31.7.2008

Assemblyja odotellessa

Olen kasvamassa kiinni tuohon liiviin. Farkkuliivi - second hand, toppi - H&M, shortsit - Vila

Tänään illalla alkaa Helsingissä Assembly, eli Assyt. Sunnuntaihin asti kestävän tapahtuman ensimmäisenä päivänä tosin ei ole yleensä juurikaan mitään kiinnostavaa, joten luultavasti tänä iltana tulee seurattua vain avajaiset. Varsinainen nörttibilemeininki alkaa sitten perjantain puolella. Mahtavaa kyllä, ei tarvitse öitäkään viettää Hartwall-areenalla tai elää kolmea päivää pikaruualla, poikkiksen äiti kun sattuu asumaan lähes areenan vieressä.

Helsinkiin rantautuminen tarkoittaa myös sitä, että minulla on pitkän harkinnan ja suunnittelun jälkeen tilaisuus toteuttaa ainakin osa syksyksi kaavailemistani täsmähankinnoista. Filippa K:n valikoiman aion ainakin tarkastaa Stockalta ja Kämp Galleriasta, Gaudetteakin voisi mahdollisesti harhailla etsimään. Mikäli palaan shoppailureissultani peeaana, syytän siitä Honey Junkieta - tietämättömyys ihanista asioista on ainakin lompakolle autuutta, samoin syyn vierittäminen muiden niskoille.

Olen muuten saanut jännittävät rusketusrajat jalkoihini. Ensin käytin pitkään koko varvasosan peittäviä Vagabondin avokkaita, sittemmin olen pari porotuspäivää juossut gladiaattorisandaaleissa. Lopputulos on viehättävän raidallinen ja epäsäännöllinen. Heh heh.

George Carlin puhuu planeetan pelastamisesta

Tältä minustakin usein tuntuu blogeja lueskellessa ja ympäristökeskusteluja seuratessa. Erityisesti ympäristökeskusteluja seuratessa. Tässä siis George Carlin ja "Saving the planet".



P.s. Energiansäästölamput ja kangaskassit ovat käytössä, liikkuminen tapahtuu jalan tai julkisilla välineillä. Noita lukuunottamatta minua voi kutsua miksi huvittaa, tiedän kyllä, etten ole Hyvä Ihminen ympäristöhysteriakriteereillä.

30.7.2008

Urheiluhulluus?

Jättipaita ja leggingsit - Gina Tricot, liivi - second hand (olen ehkä jotain rakastunut siihen ja sen vetoketjuihin), sandaalit - H&M

Olen alkanut valtavasti pitää vaalean t-paidan ja sopivasti kuluneen farkkuliivin yhdistelmästä, ja erityisesti tämä mekkopituinen teeppariyksilö laskeutuu todella kauniisti liivin alta. Leggarit ja sandaalit sopivat jotain parhaiten asuun. Lopputulos on sopivan suloisesti rokrok.

Eilen tein jotain suorastaan uskomatonta. Kävin salilla. En ole harrastanut liikuntaa Ihka Oikeasti ainakaan kolmeen tai neljään vuoteen, joskin parisen vuotta olen harrastanut shoppailumaratoneja - lasketaanko ne? Olin pienenä ja varhaisnuoruudessani huomattavasti ahkerampi liikkuja kuin vaikkapa lukioikäisenä, ja viimeisin oikea liikuntaharrastukseni oli latinotanssien minikurssi kansalaisopiston puitteissa.

Alle kouluikäisenä osallistuin säännöllisesti nappulakisoihin ja pääsin peräti kahdesti palkintokorokkeille (waude hei!), ala-asteella olin ainakin hetken luokkani paras pituushyppääjä. Kävin myös naisvoimistelijoissa suunnilleen siitä lähtien, kun osasin kävellä, mutta valitettavasti se harrastus jäi ala-asteen lähetessä loppua - kuvataidekoulu kun meni päällekkäin, ja oli valittava harrastuksista toinen.

Kuva: "Tap Dancing Class in Ames, Iowa" - Jack Delano, 1942 / Library of Congress via Pingnews public domainilla. Lisätietoa kuvan linkistä.

Jälkeenpäin valinta on jonkin verran harmittanut, olisihan se ollut mahtavaa, kun olisi myöhemmin päässyt itse vetämään nuorempien toimintaa ja päästä kenties osallistumaan kaikenlaisiin esityksiin ja kilpailuihin. Feimiä hei niiku daa. Toisaalta taas, kuvataidekoulun vetäjänä toimi pitkään erinomaisen mainio ja ihana taiteilija Kirsi Tapper, kirjailija Harri Tapperin tytär. Kummoista taiteilijaa minusta ei tullut, mutta Kirsin pirteys ja lämminhenkisyys on jäänyt elävästi mieleen. Lisäksi tuli tehtyä iso kasa "taidetta", joista oma lempparini on riippunut seinälläni jo lähes kymmenen vuotta.

Kun Kirsi lopulta siirtyi muihin töihin ja opettaja vaihtui, alkoi minunkin kuvataideinnostukseni pikkuhiljaa laskea, ja lopulta harrastus jäi. Talvisin tuli joskus erittäi harvoin käytyä hiihtelemässä ja lähes innostuin lumilautailemisestakin, mutta ei se silti ominta alaa ollut. Yläasteella kävin yhden lukukauden nykytanssimassa, ja lukiossa tosiaan minikurssin latinotansseja. Sen koomin en ole liikuntaa harrastanut, joskin viimeiset kaksi vuotta olen suunnitellut poikaystäväni innostamana saleilun aloittamista.

Olen muutenkin erittäin nirso liikuntalajien suhteen - pelit eivät kauheasti säännöllisenä liikuntamuotona kiinnosta, uiminen kuivattaa ihon ja hiukset (puhumattakaan likaisesta vedestä ja lattioilla uhrejaan vaanivista jalkasienistä, hrrh) ja lenkkeily ja pyöräily on kaameinta rääkkiä ikinä. Tanssiminen on hauskaa ja sitä voisikin yrittää jatkaa, saleilu sopii epäsäännölliseen elämänrytmiin ja sitäkin voi tehdä kätevästi sisätiloissa silloin, kun sattuu huvittaa.

Tulipa siis vihdoin rikottua ikuisuuskierre ja lähdettyä ainakin kokeilemaan miltä tuntuu ja näyttää. Kirjoitan tätä käsivarret täristen - olkapää- ja ojentajatreeni tekeekin hyvää heikolle ruipelolle, jolla hädin tuskin on muuta täytettä kuin rasva.

Auttamaton ihastus kasibittisiin

Kuva: "Desert Planet" - fischerhuder Flickr.comissa tällä lisenssillä.

Viikonloppuna Helsinki ja Asmit, jej ^^ o/ Aijoo, HEI! Desert Planet, tuo kasibittisiä soundeja soitteleva, vihreäkypäräisten miesten parivaljakko plus yksi koneenräplääjä, esiintyy jälleen Assyilla! Sitähän ei muuten skipata mistään hinnasta, ellei nyt kuolema tule ja korjaa tai taivas tipu päähän. Eräs loistava bändin biisi musavideoineen löytyy myös tästä aiemmasta postauksestani. Tämän bändin hehkutus ansaitsisi tätäkin pidemmän postauksen, mutta ehkä innostun tekemään sellaisen Assyjen aikaan, tai ainakin "sitten joskus".

Tässä vielä mainio Storno.tv:n haastattelu pojilta, ja itse asiassa vasta tätä katsellessani tajusin, että *gasp* bändihän on SUOMALAINEN! Tsiisus tätä tynnyriytymistä. Joka tapauksessa, välipätkissä ainakin näkyy se, millaisena minä parin vuoden takaisen Asmikeikan muistan - täynnä energiaa, ja joka ikinen paikalla olija hyppii, hyppii ja hyppii. ^^

29.7.2008

Käskyjä korkeammilta voimilta?

Oli tyttömäiset, vaan ei imelät fiilikset. Siitä tämä asu, jossa kiharat hiukset ja hempeä neuletakki yhdistyy kirkasväriseen paitaan ja kontrastia söpöydelle tuovat gladiaattorisandaalit:

T-paita - Gina Tricot, neuletakki - second hand, korkeavyötäröiset shortsit - Vila, gladiaattorisandaalit - H&M

Olen viime päivinä lueskellut Hesarin keskustelufoorumeilla käytäviä lukuisia keskusteluja kristittyjen välillä ja repinyt hiuksiani. Kohinaa on aiheuttanut useita kymmeniä sivuja sen ilmituleminen, että rovasti Liisa Tuovinen on Espoossa siunannut naisparin liiton kirkon tiloissa. Uuttahan uutisessa on vain se, että se tapahtui kirkon tiloissa - Tuovinen on siunannut pareja aiemminkin, eikä häntä ole siitä Tuomiokapitulissa rangaistu. Tuovinen katsoo siunauksen oikeudeksi, jota ei hänestä pitäisi homopareilta evätä.

Siinä, missä heteroliittoja, aseita, rakennuksia ja sotia siunataan ahkerasti silmää räpäyttämättä ja mitään kyselemättä, ilmeisesti kahden toisiaan rakastavan, samaa sukupuolta olevan ihmisen liiton siunaaminen (kyse ei siis ole vihkimisestä) on jonkinlainen punainen vaate joillekin uskoville. Mikään väkivaltaa käsittelevä uutinen ei herätä sellaista uskovien massasyöksymistä keskustelufoorumeille, kuin uutinen kahdesta ihmisestä, jotka sattuvat rakastamaan toisiaan.

Maailma olisi valtavan paljon parempi paikka, jos kukin keskittyisi uskostaan tai uskomattomuudestaan riippumatta rakastamaan lähimmäistään ja olemaan rehellinen itselleen ja muille - näillä kahdella asialla pääsisi jo todella pitkälle hyvän elämän tavoittelussa. Ja ei, läheisen rakastaminen ei ole herne keuhkoputkessa mesoamista siitä, miten väärin jokin seksuaalinen suuntaus omasta mielestä on - fariseukset eivät olleet Jessenkään suosiossa.

Mikäli kirkon toimet alkavat ärsyttää, oli kirkko sitten omasta mielestä liian liberaali tai turhan suppeamielinen, aina on hyvä hetki erota kirkosta. Minä erosin 18-vuotiaana ateismini vuoksi.


Bongaussarjaa, osa 5

Levikset ovat yllättävän vanhaa kamaa - Ebayssa on myynnissä 1890-luvulta peräisin olevat 201 Levikset, jotka löytyivät kaivoksesta Rand Mining Districtistä, Mojaven autiomaasta, Californiasta. Merkin farkkuja valmistettiin jo 1870-luvulla, joskin moderneja farkkuja alettiin valmistaa "vasta" 1920-luvulla.

They were found with and old paper bag with the name of a mercantile store which operated between 1895 and 1898 in the town or Randsburg. Their was also a gunny sack with the initials A.P.K. and Randsburg marked on it. A.P.K. is through to be Adam P. Kuffel who was a partner in the mercantile store.

