, farkkuleggarit ja wannabe-maiharit. Upeat otk-saappaani olisivat näyttäneet ihan killereiltä tämän asun kanssa, mutta koska Vagabondien pohjien urat ovat huomattavasti syvemmät, ne valikoituivat luonnonvalinnan kaltaisesti paremmin ulkona vallitseviin olosuhteisiin soveltuvina päivän kengiksi. Epämääräinen, osittain pehmeä ja osittain kova ja liukas, huonosti hiekoitettu maaperä olisi kyllä kaivannut mummopiikkareita.

Oli mulla ulkona kyllä myös pipa, hanskat ja kaulahuivi.

motorists
T-paita - Zara, nahkatakki - H&M, farkkuleggingsit - Pieces, kengät - Vagabond

Blogibongaus: Tanskan antipiratismin synkkä historiikki

Bongasin Blogispotin kautta kiinnostavan ja pelottavankin artikkelin siitä, miten Tanskan antipiraatit ovat 2000-luvulla taistelleet piratismia vastaan arveluttavin keinoin, ja mitä siitä on seurannut. Esimerkiksi 16-vuotias nuori masentui ja teki itsemurhan saatuaan huimat korvausvaatimukset, ihmisille on lähetelty uhkauskirjeitä, joissa vaaditaan rahaa syytteen välttämiseksi (oikeuteen ei ole kieltäytyneitä vedetty) ja rahoilla on kasvatettu antipiraattien omia lafkoja. Sentään Tanskan korkein oikeus on vihdoin antanut ennakkopäätöksen, jonka mukaan kuvakaappaus laittomasta toiminnasta ei riitä todisteeksi tekijänoikeusrikkomuksesta, toisin kuin antipiraatit ovat uhrejaan uhkailleet.

Artikkeli Piraattiliiton sivuilla: Tanskan antipiratismin musta historia: yksi itsemurha, miljoonien kiristyssaalis, ei lanttiakaan artisteille!

Suomessa samaa mafiamaista toimintaa harrastaa tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus, ja vireillä oleva laki Lex Nokia edistäisi ihmisten urkintaa ja vakoilua ja antaisi poliisille laajemmat valtuudet toimia. Pitäkää silmät auki ja mölyt mahan ulkopuolella.

Aikaisemmin tekijänoikeuksien järjettömyyksistä Heijastuspinnassa: Suurin osa nuorista on rikollisia

Tortillailta

Perjantai-iltana herkuteltiin kalkkunakasvistortilloilla ja katseltiin nettistreamista nyrkkeilymatseja. Harmin paikka, että Amin Asikainen ei nyt voittanut toista kertaa Euroopan mestaruutta, mutta ainakin mies on tehnyt ison urotyön suomalaiselle nyrkkeilylle. Hatunnosto miehelle, vaikka nyrkkeilyn katsominen alkaakin särkeä päätäni jo ihan myötätunnosta urheilijoita kohtaan. Joka tapauksessa, tortillat on pop.

tortillailta2
tortillailta1
tortillailta3
tortillailta4
tortillailta5
tortillailta6

28.11.2008

Eläinten vapautusrintama vauhdissa

Tämä uutinen kanalaiskusta Helsingin Sanomissa teki minut yhtä aikaa sekä vihaiseksi, että huvittuneeksi.

Närpiön Norrnäsissä tehtiin viime yönä isku munakanalaan, ja 26 000 kanaa jäi ilman ruokaa ja vettä. Eläinlääkärin mukaan 2 000–5 000 kanaa kuoli iskun seurauksena tukehtumalla -- "Kaikki kanalan toimintaan, kuten valaistukseen ja ilmastointiin, liittyvä laitteisto oli rikottu rautakangella", kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Risto Nyholm.-- Valojen ja ilmastoinnin katkeaminen kanalasta vaaransi kanojen olot, sillä ne eivät osaa esimerkiksi juoda silloin kun on pimeää. Tuhansia kanoja kuoli.

Vitun pässit.

EDIT 30. 11.: Eläinten vapautusrintama tuomitsee iskun

Ryppyinen mekko opettaa ajattelemaan

Tänään päällä hempeilymekko, otk-buutsit, violetit leggingsit ja maailman paras villatakki.

Mekko on käytössä ja pesuissa rypistynyt aikamoiseksi ryppykasaksi, mutta toisaalta, ryppyisyys voi olla hauskaa. Miksi vaivata päätään sillä, ettei omista silitysrautaa, kun voi yhtä hyvin nauttia tilanteen luomasta, uudesta vaatekappaleesta? Tämä olkoon myös yksi elämänfilosofioistani: jos asialle ei mitään voi, ei ressaaminen kannata ja yhtä hyvin voi yrittää nähdä tilanteessa jotain aidosti hyvää. Kontrollifriikki puoleni tosin yrittää harata tehokkaasti heittäytyvää mielenlaatua vastaan.

Ihmismieli ei loppujen lopuksi pidä yllätyksistä tai ennalta-arvaamattomuudesta. Ryppyinen mekko ärsyttää, jos ajattelee, että mekon ainoa hyväksyttävä tapa olla olemassa on rypyttömyyden tapa. Samahan pätee muihinkin asioihin elämässä - homot ärsyttävät, jos ajattelee, että ainoa hyväksyttävä tapa olla seksuaalinen on heterouden tapa. Astumalla laatikon ulkopuolelle voi nähdä asiat uudessa valossa ja saada ihan uuden näkökulman tarkasteltavaan asiaan. Tätä voisi luulla luovuudeksikin, mutta oikeastaan se on vain ennakkoasenteista luopumista ja totutuista ajatusraameista irrottautumista. Elleivät ne sitten olekin sama asia. Aika Matrix.

Ajatella, miten paljon ajatuksia voi yksi ryppyinen vaate herättää.

Mekko - Vero Moda, villatakki - Filippa K, saappaat - Ten Points, leggingsit - Norlyn, vyö - second hand

27.11.2008

George Carlin ei kaunistele sanojaan lentokoneessa

George Carlin on liian hauska ja liian älykäs. Viimeiset parikymmentä minuuttia olen vain hirnunut tälle mustan huumorin ja poliittisen satiirin edesmenneelle mestarille. Nämä kaksi pätkää miehen lavaesityksistä käsittelevät matkustusta lentokoneessa ja tähän liittyvää kielenkaunistelua ja sen monimutkaistamista vaikeilla ilmaisuilla. Ajatuksia herättäviä huomioita jokaiselle kielestä ja sen käytöstä kiinnostuneelle.

Sivuhuomio: Vain ylisiveässä yhteiskunnassa voidaan pitää sopimattomana kutsua ohjaamoa virallisesti cockpitiksi, vaikka sellainen nimitys sille onkin muinoin annettu. Samaa sarjaa sen kanssa, että joissakin päiväkodeissa on ilmeisesti sensuroitu tutusta lastenlaulusta sanoja niiden väitetyn rumuuden takia: "Pili-pili-pom..." onkin nyt "Piri-piri-pom", mikä kyllä imho vaikuttaa jopa epäilyttävämmältä vaihtoehdolta kuin pili. Onko kroppa ja seksuaalisuus todella niin pelottava asia, että pitää kielenkäyttöäkin muuttaa, jottei siellä vaan puheessa vilisisi mitään ihmisruumiiseen tai seksuaalisuuteen liittyviä sanoja tai ilmaisuja, tai ettei ajatus vahingossakaan harhautuisi moisille urille kieltä käytettäessä?

