27.12.2008

Tuoksuarviossa Chanel: Coco Mademoiselle eau de parfum

Lahjoin itseäni ennen joulua uudella hajuvesi-ihastuksella, Chanel: Coco Mademoiselle -tuoksulla, versiona parfyymistä seuraavaksi voimakkain eau de parfum. En ole vielä tähän päivään mennessä ostanut samaa tuoksua kahdesti, sen sijaan käytän hajuvettä vuoden, jonka aikana löydän väistämättä uuden rakkauden, jonka ennenpitkää hankin tai toivon jonkin juhlapäivän varjolla. Edelliset jäävät sivuun ja pyörimään laatikon perukoille. Tosin tällä kertaa aion käyttää Sarah Jessica Parkerin Covetin loppuun tavalla tai toisella, niin loistava tuoksu se on. Sitä voisin jopa hankkia lisää.

coco2

Yksinkertaistettu, sliipattu design vetoaa tähän tyttöön

Coco Mademoiselle on päivitys Chanelin tuoksulle Coco, nuorekkaampi ja kevyempi versio raskaaksi kuvatusta naissuunnittelijan nimikkotuoksusta. Vuonna 2001 julkaistu Coco Mademoiselle on saanut mainoskampanjoissa kasvoikseen niin Kate Mossin kuin Keira Knightleynkin, ja hajuvettä on kuvailtu tuoksuksi, johon Coco Chanel itse kääriytyisi 21-vuotiaana. Appelsiinia ja bergamontia (tuoksun ensimmäiset vivahteet), jasmiinia ja ruusua (tuoksun keskisävyt) sekä patsulia ja vetiveriä (pohjatuoksu) sisältävä Coco Mademoiselle kuvataan raikkaaksi ja mausteiseksi kukkaistuoksuksi.

Minä kuvailisin sitä pehmeäksi, kukkaiseksi, puuteriseksi ja hienostuneeksi. Viimeksi mainittua adjektiivia vahvistaa hyvin yksinkertainen ja tyylikäs pullo haalean vaaleanpunaisella nesteellä. Coco Mademoiselle ei ole raskas eikä sokerisen imelä, eli tavallaan kyllä raikas, joskin raikkaasta sanana tulee minulle mieleen Ralp Laurenin Ralph-tyyliset ja Elizabeth Ardenin Green Tean tapaiset hajuvedet. Tämä on raikkautta heleästä kukkaisuudesta hedelmäilotulituksen sijaan. Mademoisellessa on myös ripaus kirpeyttä maltillisen makeuden keskellä. Eau de parfum on nenälleni sopivan voimakas olematta tyrmäävä, ja se kestää iholla hämmästyttävän pitkään. Oikeasti. Todella. Tuoksun voi haistaa ranteelta vielä myöhään illallakin.

coco1


Päädyin suihkuttelemaan hajuvettä iholle asti taas kerran poikaystäväni innoittamana. Testereissä minulla oli Diorin Miss Dior Cherie ja tämä, poikkiksen haisteltua molempia hän totesi Mademoisellen olevan jollain tavalla erilainen kuin ne muut tsiljoonat tuoksut, joita olen hänellä haistattanut. Vaikutuksen minuun teki taas kerran vasta iholle ruiskautettu näyte. Jotkut ovat myös kertoneet, että tämä tuoksu vaatii aikaa kehittyäkseen täyteen loistoonsa ja kysyy kärsivällisyyttä käyttäjältään. Tämän voisi tulkita myös puuteeksi, mutta jos pitää tuoksumatkoista (tuoksutripeistä?) ja muutoksen havainoinnista, hitaastilämpenevyys on vain mielenkiintoinen yksityiskohta.

Chanel: Coco Mademoisellesta on tehty myös loistelias videomainos, jossa Keira Knigthley tulkitsee nuorta Coco Chanelia. Joss Stonen tulkinnan vanhasta klassikosta L-O-V-E sen sijaan olisi voinut jättää välistä - ei jokaista pyörää tarvitse keksiä uudelleen tai päivittää vain päivittämisen takia.



Muutkin ovat varustautuneet uusilla tuoksuilla joululahjoista kuoriutuneiden ihanuuksien myötä. Tsekkaa, miltä tuoksuvat tästä eteenpäin Ida ja Pnkd!

5 kommenttia :

Idhren kirjoitti...

Toi biisi jotenkin oikeesti tökkii. >_<

Anonyymi kirjoitti...

Miten käytät / "annostelet edp-versiota? Haluaisin ostaa ko. tuoksun, mutta pelkään sen olevan liian voimakas minulle.

Maria kirjoitti...

Olen laittanut suihkauksen molempiin ranteisiin (en hiero yhteen, sanovat ettei niin saisi tehdä..). En ole saanut ainakaan vielä valituksia.. :)

Anonyymi kirjoitti...

kiitos vastauksesta ja kivasta blogistasi :)

Anonyymi kirjoitti...

Lempituoksuni, johon aina palaan, Mademoiselle
-Lady 62v-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...