These pants have the cloth label vice the leather label. The label (pictured) indicates that they are size W34 x L33, They are copper riveted with the rivets marked L.S. & Co. S.F. They are buckle back (pictured) with suspender buttons. Buttons are silver in color and are all marked LEVI STRAUSS & CO. S.F.CAL. Tthe pants were made with just one back pocket on the right hand side.

The pants are in excellent condition with two small flaws. One hole just above where the left hand back pocket would be, which can be covered by a Quarter and one missing piece of cloth measuring approximatley 1/2 "by !/2" on the band just to the right hand side of the fly.
Housujen hinta on kirjoitushetkellä noussut 7 300 dollariin. Vielä on päivä aikaa osallistua huutamiseen.



28.7.2008

Viikonlopun saldo

Toiseksi paras asu Animeconissa. Se olisi paras, jos vain tietäisin, mikä tämä ölliäinen on, joten parhaan asun sija menee ainoalle asulle, josta innostuin sen nähdessäni. Harmi, etten ehtinyt saamaan siitä kuvaa >_<
Edit: Sain tiedon, että tämä suloinen ötökkä on peräisin Totorosta. Tarkempi nimi ilmeisesti Chibi Totoro? Pitääkö tässä lähteä metsästämään dvd:tä :D.


Perjantaina ystäväni Mervi saapui Tampereelle, ja heitettyämme kamat Kalevaan (Hervannassa ei tilaa majoittaa) suuntasimme kiertelemään kirppiksiä. Minä löysin Kaunottaresta ja kulkurista upean, numeroa liian pienen farkkuliivin kuudella eurolla, alkuperäistä merkkiä Crockers. Pienuudestaan huolimatta mahdun kyllä liiviin, sen sijaan tissini eivät. Niinpä liivin ylin nappi saakin hengailla aukinaisena, mikä ei kyllä mitään haittaa.

Illalla poikkis liittyi seuraamme, ja kävimme katsomassa Dark Knightin - ensi-ilta, jee! En vieläkään tiedä mitä mieltä oikeastaan elokuvasta olisin, joten arvostelu saa suosiolla siirtyä hamaan tulevaisuuteen. Olihan se periaatteessa hyvä, mutta jonkinlaista ylihehkutusta olen aistivani ilmasta - epäilemättä IMDB:n huippuarvosanatkin tulevat ajan myötä tasoittumaan. Mietityttäviä teemoja oli moneen lähtöön, valitettavasti jotkut niistä alleviivattiin ja väännettiin ratakiskosta niin, että varmasti tyhmempikin tajuaisi. Kömpelöksihän se menee. Jokerin hahmo todellakin oli karmaiseva, joskin kaikesta loistavuudestaankin huolimatta kenties turhan yksiulotteinen, jotain jäi puuttumaan. Ja hei, siitä, että näyttelijä on kuollut, ei tipu multa lisäpisteitä. Vain Brandon Lee on tämän sädekehän arvoinen. No, tätä aion pyöritellä vielä päässäni.

Lauantaina ja sunnuntaina pyörimme Mervin kanssa Finncon/Animeconissa, joka järjestettiin Tampere-talolla. Ihmisiä oli ihan ylimaallinen määrä sisällä ja ulkona, tungos lähes joka paikassa kamala, kuumuus jopa hienhajua järkyttävämpi. Pääosa näkemistäni paneeleista (aiheina World of Warcraft ja roolipelien lumo, puut ja metsät fantasiassa, mitä luetaan Harry Potterin jälkeen ja sarjakuvien muutoksen illuusio) oli aika huterasti rakennettuja ja suorastaan tylsiä.

Wowi-paneelista lähdin aika pian pois, puupaneeli oli kyllä aiheeltaan mielenkiintoinen, mutta yöunettomuus vaati veronsa, joten kirjaimellisesti nukahdin istuimeeni, Potter-paneeli ei ollutkaan Potter-paneeli, vaan kirjavinkkipaneeli (harhaanjohtava kuvaus, mur), mutta sentään sarjakuvapaneeli oli hauska, mikä on täysin puhujan ansiota. Itse aihe oli jälleen tylsä. Onnistuin näemmä skippaamaan kaikki todella mielenkiintoiset jutut ja valitsemaan ne puisevat. Tämän on oltava taito, eikö?

Porukkaa Sorsapuistossa. Varsinkin lauantaina puoli puistoa oli täynnä ihmisiä, sunnuntaina oli jo rahtusen hiljaisempaa.

Vaikka olenkin katsonut muutaman todella loistavan anime-sarjan ja omistan jopa yhden mangakirjan (kiitos vain Mervi tuliaisesta ^^), en silti katso olevani varsinainen fani tai harrastaja. Niinpä coneissa tuppaa tylsyys iskemään, kun on kertaalleen kiertänyt paikat ja bongannut tutut hahmot (suosikkini oli ehdottomasti MGS:n Snakeksi pukeutunut poika, josta valitettavasti en onnistunut saamaan kuvaa, toinen loistava oli ilmeisesti Snake pahvilaatikkovaleasussa, epäselväksi tosin jäi, oliko kyseessä sama vai eri tyyppi). Myyntikojuissakin on pääosin aina sitä samaa tavaraa, joka ei niin jaksa satunnaiskatsojaa kiinnostaa. Silloin täytyykin keksiä itse huvituksensa ja luottaa hyvään seuraan. Vaihtoehtoisesti voi etsiä paikan, jossa ottaa torkut.

Ennen lähtöämme conista sunnuntaina innostuimme räpsimään toisistamme kuvia. Siis sehän totta kai kuuluu asiaan, kun pääsee klimppiintymään vanhan kaverin kanssa! Siinä samassa Mervikin tuli oppineeksi alkeiden alkeet järkkärin pitelemisestä, etsimeen katsomisesta ja laukaisinnappulan painamisesta ;> Maailma varokoon, meillä on pieni paparazzin alku, sellaisella tahdilla kuvia tulvi.

T-paita - Monki, hattu ja farkkuliivi - second hand, farkut - Vila, sandaalit - H&M

Koru - Kalevala koru


27.7.2008

Kattiaisia

Koska eilen Animeconissa kamerani akku sanoi tsirp kesken kuvanräpsimismaratonin, enkä ehtinyt lainkaan komeilla itse kameran edessä, luvassa vielä kerran ajastettu täytepostaus.

Tällä kertaa katsellaan hassuja kissoja juoksemassa ja pomppimassa ympäriinsä kokoelmassa kotivideopätkiä. Eläinten katselusta tulee useimmiten hyvä mieli ja niiden popsimisesta kylläinen olo. ^^ Mutta ei huolta, tuon kokoluokan eläimistä syön vain kanaa. Mmm, kanaa.



26.7.2008

Ja taas maailma pelastuu - tätä mieltä olin Diablo II:sta

Diablo II osoittautui moninpelinä hauskaksi kenttien tutkimiseksi ja hirviöiden säännönmukaseksi lahtaamiseksi roolipelin raameissa. Kuten aikaisemmin jo kirjoitin, yksinpelinä tämä hirviölaumojen hävittäminen olisi varmasti moninkerroin tylsempää peliviihdettä, kuin kaverin kanssa pelatessa.

Pelin tarina on ihan mielenkiintoinen, paino sanalla ihan. Tyypillinen "helvetin voimat ovat pääsemässä irti ja sinun pitää estää se" -tarina ei ole kovinkaan omaperäinen, mutta sen pelastavat monilta osin hyvin tehdyt hahmot ja ääninäyttelijät. Pelissä jahdataan pelin ykkösosassa kukistetuksi luullutta Diabloa, joka etsii kahta veljeään avatakseen helvetin portit ja tuodakseen tuhon maan päälle. Diablo etenee kohti itää, ja luku luvulta maisemat muuttuvat sen mukaisesti, aavikoista viidakoihin. Tarinan lopussa mennään toooodella etelään, ja laajennusosassa kiivetään lumiselle vuorelle.

Pelin jokainen luku aloitetaan kaupungista, josta löytyy tehtävänantajia ja läpi tarinan mukana kulkeva, skottiaksenttinen neuvonantaja, Deckard Cain. Poikkis väitti, että yhtenevyys Sean Conneryyn on ilmeinen, itse en olisi ihan samaa mieltä. Kaupungissa kerätään mainetta suurena sankarina suorittamalla kansalaisten antamia tehtäviä, kuten vaikkapa viemäreissä asuvan hirviön pistäminen pois päiviltä. Kun tehtävät on suoritettu kunnialla, alkavat pikkulinnut laulaa myös Diablosta ja tämän tekemisistä.

Kaupungin ulkopuolisia alueita tutkittaessa vastaan tulee jatkuvalla syötöllä erilaisia epeleitä, joita lahtaamalla saa rahaa ja tavaroita. Mitä paremmat varusteet, sen helpompaa on eteneminen koko ajan vaikeutuvilla kentillä. Suunnilleen jokainen tehtävä edellyttää myös alueelta löytyvän luolaston tutkimista, useimmiten täytyy sieltä noutaa jokin esine. Joskus esine on superpahiksen kourissa, joskus ei. Onneksi taistelut eivät ole järin vaativia, ja pahimmatkin pomot kaatuvat suhteellisen pienellä vaivalla, toisin kuin vaikkapa World of Warcraftissa, jossa taistelut saattavat kestää pahimmillaan yli tunnin. Pahiksia tappamalla kerää myös kokemuspisteitä, joiden avulla hahmoa ja sen taitoja kehitetään. (Poikkiksen susiapulaiset olivat paljon siistimpiä kuin omat tuliansani.)

Siinä missä varisinaisen pelin sisältö oli lievästä monotonisuudesta huolimatta vaihtelevaa, laajennusosa tuntui yhden ja saman toistolta alue alueelta ja luolasto luolastolta. Todennäköisesti pelintekijät halusivat päästä luvattoman helpolla.

Pelistä jäi kuitenkin positiivinen fiilis, ja joskus hamassa tulevaisuudessa julkaistavaa Diablo kolmosta kokeilisin mielelläni.

25.7.2008

Huumoriposaus

Tämä on virallisesti ajastettu postaus. Niitä on ollut ennenkin, mutta ne ovat olleet salakavalasti epävirallisia ja tiukan salaisen luokituksen alaisia. Ette kuulleet tätä sitten minulta.

Koska tämä päivä menee Tampereelle tulevan kaverin kanssa kylällä kekkaloidessa, ilta leffassa ja loppuilta epämääräisessä asiassa X, en ole kovinkaan optimistinen siitä, että ehdin varsinaisesti postata. Olkoon tämä siis täytepostaus, ja samalla huumoripaketti eilisillan tapahtumista. Huomio, tässä vaiheessa punkkua ei oltu vielä avattu. Oikeasti. Kahden hengen kotibilekamppeina toimi Lindexin pitkä teeppari, Vilan mustat shortsit ja Uffilta löydetty vyö. Kaulassa roikkuu poikkikselta 18-vuotis lahjaksi saatu kaulakoru Kalevala korulta.

Moi, tää on mun kaveri. Se ei kerro nimeään, koska sillä ei ole kieltä (haloo, se on muovinen, puhallettu mammutti, tietenkään sillä ei ole kieltä), mutta musta se näyttää ihan Pablolta.

Mitä luulette, heruisko Pablolta?