Eniveis, George Carlin ja Boarding process, part 1 ja part 2. Huippuhauskaa matskua.



Joulupukki kävi marraskuussa

Mulla ei ole mitään sanottavaa puolustuksekseni. Kaikki tarpeellinen tuli jo ilmi edellisen postauksen kommenttilaatikossa. Kiitos joulupukki! ^^ Näitä tullaan jatkossa näkemään paljon. On muuten niin pehmeää ja mukavantuntuista nahkaa, ettei ole tosikaan! Kiitokset vaan vielä Anna-Marialle tämän rakkauden herättämisestä ^^ Saleena muuten aion spämmiä hymiöillä. :)

Huomio, jonka olen tehnyt jo aiemminkin vaatteiden kanssa leikitellessäni: Tavallisesta, pitkähelmaisesta t-paidasta saa yllättävän paljon kiinnostavamman tunkemalla osan helmasta farkkujen taskuun - tervetuloa rento epäsymmetria. Taskujen puutteessa toispuoleisen kohotuksen voi tehdä myös hakaneulalla.

T-paita - Monki, farkut - Lee, koru - Kaipaus (Guardian Dog 2, suunnitellut Paola Suhonen), OTK-saappaat - Ten Points

Rappukäytävässä voi pimeään aikaan kuvata kahdella eri asetuksella: rapun valojen kanssa ja ilman niitä. Salama molemmissa tapauksissa käytössä. Yllä oleva kuva on kuvattu rappukäytävän valojen kanssa, alemmat ilman plus ledivalon avustamana.


26.11.2008

Miksi pahikset ovat niin hyviä?

Kuva: Robert Knepper T-Bagin roolissa. Fox via Empty Pockets' Gallery

Miksi elokuvien ja sarjojen pahat tyypit ovat niin paljon kiinnostavampia hahmoja kuin varsinaiset sankarit? Lost-sarjan Ben varastaa koko shown hyviksiltä Sawyerin kolistellessa hyvin kannoilla, Paossa T-Bagin luihut silmät (ks. kuva yllä) jättävät armotta kaikki muut hahmot varjoonsa. Entä ketä kiinnostaa Pienen Merenneidon angsti jalattomuudesta, kun vastassa on ulkonäkökriisin kanssa kamppaileva mustekala-akka merten kauhuna?

Noin muuten sankarit, joiden sankarius on kyseenalainen asia, ovat hekin jo rutkasti kiinnostavampia, kuin yksiselitteisen hyvät ja jaloja tavoitteita ajavat yli-ihmiset. Jack Sparrow on kiistämättömästi Karibian merirosvojen aatelia, vaikka samalla ajaa lähinnä omaa etuaan ja on valmis myymään läheisimmät ystävänsäkin. Miksi on niin, että Will Turnerin kiinnostavuus rajoittuu Orlando Bloomin hiuksiin ja pehmeään ääneen?

Ihmiset pitävät fiktiosta. Se on keino unohtaa hetkeksi arkitodellisuuden tylsyys ja eläytyä johonkin ihan toiseen maailmaan, toiseen paikkaan, toiseen hetkeen. Ihmiset samastuvat toisiin ihmisiin, myös fiktiivisiin. Koska kukaan ei ole oikeasti täydellisen hyvä tai virheetön, on helpompaa samastua moniongelmaiseen ja katkeroituneeseen, maailman palasiksi pistävään pahikseen, kuin siloposkiseen Hämähäkkimieheen, tai kaikki mahdolliset vastaan tulevat ongelmat ihmemiesmacgyvermaisesti ratkaisevaan Michael Scofieldiin. Pahis tarjoaa hyvistä realistisemman uoman eläytyä tapahtumiin. Pahiksella on myös useimmiten poikkeuksellista valtaa ympäristöönsä. Sankarillakin voi olla, mutta sankari käyttää sitä pahista harvemmin hyvyytensä takia.

Hyvikset ovat useimmiten hyvin tasapaksuja, korkeintaan hieman tekoahdistuneita tai kontekstissaan hyvin merkityksettömiä säröjä omaavia tyyppejä. Sawyer, joka on ottanut nimekseen äitiään kusettaneen huijarin nimen ja vannonut tappavansa tämän, on huomattavasti traagisempi ja mielenkiintoisempi kaveri kuin isänsä ongelmista itkevä ja imelästä tarinasta alkunsa saaneen avioliittonsa kariuttanut Jack. Kenties kyse on myös tapahtumien aiheuttamista asenteista - Jack vinkuu mukamas vihaisena, mutta Sawyerin silmät palavat sellaista tulta, että vuoretkin väistyisivät miehen tieltä. Toisaalta Benin historia ja koko mieli on niin kiertoutumia täynnä, ettei tämän kuolleista silmistä saa juuri mitään irti. Se on hyytävää. Kenties kyse on myös erinomaisista näyttelijöistä, jolloin voidaan tietysti sitten kysyä: Miksi pahiksia näyttelevät ovat niitä sarjojen ja elokuvien karismaattisimpia ihmisiä? ( ks. kuva Knepperistä alla)


Kuva: Robert Knepper T-Bagin roolissa. Fox via Empty Pockets' Gallery

Pahishahmon luominen on jossain mielessä paljon monimutkaisempi prosessi kuin hyvän sankarihahmon luominen. On hyvin yksinkertaista päättää, että tämä tyyppi on hyvä ja tekee hyvää, koska se on oikein, ja koska tyyppi on hyvä, mutta on vaikeampaa selittää, miksi joku haluaa kieroilla toisen ongelmiin, murhauttaa ystävänsä tai on valmis puukottamaan selkään vaikka sitten omaa äitiään. Psyyke ei ole yksinkertainen asia, vaikka nyt vessapsykologisointi useimpiin meneekin täydestä.

Toisaalta taas on helppoa luoda uskottava pahis - parhaimmillaan sankarin vastustaja on ihan tavallinen ja inhimillinen kaveri, jolle nyt vain on tullut paskaa niskaan velkojen, paskamaisten perheenjäsenten tai kolleegojen, huonon itsetunnon tai alkoholismin muodossa. Kenties jokin tragedia on syössyt hahmon aivan uusille urille. Pahuus ei vaadi erikoisuutta tai skillejä; ikäväksi tyypiksi voi muuttua kuka vain, joka kokee yhteiskunnan normit toimimattomiksi ja lakkaa välittämästä niistä. Kuka nyt läskistä mustekalasta Atlantin syvyyksissä välittäisi? No, kiitos hentain lonkerot kyllä ovat aika kuumaa kamaa...

Pahikset usein voitetaan, ja sankaria juhlitaan tilanteen ratkaisseena taivaanlahjana. Pahis pitää muita otteessaan suurimman osan ajasta, mutta lopussa sankari kukistaa tämän. Sankarit ovat esikuvallisia "näin pitäisi toimia ja näin homma pelittää ihannetilanteessa" -hahmoja, pahikset ovat todellisuuden ilmentymiä. Loppu on taruakin ihmeellisempää.

