4.11.2008

Idhren ja vaalivalvojaiset

Tuleva yö on omistettu Yhdysvaltojen vuoden 2008 presidentinvaalien viimeisten rutistusten seuraamiseen. Päivitän tähän postaukseen pitkin yötä/aamua ajatuksiani ja bongauksiani vaalivalvojaisia ja muita ohjelmia seuratessani. Mukana menossa myös poikaystävä ja CNN Liven ja BBC Liven nettistriimit. Kattavaa tapahtumien raportointia tämä ei tule sisältämään, siitä pitäkööt huolen lukuisat lehdet, jotka uutisoivat tapahtumista huomattavasti intenssiivisemmällä otteella. Esimerkiksi Helsingin Sanomat seuraa vaalien tulosvalvontaa, joka tosiaan kestää pitkälle aamuun.


4. 11. klo 23.05

Päivällä on uutisoitu, että Barack Obama ja John McCain ovat hoitaneet oman osansa kansallisvelvollisuudestaan ja käyneet äänestämässä - molemmat tietysti varmoina omasta voitostaan. Idu kelailee mielessään sitä pilkan ja Youtube-videoiden tulvaa, joka seuraisi McCainin valinnasta, ja mahdollisesti vielä kamalammasta vaihtoehdosta - Palinin nousemisesta presidentiksi edeltäjänsä kupsahdettua vuorokauden ympäri kestäneiden loppukampanjointien sivuvaikutuksena ilmenneiden terveysongelmien vuoksi.

Kuntoaan voi itsekin koitella vaalien ohella - varustauduttu on patongeilla, oluella, voileipäkekseillä ja valkohomejuustolla. Löytyypä kaapista vielä pussi popkorniakin. Aamukahvillehan voikin lähteä sitten Tampereen yliopistolle, jossa Pohjois-Amerikan tutkimuksen yksikkö järjestää omat valvojaisensa. Tokkopa sentään, onhan meillä sentään espressoa.

5. 11. klo 0.32

Suu palaa meksikolaisesta kanawokista. Asiaankuuluvasti päällään seisovassa vuorokausirytmissä myös ruoka valmistetaan keskellä yötä.

CNN:llä puhutaan runsaasti taloudesta, eikä olosuhteet huomioon ottaen ihme. Heikot ajat nostivat Obaman ihan omaan arvoonsa presidenttikilvassa, ja viimeisten viikkojen kampanjoinnissa keskittyttiin kovasti niihin ratkaisuihin, joita ehdokkaat olisivat valmiita tekemään Yhdysvaltain taloudellisen tilanteen kohentamiseksi.

Greg Reese on tehnyt mahtavia rap-biisejä Obamasta, McCainista, Bidenista ja Palinista. CNN näyttää jo vähintään toista kertaa päivän aikana puhelinhaastattelua, jossa miestä tentataan. Motiiviksi biisien vääntelylle selviää yritys nostaa äänestysaktiivisuutta. Helsingin Sanomat uutisoikin asiaankuuluvasti, että nuorten äänestäjien aktiivisuus saattaa ratkaista vaalien tuloksen.

klo 1.10

CNN:n omissa valvojaisissa on mukana useampikin "political blogger", eli poliittinen blogaaja, joiden mielipiteitä ja kommentteja tullaan kuulemaan. Blogaajat jopa mainittiin ennen varsinaisia toimittajia. CNN:llä on myös oma "Internet reporter", nainen nimeltä Abbi Tatton, joka raportoi maailman tapahtumista Internet-näkökulmasta, mikä tarkoittaa blogien ja muiden nettimedioiden seuraamista.

Hieman eri meininki lätäkön takana? No, useimmat trendithän tulevatkin Suomeen jopa vuosia muusta maailmasta jäljessä.

klo 1.38

Ensimmäiset yliaikaiset, alustavat tulokset Kentuckysta ja Indianasta ovat tulleet, kun kyseisissä osavaltioissa on laskettu 1% äänistä. Kentuckyssa McCain vetää pidempää kortta, Indianassa toistaiseksi Obama johtaa niukasti. Älkää kysykö lukuja, eivät jääneet mieleen, ja ne lisäksi muuttuivat siinä samalla ruutua tuijottaessa. Ovat todennäköisesti jo muuttunet muutenkin siihen mennessä, kun saan tämän pätkän tekstiä kirjoitettua.