Heruu tai ei, meininki on hyvä. Pablo joskin katsoo kieroon, lieneekö käynyt litkimässä mun Caipirosca-pulloa jääkaapista. Voivatko puhallettavat mammutit humaltua?

Lauantaina luvassa toinenkin ajastettu postaus, syystä että lauantai menee Tampere-talolla Anime- ja Finnconissa kaverin kanssa pyöriessä. Katsellaan nyt, miten tilanne kehittyy.

Tämä video on kirvoittanut ihan tsiljoonat naurut. Se on jotain käsittämätöntä. Se on David Hasselhoff. Se jo yksin kertonee tarpeeksi, mutta katsokaa itse. Musavideo onnistuu aiheuttamaan suunilleen jokaisella leikkauksella uuden "wtf" -fiiliksen: wtf miksi Hasu on liimattu maisemakuvan päälle mäyräkoirien kanssa, wtf miksi maisemassa riippuu enkeleitä narunjatkeena, wtf miksi Hasu on itse taivaalla narunjatkeena, WTFF miksi Hasu hyppii keihään kanssa, siis mitä fucking vittua miksi sillä on joku ihmeen jetipuku päällä ja MITÄ HELVETIN VITTUA MIKÄ TUO OLENNONKUVATUS TUOSSA ON?!!?+1+1 Hermoromahdus ja psykoosi ovat lähellä, eikä pelkästään Hasun yliluonnollisen valkaistun Baywatch-hymyn takia.





24.7.2008

Vuosipäivää juhlitaan kotitekoisella pizzalla ja analysoimalla lantionleveyttä

Pizzoista

Vaikka en pidä puhkikulutetuista kliseistä, joilla ei henkilökohtaisella tasolla ole mitään sisältöä, olen silti romantikko. En kuitenkaan ole joustamaton romantikko. Kun pepun ja paidan vuosipäivä kolmen vuoden yhdessäolon jälkeen alkoi lähestyä, aloin jo suunnitella ravintolaillallista Hämeensillan kupeessa ja ahdistella parempaa puoliskoani erinnäisillä lahjaideoilla (itse olin unohtanut edes miettiä omaani, ehh).

Päivämäärän lähestyessä laiskuus kuitenkin lisääntyi, ja yhtäkkiä kotitekoinen pizza mahdollisesi hyvän leffan ja eteläamerikkalaisen punkkupullon kanssa alkoi vaikuttaa huomattavasti houkuttelevammalta vaihtoehdolta, luultavasti myös puoliskolle, joka ei aina jaksa innostua suurista suunnitelmistani. Romantiikka ei ole kiinni materiasta, vaan asenteesta ja tunnelmasta, vaikka välillä tuppaan jopa itse unohtamaan sen haaveillessani suureellisista yllätyksistä, lahjoista ja äkkilähdöistä kaupunkilomalle. Toisinaan kliseet menevät järjen edelle. "Näin KUULUU tehdä!"

Tänään siis on tullut kuluneeksi kolme vuotta siitä, kun ensimmäistä kertaa heräsin reilun kolmenkymmennen neliön yksiössä ja join elämäni ensimmäisen espresson. Puolentoista vuoden nettiystävästä oli tullut fyysisen maailman kumppani, ja lisäksi olin matkustanut ensimmäistä kertaa junalla ihan itse. Vuotta myöhemmin sain opiskelupaikan Tampereelta ja samalla alkoi käytännössä katsoen yhteinen elo saman katon alla, vaikka omakin solu on alusta alkaen löytynyt. Elämä on hyvää.

Paidan ja pepun lempparipizza koostuu valmiista pizzapohjasta, tomaattipyreestä, BBQ-soosista, kevätsipulista, kanasta, jalapenoista, kevytmozzarellasta ja oreganosta.

Eräästä paidasta ja lantiosta

Kuvissa (tosin ei vasemmalla olevassa) myös näkyy uusin hankintani, johon sorruin käytyäni jälleen pyörimässä alennusmyynneissä. Normaalihintainen, Filippa K:n (kyllä, sorruin lopulta) t-paita on identtinen erään kiertoonpistämäni, nuhjaantuneen H&M:n paidan kanssa, ja toivonkin otsa kurtussa, että tämä yksilö kestää huomattavasti pidempään aktiivista käyttöä neuleiden ja villatakkien kanssa talvella.

Paita myös muistutti minua siitä, miksi oikeastaan en pidä enää tiukkoja, malliltaan lyhyitä paitoja pelkiltään - leveä lantioni nostaa paidan helmaa ja kerää sitä ylös vyötärölle, jolloin maha alkaa uhkaavasti paljastua. Ratkaisu: paita housujen sisään. Ookoo neuleiden alla, ilman niitä voi näyttää hassulta. Paidalla on reilu viikko aikaa hajota käsiin, jotta rahani säästyvät talvineuleiden osalta.

Asusta

Itse asu on kuitenkin kohdallani suoranainen tuotetun luovuuden (vastapainona spontaanille luovuudelle) riemuvoitto. Halusin ehdottomasti pukea uuden paitani, mutta en kuitenkaan tummia farkkuja sen kanssa. Harmaat pillit olivat juuri oikea valinta. Neutraalin värimaailman takia asu oli kuitenkin kovin tylsä, mutta siihen auttoi jo useasti päässäni keikkunut rokkarihattu. Sen kanssa ei tarvitse välttämättä edes meikata. -.- Uteliaisuudesta päätin kokeilla, miltä keltainen vyö näyttäisi harmaan ja mustan piristävänä kaverina, ja hyvältähän se näytti. Vyö sai helppona ratkaisuna kumppanikseen keltaiset korkkarit.

Saatoin kuulla päässäni usein hoetun tyylineuvon "asusta!" ja totesin mielessäni, että todellakin tylsästä asusta voi yksityiskohdilla saada jotain särmikästä. Kiitos Kristy Leelle neuvon muistiinpalauttamisesta.

T-paita - Filippa K, farkut - Vila, hattu ja vyö - second hand, kengät - Vagabond


23.7.2008

Syksyn hankintalistalla

Heinäkuu on reippaasti yli puolen välin, eli kesä lyhenee, vaan ei ole vielä mennyttä. Silti suunnittelen jo muutamaa harkittua täsmäostoa syksyn ja talven varalle. Listalla ovat:

- Laadukas ja kestävä, pitkä neuletakki. Värinä oletusarvoisesti joko musta tai harmaa, en ole vielä miettinyt niin pitkälle. Paljon parjaamani Filippa K saattaisi tarjota tähän kalliimmanpuoleisen ratkaisun, mutta katsellaan nyt Asmi-reissun yli (huu, enää reipas viikko siihenkin). Toisin kuin linkin versiossa, minun neuletakissani tulee olemaan pitkät hihat.

- Sama edellisestä, mutta lyhyenä mekkona tai tunikana. Yksinkertainen, lyhyt- tai pitkähihainen, ohut neulemekko olisi täydellinen vaate, jonka voisi yhdistää suunnilleen ihan mihin tahansa, tai olla yhdistämättä. Neuletakin kanssa varmasti mitä parhain. Musta, tämän on ehdottomasti oltava musta. Ehkä. Tämän ja edellisen yhdistelmään voisin olla valmis kuluttamaan enemmänkin rahaa, mikäli jollain ihmeen keinolla useamman vuoden kestävyys olisi taattu juttu.

- Korolliset talvinilkkurit. Nahalla ja riittävän jykevällä korolla mennään. En tosin tiedä, onko korko järin käytännöllinen ratkaisu Tampereen talveen, sikäli kun jäisillä teillä liikkuminen jo matalapohjaisillakin kengillä on osoittautunut huteraksi. No, kyllähän nuo kaksi ja yksi vuotta vanhat saapikkaat palvelevat nekin päivinä, jolloin ei ole muuta mahdollisuutta, kuin kulkea itseämiellyttämättömissä "mitä-mä-ajattelin" -kengissä.

- Yves Saint Laurentin valokynä, jota on hehkutettu vähän sieltä sun täältä varsinaiseksi ihmeidentekijäksi. Lopultakin ratkaisu silmäpusseihin ja tummiin silmänalusiin? Niin ainakin väittävät. Kokeilin joskus Lumenen valokynää, ja todettuani sen tavalliseksi meikkivoiteeksi hassussa ja epäkätevässä putkilossa testaus jäi erittäin lyhyeksi. Se itse asiassa jäi kaupan hyllylle.

- Veistoksellinen, täydellisesti istuva talvitakki. Edellisen talvitakkini hankin toissatalvena, ja se on kyllä perushyvä, mutta jotenkin hirvittävän tylsä. Tummansininen kaksirivinapitettu villakangastakki ulottuu yli peban ja periaatteessa istuu hyvin, mutta kuten sanottu, se on tylsä. Kenties siksi sinnittelinkin nahkatakissani aina, kun ilmat sen vähääkään sallivat. Nahka vaan on nahkaa.

Tummansinistä villakangastakkia edelsi ruskea, lyhyt nahkatakki, kaksirivinapitettu sekin. Se ei istu yläosastaan eikä hartioista hyvin. Puolestaan sitä edellinen, musta, puoleen reiteen ulottuva, kaksirivinapitettu (tarkka huomannee, mitä edellytän takilta) villakangastakki on hankinta yläasteen kahdeksannelta luokalta, ja se on muuten kaunis, mutta se varsinkaan ei istu juuri mistään.

Viime syksynä muistan harhailleeni ympäri Tampereen keskustaa etsien Täydellistä Takkia, mutta kaikissa oli jotain vikaa - oli liian löysät hartiat, liian löysä selkä, liian lyhyt, liian pitkä, liian ohut, väärän värinen, väärän kokoinen.... Toivotonta.

- Erittäin lämpimiä ja paksuja sukkahousuja. En ole koskaan ymmärtänyt, miten kukaan voi kulkea alle kymmenen asteen lämpöasteissa hameissa pelkillä sukkahousuilla, puhumattakaan pakkasen puolelle menemisestä, mutta järkeilin, että syyn on oltava lämpimissä sukkahousuissa. Mahdollista on toki sekin, että olen vain yksinkertaisesti vilukissa, mikä ei tosin yllättäisi. Käteni ja jalkani ovat kesälläkin jäässä. Joka tapauksessa, haaveenani on ainakin nollakeleihin asti pystyä pitämään hameita (kunhan ensin omistaisin yhdenkin hameen) ja mekkoja kärsimättä hypotermiasta. Se on aikamoinen haaste ihmiselle, joka nollakelillä normaalisti pukee farkkujen alle kahdet välihousut. Vinkkejä otetaan vastaan.

Näillä vermeillä katsoisin olevani täysin valmistautunut talveen. Nykyinen kaapin sisältö yhdistettynä näihin ja todennäköisiin muutamiin sattumiin olisivat varmasti enemmän kuin tarpeeksi. Ehkä vähän liikaakin.

Fonttien konferenssi

Viime yönä tuli vastaan varsin ovelalla idealla varustettu pätkä, joka hekotutti hyvän tovin. Videossa eri fonteille on annettu nimeä ja statusta vastaava persoonallisuus näyttelijöiden kautta, eikä draamaa tapahtumista puutu. Fontit liittyvätkin läheisesti erääseen työstämääni projektiin.