P.s. Tekniset ongelmat yllättivät, ja audiovisuaalisuudesta vastaavalla on ongelmia saada mitään levyasemista lukemaan jo aiemmin iloisesti toiminutta mini-dvd:tä. Katsellaan vielä huomenissa huoneiston ulkopuolella sijaitsevia asemia... Joku hajoilee täällä angstisesti tilanteelle. Mutta että hetki saattaa vielä mennä, että pääsette pällistelemään hikilänttejä kainaloissani :(

Minäkin haluan Cheap Mondayn farkut


Obamarama and ice wash by Idhren


En olisi uskonut, että kajahdan vielä tällä tavalla, mutta opimme tästä, että koskaan ei pidä sanoa "ei koskaan". Toiseksi uusin mieltymykseni OTK-buutsien jälkeen on Cheap Mondayn Tight Ice Wash -farkut, jollaiset on nähty ainakin Stylebytesin Agathen ja sittemmin myös Rosa-Fionan päällä. Yhdistäisin farkut johonkin reteään teeppariin ja korollisiin saapikkaisiin. Värit alkavat nekin taas vaikuttaa houkuttavilta - jos syysangsti podettiin heinäkuussa, on vain ihan normaalia, että kevät herää mielessä jo marraskuussa.

Joka tapauksessa, tulevalta Tukholman reissulta voisikin yrittää bongailla tämänmoisia farkkuja. Ne selkeästi täyttäisivät kriteerini riittävän erikoisista yksilöistä, muutenhan olen jo päättänyt, että ainakaan tavallisia farkkuja ei ostella ennen edellisten hajoamista.

Kosmetiikkakusetusta ja lempiväri

Mikä on tällä hetkellä Idhrenin lempiväri? Sama kuin Den Tante Renaten biisin nimi. Tällä satsilla on jo kaksi aamua startannut.



Taloussanomat kirjoitteli jo aikaa sitten kosmetiikka-alan viimeisimmästä huijauskeinosta, nimittäin niinkutsutusta luontaiskosmetiikasta. Luonnonmukaisuus on kovassa huudossa ja erityisesti kemikaalifobiaiset pitävät sanasta luonto ja sen eri taivutusmuodoista, joten ihmekös tuo, että markkinat kasvavat, vaikka koko sana olisi heitetty mukaan vain puhtaasti mainosarvon ja brändin takia. Taitaa olla koko kosmetiikkateollisuus muutenkin yksi suuri kusetus, oli kyse synteettisistä kemikaaleista tai ei. Ennen luvattiin 90% tuuheampia ripsiä, nyt luvataan luonnollisia materiaaleja. Tämä trendi tulee vielä kasvamaaan muusta maailmasta ja ihmisten yleisestä ympäristöhysteriasta päätellen.

25.11.2008

Tänään telkkarissa: Paskaa ja parfyymiä

Telkkarivinkki kaikille Ylen tavoitettavissa oleville: tänään ykköseltä kahdeksan aikaan luvassa varmasti mielenkiintoinen ja ajankohtainen Tositarina-dokumentti:

" Tositarina: Paskaa ja parfyymiä

Entinen merikapteeni Eero Taattola hoitaa 200 naudan luomutilaansa Pohjois-Karjalassa. Mies on tullut pari vuotta sitten ulos kaapista Eerikana ja toteuttaa tyttöilemällä salaista haavettaan. Ohjaus Erkki Määttänen."

Telkku.comin ohjelmakuvaukseen on liitetty kuva Eerikasta. Tällä on jalassaan - kuinka ollakaan - hehkeät ylipolvensaappaat! ;)

Yle Tv1, klo 20.00

Hiivatun mummelit

"Grandma II" - kalidoskopika Flickr.comissa tällä lisenssillä

Kuten varmasti niin moni muukin, myös minut on kasvatettu siihen asenteeseen, että itseä vanhempia ihmisiä tulee oletusarvoisesti kunnioittaa, erityisen kohteliaasti tulee kohdella Hyvin Vanhoja ihmisiä. Jonossa mummeli on kohteliasta päästää edelle, sukulaismummeleille tulisi soitella usein ja vieraita mummeleita ei ole sopivaa sinutella, ellei tee sitä hyyyvin kohteliaalla tavalla. Kyseenalaistaminen keskustelussa ei tule kuuloonkaan, eikä vanhojen kanssa oikeastaan edes käydä keskustelua - heitä kuunnellaan ja heitä myötäillään. Vanha on viisas ja täten aina oikeassa, ja mitä useampi ruuminosa makaa puolittain haudassa, sen suuremman kunnioituksen seniori ansaitsee. Vain vanhan ihmisen kohdalla voi olla epäkohteliasta tuomita tämä tekojensa ja puheidensa mukaan.

Kas tässä pääsemmekin siihen käytännön asiaan, joka on nyppinyt mieltäni jo päiväkausia. Bussia pysäkillä odotellessa on yleensä tapana, että kulkuneuvoon noustaan sisälle siinä järjestyksessä, kun on satuttu pysäkillä rivissä olemaan. Paikkansa voi odotellessa valita täysin vapaasti. Kun bussi tulee, on kätevää kääntyä 90-180 astetta oikeaan ja muodostaa sujuva jono. Tämä ilmeisesti ei muutamalle paikalliselle, kävelevälle haudanasukille sovi, vaan bussiin kiilataan sisälle jonon perukoilta täysin häpeilemättä. Kaupassa katsotaan aiheelliseksi maatua keskelle ahdasta käytävää mahdollisimman leveästi kärryjen kanssa ja taas bussipysäkillä nämä mätäneviä raajojaan sätkyttelevät ikäloput katsovat oikeudekseen pitää bussikuskia yleisenä infopisteenä ja näin viivyttää aikataulua.

Keskusteltaessa vanhus on kuin juuri elämänsä ensimmäisen filosofisen ajatuksen käsitellyt varhaisteini - selkeästi muita älykkäämpi ja tiedostavampi, vaikka kukaan muu ei sitä tajuaisikaan.

Mikä ihme minussa on vialla, kun kaikesta tästä huomattavan ärtyneenä vielä itse kerjään verta nenästäni ja päästän vapaaehtoisesti mummelin ohitseni ja käytännössä luovutan istumapaikkani, ja vielä keskellä ruuhka-aikaa? Tässähä piti olla missiolla kostamassa kaikille mummeleille näiden tekopyhää valitusta nuorien tapojenpuutteesta itse kyvyttömänä noudattaa yksinkertaisimpiakin, kaikkien elämää helpottavia käytöstapoja. On eräillä pokkaa.

Täydelliset kengät ehkä löytyivät - miten tästä eteenpäin?

Olen siis virallisesti luopunut kiilakorkokenkähaaveestani, ja tilalle on tullut pakkomielle ylipolvensaappaisiin. Anna-Marian heitettyä vinkkiä Spiritstoresta päätin tempaista poikaystävän mukaan ja hilpaista keskustaan tutkimaan tarjontaa, tarkoitus oli tsekata myös se Andiamo, josta uusi tyyli-ikonini löysi omat jumalaisuutensa. En ehtinyt Stockmannia pidemmälle, kun jo löysin ne unelmieni kengät, joista en ollut koskaan ymmärtänyt edes haaveilla.

