16.12.2008

Tukholmaan ja takaisin

Sunnuntai-iltana minä, poikaystävä, anoppikokelas ja poikaystävän pikkusisko suuntasimme Silja Symphonylla kohti Tukholmaa. Kuumeeni oli laskenut riittävästi, jotta pysyin tolpillani, joskin limaa täynnä oleva kurkku teki puhumisesta vaivalloista (ja tilanne vain paheni seuraavana päivänä) ja olo oli yhä kaikkea muuta kuin terve. Sen voi kenties nähdä myös allaolevasta kuvasta:
tukholmajoulukuu1
Päivän asu kuvataan hytin peilin kautta. Varsinainen taitolaji. T-paita - Monki, villatakki - Filippa K, hame - American Apparel, violetit leggingsit - Norlyn, saappaat - Ten Points

Vaan paljoahan ei tarvita, jotta pystyy nauttimaan buffetin antimista. Tekihän myös valko- ja punaviini hyvää paranevalle kurkulle. Laivan buffetista löytyi hyvin kalapainotteista sapuskaa (ikävämpi juttu tällaiselle kalanirsoilijalle) höystettynä jouluruuilla, mutta seisovan pöydän vahvuus onkin sen monipuolisuudessa. Puputin hyvillä mielin erilaisia leikkeleitä, salaatteja ja kalkkunapaistia erinomaisen kasviswokin sivussa. Eipä ollut juustopöydässäkään moittimista.

Syönnin jälkeen poikaystävä väsähti, kiitos lyhyiksi jääneiden yöunien, ja onnistui nukkumaan koko loppuillan. Minä kävin vielä naisseurassa nuuhkimassa hajuvesiä ja ihmettelemässä muita tax free -putiikkeja. Juomaosastolta mukaan lähti pari limsapulloa ja kurkkulääkkeeksi salmiakkikossua. Tällä sitten availtiin röörejä ja liuoteltiin limoja aamuisin ja joskus yölläkin, jos heräämään sattui. Kaupoissa pyöriessä onnistuimme todistamaan myös akrobaattiesitystä.
tukholmajoulukuu3
tukholmajoulukuu4
Taiteilua ilmassa

Aikaisin lopulta nukahdin minäkin, ja kyllä ne yöunet aika hyvin taltuttivat lopunkin kuumeen. Sittenpä sitä oltiin jo ennen kuutta hereillä odottelemassa meriaamiaiselle pääsyä seitsemän pintaan.
tukholmajoulukuu2
Kurkkutroppi.

Tukholmassa paistoi mukavasti aurinko, eikä sateesta ollut tietoakaan. Flunssa alkoi taittua, mutta äänen kanssa olin taas ihan Bonnie Tyler.
tukholmajoulukuu5
Ylivalottuneella ilmeellä ja lämpimällä vaatekerralla Tukholmassa: villapaita - H&M: Comme des Garcons, hame - American Apparel, leggingsit - Norlyn, saappaat - Ten Points, riipus - Kaipaus. Taustalla poikaystävä.

Keskustaan matkasimme Siljan bussilla, tai se oli ainakin alkuperäinen suunnitelma. Bussin mystisesti kadottua ja seuraavan ollessa vähintään pahasti myöhässä meidät lopulta sysättiin kiertoajelubussiin, josta puuttuivat asiakkaat. Win-win, tosin varpaat olivat puolen tunnin seisoskelun jälkeen eri mieltä. Ilman valmiiksi maksettuja lippuja oltais menty metrolla.

Suunta kohti Gamla Stania ja sen eteläpuolella häämöttävää Weekdayta. Myöhemmin tuli huomattua, että samainen putiikki olisi toki löytynyt myös Åhlensin kulmilta, joskin valikoima oli onneksi hieman erilainen. Ja kuka nyt Gamla Stanissa pyörimistä vastustaisi, kun siellä voi räpsiä tällaisia kuvahelmiä:
tukholmajoulukuu6
Poikaystävä ja joku nevahööd. Eikun, pääsi jo unohtumaan mikä oli miehiään tämä metallipökäle. Sivistäköön meitä ken tietää.
EDIT: Evert Taube on hän. Kiitos lukijalle tiedosta!
Farkkutakki - GAS


Vanhan kaupungin läpi edetessämme pistäydyimme myös viime reissulta tuttuun scifikirjakauppaan, jossa poikkis bongasi enemmän tai vähemmän upeita World of Warcraft -toimintafiguureja. Harmistuminen tosin olin suuri, kun valikoimasta ei löytynyt taurenia, figuureista kenties hienointa. Se olisi kuulemma lähtenyt mukaan.