Lenkkariaikakauden vaihtuminen

Märkä keli pakotti eilen varautumaan kosteisiin olosuhteisiin, käytännössä se tarkoitti pari vuotta vanhojen lenkkareiden esiin kaivamista. Pääsääntöisesti en ole käyttänyt lenkkareita tai tennareita tai mitään vastaavia yläasteen jälkeen, mutta pari vuotta sitten tuli jostakin tarpeellisesta syystä hankittua mustat Lacostet. Nyt pitkästä aikaa talsiessani ne jälleen jalassani kiinnitin huomiota mielenkiintoiseen seikkaan.

Joitakin vuosia sitten lenkkarikulttuurissa näkyi runsaasti Lacosteja ja Lacostea jäljitteleviä tarranauhalenkkarimalleja. Krokotiilimerkki oli tunnetusti niinkutsuttujen pissisten vakiokamaa (ainakin keskustelufoorumeiden mukaan), ja jokaisella katu-uskottavalla trendipellellä oli Lacostet, tai ainakin jotain sinne päin. Nyt ilmiö näyttää kokeneen inflaation - krokotiiliä ja tarranauhoja tulee bongattua huomattavasti harvemmin kuin joitakin vuosia sitten. Itse asiassa en ole bongannut viimeisen vuoden aikana hammaskitaa kertaakaan. Nykyiset, katu-uskottavat trendipellet pukevat jalkaansa Converset, tai jotain sinne päin olevaa nauhallista, kumipohjaista kangastossua.

Tässähän ihan jää yksi trendipelle ajastaan jälkeen (oivallinen ärsyke muuten ikäkriiseilylle ja itsensä muinaisjäänteeksi tuntemiselle). Jos olisin muissakin kuin poikkeustapauksissa lenkkari-ihmisiä, päivittäisin luultavasti minäkin yhden parin valikoimani, on se vaihtoehto sen verran omiani rokimpi. Bää. Tosin, omani ovat nauhatennareita huomattavasti scifimpi vaihtoehto... HMM.

Eniveis, liput Dark knightiin odottavat perjantaita. Kaverini on lukenut elokuvasta myönteisiä arvosteluja ja poikkis taas varovaisen neutraaleja sellaisia. Suomen Kuvalehden blogissa Kalle Kinnunen antaa elokuvalle positiivisen tuomion. Katsotaan, millaisen minä annan.

T-paita, jossa liiviprintti - H&M, Farkut - Diesel, nahkatakki - H&M by Madonna, hattu - second hand, kengät - Lacoste, riipus - Kalevala koru (Älkää antako ylimielisen ilmeen hämätä, poseerauksesta tuli niin ultrakhuul, että se vaan yksinkertaisesti toimi. Tai siis, oikeastaan... antakaa vaan hämätä.)


22.7.2008

Tätä tänään: kuinka sade vieraannutti ihmisen kaupungista

Diablo kakkonen laajennuksineen on nyt tahkottu läpi. Voisi kirjoitella jotain arvosteluntynkää jossain välissä.

Tänään sen sijaan pitäisi tarpoa, ilmeisesti läpi vesisateen, lunastamaan leffalippuja Dark Knightin ensi-iltaan. Tarkoitus on mennä perjantaina katsomaan kyseinen pätkä Tampereelle saapuvan kaverin ja poikkiksen kanssa, ja tietenkään lippuja ei ole voinut käydä hakemassa yhtään aikaisemmin. Huhujen mukaan sade hellittää alkuillasta, vaan mistäpä tuota tietää. Ainoat saappaanikin olen onnistunut hukkaamaan reippaan kolmenkymmenen neliön yksiöön, kumppareita ei ole koskaan lapsuuden jälkeen ollutkaan, joskin suunnitelmissa on moiset kapistukset ennen syksyä hankkia. Yhdeksään asti aikaa hakea liput.

Ajatella, näin sitä nykyihminen rajoittuu harmittomasta, kesäisestä vesisateesta. Melkein tekisi mieli mennä ulos seisomaan sateeseen ihan vain julistuksena maailmalle "täällä ei ole vielä vieraannuttu luonnosta! *aivastus*".

Asiasta kukkaruukkuun, rappukäytävän valaistus on jotain suorastaan yliluonnollista. Miten olen voinut olla tajuamatta sitä tässä parin vuoden aikana? Innostun siitä nykyisellään joka kerta, joskin tällä kertaa enemmän kuin yleensä. Sarjahan kertoo selkeästi siitä, miten keskellä pönkköä asuposetusta vapaus alkoi kaihertaa mieltä, sisäinen hippi otti vallan, kengät lensivät kassin mukana mäkeen ja jee jee jee.

Asu: pitkä t-paita minimekkona - Zara (en vieläkään ole saanut selvää mitä printissä tarkkaan ottaen lukee, mutta väliäkö hällä), leggingsit - Ida Sjöstedt, kengät - Bianco Footwear, laukku ja kasettikoru - second hand


Vuhuu!

Wipii, Blogilistalla keikutaan ensimmäistä kertaa Heijastuspinnan historiassa luetuimpien blogien top-50:ssä! o/ ^^ Tilaajia on 86, kuumuus himppua vaille 61 celsiusastetta ja Blogilistan kautta lukijoita viipyilee viikossa kuutisensataa. Muitakin lukuja olisi helposti ongittavissa erinnäisistä tilastointilähteistä, mutta niiden kanssa tuppaa menemään pää sekaisin. Liikaa lukuja. Luvut eivät ole juttuni. Lasken edelleen yhteen- ja vähennyslaskut sormiani apuna käyttäen. Spagettihirviön kiitos laskimista.

Sen kunniaksi ilottelua maistiaisella myöhemmin ilmestyvästä postauksesta, jonka kuvat eivät valitettavasti ole ihan yhtä lennokkaita, kuin tämä. Nyt vääntämään Diablo kakkosen laajennusosa loppuun (ei, öisin ei ole parempaa tekemistä).

21.7.2008

Hammasvuodatus

Minulla on eräänlainen hammaslääkäripelko. Se ei liene ollenkaan epätavallista, jostain syystä. Joka toinen Ylippilaiden terveydenhoitosäätiössä hammashoidoissa käyvistä ilmaisee tuntevansa hammashoitopelkoa, yksin ei siis tarvitse olla.

Epätasaista ylähammasrivistöäni voikin ihailla vasemmalla olevasta kuvasta.
Mekko - Gina Tricot, vyö ja hattu - second hand, leggarit - kaapin kätköt, kengät - Vagabond, riipus - Kalevala koru
(Olen ylpeä tuosta kukkamekosta, siinä on kivoja kasveja, mutta se ei silti ole imelä kesämekko, jota tulisi käytettyä vain, ylläripylläri, kesäisin.)

Olen ollut pienen ikäni aikana lukuisia kertoja poran ja mini-imurin käsittelyssä, joten kokemuksen puutteesta pelko ei johdu. Kenties se johtuukin mummuni kovakouraisesta "annapas kun kokeilen heiluuko tuo maitohampaasi, otetaanpa kunnon ote, älä huuda, ei tämä satu yhtään, väännetäänpä, hmm, onpa hieman tiukassa, no, nyt se on jo irti, vähän tulee verta, mutta tässä hampaasi, katso, nyt se ei enää vaivaa sinua!"

Ala-asteella hampaani olivat oikea reikäkeskittymä, ja ravasin porattavana ja paikkailtavana harva se viikko. Jos kuvittelin selviäväni niin vähällä, olin väärässä. Kiusakseni hammaskalustoni ylärivissä oli tulossa ahdasta, ja tarvitsin suuhuni härvelin. Onneksi härveliä tarvitsi käyttää vain öisin. Vempain ei itsessään ollut kamala, mutta sitä valmistelevat toimenpiteet, eli muottien otto hampaista, oli varsin ällöttävää puuhaa. No, sentään purenta tuli korjatuksi ajoissa, ei niillä etuhampailla niin väliä.

Vuosikausien aparaatin pidon aikana minulta ehdittiin myös poistaa kaksi sitkeässä istunutta maitohammasta, joista toinen poistettiin sattumoisin eräänä syntymäpäivänäni. Poski turvoksissa ja kuola suupielestä valuen (posken tunnottomuuden vuoksi en tuntenut kuolan valumista) katselin muiden herkuttelua katkerana kohtalostani. Toisen kerran hampaani poistettiin jostakin tuntemattomasta syystä, toisaalta en oikein ollut perillä sen ensimmäisenkään poistoperusteista. Kokemus oli maitohampaiden kohdalla varmasti kaikessa epämiellyttävyydessäänkin parempi, kuin juuristen viisaudenhampaiden poistot yleensä.

Vanhemmiten siirryin limsoista litkimään kivennäisvesiä, mikä toisaalta auttoi hampaiden pintaa kovettumaan ja reikiintymään huomattavasti entistä hankalammin, mutta myös lisäsi hammaskiven muodostusta. Niinpä lukioikäisenä kävin säännöllisesti pari, kolme kertaa vuodessa poistatuttamassa kiveä ja värjäytymiä, reikien paikkaamiselta vältyin, joskin edessä on varmasti vielä sekin vielä. Hampaissani on lukuisia, pysähtyneitä reikien alkuja, jotka varmasti ennenpitkää etenevät oikeiksi rei'iksi, ja sitten taas stressataan. Tähän mennessä kuitenkin ne ovat saaneet olla monta vuotta rauhassa hasmmalääkärien jättäessä ne rauhaan.

Jo useamman vuoden ajan hammasteni puhtautta hampilääkärissä kehuttu, joskin aina on moitittu hammaslangan laiskasta käytöstä. Varsinkin etuhampaideni ahtaat välit vaatisivat erityiskäsittelyä, ja peräti vuoden ajan jaksoin nähdä vaivaa, olin nimittäin saanut päähäni, että haluan huulilävistyksen. Ajattelin, että jos saan hammasvälini ja koko ajan lievän vauhdissa jylläävän ientulehduksen kuntoon, voin ottaa lävistyksen. Aikaa myöten mieli korun suhteen muuttui, ja samalla katosi rutiini. Eikö mulle vois vaan asentaa tekareita nyt heti.

Jälleen olisi aika alkaa varailemaan aikaa hampilääkäriin, pitäisi jälleen päästä eroon kivettymistä. Myös viisaudenhampaita on puhkeamassa parikin kappaletta. Hammaslääkäripelko se vaan tekee asian hankalaksi, jokainen käynti on aina oma pieni taistelunsa. Ongelmana on lähinnä se, että suuhun tungettaan aivan liikaa tavaraa ja aivan liian syvälle, kummallisia ääniä kuuluu ja tuoksuja tuoksuu. Oksennusrefleksi on herkässä ja leukaperät huutavat tuskaa (kas siinä taas yksi suuni ongelma, laiskat lihakset, jotka pitävät leukaniveliä paikallaan, tuppaavat välillä kipeytymään ja lonksumaan, odotan kauhulla sitä päivää, kun onnistun saamaan leukani sijoiltaan).