Koska hinta oli suolainen (joskin näin paljon nahkaa itseensä imevistä kengistä vielä erittäin kohtuullinen), ja koska tili vetelee vielä reippaan viikon viimeisiään ja poikaystävä oli haluton hankkimaan minulle näin spontaanisti yhdistettyä joulu- ja syntymäpäivälahjaa (synttärini ovat huhtikuussa, köh), kengät jäivät vielä hyllylle. Sen sijaan otin kotiinviemisiksi useammankin kuvan näistä maan päälle laskeutuneista taivaallisista olennoista. (Stockmann, siivotkaa peilinne!)


Ongelma on tämä. Kengät ovat aivan täydelliset: yksinkertaiset, niiden vetoketju suostuu ohittamaan pohkeeni, mikä on saappaissa aika harvinaista (edelleen KYSYN VAAN, että keille hiivateille kenkiä nykyisin tehdään, kun tällainen alipainon rajoilla huiteleva ruipelokin joutuu taistelemaan saadakseen kengät jalkaansa?!), kengistä saa varsia käärimällä normaalipituiset perussaappaat (nekin on aiottu vielä joskus hankkia!), kenkäosa on juuri oikeanmallinen, riittävän tilava ja istuu hyvin. Kengät ovat siis kaikin puolin täydelliset, vaikka OTK-innostukseni menisikin ajan kanssa ohi.

Hintaa on kuitenkin 155 euroa, ja sekös jos mikä töissäkäymätöntä opiskelijaa kuun loppupuolella kirpaisee. Toisaalta myös näiden saappaiden ostaminen olisi periaatteessa kuin kahden parin ostaminen yhden hinnalla, siinä kohtaa 155 euroa on jo suorastaan edullista! Olemalla reippaan kolme viikkoa syömättä rahaongelma olisi täysin ratkaistu ja rahat säästetty, mutta kolmen viikon syömättömyyden jälkeen kengät tuskin pysyisivät jalassani, eikä poikaystävä ehkä olisi valmis samaan MINUN kenkieni takia. Toisaalta sitten myös saappaat olivat viimeiset laatuaan jäljellä olevat. On siis mahdollista, että odottelemalla ja pähkäämällä ne saattaisivat kadota ikuisiksi ajoiksi taivaan tuuliin. Tuntuu kuitenkin hieman hätiköidyltä sännätä tuhlaamaan kenkiin, joista on haaveillut vasta kaksi täyttä päivää. Poikaystävä ei ihan täysin tyrmännyt myöskään ajatusta aikaisesta joululahjasta...

Kysymys siis kuuluu: mitä ihmettä teen? Jokerina olisi tietysti vaihtoehto vielä pitäytyä alkuperäisessä suunnitelmassa, eli tarkastaa nyt vielä se Spiritstorenkin tarjonta.

P.s. Teen videopostauksen tänään, poikkis kun on sopivasti työmatkalla, saa rauhassa höpöttää. Kuitenkin koska poikkis on myös audiovisuaalistekninen tukihenkilöni, tai siis tarvitsen hänen konettaan saadakseni videon mini-dvd:ltä koneelle ja sieltä nettiin, saan videon blogiin asti todennäköisesti vasta huomenissa.

24.11.2008

Steve Madden - liikaa liian ihania kenkiä


Steve Madden -love by Idhren


Olen jo hetken tärissyt ja vapinoinut eräistä tietysti Vagabondin kiilakorkosaappaista. Saattaa olla, että pakkomielteeni on muuttamassa muotoaan. Anna-Marian ylipolvensaappaat eivät häivy verkkokalvoiltani, ja valitettavasti Steve Maddenilla olisi alennuksessa vallan mainiot korvikkeet (kuvassa vas.)...

SM:ltä löytyy huimasti muutakin kuolattavaa: ampukaa minut nyt, ilman näitä eläminen on kuin ikuisessa Domino-pulassa eläminen. Epäkäytännölliset korot platformiin ja polven yli ulottuviin korkeuksiin yhdistettynä huojuttavat pahasti mielenterveyttäni, ja varpaat paljastavat nilkkabuutsit saavat arvioimaan uudestaan miten kylmä Suomen talvi oikeastaan onkaan, tai miten huono ääriverenkiertoni tuppaa olemaan. Sanomattakin on selvää, että rokkihenkiset vetoketjusomisteet ovat kuin minulle räätälöidyt. Olisikohan Tukholman Beyond Retrossa näin korkeilla varsilla varustettuja nahkaunelmia >_<.

Asia lienee selvä. Hei nyt ainakin hetkeksi vetoketjukiilakorkosaapikashaaveille, tervetuloa OTK-pakkomielle. Onneksi SM:n putiikista tilaaminen on kohdallani poissa laskuista infernaalisten postikulujen plus tullien takia.

Biancon vetoketjukorkkareista vibat kenkähaasteeseen


Innostuin uusnostalgisista viboista kokeillessani, miltä keväällä hankkimani Biancon vetoketjuilla varustetut, nahkaiset korkokengät näyttävät sukkien ja pillifarkkujen kanssa. Tuomio: pitäisin, jos siinä olisi enää tähän aikaan vuodesta pienintäkään järkeä, eli ei.

Vastailen itsetutkimuksellisesta mielenkiinnosta blogeissa jo hetken kiertäneeseen kenkähaasteeseen.

1. Milloin opit kävelemään korkokengillä?

Lukion toisella luokalla minut valtasi yllättävä naisellisuuden herääminen, ja sitä ei tyydyttänyt mikään muu kuin korollisten talvinilkkureiden hankkiminen. Kengillä mentiin parikin talvea onnellisesti nilkkoja murtamatta tai edes pahemmin liukastelematta, joskin Demissä kotipaikkakuntamme keskustelussa joku silloinen yläastelainen kävi haukkumassa minut kenkieni takia ylimieliseksi hienostelijaksi. Kieltämättä kopina oli käpylän koulujen käytävillä niin harvinainen ääni, että ystävänikin luulivat minua usein lähestyväksi opettajaksi. Vanhojen tanssien harjoituksissa olin mukavan tyytyväinen siitä, ettei minun ollut tarve opetella koko koroilla hoipertelun jaloa taitoa alusta, vaan tanssikenkiin totutteleminen riitti.


2. Milloin sait/ostit ensimmäiset korkokenkäsi?

Ensimmäiset korkokenkäni sain, kuten jo mainittu, lukion toisella luokalla, ensimmäiset korkkarini ostin ihan itse vasta kaksi vuotta sitten pikkuveljeni rippijuhlia varten. Ne olivat Biancon kullanväriset sandaalit, joissa oli hopeanvärisiä yksityiskohtia. Lukion kolmosen ja Lipaston kakkosvuoden välillä en käyttänyt korkokenkiä kertaakaan.