Weekdayn valtava valikoima suorastaan tyrmäsi. Totesin jo varmaan kolmatta kertaa sinä päivänä, että jospa vain olisi enemmän aikaa... Etsin nopeasti ne muutamat vaatteet, joita olin suunnitellut ainakin kokeilevani. Tässä kohtaa poikaystävä siskoineen jo ilmoitti kolunneensa liikkeen läpi. WUT?! No, odotelkoot kadulla tai "jossain" sen aikaa, kun meikälikka sovittaa.

Valitettavasti kaikissa yläosissa, jotka rohmusin mukaani, oli jotain vikaa. Liian pitkää, liian lyhyttä, liian muodotonta, ei oikeaa kokoa, väärä väri... Erityisen harmistunut olin tästä raitapaidasta, joka mielikuvissani istui aivan eri tavalla kuin käytännössä:
tukholmajoulukuu7
Paita - MTWTFSS, farkut - Cheap Monday

Mieleni olisi melkein tehnyt ostaa paidat siitä huolimatta, etteivät ne olleet täydellisiä, "kun nyt kuitenkin ollaan tänne asti tultu". Olen suorastaan ylpeä siitä, että pitäydyin linjalla "mukaan ei lähde yhtäkään 'emmä tiiä ehkä se on ihan jees ehkä ei' -vaatetta, vaikka miten ollaankin shoppausreissulla". Sen sijaan kuvan farkut olivat niin täydelliset, että saivat minulta kodin ilman epäröintiä. En ole muuten ennen löytänyt merkkiä tai farkkukangasta, jossa koko 26 olisi se istuvin, yleensä ollaan menty paria kokoa isommilla luvuilla ja sitä pienemmät eivät ole näiden lanteiden takia kiinni menneet. Pojot siitä! Ja kauhukertomuksista huolimatta näiden yksilöiden vetoketju pysyy peräti kiinni.

Lopulta suuntasimme takaisin Åhlensin suuntaan, bongasimme Gamla Stanista anoppikokelaan hekumoiman Gudrun Sjödenin liikkeen, unohdimme ottaa osoitteen ylös ja harhailimme putiikkeja ihmetellen kohti ydinkeskustaa. Tässä kohtaa alkoi koivissa jo tuntua liikkumisen merkit. Huilaustauko siis. Tauolla voikin räpsiä lisää ylivalottuneita turistiotoksia.
tukholmajoulukuu8
Sininen villakangastakki - H&M, huivi - Cittari, laukku - American Apparel
Poikaystävä on kysellyt, miksi käytän läppärilaukkuani kaiken muun paitsi läppärini kuljettamiseen. Hyvä kysymys!

Bonnie Tylerina havaintoni ympäristöstä tuppasivat menemään kuuroille korville. Saatoin huomauttaa, että onpa tuolla jännät valot, saadakseni vastaukseksi vain hiljaisuutta. Hetken päästä jompikumpi huomauttaa "Hei, onpa tuolla jännät valot!". Hauskaa kerran tai kaksi, siitä eteenpäin turhautumisen kasvamista kuvaa jyrkästi nouseva käyrädiagrammi.

Loppuajan juoksimme liikkeestä toiseen: Åhlens, Souk Topshoppia, Monkia ja Beyond Retroa myöten, PUB ja toinen Weekday. Totesin kenties kymmenettä kertaa, että kunpa vaan olisi vähän enemmän aikaa... NK:ssakin yritettiin käydä, mutta suuntavaisto ilmeisesti kuuli jalkojen kasvavan valituksen ja sanoi sopimuksensa irti. Tässä kohtaa päätimme lähteä etsimään bussipysäkkiä, jolta pääsisi takaisin Siljan terminaaliin. Johan sitä oli aika monta tuntia juostu ympäri Tukholman keskustaa, eikä laivakaan olisi enää maissa kuin reippaan tunnin.

Ei muuten ollut huono veto käydä tuossa toisessakaan Weekdayssa. Cheap Mondayn osastolta löytyi tämä Kostymin ihanuus, jota olen netissäkin ihaillut:
tukholmajoulukuu9
tukholmajoulukuu10
Neulemekko puuvillaa ja villaa, yksityiskohdat suorastaan värisyttävän ihanat!

Hytissä poikaystävä nukahti jälleen ja minä kokeilin uusia Tight Ice Wash -farkkujani. Tulipa taas todettua se, miten valtava vaikutus kuvakulmilla ja poseerausasennoilla on siihen, miltä kuvassa näyttää. Alla olevassa kuvassa tilanne käy ääripäästä toiseen: vasemmalla suorastaan anorektiselta näyttävä blogaaja, oikealla hieman lähtökohdastaan leveämpiä osia omaava blogaaja. Huomatkaa erityisesti käden dramaattisella tavalla vaihteleva paksuus. Tosiaan edelleen normaalipainossa liikutaan noin tosiasiassa.
tukholmajoulukuu14
Toppi - Filippa K

Saman ilmiön olen havainnut jo aiemminkin asuja kuvatessani. Yleensä pyrin välttämään molempia ääripäitä kuvasadosta blogikuvia valitessani. Todellisuus kun ei ole kumpaakaan.