klo 2.25

Richmondissa, Virginiassa äänestäjät ovat aiemmin päivällä huonosta säästä huolimatta jonottaneet tunteja päästäkseen äänestämään vaaleissa, joita kuvaillaan historiallisiksi. Ihmiset ovat ylpeitä saadessaan olla osa kaikkea tätä. Välillä tekisi mieli esittää Obamalle itselleen kysymys, jotta tajuaako mies itse, että olisi voittaessaan monella tavalla merkittävä voittaja. Kysymys olisi tietysti hölmö. Ehkä se nyt kuitenkin tietää.

klo 2.30

OO-ÄM-GEE, CNN kohtaa Star Warsin, kun ohjelmassa nähdään livetelevision historiassa ensimmäistä kertaa koskaan ihkaoikea hologrammi, jonka kanssa ohjelmaosion juontaja keskustelee. Prinsessa Leia on pukeutunut siniseen, housulliseen jakkupukuun.

EDIT: Helsingin Sanomat uutisoi kyseisestä hologrammireportterista.
EDIT 2: Aijjaa, kyseessä ei sitten ollutkaan oikea hologrammi, sillä studiossa olleet eivät edes nähneet naista, vaan kuva hänestä lisättiin televisiokuvaan. Uutte tekniikka joo, mutta ei sentään aitoa hologrammeilua. Leim.

klo 2.35

"Me täällä metsässä asutaan, mukamas kehittyneessä maassa, kun tuolla lätäkön takana sitä vaan näytetään prinsessa Leia -hologrammeja ja käytetään jättimäisiä kosketusnäyttöjä kyselytulosten näyttämiseen." - poikaystävä

klo 2.46

Joku CNN Livelle kommenttia heittänyt kehoitti kaikkia äänestäjiä lausumaan rukouksen ennen äänestämistä ja antamaan Herran johdattaa päätöksessä kenelle äänensä antaa. Sori hei, nää vaalit oli maalliset, demokratiaan perustuvat ihmisten vaalit, Jumalalla ei ole nyt asiaa sekaantua tähän johdattelemaan ketään yhtään mihinkään. Joissakin osavaltioissa jo kahvilla pelkästään äänestämään houkuttelu on lailla kiellettyä.

klo 3.32

Vaihteen vuoksi on siirrytty seuraamaan nettistriimiä BBC Liven puolelle. Lupaavaa, että saman tien äkkäävät mainokset pyörimään ja kun ne vihdoin loppuvat, haastattelua joudutaan lykkäämään teknisten ongelmien vuoksi. Onneksi papat osaavat päivitellä nykyteknologiaa seksikkäällä brittiaksentilla.

klo 3.52

Mööh, BBC:n kosketusnäytöt eivät toimi yhtä snadisti kuin CNN:llä.

klo 4.02

Obama näyttäisi olevan vankassa johdossa valitsijamiesten tämän hetkisten äänten perusteella - Obama johtaa yli sadalla äänellä.

klo 4.09

BBC:n tyypit tosiaan on lunkkeja :D. "Näemmekö seuraavaksi Ohiossa pettyneitä ihmisiä, murtuneita republikaaneja... *hiljaisuus* Ei, emme näe. Siirrytään eteenpäin."

klo 4.47

Hetken aikaa CNN Liveä katseltuamme päätimme vaihtaa takaisin BBC Livelle. Paljon sympaattisempaa ja asiapitoisempaa keskustelua, noin kokonaisuudessaan.

klo 5.03

Alkaa tehdä mieli olutta.

Obama edelleen tukevassa johdossa - jo tekisi alkaa mieli hehkutella, ettäpä on vaihteeksi Yhdysvalloissa kansa toiminut fiksusti ja valinnut oikean ehdokkaan johtamaan maataan. Vaan katsotaan loppuun asti.

klo 5.15

Viiksivallu suurlähettiläs arvatenkin republikaanileiristä hyppii seinille, nenille ja pöydille parjatessaan BBC:tä ja sen toimittajia, jotka haastattelevat republikaaniäänestäjiä ja raportoivat vaalivalvojaisista eri puolilta Pohjois-Amerikkaa. Biasoituneet näkemykset - ja pyllyt. Viiksivallu voisi ehkä myös lyöttäytyä samaan leiriin Jutta Urpilaisen kanssa - paitsi hei, Juttahan perui puheensa torjuntavoitosta. Ehkä Vallukin vielä nielee tappion.