3. Mitkä ovat suosikkikenkäsi tällä hetkellä?

Tämän hetkistä suosikkia on vaikea valita, sillä kaikki kenkäni ovat omassa kontekstissaa oikein kivoja ja loistavia, joskaan tällä hetkellä tuntuu siltä, etteivät yhdetkään ole aivan juuri täydelliset. Vagabondin Muscatit tosin ovat aiheuttaneet viime päivinä iloa lumessa ja rännässä tarpoessa.


4. Entä mistä kengistä unelmoit?

Ehkä on tullutkin jo selväksi, että unelmoin Vagabondin kiilakorollisista Jam-saapikkaista, vetoketjulla höystettynä. Tosin Anna-Maria sai näillä yli polven ulottuvilla saappaillaan aikaan potentiaalisesti uuden pakkomielteen...


5. Jos saisit mahdollisuuden toteuttaa ja valmistuttaa ihan minkälaiset kengät vain, minkälaiset ne olisivat?

Mikä tahansa, missä vain on mustaa nahkaa ja/tai vetoketjuja ja platformia, värisyttää kovasti, joten luultavasti kengät olisivat jotain Jamien ja Anna-Marian OTK-buutsien väliltä. Koska en osaisi kuitenkaan valita haluanko pitkän vai lyhyen varren, voisin suunnitella vetoketjuilla irrotettavissa olevan sellaisen. Ongelma ratkaistu.



6. Ottaisitko kengät itsellesi, jolloin ne olisivat uniikit, vai tekisitkö niistä markkinoille hitin, jolloin saisit faneja ja suosiota?

En ole koskaan perustanut uniikkeudesta, enkä oikeastaan edes usko koko käsitteeseen, joten totta ihmeessä soisin taivaalliset luomukseni jokaiselle halukkaalle. Jos siinä sivussa tulisi ylistetyksi ja nimetyksi uudeksi kenkäjumalattareksi, niin ei sekään varsinaisesti haittaisi.

Vaatteet: korkokengät - Bianco, villatakki - United Colors of Benetton, farkut - Vila, t-paita - Lindex

P.s. 50 lukijaa täynnä, videopostaus on työn alla ;)

23.11.2008

Vielä muutama sana nykyisen tekijänoikeusjärjestelmän järjettömyyksistä

Kuten jokunen päivä sitten kirjoitinkin postauksessa Suurin osa nuorista on rikollisia, nykyisenlainen lainsäädäntö tekijänoikeusasioissa on järjetön. Nykyteknologia ja ihmisten muuttuneet kulutustottumukset vaativat muutosta asioihin, lähinnä tiedostonjakamisen vapauttamista kohti.

Haluan vielä heittää oivan aiheeseen liittyvän linkin. Älymystö-yhtyeen blogista löytynyt (kiitos myös erittäin paljon Herra Honkoselle musiikintekijän näkökulmasta keskusteluboksissa, suosittelen myös lukijoita tsekkaamaan, mitä miehellä oli sanottavana aiheesta) kirjoitus On mp3's, digital distribution and the music industry käsittelee tiedostonjakamista ja sen merkitystä musiikoille ja musiikkiteollisuudelle. Artikkelissa myös kerrotaan minkä vuoksi yhtye on siirtynyt julkaisemaan teoksiaan Creative Commons -lisenssin alla.

Keskustelu on edelleen auki. Kehotan kuitenkin toiston välttämiseksi siihen osallistuvia lukemaan jo esitetyt puheenvuorot.

Viisi haavettani, kuusi kuvaa

Toteutin aikeeni ja pukeuduin kesärakkauteeni. Luvassa Poladroid-spämmi.

Mekko - H&M, nahkaleggingsit - Ida Sjöstedt, kengät - Vagabond, t-paita - Lindex

Rubio haastoi minut listaamaan viisi haavettani "kun vain taivas on rajana ja ainoana sääntönä on vaatimus ajatella itsekkäästi". Itsekkyys on helppoa.

1. Omistaa suuri ja tilava vaatehuone, joka tietysti olisi täynnä kaikkea, mistä olen haaveillut: vetoketjuilla, niiteillä ja nahalla varustettuja, epäsymmetrisiä vaatteita ja lämpimiä neuleita tummanpuhuvissa väreissä. Nämä kaksi asiaa kulkevat väistämättä käsi kädessä - enhän tekisi mitään vaatehuoneella, ellei se olisi edes puolillaan ihanuuksia.

2. Elää utopiayhteiskunnassa, jossa toimeentulo ja vauraus ei ole kenellekään ongelma, ja ihmiset, minä heihin mukaanluettuna, voisivat sataprosenttisesti keskittyä tärkeämpiin ja kiinnostavampiin asioihin kuin suorituksenomaiseen rahan tahkoamsieen. Kaikkien, ja siis myös minun, elämää helpottaisi sekin, jos ympäristöasiat, ihmisoikeudet ja ihmisten välinen tasa-arvo olisivat niin hyvissä kantimissa, ettei kenenkään tarvitsisi tuhlata aikaansa näistä asioista vaahtoamiseen. Ihmisillä olisi aikaa ja mahdollisuuksia ajatella ja kehittää itseään niin fyysisesti kuin henkisestikin.

3. Domino-keksien ja vaaleiden oluiden ympärivuorokautinen kotiinkuljetus. Mikään ei ole riistävämpää kuin todeta, että ulkona on niin järkyttävä ilma, ettei edes lähikauppaan tee mieli lähteä, tai että kello on jo liikaa, jotta mieliteot voisi hakea pois. Kerran viikossa ruokakaupassa käymällä ei aina tule ajatelleeksi randomisti iskeviä pakkomielteitä.

4. Huippuyybertruuammattilaisjärkkäri yyberputkilla ja yybersalamoilla varustettuna. Erityisesti himottaisi yyberputki, jolla saisi aikaan kuvattaessa niin käsittämättömän kapean syväterävyysalueen, että silmiä kuvattaessa saisi ihmetellä eri kolosyvyyksissä möllötteleviä silmämunia. Kaupan päällisiksi voitaisiin myös laittaa se ikioma valokuvausstudio, jossa voisi hallita täydellisesti valaistusta, tai ainakin harjoitella sitä ahkerasti.

5. Ainakin sata vuotta lisää tyypilliseen elinajanodotteeseen. Haluaisin kovasti nähdä, millaiseksi maailma on muuttumassa tästä sata vuotta eteenpäin. Tähän haaveeseen voisi lisätä sata vuotta lisää myös poikaystävälle, ettei tarvtsisi yksin maailman menoa molemmat jalat ja toinen käsi haudassa päivitellä.

Haastan eteenpäin: Rhia, Stazzy, Vendeta, Rosa-Fiona ja Ladyam. Antaa palaa, itsekäs pitää olla ja villeinkään haave ei ole liian villi tai korkealentoinen!

22.11.2008

Perustelu uudelle kenkätarpeelle

Enpä oli uskonut valittavani siitä, että nilkkani ovat liian ohuet. Tai siis, en olisi uskonut, että se olisi ollut mahdollista. Kun huomaa, että leggingsien ja sukkahousujen kaveriksi ei kenkävalikoimasta löydy talvikäyttöön korollisia, riittävän naisellisia ja pakkastakin kestäviä jalanlämmittimiä, jotka eivät jättäisi nilkan ympärille mustaa aukkoa, tulee entistä selvemmäksi se, että pakkomielteeni Vagabondin kiilakorollisiin saapikkaisiin on täysin perusteltu. Enkö voisi saada joululahjaani kuukautta etukäteen...?