Taustalla muuten näkyvät varsin urbaanisti Tukholman sataman valot. En vastustaisi tuollaista valomeren näkymää ikkunastani.

Symphony lähti takaisin kohti Helsinkiä tasan viideltä. Samaan aikaan alkoi ruokailumme ja buffetin uusintakierroksemme, siis heti, kun poikaystävä oli saatu kiskottua päiväuniltaan ylös. Ruokailun yhteydessä myös lahjottiin päivän synttärisankaria, 26 vuotta täyttänyttä poikkista. Oma lahjomiseni tosin on edelleen vaiheessa, mikä ei ole meille ollenkaan epätavallista.

Ruuan jälkeen tapahtui sama kuin edellisenäkin iltana: hyttiin ja maate. Lopen uupuneina nukahdimme molemmat vaatteet päällä, onneksi sentään jossain vaiheessa yötä tuli herättyä pesemään meikit pois ja hampaat puhtaiksi. Vaan liki kahdentoista tunnin yöunet tekivät kyllä erittäin hyvää. Miinuksena biletyspuoli jäi tällä risteilyllä varsin olemattomaksi, vaan mikäpä pakko sitä on lomareissulla tehdä yhtään mitään. Se kai se on loman ideakin.

Tänä aamuna heräsimme ennen kahdeksaa ja lähdimme kytistelemään tax freen juomaosaston avautumista. Poikaystävä yritti kuumeisesti miettiä ostaako laivalta viiniä vai olutta, mutta päätyi lopulta olutpakkiin. Minä taas ostin neljä levyä Kalevin tiramisu-suklaata ja pullon Caipirinha-juomasekoitusta, eli sitä mitä viimeksikin. Kaksi päivää haistelemaani Chanelin Coco Mademoiselle -hajuvettä en ostanut, sillä pähkäsin, etten tee mitään 50 millilitralla moista tavaraa, kun jo 30 tekee sekin tiukkaa saada koskaan käytettyä. Lisäksi minulla on edelleen Stockamannin "osta viidelläkympillä, saat kympin alennusta" -lappusia. Anoppikokelas osti putelin No 5:a.
tukholmajoulukuu13
Aamulla ennen kahdeksaa laivan promenade-kansi on aika... hiljainen.
tukholmajoulukuu12
En löytänyt hiusharjaa aamulla. Tätä tänään päällä.

Kymmeneltä Silja Symphony saapui Helsingin satamaan, me rahtasimme itsemme ja ostoksemme pihalle, otimme taksin ja huristelimme takaisin Länsi-Pasilan kulmille. Reissu oli kaikinpuolin mukava, ja olen erittäin tyytyväinen ostoksiini. Erityisesti näihin farkkuihin:
tukholmajoulukuu11
Hitti jo ostopäivänään - Cheap Monday

Jaa, saa nähdä miten kauan sitä vielä viihtyy Helsingissä. Nämä reissut ovat aina kestoltaan hyvin epämääräisiä ja lähinnä fiiliksiin pohjautuvia. Joku ilta nyt vielä ainakin pitäisi niitä kavereita miitata ja anoppikokelas hinkuu myös Sellossa porukalla käymään. Josko tuota viimeistään jouluksi pitää palata Manseen, mummu kun vaatii ainakin minua viettämään joulun Kalevassa. Johan ne päivät nopeasti hupenevatkin. Lahjatkin on vielä hankkimatta!

23 kommenttia :

MouMou kirjoitti...

HAHA; mahtava patsaskuva!:D *repeilee*

Idhren kirjoitti...

Se on aika loistava :D

linda sofia kirjoitti...

ihana neulemekko! mä oon kans joskus kuolannu sitä :*

Mi Guapa Fresa kirjoitti...

I´m in love with your T! Se missä on se luuri. HUoh, miten ihana. Tommonen on t-paita, joka ei ole liian arkinen/juhlava, eikä mikään massa ja herättää uteliaisuutta on vaan niin.. haluttava. :D HIHI!

Idhren kirjoitti...

Linda Sofia, kiitti, ollaan sit samiksia!

Mi Guapa Fresa, se on joo aika kätevä tapaus :D Koitin Monkista katella olisko ollut tälläkin kerralla jotain yhtä ovelaa, mutta ei osunut silmään ainakaan.

Anonyymi kirjoitti...