klo 5.48

Näemmä vaaleja valvotaan myös Irc-Galleriassa. Gallupin Obama vai McCain? -keskustelualueella käydään tiivistä keskustelua ja uutistenvaihtoa äänestystilanteesta.

klo 5.52

Vain muutamia minuutteja enää siihen, että Obama saa loputkin tarvitsemansa äänet ja hänet julistetaan Yhdysvaltojen seuraavaksi presidentiksi. Iiks poks!

klo 6.02

Barack Obamasta tulee seuraava USA:n presidentti, jeah! o/ Varsinainen tuhkimotarina, ryysyistä rikkauksiin, ennätyksellisen nuori, tummaihoinen mies on valittu presidentiksi.

Robert Kennedy sanoi noin 40 vuotta sitten: "Things are moving so fast in race relations a Negro could be president in 40 years." Niinpä.

klo 6.26

John McCainin häviöpuhe on nöyrä, rehellinen ja avoin. Yleisön buuatessa Obaman presidenttiydelle McCain nostaa kätensä kohti yleisöä, pyytää ihmisiä lopettamaan buuauksen ja pääsemään yli pettymyksestään. McCain tunnustaa häviönsä ja toivoo uudelle presidentilleen hyvää tämän hallintokaudelle. Sotaveteraani haluaa rakentaa tulevaisuutta, ei kantaa kaunaa, ja toivoo kannattajiensa tekevän samoin. Vilpittömiä ajatuksia vai poliitikon temppuilua tahriintuneen imagonsa palauttamiseksi - en tiedä, mutta minua tämä kosketti.

Sarah Palin palaa Alaskaan kuvernööriksi. Tervemenoa.

klo 7.18

Obaman puhe oli niin ikään nöyrä, rehellinen ja avoin. Odotetusti tuore presidentti haluaa jatkaa puoluerajat ylittävää yhteistyötä ja tuoda Yhdysvaltain kansalaiset yhteen. Obama puhui niin ylevästi unelmista ja niiden toteutumisesta, demokratiasta, muutoksesta ja kansan syvistä riveistä puhkuvasta voimasta, että jollen tietäisi mitä katson, olisin voinut luulla katselevani elokuvaa, esimerkiksi Independence Dayta.

Ei tule kuitenkaan ymmärtää tätä väärin - puhe oli erinomainen ja koskettava, ja se varmasti toisinnetaan vielä jossakin Obaman tarinan kertovassa elokuvassa. Puhetta kuunnellessa vain tuli erittäin selväksi se, miten eri tasolla koko touhu on siellä kuin täällä, jossa poliitikot ovat harvoin karismaattisia esiintyjiä ja vielä vähemmän innoittavia puhujia. Onko se hyvä vai paha, sen päättäköön kukin kohdallaan.

Joka tapauksessa Obama korostaa olevansa johtaja, joka tuo muutoksen, mutta joka myös kuuntelee kansaansa - myös sitä osaa, jonka silmissä tämä ei vielä ole ansainnut paikkaansa presidenttinä. Hän varoitti ihmisiä tulevista erimielisyyksistä, mutta vakuutti vastaavansa kansalle aina rehellisesti edessä olevista haasteista.

Kerrankin tuntuu siltä, että maailmassa tapahtuu jotain todella isoa hyvää. Toivon mukaan Obama on sanojensa mittainen mies.

klo 8.01

Vois nukkua.

18 kommenttia :

Oola kirjoitti...

Loistavaa, joku muukin seuraa! Itse tosin kipeänä ja vällyjen välistä kurkin netistä, kun digiboxia ei ole. Toivottamasti opama, mai houm poi voittaa!

Terv. Oola

r kirjoitti...

Tätä olis kyl varmaan jännää (ainakin jossain vaiheessa jos ei nyt vielä) seurata itekin, on vaan sata muutakin asiaa tehtävänä - yön aikana tietenkin lol - ja untakin pitäis saada niin pitää varmaan oottaa aamuun ja kauhulla avata tv kun ei osaa yhtään odottaa miten käy. Hitto jos ei tarvis huomenna jaksaa remuta koko päivä yöhön asti Helsingissä ja sit matkustaa aamuyöllä Turkuun ja muuta kivaa niin valvoisin kyl. Oikeesti ihan hirveetä varmaan aamulla avata epätietosena telkku ja kattoo kuka on uus maailman johtaja, kun pessimistinä odotan viel pahinta, eli just sitä että McCain saa slaagin kun kuulee voitostaan ja Palin pääsee valtaan :E

Idhren kirjoitti...