Päivän asussa toisensa kohtasivat suunnilleen kaikki tällä hetkellä värinöitä aiheuttavat asiat: vyöstä väännetty harness, revitty paita, boa-kuvioidut nahkaleggingsit ja lämmin, pitkä merinovillatakki (kyllä, mulesing on tiedossa ja omatuntoni on puhdas, säästäkää minut kiintiötärinöiltänne). Kokoonpano on siis tässä suhteessa oman mittapuuni mukaan täydellinen, joskaan ei ainoa kuolaannuttuvien asioiden yhdistelmä. Lookbookissa esimerkiksi oslolainen Marianne T. on yksi kuolattavimpien asukokonaisuuksien muusistani.

Neuletakki - Filippa K, revitty paita - H&M + DIY, nahkaleggarit - American Apparel, kengät - Global Essentials, valjaat - DIY second hand -vyöstä

Minunkin pitäisi selkeästi tehdä vaatekaappi-iventaario. Vilkuillessani avuttoman sotkuisiin hyllyihin silmiini osui kesärakkaus, jota jo kertaalleen päivitin syksyistä käyttöä varten, mutta joka sittemmin on hautautunut kaikenlaisten mustien, valkoisten ja harmaiden vaatteiden alle. Tämä väripilkku pitää saada ensi tilassa uudestaan käyttöön.

21.11.2008

Huivista vaatteita

Kokeilut huivivaatteen ihmeellisessä maailmassa jatkuvat. Tällä kertaa väänsin huivista kietaisumallisen yläosan, joka muodostaa taakse liehukkeen (ja paljastaa selän, harmi, ettei tästä tullut otettua kuvaa) ja eteen väärin päin olevan v:n mallisen helman. Tämäkin luomus pysyy kasassa leveän vyön avulla, joskaan parit huomaamattomat haukaneulat eivät tekisi ollenkaan hallaa.

Joku leikki taas Poladroidilla ja Gimpillä.


Jos visuaalinen luomukseni jätti kylmäksi itse yläosan osalta, niin tässä toinen, hieman vähemmän tekotaiteellinen kuva asusta:

Huivi yläosana - H&M, t-paitamekko ja vyö - Gina Tricot, boakuvioidut nahkaleggarit - American Apparel

Kommenttiboksi on nyt keskusteluboksi

Tästä eteenpäin Heijastuspinnassa keskustellaan, ei kommentoida. Heijastuspinnassa lähetetään viestejä, ei kommentteja. Tämän pienen sanakikkailullisen pesäeron tekemiseen päädyin, kun luin Suurin osa nuorista on rikollisia -postauksen keskusteluosiossa tehdyn toteamuksen siitä, että omat viestit koetaan häiriköinniksi, vaikka keskustelu olikin edennyt mielenkiintoisesti ja kaikki osapuolet siitä ilmeisesti nauttivat. Kenties sanaan kommentointi liittyy ainutkertaisuuden mielikuva, ettäpä asiasta saa kukin yhden kommentin heittää, ja muu on floodimista ja vastoin hyviä tapoja.

Koska haluan tukea mielipiteiden vaihtoa ja edistää keskustelukulttuuria, kommenttiboksi on saanut lähtöpassit, ja tilalle on tullut keskusteluboksi. Tosin edelleen viestinlähetysnamiskassa lukee kommentti, sillä sen vaihtamiseen eivät nörtteilytaidot riittäneet. Mutta periaate, periaate!

Sana on siis vapaa, eikä kenenkään tule epäröidä kirjoittaa pitkästi ja halutessaan moneen kertaan - juuri niin paljon tai vähän, kuin perusteltua asiaa riittää. Anteeksi ei tarvitse pyydellä. Entiseen tapaansa myös hyvin lyhyet viestit, kommentit ja sutkautukset ovat nekin tervetulleita. Vain anonyymiä kiusaamista tai tyhjiä argumentteja ei edelleenkään katsota hyvällä, joskin onneksi kumpaiseltakin on Heijastuspinnan historiassa aika tehokkaasti vältytty.

Keskustelevaisuuden tueksi sivupalkkiin on ilmestynyt myös Uusimmat viestit -osio, jossa näkyy kolmen viimeisimmäksi lähetetyn viestin alku, lähettäjä ja linkki postaukseen, johon viesti on lähetetty. Näin ihmiset voivat helposti bongailla missä tapahtuu.

P.s. Tarvitsen vielä viisi lukijaa, jotta pääsen tekemään toivottua videopostausta. Että hei! ;P Kysymyksiä saa myös edelleen heitellä, mieluusti tämän postauksen keskusteluboksiin. Joskin niitä on tullut jo nyt sen verran paljon, että sisälmyksiä videolle on ihan saleesti!

20.11.2008

Asgarian tarina

Howling Fjordin revontulet

Death knighttini tarina alkaa hahmottua. Hahmostani tuntuu tulevan katkerampi ja vihaisempi kuin aluksi aioinkaan, mikä tuntuu ongelmalta siinä mielessä, että tulisesta luonteestani huolimatta minun on vaikea samastua täysin kusipäiseen hahmoon. Yritän siis pitää kynsin hampain kiinni kuitenkin jonkinlaisesta määrästä empatiaa ja lämpöä, vaikka pienokaiseni motiiveja ajaisikin ensisijaisesti kostonhalu. Joko kaikki roolipelaamista harrastaneet huomaavat, kuinka aloittelija olen.

"Asgaria used to be a healer in the troops, fighting against the Scourge. She hadn't ever been the best healer around, but she always tried her best and felt enormous pressure to perform well and help others. Her allies and fellow fighters were sometimes picking on her, being somewhat mean or just teasing, which made her always feel uncomfortable, and put even more pressure on her shoulders. She wanted to be the best so no-one could ever say she wasn't good enough.


During the battle she got hit, but only so she wasn't able to get away from the unliving monsters approaching in numbers. Wheter her comrades chose to leave her behind or did so by accident, thinking she could manage as she always found a way to escape, but in any case Asgaria felt her heart break and mind sink as she looked at the backs of her comrades, making it towards safety without her. Bitter tears of anger reached her eyes and wet her cheeks. She tried to yell for help while trying to crawl her way towards the lines, but only found her voice shatter. Then it all went black.


When she woke up, she found herself being asked to join the Lich King himself, or it seemed like a request to her. Asgaria, not sacrificing a thought to her allies and their well-being agreed to serve as a death knight. After all, they had abandoned
her, hadn't they? Atleast here in Acherus she felt appreciated and wanted, despite the fact that her flesh was now rotting and her skin was cold and eyes burning with icy blue because she was raised from the dead.

As her powers grew among the other fallen heros now resurrected to serve the Lich King, she found herself to be more powerful than she had ever been before, and a thought came to her: maybe finally she could even be one of the best, or more accordingly, she already was. Only the mightiest of beings can spread such terror as she did in the name of the Lich King.