Evert Taube se patsasmies on! Ruotsalainen runoilija/säveltäjä/kirjailija. Hee meillä oli ruotsin kirjassa yks kappale just omistettu sille:P

Idhren kirjoitti...

Anonyymi, mahtavaa! :D

Anonyymi kirjoitti...

AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAA
ihanat farkut ja sopii sulle tosi hyvin :oo
siis oon luullu ettei tommoset voi näyttää kellään hyviltä mutta siiis sä oot noissa (ja ilmankin...si ehhehöööh siis muulla alaosalla) älyttömän upee! :)
oot muutenkin ihan hirmusen nätti! :o :))))

Idhren kirjoitti...

Anonyymi, vautsi, kiitti hei! :)

Stazzy kirjoitti...

Miten nää jaksat kirjottaa yhtä pitkiä sepustuksia? Mä olisin jo uohtanut puolet :D

Tuo neulemekko aiheuttaa huokailua, mutta olen vakavasti päättänyt pysyä poissa kaupoista (ja ebaysta) alennusmyynteihin saakka.
Ehkä.

Idhren kirjoitti...

Stazzy, joskus mietin samaa itsekin! Toisaalta kirjoitin jo seiskaluokalla kymmensivuisen (vai oliko se kymmenen konseptillista? Ei voi muistaa) fiktiivisen scifitarinan, joten maratonikirjoituksella on jo pitkät perinteet! Tosin juuri luin kokoelman sitaatteja, joiden sanoma oli, että on vaikeampaa kirjoittaa asiaa lyhyesti kuin pitkästi. En tiedä. :D

Mä luultavasti taas skippaan alennusmyynnit. Niistä koskaan mitään täällä löydä ;< Pettyy vaan ja tulee pahalle tuulelle tungoksesta. :D

Idhren kirjoitti...

Aijoo, sain siitä seiskaluokan aineesta varmaan ihan vaan säälistä kympin ;< Ope salee katto et jaa, siinä on joku innostunut, pakko sille nyt on numero antaa, ettei se vaan koe, ettei työstä palkita ;o

Noora kirjoitti...

Oi,ihana tuo vetoketjumekko!!! Mä sit taas tykkään jos ääni menee ja on sellanen kunnon viskin polttama ääni:D

winda kirjoitti...

Ihan mahtava shoppailuasu, ja todella suloisen mekon löysit :) Tuli hirveä hinku päästä Tukholmaan, onneksi omaan reissuun enää hiukan päälle kuukausi aikaa.. :)

mk kirjoitti...

Oho, on kyllä havainnollistava toi kuvakulma-vertailu! :O Hämmentävää!
Osasitko flunssan seurauksena myös laulaa Bonnie Taylorin tavoin? ;)) Käheet äänet on smexyjä :D

Idhren kirjoitti...

Noora, ohan se omalla tavallaan velhoa :D Ikävämpi juttu on se, että tulee kurkku kipeäksi köhimisestä ja siitä, että yrittää saada ääntä kuuluville :D

Winda, nopeasti menee kuukausi :) Kiitti!

Mk, no todellakin! Ja joo, tietty osaan ;D

Hansu kirjoitti...

Täydellisen näköiset farkut. Pakko jostain haalia itselle samanlaiset..

Emmanuelle kirjoitti...

Tuosta raitapaitakuvasta tulee mieleen ihan Debbie Harry. :D

Ihanat farkut. Olis kiva ostaa just tommoiset acid wash tyyppiset mut kun päätin etten osta enää farkkuja. Niitä on jo yli kymmenen. :/

Idhren kirjoitti...

Hansu, ne on aika kivat! Helsingin seudulla ovat kuulemma Beamista ja Helsinki kympistä noita bongailleet. Itse en löytänyt, joten Tukholma.

Emmanuelle, mulla on kans liikaa farkkuja, ja varsinkin sellaisia farkkuja, joita en edes pidä. Siitä teinkin sen päätöksen, etten osta enää farkkuja PAITSI jos niissä on jotain tosi erikoista :P Acid wash on aika erikoista ;)

Stazzy kirjoitti...

Hee! Sulla onkin sitten selkeästi syy tulla käymään täällä tammikuussa. Alennusmyyneissä on vaikka ja mitä. :D

Idhren kirjoitti...

Haha, joo hilpasen tästä Ranskaan ;)

Anonyymi kirjoitti...

asia jota ei välttämättä saisi kysyä, mutta mitä mahdat painaa ja olla pitkä? meinaan oikein täydellinen vartalo!

Idhren kirjoitti...

Anonyymi, pituutta löytyy 158 senttiä ja painoa näiden kuvien aikaan joku 48 kiloa - nyt tässä viikon laivakarkkeja mässyttäneenä voi olla sokeriekstraa ;D

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...