Hammaslääkärit kertovat, että puhuminen ja pelkonsa ilmaiseminen auttavat sekä potilasta, että hammaslääkäriä. Lääkäri voi rauhoittaa potilasta antamalla tietoa toimenpiteistä ja potilasta voi helpottaa tieto siitä, että joku kuuntelee ja ottaa tämän pelon tosissaan. Douglas Adamsin kuuluisa "Älä panikoi", tai alkukielisesti "Don't panic" on myös erittäin hyvä neuvo, joka tepsii pelkoon kuin pelkoon. Jos tepsii. Paniikkihäiriöstä pari vuotta sitten kärsineenä iskulause on yksi tatskahaavelistallani olevista asioista, olisihan se enemmän kuin asiaankuuluva elämänviisaus.

En tiedä kenen pyörä. Ei ainakaan minun. Quasimodo ei aja pyörällä.


20.7.2008

Pakkomielle, pakkopaita

Teeppari - rokkipapan kätköt aka second hand, laukku - second hand, farkkuleggingsit - Pieces, kengät - Vagabond, kasettikoru - itsetehty kirpparikasetista

Eilen tuli rohmuttua Turtolan Cittarista pitkästä aikaa tacoainekset. Sanon kyllä sen, että mikään ei ole niin hyvää, kuin limellä ja cilantrolla höystetty tex mex -mauste jauhelihassa. Tätä on syöty ennenkin.

Olen kehittänyt itselleni aidon pakkomielteen Honey Junkien ihanasta Filippa K -tunikasta. Laadukas ja yksinkertainen, kaikkeen yhdisteltävissä oleva kesän ja talven vaate vaivaa nyt päätäni lähes lakkaamatta. "Pakko saada pakko saada pakko saada". Lupasin jo itselleni, että mikäli löydän mitään vastaavaa, Filkalta tai muulta, niin tyhjennän vaatekaappini lähes tyhjilleen ja alan yhden tai kahden asun ihmiseksi. Tällaisen ihmeen sattuessa joku ansaitsisi jo patsaan.

Bongaussarjaa, osa 4

Erään alkuperäiskansan tarjoama näkemys kieleen

Luin todella mielenkiintoisen artikkelin brasilialaisesta alkuperäiskansasta nimeltä Pirahã. Kansa on ällistyttävällä tavalla onnistunut torjumaan kaiken muutoksen, jota heidän pariinsa on yritetty tuoda. Mies nimeltä Dan Everett on tehnyt vuosia töitä tuon kansan kielen ja maailmankuvan ymmärtämiseksi, ja samalla tullut haastaneeksi teorian kielen universaaliudesta, siitä, että kaikki kielet rakentuvat pohjimmiltaan samalla, biologiselle pohjalle.

Pirahãnoilla ei ole kielessään tarkkoja numeroita tai värejä. Heillä ei ole myyttejä tai pitkällistä taidekulttuuria, eivätkä he varastoi ruokaa paria päivää pidemmälle tulevaisuuteen, toisin kuin lähes kaikki muut kansat maailmassa. Kansalla ei itse asiassa ole kielessään tai ajattelussaan lainkaan abstraktioita, vaan heidän maailmankuvansa rakentuu hyvin konkreettiselle pohjalle. Vain se, mikä on heidän välittömän kokemuspiirinsä sisällä, on heille olemassa ja vain se on heille merkityksellistä. Tästä saakin mielenkiintoista pohdittavaa sille näkemykselle, että kieli muokkaa tapaa hahmottaa maailma ja ylipäätään ajatella.

Kuriositeetti: Alunperin vaimonsa kanssa lähetystyön takia Pirahãjien luokse päätynyt Everett yritti kertoa Pirahãnoille Raamatusta ja sen tarinoista. Huomattuaan, ettei kertomuksilla ollut kansalle mitään hengellistä sisältöä (2000 vuotta vanhan tarinan päätteeksi pirahãnalainen saattoi kysyä Everettiltä, että oletko tavannut tämän miehen), Everett huomasi, että hänestä itsestään oli alkanut tuntua samalta. Nykyisin mies on ateisti, mutta hänen nykyinen ex-vaimonsa jatkaa Raamatun kääntämistä kansan parissa. Kansa tosin ei ole edelleenkään kiinnostunut myyteistä.

Kuva: "Chapada de Diamantina, Bahia, Brasil" - caitlinread Flickr.comissa tällä lisenssillä

Uhkakuva: Sharia

Uudessa Suomessa Iivi Anna Masso on kirjoittanut fiksun artikkelin Sharian mahdollisesta tulemisesta Eurooppaan, tarkemmin sanottuna Britanniaan. En ole pahemmin asiaa tullut itse seuranneeksi, mutta artikkelin luettuani olen kallistumassa kirjoittajan kannalle, enkä kannata islamilaisen sharia-lain käyttöönottoa oikeudessa muslimeja koskevissa sovitteluissa. Sharia asettaa naisen erilaiseen asemaan mieheen verrattuna, ja se ei oikein käy yksiin länsimaisen oikeuskäsityksen tai tasa-arvoajattelun kanssa. Oikeuden yksi merkittävimpiä ominaisuuksia on se, että se on sama kaikille valtion kansalaisille, eikä kukaan ole eriarvoisessa asemassa suhteessa toisiinsa.

Valitse vaivasi ja selviä

Hämeen sanomat uutisoi, että syövästä selviämisessä on eroja eri maiden välillä. Suurin todennäköisyys selvitä syövästä yleensä on Yhdysvalloissa, sitten Australiassa, Kanadassa, Ranskassa ja Japanissa. Kuitenkin selviäminen vaihtelee myös syövästä riippuen. Suomessa on naisilla parhaat mahdollisuudet maailmassa selviytyä rintasyövästä, Ranskassa puolestaan paksusuolisyövästä.

Mielenkiintoista on, että samaan aikaan tämän uutisen kanssa tiedotusvälineissä uutisoitiin myös siitä, miten tutkimuksen mukaan Yhdysvalloissa terveydenhuolto on teollisuusmaiden pohjasakkaa. Uutisen voi lukea ainakin Pohjalaisen sivuilta. Järjestelmä on tutkimuksen mukaan kallis ja tehoton. Jännittävää on, että Yhdysvallat syyltää rahaa terveydenhuoltoon kaksi kertaa enemmän kuin muut teollisuusmaat, mutta silti laahaa jäljessä tuloksissa. Toisaalta taas syövästä selviytyminen näytti olevan sen todennäköisempää, mitä enemmän valtio on käyttänyt rahaa terveydenhuoltoon. Ainakin jotain on siis saatu aikaan.

Kuva: "Making Strides Against Breast Cancer" - spakattacks Flickr.comissa tällä lisenssillä

Arvonta, arvonta!

Nomppa kalastelee lukijoita arvonnalla. Pidän kangaskasseista ja suklaasta, joten tässä tiedetäänkin, kuka aikoo osallistua. ;>

Loppukevennys

Mies käristää kurkkua sähköllä todistaakseen kristinuskon voiman.

19.7.2008

Näin löysin itsestäni rokkitissit

Paita ja hattu - second hand, farkut - Vila, kengät - Vagabond

Toissapäiväisen romanttisuushörhelöinnin jälkeen mieli teki pukeutua huolettomasti ja rokisti. Mikäs siihen parempi kaava, kuin jo lähes puhkikulutettu pillit plus teeppari plus hattu, jossa on asennetta.

Harvoin muuten sorrun toivomaan, että rintavarustukseni olisi B-kuppia isompi, mutta suurien ja väljien t-paitojen kanssa moisia fiiliksiä välillä tulee huolimatta siitä, että yleensä kannan tissini hyvillä mielin. No, ei se poikaluukki toisaalta huonokaan asia ole, siihen täytyy vain osata asennoitua. Lienen omaksunut uuden elämänviisauden: näillä mennään. Mantra sopii erinomaisesti hokemaani litaniaan siitä, miten tärkeintä on olla tyytyväinen itseensä, oli millainen hyvänsä. (Tästäkin sitten jälleen uusi idea lukuisten tatskahaaveideni joukkoon, tällä hetkellä unelmapilvi koostuu erilaisista vahvistussanoista, rakkauksia ja mielenkiinnonkohteita symboloivista kuva-aiheista ja alter-egoni nimestä.)

Eilen alkuillasta pepun ja paidan toinen puolisko sai vieraan. Isänsä oli käynyt kääntymässä Helsingissä, ja lupasi pyörähtää Hervannan kautta ajomatkallaan takaisin Vaasaan. Mukana tällä 50+ parrakkaalla ja tatuoidulla dippainssillä (olisipas hauska pyöräyttää pari mukulaa ja sanoa, että nyt mennään rokkipapalle kylään) oli peräti viisi kassillista vaatetta, jotka olivat matkalla kohti kierrätysliikkeitä, mutta sitä ennen minä sain penkoa ne läpi.

Haaviin jäi kolme t-paitaa, pitääkin jaksaessa vielä sovitella ja mallailla päälle. Yksi niistä on jättiläismäinen Macintosh-paita ja kaksi muuta ovat painatustensa puolesta kuin suoraan kasarilta tai ysärin alusta. Varmaan oikeasti ovatkin. Mukaansa potentiaalinen rokkipappa sai vastaavasti kassillisen minulta kiertoon lähtevää vaatetta, loput menevät myyntiin.

Saapi olla puolisko nyt tyytyväinen, olenhan sentään tehnyt parisuhteemme ainoaan käytettävissä olevaan vaatekomeroon kolmen muovipussillisen verran tilaa. Olen mahdollisesti jo tienannut siis ainakin osan siitä rahasummasta, jonka ajattelin olla valmis kuluttamaan johonkin aidosti laadukkaaseen syys- ja talvineuleeseen, joka toivottavasti kestäisi käyttöä kauemmin kuin vuoden.

Diablo on pian kukistettu.

Rakastakaa tissejänne.

Edit: Kuvat leikelty kollaasista ja heitetty erikseen, eihän siitä pienestä laatikosta selvää saanut.

18.7.2008

Paitaperjantai: Camouflage

Poikkiksen printtipaitojen esittely jatkuu. Tänään on vuorossa suloistakin suloisempi painatus, jossa suuri karhu yrittää naamioitua mehiläiseksi saadakseen hunajaa. Printti kulkee nimellä Camouflage. Mehiläinen katsoo karhumehiläistä, mutta mistään ei käy ilmi, onko katse vieroksuva vai empatisoiva.

Koska kaikissa, mihin liittyy eläimiä tai lapsia, kannatan onnellisia loppuja, haluaisin uskoa, että karhu saa hunajansa, vaikka huijaus ei menisikään läpi. Ehkäpä tästä hyönteisestä ja nisäkkäästä tulee parhaat kaverit! Tai sitten mehiläiseltä ei heru ja karhu liiskaa sen vihoissaan.

- Poikaystävä, miten tarina sinusta loppuu?
- Ehkäpä karhu saa hunajaa. Ehkä mehiläinen uskoo sitä toiseksi mehiläiseksi.

T-paita on lähtöisin Threadlessista.