When she found out her new master too had abandoned her and she retained her free will, she was left more bitter than ever, not knowing where else to go than the place she had once called home, to the people she had once called her friends and who now spit on her greenish, dead smelling appearance and called her a traitor. She is angry at her old allies, and she is angry at the Lich King.

It seems she can only have true revenge on one of them, so she joins the forces to defeat the Lich King, heading to Northrend and finding some sense of belonging not only with fellow death knights, but also with the Forsaken, who have also been slaughtered, raised to serve the Lich King but then broken free. She has also decided that this time around she won't be picked at, she will strike anyone with her new powers who will stand in her way, friend or foe."

Ensilumi

Lunta ja Hulluilla päivillä naarmuuntuneet kengät. Kunnollisten perussaappaiden (aitonahkaisten sellaisten) puute luultavasti ajaa tulevalla Tukholman reissulla penkomaan Beyond Retron kenkävalikoimaa käytettyjen ihanuuksien toivossa.

Pitkästä aikaa olen innoissani jostakin talveen liittyvästä. Parin viime vuoden syysmasennuksesta ei ole tietoakaan (opiskeluangstitkin ovat lieventyneet, joskin vieläkin ollaan vähän pihalla) ja eilen jokin asia kylmenevässä ja pimenevässä vuodenajassa teki minut iloiseksi. Ensilumi, ja millaisena päivänä! Aurinko paistaa porotti kuin parhaanakin kesäaamuna, ulkona oli kirpeän raikas ilma ja maa oli jäässä. Ensilumi!

Eräs selittävä tekijä sille, etten ole potenut juurikaan syysangsteja, saattaa olla siinä, että kävin läpi jo heinäkuussa pienimuotoisen syysahdistuksen.

Pestasin pitkästä aikaa poikaystävän ottamaan muutaman otoksen auringon ja lumen täyteisellä kotipihalla. Ehkä tässä saa myös paremman käsityksen tuosta uudesta villapaidastani, jossa kuljen jo varmaan neljättä päivää. Huomatkaa epäsymmetrinen helma ja kaula-aukko.

Nahkatakki - H&M, hame - American Apparel, villapaita - H&M Comme des Garcons, leggingsit - Norlyn, saappaat - DinSko, vyö - Gina Tricot


Kuvissa näkyy hyvin myös uusi tukka hehkeänä ja tuhkaisena.

Postikorttikuvaaja Idhren ilmoittautuu.

P.s. Death knighttinikin on vihdoin päässyt lumisen pohjoiseen Northrendiin seikkailemaan! Arthas, vartoo vielä hetki sitä tuhoas. Luvassa vielä Asgarian taustatarina.

19.11.2008

Suurin osa nuorista on rikollisia

Kukapa ei olisi joskus ladannut netistä laittomasti materiaalia: elokuvia, musiikkia, ohjelmistoja. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen suorittaman kyselyn mukaan 74 prosenttia yhdeksäsluokkalaisista on ainakin kerran elämässään ladannut netistä luvattomasti tavaraa, ja lähes kolmannes harrastaa tätä osapuilleen päivätahdilla. On jopa yleisempää imuroida netistä tavaraa, kuin lintsata tai kiusata. Ei sinänsä ole mitään syytä uskoa, että luvut olisivat ainakaan nuorten aikuisten, pari-kolmikymppisten ja vielä sitäkin vanhempien kohdalla merkittävästi pienempiä. Lienee siis turvallista sanoa, että pian suurin osa aikuisistakin on enemmän tai vähemmän rikollisia. Tietotekniikan tutkimuslaitoksen kesällä 2007 suorittamassa kyselyssä vertaiverkkojen käytöstä valtaosa vastaajista oli syntynyt 70- ja 80-luvuilla, ja kolme neljästä myönsi luvattoman latailun. Kyselyyn vastasi reippaat 6000 ihmistä.

Tämän kansalaisten rikollisleimaamisen mahdollisti pari vuotta sitten viihdeteollisuuden lobbaama tekijänoikeuslaki, Lex Karpela, joka teki esimerkiksi kaupasta ostetun dvd:n varmuuskopioinnista laitonta. Luonnollisesti viihdeteollisuuden kihot ovat edelleen huolissaan voittojensa maksimoinnista, ja yrittävät kaikin keinoin kiristää ja pidentää tekijänoikeuksia, saada kansalaisten Internetin käytön tiukan valvonnan alle ja nämä uudet, lähes joka kodin piraattirikolliset vastaamaan teoistaan.

Tekijäoikeuden valvonta- ja tiedotuskeskuksen toiminnanjohtaja Antti Kotilainen pitääkin ysiluokkalaisia koskevia tutkimustuloksia hälyttävinä. Helsingin Sanomat kirjoittaa:

"'Emme halua, että 29 prosenttia yhdeksäsluokkalaisista joutuu vastaamaan teoistaan tuomioistuimeen, vaikka joillekin heistä varmasti niin käy. Tärkeämpää olisi saada heidän vanhemmilleen viesti, mitä heidän lapsensa kotikoneella tekevät', Kotilainen sanoo.

Tämä vaatisi Kotilaisen mukaan lainmuutoksen."

Lakimuutos on hyvä idea. Voitaisiin vaikka vähän järkeistää lakeja tiedostonjaosta vastaamaan paremmin ilmeistä todellisuutta ja myös kansan ilmeistä oikeustajua. Kopioidessa jotakin kukaan ei kuitenkaan menetä mitään, toisin kuin jos varastaa lompakon toisen taskusta. Tämän eron kopioinnin ja varastamisen välillä jopa yhdeksäsluokkalaiset näyttävät ymmärtävän. Täysin älytöntä se on, että epäkaupallisestakin latailusta voi pahimmillaan istua kaksi vuotta vankilassa tai olla loppuikänsä velkavankeudessa, mutta yhtä älytöntä on myös se, miten suurelle osalle kansaa lyödään rikollisen leima otsaan käsittämättömillä laeilla. Sitten on enää vain sattumankauppaa kenet tuodaan oikeuden eteen - tarvittaessa voidaan jopa valikoida tuomittavat.

Syitä tehdä lakimuutoksia nimenomaan kohti vapaata tiedostonjakoa on useita. Internet tavoittaa ihmiset paremmin ja laajemmin kuin mikään viestintäväline koskaan ennen, ja täten paitsi tieto, myös kulttuuri on ihmisten ulottuvilla sellaisessa kirjossa, että jopa kirjastojärjestelmä kalpenee sen rinnalla. Vapaus myös lisää kulttuurin tuotantoa, sillä kuka tahansa voi luoda uutta vanhasta ja jakaa sen kaikkien saataville. Kulttuuria sen eri muodoissa luovat, esimerkiksi muusikot, voivat kuitenkin myös edelleen tienata esimerkiksi konsertein, mainostuloin tai asettamalla teokselleen lunnaat.

Viihdeteollisuudellekaan tiedostonjaon vapautumisen ei pitäisi olla mikään este kasvaa tai kehittyä, korkeintaan liiketoimintamallit menevät uusiksi, tai siis, ne täytyy päivittää vastaamaan nykyteknologiaa ja sen käyttöä. Onhan videopeliteollisuuskin kasvanut vallan jättimäiseksi runsaasta kopioinnista huolimatta, siis vastoin sitä väitettä, että kulttuuri tai viihdeteollisuus jotenkin kuolisi siihen, että asioita olisi vapaasti saatavilla. Jos näin olisi, ne olisivat jo kauan olleet kuopattuina. Ei siis näytä ylipäätään olevan mitään hyvää syytä vastustaa epäkaupallisen tiedostonjakamisen vapauttamista ja rikollisleiman poistamista.