Oola, parantumisia sinne! Houm poilla ainakin kannustusjoukkoja täällä ;)

R, auts, osanottoni ;< Kaikki asiat luonnollisesti kasaantuu aina yhdeksi läjäksi, kuis muutenkaan. Toivottavasti ehdit vilkuilla mielenkiintoista ja mahdollisesti historiallista tilannetta kaikelta kiireeltäsi - tartteehan ihminen mietintätaukojakin ;)

Idhren kirjoitti...

Niinjoo, siis nettistriimiä täälläkin muuten seurataan. CNN Live ollut tähän mennessä aika perushyvä.

r kirjoitti...

Joo en pysty keskittyyn pakkaamiseen ja muuhun nyt kyl ollenkaan. Yritän myös keksii sulle kysymyksiä videopostausta varten tässä samalla, sekin tuntuu tärkeemmältä kuin oikeet velvollisuudet :D Oon hirveen huono tekeen mitään mitä oikeesti pitäis. Vois vaikka lakata kynnetkin ja viivästyttää pakkaamista viel lisää :P Mut hei vau hologrammi! Olisinpa nähny.

Idhren kirjoitti...

R, that's more like it ;D Mut ollaan samiksia aikaansaamattomuudessa, tosin kynnet onnistuin lakkaamaan (tällä kertaa jopa sotkematta) tuossa jo hieman aiemmin. Wuhuu! Hologrammi voidaan vielä näyttää jossain uudestaan. Youtubessa ehkä aikanaan ainakin ;o

Oola kirjoitti...

Go Leia hologrammit! BBC live striimi laulaa Turussa. Kauhean jännäksi tämä ja houmpoi Obama pärjäsi just tosi hienosti!

Idhren kirjoitti...

Vois hei joo kokeilla tota BBC:n striimiä kans :>

Obama on ajankohtaisesti myös uusimma Men's Healthin kansikuvapojuna :D

Oola kirjoitti...

Heheh mut bbc jutut on soman lunkkia xD

Idhren kirjoitti...

Oola, joo kyllähän toi lepposta on :D

Maj kirjoitti...

Täytyy sanoa että McCainin Viiksekäs Mies (BBC) tuntuu olevan vähän hukassa. Ja täytyis tästä mennä nukkumaan, ainoa jännitys aamuksi taitaa olla Ralph Naderin tulos. Mutta kun on tähän asti valvonut, ei ehdi aamuun mennessä kuitenkaan nukkua riittävästi - sama siis valvoa...

Idhren kirjoitti...

Maj, ollaan tuolle samalle (piilo?)republikaanille naureskeltu :P

Valvominen taitaa olla täällä se linja. Tai no, ehkä jossain välissä torkut, mutta illalla pitäisi nähdä Kotikatsomon Ylikävelyn toinen osa :<

Tommy kirjoitti...

Jes jes, Obama voitti! :)

Idhren kirjoitti...

Jeah ^^ o/

kittykat kirjoitti...

itse en meinannut saada nukuttua ja näin jo painajaisia että mccain voitti, mutta onneksi ei kuitenkaan ja obama korjasi potin :D!

patentti kirjoitti...

Tämähän oli hauska lukea aamulla läpi :)

Oletko koskaan tutustunut sarjaan West Wing? Tai tietoinen siitä että senaattori Obama osallistui sen puheiden kirjoittamiseen? Suosittelen :) http://www.nytimes.com/2008/09/21/opinion/21dowd-sorkin.html

Silja kirjoitti...

Haha, en ollutkaan siis ainoa suomalainen joka valvoi koko yön vaalituloksia odotellen! :D Kyllä meni oikealle miehelle voitto!! Vielä kun noi kalifornialaiset saisivat äänestettyä ei prop 8lle, mutta pahalta näyttää :/

Idhren kirjoitti...

Kittykat, hoho, onneksi ei ollut painajaisesi totta :D

Patentti, en ole koskaan tullut katsoneeksi, ja vielä vähemmän tiesin tuosta puheiden kirjoittamisesta :o Hitsit, tässähän nousi kiinnostus ihan uudelle tasolle :P En koskaan lämmennyt Martin Sheenille, joten siihen se jäi muinoin :D

Silja, et toki :) Mahtavaa kyllä, että vaihteeksi maata pääsi johtamaan fiksu mies :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...