Sinkkuelämää mikä kinkkuelämää - pettymys

Sinkkuelämää-elokuvaa lähdettiin siis katsomaan illan viimeiseen näytökseen. Ilta kun oli ja sadepilvet lupailivat hyistä vettä, päätin olla fiksu ja turvautua suunnitelma B:hen asuni suhteen. Luovuin vyöstä, vedin jalkaan makkarankuoret ja kiskaisin päälleni neuletakin ja nahkatakin. Eväiden myötä myös laukku sai vaihtua käytännöllisempään, tilavaan olkalaukkuun. Kuvassa asu ilman ilmeisiä mainittuja asioita.

Mekko - Tiger of Sweden, neule - Vila, leggingsit - Ida Sjöstedt, kengät - Bianco Footwear, feikkikukka - H&M, kello - Axcent

Olin jo aloittaa elokuva-arvosteluni toteamalla, että mielipiteeni elokuvasta on luonnollisesti oma subjektiivinen kokemukseni, ja muut voivat vapaasti olla eri mieltä. Luovuin aloituksesta päädyttyäni uskomukseen, että älykkäät ihmiset kyllä tajuavat sen muutenkin, ja epä-älykkäiden huudoista ei tarvitsekaan välittää. No, tässä se asia joka tapauksessa tuli ilmi, kierosti tai ei. Mitä se sitten kertookaan minusta.

Olen pyrkinyt kirjoittamaan tuomioni mahdollisimman spoilerittomaksi, joskin tynnyrissä tähän mennessä eläneet saattavat haluta skipata tämänkin tiedonmurusen.

Sinkkuelämää-elokuva oli enemmän tai vähemmän pettymys. Poikaystävälleni luultavasti enemmän kuin minulle, itse kun olin jo asennoitunut siihen, että elokuvan paras anti ovat vaatteet ja asukokonaisuudet. Puoliskoni uskoi elokuvan ensimmäiseen tuntiin asti, että elokuvalla voi olla jotain annettavaakin, olihan sarja kaikesta huolimatta loistava.

Elokuvan suurimpia epäkohtia olivat epäuskottavat juonenkäänteet, saippuasarjamainen kerronta ja näyttely, ja inhottavimpana asiana hahmojen eräänlainen epäuskollisuus sarjalle. Carrie on rakkautensa myötä naivistunut (ja ilmeisesti myös rikastunut huimasti, Sinkkuelämää-sarjan Carriella ei olisi koskaan ollut varaa omaan assistenttiin), Mirandasta on tehty tekopyhä Spock, hienostuneesta Charlotesta pieruhuumorin kuningatar, mikä saattaakin kyllä olla koko asian ydin (tai sitten käsikirjoittajilla vain on alatyylinen huumorintaju) ja Samantha flirttailee tasan yhdessä kohtauksessa.

Myös elokuvan pituus on laskettavissa miinukseksi - kerrontaa olisi voitu tiivistää kahdesta ja puolesta tunnista huomattavasti esimerkiksi jättämällä pois ylinäytellyt kiljahtelut ja tekonaurut joka kerta, kun tytöt tapaavat toisensa. Sitäkään ei sarjassa juurikaan nähty.

Jos ei ole paljoa odotuksia, niitä luulisi olevan vaikea alittaa. Sinkkuelämää teki senkin. Oli ehkä typerää odottaa tyylillistä ilotulitusta ja asujen perään kuolaamista, kun joka ikinen näkemisen arvoinen asu on pyörinyt jo kuukausia sitten joka toisessa blogissa (siis jo ennen Suomen ensi-iltaa), mutta odotinpa sitä silti. Petyin. Ainoastaan Star Wars: Episodi 2 sai aikaan vielä voimakkaamman reaktion elokuvateatterista lähtiessä - siihen elokuvaan oli sentään ladattu paljon odotuksia, ja lopputulos oli selkeitä hyisiä inhoväristyksiä herättävä. Tässä tapauksessa lopputulos jäi mitäänsanomattomaksi, mikä toisinaan voi olla jopa pahempi asia.

Piilomainonnan olin odottanut olevan järkyttävää, ja sitähän se onkin. Ainakin yksi odotus siis on täyttynyt. Tökeröin esimerkki on kohtaus, jossa Carrieta kuvataan Vogueen. Vaikka elokuvan katsominen olisikin muuten kuin kuvaston selaileminen, en silti haluaisi sitä tuotavan esiin näin ilmeisesti ja ratakiskoa vääntäen: kuvaa kuvan perään ja isot suunnittelijanimet vilisevät. Asiaankuuluvasti muut naiset huokailevat ja lähes itkua päästävät. Välillä kiljutaan ja tekonauretaan vähän lisää.

Ja hei, iPhone on juurikin tehty helpoksi käyttää, kuinka tyhmä pitää olla, ettei osaa navigoida, kun symbolit ovat tasoa "soita" ja "lähetä tekstiviesti"?

Oli elokuvassa jotain hyvääkin - poikkis mainitsi ensimmäisenä niistä alussa käytetyt hauskat kehykset ja fontit. Huomaa, kuka on perehtynyt aiheeseen suunnitellessaan nettisivun layouttia. Olihan tuo myös ihan perushauskaa ajantäytettä sarjan faneille, ja leffa luultavasti onkin sitä parempi, mitä vähemmällä innolla sarjaa on seuranut.

Jostain syystä elokuvan parhaat kohtaukset ja näyttelijätyöt sijoittuvat Carrien vuoteenpohjalla makaamiseen ja sitä ympäröiviin kohtauksiin - liekö sokerisuus kautta muun elokuvan keittänyt jo siinä kohtaa niin yli. Tästä huolimatta en kuitenkaan lämpene suomalaisia elokuvia kautta rantain vaivaavalle melankolisuudelle ja angstille. Joku raja sentään.

Kaikesta kritiikistäni huolimatta elokuva ei jättänyt kovinkaan vahvoja tunteita oikein mistään. Vikoja on paljon, mutta jostain syystä niiden takia ei jaksa edes kiehua. Ne vain ovat olemassa. Kenties en ole sittenkään riittävän innostunut Sinkkuelämää-universumista kohkatakseni sarjan raiskanneesta elokuvasta, enkä varsinkaan riittävän innostunut painaakseni kaiken villaisella. Joka tapauksessa olin kenties tyytyväisempi sarjan tarjoamaan loppuun kuin elokuvan tarjoamaan loppuun. Olihan sarjassa sentään yksi onnellinen pari enemmän, eikä sen saamiseksi tarvinnut sokeroida koko tuotosta ja kiljua kahta ja puolta tuntia kuin päätön kanalauma.

17.7.2008

Tänään ollaan lampaita - bää

Sain alkupäivästä mielettömän fiiliksen päästä vihdoin ja viimein katsomaan paljon puhuttu ja erityisesti asujen osalta hehkutettu Sinkkuelämää-elokuva. Paljon on tämänkin suunnitelman toteuttamista suunniteltu ja aiottu, aina on tulllut jotain muuta tai "ei nyt jaksais lähteä leffaan".

Sinkkuelämää-fanina ja kliseisen mukavasti Carrie-idolisoijana (joka toisen tyylibloggaajan idolilistaltahan tämä löytyy, en ole poikkeus) odotin elokuvaa kuin tähdenlentoa taivaalta. Odotuksen mukana on tullut armoton "mitä mä laitan päälle, hei sentään maailman stailein elokuva, pakko laittaa jotain erityistä!" -pakkomielle, ja vaatevalikoimaa on taas pengottu ahkerasti. Päädyin lopulta tähän asuun, joskin sen käytännöllisyyden vaaransi juuri alkanut sadekuuro. Mikäli vielä illemmalla ilma viilenee ja pahenee, pitänee keksiä jostain suunnitelma B. Luultavasti se on yhtä kuin wet-look -leggarit ja jotain ja jotain. Käytän jokaisen mahdollisen tilaisuuden ja tekosyyn uusien rakkaideni pukemiseen.

Mekko - Tiger of Sweden, vyö ja laukku - Gina Tricot, feikkikukka (myös joka toisen bloggaajan kaapista löytyvä) - H&M, kengät - Bianco Footwear

Täpinät, täpinät. Myös parempi puolisko on Sinkkuelämää-fani, joten paita ja peppu viilettävät taas.


Bongaussarjaa, osa 3

Yli mennään

Aamulehden "LSD-bileet metsässä" -lööpistä on ehditty tehdä pilaa jo Lehdessäkin. Satiirinpalanen menee asian ytimeen, eikä tippaakaan sen viereen. Sähkeen otsikko (esimerkki loistavasta otsikoinnista!) tiivistää jutun juonen erinomaisesti: "VILLIT VIINA- JA SEKSIORGIAT AAMULEHDESSÄ!" Lehti osaa asiansa.

Neuleet lämmittävät sisäelimiä

Saksalainen Sarah Illenberger on neulonut upeita, pehmeitä ja lämpimän näköisiä sisäelimiä. Ne eivät ole ruokahalua pilaavia, toisin kuin Roadkill Toysit tuppaavat herkimmille olemaan. Kieltämättä kyllä sisäelimiään esittelevä jänöpoloinen olisi aika suloinen tapaus.

...Ja ulkoelimiä

Kun nyt neulomisen makuun päästiin, niin miltä kuulostavat neulotut stringit ja käsiraudat tai neulottu munanlämmitin? Tätä ja paljon muuta neulomisimagon mullistavaa Ullan salatuissa neuleissa. Ei, kyseessä ei luultavasti (ja toivottavasti) ole Salkkareiden Ulla.

Kuva: "Knitting class, Henry Street Settlement" - Hine/Library of Congress via Pingnews public domainilla. Lisätietoa kuvan linkistä.


16.7.2008

Tätä tänään: Alennusmyynnit aiheuttavat angstia ja tajunnan vääristymistä

Paita - Lindex, leggarit - Ida Sjöstedt, kengät - Bianco Footwear, laukku - second hand

Hakkaan päätäni seinään oppimatta ilmeisesti mistään mitään. Sorruin jälleen alennusmyyntihumalaan, ties kuinka monetta kertaa, kiisin keskustaan ja raahasin vielä poikkiksenkin mukanani, jälleen kerran huomatakseni, ettei ainakaan Tampereen alennuksissa yksinkertaisesti ole mitään minulle. Ne on nähty. Asia loppuunkäsitelty. Ikuisiksi ajoiksi. Shoppailuhimotkaan eivät tyydyty, kun mistään ei löydy edes mitään sovitettavaa. Niinpä surffaan yöt myöhät nettiputiikeissa. Todisteena tästä ovat silmäpussit.

Olin jopa niin puupää, että vaikka kävin jo kertaalleen toteamassa, että ainakaan kotikaupunkini Filippa K:n valikoimassa ei vaan ole mieleistä perusvaatetta tarjolla, siltikin piti mennä vielä toisenkin kerran kaivelemaan minimaalinen tarjonta Stockalta läpi. "Jospa sinne olisi vaikka tyhjästä ilmestynyt jokin pitkä, superlaadukas tunika 50% alennuksella..." Alennukset kyllä olivat oikein, valikoima ei.