Lisäksi tulee huomioida se, että tiedostonjakamisen pysäyttäminen on käytännössä mahdotonta, ellei voida valvoa kaikkea, aivan kaikkea Internetissä liikkuvaa dataa. Sellainen tavoite taas tuo mukanaan kasapäin uusia ongelmia, puhumattakaan siihen vaadittavista resursseista. Ei kannata haudata päätään liian syvälle sontaan - informaatio leviää Internetissä luonnonvoiman tavoin, ja sitä on erittäin vaikea kahlita loukkaamatta rajulla tavalla ihmisten perusoikeuksia, toisin kuin Kotilainen ja hänen kaltaisensa ihmiset ilmeisesti kuvittelevat.

On tässä jotain positiivistakin: nuoret ovat oppineet elämään ja olemaan tässä sähköisen informaation täyteisessä ympäristössä. Heistä kasvaa vielä uusi päättäjien sukupolvi, joka toivottavasti on aikanaan elektronisesti fiksumpi kuin nykyiset vallankahvaa vääntelevät tumpelot. No, Jyrki Kasvi on kyllä aika pop.

Asiasta kiinnostuneet voivat tutustua myös piraattipuolueeseen, joka ajaa mm. epäkaupallisen kopioinnin täydellistä vapauttamista ja yksityisyyden suojan ja sananvapauden turvaamista. Allekirjoittanut on jäsen.

EDIT 22. 10.: Lue myös piraattipuolueen blogin kirjoitus Teini-ikäiset tekijänoikeusrikolliset turmelevat tulevaisuutemme? Lainatakseni pätkän Ahto Apajalahden tekstistä:

"Musiikki- ja elokuvateollisuus ovat jo yhdessä kestäneet gramofonin, radiosoiton, äänielokuvan, jukeboksin, kelanauhurin, videonauhurin, c-kasettien ja CD-R-levyjen kauhut. Kuvitteleeko joku tosissaan, että ne nyt kaatuisivat internetiin ja DVD-R-leyihin? Vaikka nettipiratismi todella vaikuttaisi myyntiin, on alan asenne väärä: yritetään rangaistusten uhalla pakottaa kuluttajat kuluttamaan tuotetta tietyllä tavalla. Normaalin bisneslogiikan mukainen vastaus olisi: keksikää parempi tuote!"

"Pirate Riley. Aaarrhh Me Hearties!" - peasap Flickr.comissa tällä lisenssillä

Bongaussarjaa, osa 11

Pari loistavaa blogipostausbongausta kuluneelta vuorokaudelta.

Evil Dressmaker-blogin Rhia kirjoitti siitä, miten kuluttajia suoranaisesti kusetetaan tyhjillä lupauksilla 60% pidemmistä ripsistä, muovisiksi muokatuista malleista lehdissä ja tv-shopin mukaihmekosmetiikasta. On erittäin aiheellista kysyä, että miksei tällaisiin mainoksiin ole puututtu jo aiemmin raskaalla kädellä? Sentään kuluttajavirasto on jotain joskus tehnytkin, kuten Kalevi Nikulainen kirjoittaa It-viikon kolumnissa. Läskejä livohkaan leväytyttävän vibravyön harhaanjohtava markkinointi on vaadittu lopetettavan ja mukamas hirvikolareita ehkäisevän pillin maahantuoja on kehoittanut jälleenmyyjiään lopettamaan moisilla väitteillä ja vihjauksilla markkinoinnin.

Toinen, aiheeseen liittymätön postaus käsittelee itsetuntoa ja itsensä hyväksymistä. Childhood flamesin Camille kokosi yhteen Gala Darlinginin mainiot positiivisuusviestit yhdeksi, itsetuntoa ja itsetyytyväisyyttä tukevaksi kokonaisuudeksi. Molemmat naiset ovat selkeästi sielunsisariani: hiiteen itsensä vertailu muihin, hiiteen normit sopivasta tai vartalonmukaisesta pukeutumisesta ja hiiteen tajuamattomuus siitä, että eri ihmiset pitävät erilaisia asioita kauniina. Viesteistä kumpuaa lämmin ja vahvistava sanoma: sinä itsenäsi riität, sinä itsenäsi olet hyvä. Henkilökohtaisesti olen jälleen iloisen yllättynyt siitä, miten ihania, viisaita ja positiivisia ihmisiä maailmassa on, ja miten ihmiset voivat omilla teoillaan ja sanoillaan vaikuttaa positiivisesti muihin.

Vaaleanpunainen pahe

Minulla on pahe. Tai oikeastaan minulla on niitä lukuisia, Domino-keksit ja vaalea olut niistä kärjimpäisinä, mutta tämä pahe on ollut tasaisesti mukana läpi elämän. No, toisaalta niin ovat myös Domino-keksit. Muistuvatpa mieleen lapsuuden kesät ja kesämökki, uinnin jälkeen Dominoita ja joko vettä, mehua tai limonadia. Lasta hemmoteltiin, sillä "kun tuo meidän tyttö ei oikein piiraista tai kakuistakaan välitä".

Mutta niin, se paheeni, josta juuri tässä puhun, on vaaleanpunainen sokerikuorrutus, jota löytää berliininmunkkien ja kermatäytteisten, hot dog -mallisten leivosten päältä. Tästä syystä mikä tahansa leivonnainen, joka on tällä sokeripommilla varustettu, kuuluu suosikkeihini.

Ei siis ollut varsinaisesti yllätys, että kampaajareissun päätteeksi harhauduin viemään kotiin kahvin kyytipojaksi laatikollisen donitseja. Piti ottaa vain kahdet, mutta "saman tienhän sitä voi kahvitella vaikka kahteen kertaan". Ja kun kerran vitosella saa saman tien kuusi, niin hitot, pistetään kuusi. Onpahan aamukahvillekin. Poikaystäväni suosikki vaahterasiirappikuorrute on valitettavasti poistettu tuotannosta, joten poikkiskin saa mussutella samaa väriä kuin minä. Muodon vuoksi mukaan lähti myös jotain muuta kuin vaaleanpunaista - laatikollinen pinkkiä olisi ehkä riittänyt viemään järjen.

En edes ole järinmoinen kahvin ystävä. Olen jopa varma, ettei kahvilla ole minuun muita kuin vatsan toimintaa edistäviä vaikutuksia. Silti juon päivittäin kaksi espressokupillista. Kahviloita en harrasta, enkä täten osaa olla Honey Junkien tavoin innoissani Starbucksin potentiaalisesta rantautumisesta Suomeen, joskin South Parkkini katsoneena minuakin mietityttää pienten, kodikkaiden kahviloiden ja leipomoiden kohtalo, massaketjuja kun löytyy jo nykyiselläänkin Suomesta.

Köh, sanoo hän, joka osti paheensa ketjupuljusta.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...