Honey Junkien blogin lukeminen selkeästi herättää näitä kummallisia ajatuksia. Jos olisin vainoharhainen, voisin vaikka epäillä koko blogia Filippa K:n salakavalaksi markkinointijuoneksi, vaan onneksi harhani rajoittuvat lähinnä oman terveyteni epäilyyn. Ehkäpä löydän etsimäni elokuun alussa Helsingistä, ainahan Assyiltä shoppailemaan ehtii. Siihen asti ihailen hunajaista, josta on muuten kovaa vauhtia tulossa yksi tyyli-ikoneistani.

Vaan ihan turha ei reissu ollut, Stockan ruokapuolelta kun löytyi loistavaa kana tex mex -wrappia ja hassua limonaadia retrotölkissä.

P.s. Löysin potentiaalisesti loistavan kuvauspaikan rappukäytävästä, valoa tulee sopivasti ja se näyttää aika hyvältä, joskin vaaleat kohdat lähellä ikkunaa uhkaavat palaa puhki. Vaalea seinä puolestaan on juuri sitä, mitä kaipasinkin. Ja jos siihen kyllästyy, vastapäätä löytyy myös kirkkaan punaiseksi maalattu seinä.

Tupla - P.s. Aamulehti keksi hienon lööpin Konemetsä -tapahtuman huumausainerikosista: "LSD-bileet metsässä". Tapahtuman järjestäjät saattavat tehdä lööpistä tutkintopyynnön. Geegee hei.

15.7.2008

Laiskottelua à la Idhren, itsevarmasti

Kolme rentojen "ei-jaksa-miettiä-mitä-päälleen-kiskasis"-päivien perusteesiäni:

1. Kotona ollessa ja roskapussia ulos viedessä ketään ei kiinnosta näkyvätkö rintsikat paidan alta vaiko eivät. Ei edes minua itseäni. Turhaa hössötystä muutenkin koko liiviolkainhysteria.


2. Mukavuus > istuvuus. Kun suunnitelmissa on lähinnä kölliä pitkin vuodetta, kyyhöttää sikiöasennossa läppärin edessä ja katsella televisiota mitä ihmeellisimmissä asennoissa, mukavat vaatteet toimivat parhaiten. Ja kun edelleen kotona ollaan, ainoa arvostelija on minä itse, ja sikäli kun peiliin voi hyvin olla päivän katsomatta, ei paidan pussitus tai ryppyisyys paljoa minä itseä nypi.


3. Vanhat, löysät farkut toimivat hyvin, jos löysäilypäivänä tarvitsee sittenkin lähteä ihmisten ilmoille. Meikkaamisen vaivalta säästyy heittämällä päälle jotain, joka kiinnittää huomion pois silmäpusseista ja punoittavasta kasvojen ihosta. Yhdistetään nämä kaksi, ja tadaa, täydellinen "emmä-jaksa-nähdä-vaivaa" -asu.

Ja mitä tänään tapahtui? Tänään vihdoin ja viimein pääsimme siirtymään poikkiksen kanssa pois muiden nurkista, takaisin Herwoodiin, eli Hervantaan. Päivä on aika lailla mennyt komerojen järjestelyssä, vanhojen, käyttämättömiksi muuttuneiden vaatteiden lajittelussa eteenpäin vietäväksi sekä muussa yleisessä siivouksessa. Keittiö on jo täysin inhimillisessä kunnossa (kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, ei pahvilaatikoita Domino-pakkausta enempää, ei pölyä, ei mitään työtä vaativaa), vielä pitäisi ylimääräistä roinaa viedä olkkarista ties-mihin. Ja ne kaapit. Ne kaapit!

Jej, pitkästä aikaa aitoa ja rehellistä vittuilua ilman pointtia Heijastuspinnan kommenteissa! o/ Vähän vaan jäi vielä kysymykseksi, että mitä tarkalleen valittaja haluaisi minun tekevän hänen mielestään paksuille pohkeilleni. Haluaisiko hän kenties minun leikkaavan ne pois...? Mut hei oikeesti, keksikää nyt jotain hauskempaa kuin "oot ärsyttävä" ja "möömöö pohkeet möömöö". Se tuli ainakin taas nähtyä, että ainakaan Suomessa todellakaan ei ole varaa olla ulkonäöstään itsevarma, aina pitäisi muistaa ainakin välillä valittaa itsestään. No, en aio alentua siihen. Vaan aina on hauskaa, kun uskolliset lukijat ilmoittavat itsestään. ;)

Rickillä on aina meininki päällä, pistetään siis rolli päälle, tai jotain muuta yhtä kankeaa. ^^

14.7.2008

Tätä tänään: Mitä palkintopaketti sisälsi

Tänään tavaroita Hervantaan kuskatessa eteisessä odotti iloinen yllätys - Rosan arvonnasta voitettu palkinto oli saapunut. Paketista kuoriutui esiin karamellin makuinen suklaapatukka, ylisuloinen rannekoru sekä Lumenen ripsiväri-rajaustussi. Pötkylässä siis on toisessa päässä maskara ja toisessa päässä silmänrajauskynä. Nyt pääsenkin harjoittelemaan rajausten tekemistä nestemäisellä tökötillä ja testaamaan, sopiiko moinen minulle alkuunkaan. Kiitokset kovasti Rosalle palkinnosta, näille löytyy käyttöä!


En kerro tänään päivän asusta, koska se yksinkertaisesti kalpenisi eilisen ihanuuden rinnalla (miksei mulla ole enempää noin ihania mekkoja). Otetaan nyt ensin kaikki ilo irti neitseellisestä kaavusta ja jykevistä kengistä lady Domina -fiiliksen kanssa ja tuijotetaan kuvat puhki. Joku muuten sanoi minua Flickrissä rokkistaraksi ;). Teen mahdollisesti huomenissa jonkinlaisen "näin hengataan rennosti" -asupostauksen, se kuvannee myös hyvin laiskottelufiiliksiä.

Eilen tuli katsottua leffa nimeltä Children of men. Olen vieläkin sulatteluvaiheessa, mutta eihän tuota voi kuin kehua. Itku melkein tuli, taas. Kaunistelematonta, uskottavaa, herkkää ja karua. Suosittelen.

Viikko onkin hyvä aloittaa saunomalla viikonloput pölyt pois. Sitten voikin jatkaa öittömiä öitä Diablo kakkosen kanssa. Huomiseen!

13.7.2008

Yöttömiä öitä Diablon parissa sekä avaruussankarittareksi naamioituminen

Unirytmini on jälleen ottamassa huolestuttavaa käännettä kohti sekavaa. Toissayö meni surffatessa hulluna samalla, kun poikkis pelasi Diablo ykköstä (itse en innostunut, mokoma nykikin koneessani), ja viime yö meni pelatessa Diablo kakkosta lähiverkossa. Kahden hengen lanit siis.

Vaan väsymys ei estänyt vetämästä jalkaan mustia makkaroita ja ahtautumaan olkaimettomiin rintsikoihin - oivallus tähän asuun tuli joskus eilen, ja se vaan piti saada päälle. Kauniin ilmavasti laskeutuva mekko on ihan täydellinen.

Asu: mekko ja laukku - Gina Tricot, leggingsit - Ida Sjöstedt, kengät - Bianco Footwear

Diablo on parhaimmillaan moninpelinä

Jos joku pitää Wowia tylsänä hirviöiden mäiskintänä, se joku varmasti kyllästyisi Diabloon sitäkin nopeammin. Tarina on kyllä ihan mielenkiintoinen ja hirviöt ovat suhteessa helpompia vastuksia kuin Wowissa, mutta silti vanhanaikainen ja sen näköinen peli alkaa kyllästyttää, harhailu ympäristöissä puuduttaa ja hahmon kohdatessa turmionsa varusteetkin putoavat kuolinpaikkaan keskelle hirviölaumaa. Uusi yritys puolialastomana? Kuitenkin yhteistyönä pelaaminen on suorastaan koukuttavaa. Yhdessä kaikki on mukavampaa, myös vaarojen kohtaaminen ja epelilaumojen lahtaaminen.

Tuleva Diablo kolmonen muistuttaa virallisilla sivuilla olevien videoiden perusteella monella tavalla Wowia, eikä sinänsä ihme, kun pelin takana on sama pulju, Blizzard. Värejä on tullut maailmaan rutkasti lisää, mistä jotkut ovat valittaneetkin, grafiikat ovat luonnollisesti huimasti vanhoja pelejä parempia, on uusia hahmoja ja on uusia kykyjä. Maailma kuitenkin tuo tyyliltään erehdyttävästi mieleen Azerothin, ja hahmot ovat liikkeiltään, eleiltään ja asennoiltaan kuin toisintoja Wowin eri roduista. Uudet noitatohtoritkin ovat kuin undeadeja ilman törröttäviä luita trollien tyylillä ja liikkeillä varustettuna. No, mikäli tuota uusinta peliä saa missään normaalissa koneessa pyörimään (moinen visuaalinen ilotulitus vaatinee aika paljon tehoja), niin olisihan tuotakin mukava koittaa. Värejä vastaan minulla ei ole yhtään mitään koskaan milloinkaan.

Inspiraatiota scifistä

Videopeli- ja scifirakkaudesta olen saanut ajatuksen ottaa tyyliini avaruusseikkailuvaikutteita. Farscape-sarjan ja Alien-elokuvien ihmissankarittarilla on päällään tummia sävyjä, yksinkertaisia toppeja, nahkaa tai muuta kiiltävää materiaalia. Kaikki nämä ovat asioita, jotka ottaisin vaatekaappiini enemmän kuin mielelläni. Armeijavaikutteinen ryhdikkyys vaatteissa on myös läsnä, ovathan lempparisankarittareni Aeryn Sun ja Ellen Ripley enemmän tai vähemmän tekemisissä sotilaiden kanssa, elleivät itse ole entisiä sellaisia. Kyllähän myös vieraiden avaruusrotujen asut ovat kiehtovia, joskin jo hieman liiankin mielikuvituksellisia arkikäyttöön.

Kingdom of Style-blogin Queen Michelle blogasi jokin päivä sitten Zoe Hongin juuri julkaistusta mallistosta, jonka vaatteet sopisivat paremmin kuin erinomaisesti scifioopperan esiintymisasuiksi. Nahkaa ja silkkiä, yksinkertaisuutta mielikuvituksellisilla yksityiskohdilla, kaikki mulle vaan kiitos. Ehkä sitä voisi syksyn valikoimia silmäillessään pitää kiiltävät pinnat, ryhdikkyyden ja tummat värit mielessä.

P.s. Kesän toiseksi paras herkku (paras on vanilijajäätelö mansikoiden kanssa) ovat kotitekoiset lätyt mansikkahillon kanssa.

Eroon otsikoinnin vaikeudesta

Otsikoiden keksiminen on monille vaikeaa. Tuskailu on saattanut alkaa jo yläasteen äidinkielen tunneilta, ja viimeistään blogipostauksia kirjoitellessa tulee silloin tällöin seinä vastaan. Itse olen jopa ollut niin onneton, että olen lukion esseekokeessa unohtanut otsikon kokonaan. Otsikot ovat kuitenkin tärkeä osa tekstiä, sillä niistä lukija joko saa selville mitä kirjoitus käsittelee, tai kiinnostuu tarpeeksi lukeakseen, mitä teksti sisältää. Mitä vetävämpi otsikko, sen todennäköisemmin myös juttu tulee luetuksi.

Miten sitten päästä yli tyhjän otsikkokentän kammosta? Yksi tapa on lähteä liikkeelle itse tekstistä ja miettiä, mitä teksti käsittelee. Otsikko voi olla kuin sähkemuotoinen, muutamien sanojen tiivistelmä aiheen sisällöstä. Tällöin lukija tietää heti kiinnostaako aihe häntä ja lukeako juttu vaiko eikö. Vetävillä otsikoilla voi kuitenkin olla mahdollista saada myös aiheesta kiinnostumaton ainakin vilkaisemaan juttua, mutta tabloidimaisia ylilyöntejä kannattanee välttää.

Copybloggerin How to write magnetic headlines käsittelee otsikoinnin merkitystä, antaa vinkkejä ja kertoo, miksi jotkut saavat aikaiseksi niin usein mahtavia otsikoita. Tarjolla on myös muutamia toimivia otsikonmuodostuskaavoja. Artikkelisarjasta kumpuaa ajatus siitä, että toisten ihmisten ja lukijakunnan toiveiden, halujen, pelkojen ja kiinnostustenkohteiden ymmärtäminen on avain toimiviin otsikoihin. Ei epäilystäkään, mitä taitoa minä tulen seuraavaksi aktiivisesti harjoittelemaan.

12.7.2008

Internetissä voi löytää itsensä

Mekko - Vero moda, leggingsit - H&M

Kun lukee kaikenlaisia muotilehtiä, selailee tyyliblogeja, kiertelee kauppoja, katselee ihmisiä, tulee sisäänhengittäneeksi valtaisan kavalkaadin erilaisia tyylejä ja tapoja pukeutua. On rokkareita, punkkareita, neonväreihin sonnustautuneita ihmisiä, 1940-luvun mekkoihin sonnustautuneita leidejä, hippejä, animepeikkoja, jakkupukutyyppejä ja kaikkea siltä väliltä.

Olen huomannut ihailevani aikamoista kirjoa erilaisia tyylisuuntauksia, ja vaikka en himoitsekaan kategorisoida itseäni yhteen lokeroon, sitä välillä tuntee olevansa hukassa tyylinsä kanssa. Mikä olisi juuri minun juttuni, mikä olisi minun käyntikorttini? Välillä tuntuu siltä, että moderni, suorastaan futuristinen tyyli on "ihan mua", välillä taas vaipuminen nostalgiahuumaan vaikuttaa ainoalta oikealta ratkaisulta. Välillä tekee mieli näyttää Kypsältä Aikuiselta, välillä ahdistaa, miten vanhalta sitä voikin tietyissä tamineissa näyttää (ihan kuin ei olisi vuosikymmeniä aikaa näyttää keski-ikäiseltä ja haikailla nuoruusvuosien perään). Toisinaan värit tuntuvat omilta, toisinaan neutraalit sävyt vetävät puoleensa kuin magneetti. Olen siis useimmiten aika hukassa.

Kerroin pari päivää sitten rekisteröityneeni Modepass-sivustolle. Sain pian eräältä toiselta käyttäjältä kommentin, johon tuntui tiivistyvän täydellisesti persoonani, tyylini ja tavoitteeni. Taianomaiset adjektiivit olivat "tyylikäs" ja "hauska". Fiilis oli suorastaan valaistunut. Olenko vihdoin löytänyt pukeutuja-itseni? Viis väreistä ja värittömyydestä, aikakausista, aikuisuudesta ja tyttömäisyydestä - tyylikäs ja hauska ovat kohdallani vastaus kaikkeen, ja kaikki muu tulee siinä ohessa. Kenties näin, aika näyttää.

P.s. Sain dimangin vielä Eliiinalta - kiitos tästäkin!

Uusi bannerigraffu Heijastuspinnalle

Näin vaihtuu valta, hallitsijan tunnukset on siirretty eteenpäin, ja keijukaisvaltiatar fantasiavaltakunnasstaan siirtyy ainakin toistaiseksi eläkkeelle. Heijastuspinnan banneri on siis vaihtunut, syynä lähinnä se, että sitä nyt vaan huvitti tehdä uusi ja uhkeampi tunnus.

Oma ideani parista söpöstä polaroidista ja käsinkirjoitetusta tekstistä hippipäivänkakkaroiden ympäröimänä haihtui tuuleen nopeasti tajuttuani, ettei mikään niin moderni teema sovi Heijastuspinnan tolkienmaiseen fiilikseen ja ultrakoristeellisiin kiekuragrafiikoihin, mutta onneksi poikkis ymmärsi ehdottaa hyvää ideaa viktoriaaninaikaisesta koristeellisuudesta kehyksissä. Mitäpä muutakaan se tarkoittaisi, kuin vanhoja medaljonkeja!

Medaljonkikuvia on netissä vapailla lisensseillä surkean vähän, joten etsiminen otti aikansa, mutta lopulta vastaan osui riittävän sopiva kuva, josta lähteä liikkeelle. Mikäli joskus saan superyllärilahjan puoliskoltani Etsyn ihanien riipusten muodossa (vinkattu on epäsuorasti ja suorasti, myös ratakiskoa on väännetty ja osoiteltu, että tollasen mä sit haluan), niin kuvaan kyllä kasan käyttökuvia ja upin ne joka paikkaan ihmisten käytettäväksi.

Bannerikuva on siis rakennettu teoksen "Romantic collection" päälle. Alkuperäisteoksen luojana on toiminut Flickr-nimimerkki PORKCHOP RULES. Alkuperäiskuva on lisensoitu tälle CC-lisenssille, ja samalla lisenssillä julkaisen omanikin.

En pyydä mielipiteitä tästä minimaalisesta uudistuksesta, joskin niitä saa toki antaa. Eläkeläiskeiju palaa lomapäiviltään vain, jos oma silmäni yksinkertaisesti huutaa tuskaa uuden valtiattaren kanssa.

11.7.2008

Bongaussarjaa, osa 2


Bongailu Internetin ihmeellisessä maailmassa jatkuu.

Muutama päivä sitten Mtv3 uutisoi, että Brasilia on tyrmännyt abortin sallimisen. Lyhyen uutisen ydin kiteytyy hyvin seuraaviin pätkiin:
"Tuoreen selvityksen mukaan maassa tehdään kolme miljoonaa laitonta aborttia vuosittain. Suuri osa abortin tekijöistä on naimisissa olevia naisia." "Salaa tehdyt abortit johtavat useissa tapauksissa naisen kuolemaan" sekä kuriositeettina "Brasilia on maailman suurin katolinen maa."
George Carlinin sanoin, "pro-life is anti-women".

Tänään sen sijaaan Helsingin Sanomat uutisoi, että hattulalaisen päiväkodin lapsia pakkosyöttäneet hoitajat on vapautettu syytteistä. Oikeus perustelee päätöstä sillä, että lapsia on mahdotonta saada päiväkodissa syömään yhtä aikaa, ja lapsesta voi joutua syöttämisen aikaan pitämään kiinni. Mielenkiintoinen ennakkotapaus on tästäkin sitten saatu, lain mukaan eläimiä ei saa pakkosyöttää ja aikuisten kohdalla asiasta ei edes keskustella, mutta puolustuskyvyttömiä lapsia kyllä saa voimakeinoin pakottaa syömään? HS:n keskustelufoorumeilla useampikin päiväkodissa työskentelevä on ilmaissut, että ihmeellisesti vaan heillä lapset saadaan syömään ilman pakkokeinoja, ja toisaalta, eihän lapsi nyt nälkään kuole, vaikka yksi ateria jäisikin väliin. Pakkosyöttämällä aiheutetaan vain täysin turhia kammoja ja jopa kieroutetaan lapsen suhdetta ruokailuun ja syömiseen. Ei hyvä.

Heijastuspinnan kävijämäärä on edelleen kasvussa. Blogilistalla keikutaan jo top-100:ssa, Google Analyticsin mukaan käyntejä oli eilen neljä ja puolisataa. Terveisiä vaan kaikille lukijoille!

Päivän asu: toppi - H&M, vyö - Gina Tricot, shortsit - Vila, koru - Kalevala koru. Taustalla lempparikeksit, Dominot.

10.7.2008

Mustaamakkaraa Ruotsista, eli ihan tosi kuumaa tavaraa

Tattadadii, lupasin eilen valottaa salaperäisen postipaketin sisältöä, joten nyt valotan. Luvassa eläimellistä vetovoimaa, poroilua yhdellä ännällä, wannabe-poseilua ja armotonta höykytystä. Sen kunniaksi kirjoitan jopa englantia äidinkieleni sekaan, mitä yleensä kovasti suomenkielisessä blogissa vastustan johdonmukaisuuden nimissä. Teen sen vieläpä kahta kieltä raa'asti sekoittaen. Siispä, I give you... THA ULTIMATE LEGGINSIT.

Innostuin näistä beibeistä, kun Honey Junkie esitteli postauksessaan omia Ida Sjöstedtin nahkaleggareitaan, ja kehui merkin vieläpä laadukkaaksi. En ole ennen kiiltäväpintaisista kalsarinkorvikkeista välittänyt, mutta nyt kolahti ja kovaa ja korkealta. Pienen surffailun jälkeen päädyin 111VOX:comin sivuille, josta vastaavannäköiset härpäkkeet löytyivät ja peräti alennuksesta. Materiaali ei ole nahkaa, mutta väliäkö hällä, superyybermahtavanloistavat ovat silti. Näistä tulee ehkä kohdallani kesän ja syksyn kuumin hitti.

Yhdistin uudet pökät neljään erilaiseen yläosaan havainnollistaakseni, miten erilaiseksi asu muuttuu yksinkertaisella operaatiolla nimeltä paidanvaihto. Biancon kengät vaan on jo luomishetkellä tarkoitettu juuri näiden leggareiden kaveriksi, joten tulen varmasti käyttämään niitä aina kun mahdollista.

Paita - Monki, kengät - Bianco Footwear, leggingsit - Ida Sjöstedt

Paita - second hand (arvaa pituuteni tässä asussa)

Vyö - Gina Tricot, paita - second hand (Marimekko)

Toppi - H&M

Leggarit ovat kokoa M, ja ne tuntuvat oikein sopivilta, joskin vieläkin olisi aavistuksen varaa olla kireämmät. Materiaalin pitäisi kuitenkin huhujen mukaan olla aika vähän käytössä venyvä joustavuudestaan huolimatta, joten eiköhän nämä jalassa kuitenkin pysy vielä kuukaudenkin päästä. Onpa ainakin varaa lihoa muutama kilo.

Ovat muuten aika mustamakkaran kuoret nämä. Perin manselaista.

Sain muuten blogitimangin Desthean lisäksi vielä Siniltä, Peetulta ja Nadjastrangelta. Kiitokset tästä! Koska timangi on kiertänyt jo varmasti aika monen blogissa useampaankin kertaan ja kun kerran kertaalleen jo pistin sen kiertämään, jätän eteenpäin spämmimisen nyt tällä erää väliin.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...