11.10.2008

Uusi toppi sai miehisen tulikasteensa

Moi.

Viimeisin vaatehankintani sai todistaa kyntensä, kun olin lähdössä perjantaiaamuiselle luennolle. Kynnet tarrasivatkin minuun niin tiukasti, että sama paita pysyi sinnikkäästi päällä myös seuraavan päivän. Minulla ei ehkä koskaan ole ollut näin päheää perusvaatetta.

Kuten jo postauksessa Kaksi vaatetta ja sovituskoppi hehkutin, Filippa K:n viskoositoppi on mukavan väljä, rento ja laskeutuu kauniisti. Nämä ominaisuudet houkuttelivat pukemaan paidan kaveriksi lisää rentoa, väljää ja mukavaa. Osittaisena innoituksenani toimi eräs 18-vuotias britti Sam, jonka bongasin jokin aika sitten Lookbookissa. Pojan tyylissä on ripaus tummanpuhuvaa, wangmaista huolittelemattomuutta, ja epäsymmetriset leikkaukset yhdistettynä huolettomasti päälle kietaistuihin huiveihin ja neuletakkeihin yksinkertaisesti valloittavat. Kaiken. Ottaisin mielelläni vaikka kaikki tämän kundin vaatteet kaappiini.

Omasta asustani rakentui yhdistelmä maskuliinista rentoutta, jolle kontrastia antaa pilkottavan tissivälin lisäksi kirkas, punainen huulipuna ja ultrakhuuli ilme. Toppi on yhdistetty pitkään neuletakkiin ja mustiin farkkuihin (joiden erikoisuutenahan oli paitsi korkea vyötärö, myös vetoketju sivulla ja erikoiset taskut), ne puolestaan matalapohjaisiin saapikkaisiin. Neuletakin alle oli saatava lisäksi jotain pitkää hihaa vilun karkoittamiseksi (niin mukavaa kuin merinovilla onkin päällä, näin ohut kerros sitä ei selkeästi riitä pitämään minua täysin lämpimänä), avuksi ongelmaan riensi bolero, jossa hihat olivat kompromissinomaisesti puolipitkät.

Toppi ja neuletakki - Filippa K, neulebolero - Vila, farkut - Tiger of Sweden, saapikkaat - Bronx

Edellisen kerran näihin farkkuihin muuten pukeuduttiin entryssä Ei ehkä sittenkään tueton. Tiikereitä voi pällistellä myös hakemalla merkkiä ja vaatetyyppiä.

P.s. Filosofian tentti joko kusi totaalisesti tai sitten meni keskivertaisen köyhästi. On tyypillistä, että kun pitää vastata kahteen kysymykseen kolmesta, kysymykset koskevat juuri niitä huterimmin hallittuja kavereita, joiden opinkappaleista oli tenttitilanteessa mielessä lähinnä epämääräisyyksiä. Missä Platon, Leibniz, Kant, Hegel ja Nietzsche, ne jännittävimmät tyypit, jotka jopa hallitsisi rajusti edestä ja takaa!

Tätä morkkista olikin hyvä lievittää vetämällä nassuun Arnold'sin vaaleanpunaisen donitsin samalla, kun kokousti ulkopaikkakuntalaisten gangstojen kanssa, tai siis miittasi kaupunkiin tulleen pikkuveljen ja tämän kaverit, jotka hymähtelivät kumppareilleni. Jalat kosteina.

6 kommenttia :

nadjastrange kirjoitti...

vähänkö toi lookbookista bongattu sam on tyylikäs! niinku vau!

ps. sulle on haaste mun blogissa :)

Idhren kirjoitti...

Sam on kyllä herkku ton tyylinsä kanssa ^^

Kiitti haasteesta! ;)

poster kirjoitti...

Hahaa! Hyvä kun mainitsit kumppareista, pääsen hehkuttamaan vähän: sain vihdoin toissapäivänä ostettua itsellenikin kumisaappaat, ja oon niin myyty! Punaiset Hai-saappaani on olleet käytössä jo ja ei voi muuta kuin ihmetellä sitä, miksen aiemmin ole tajunnut kuivien jalkojen ihanuutta.

Toinen kysymys, mikä heräsi, on se, miksi IHMEESSÄ en ole tajunnut yhdistellä boleroa noin - piilolämmikkeeksi. Taidan olla blondi.

Idhren kirjoitti...

Poster, hahaa, kumpparit on kyllä aidosti pelastanu jo mun syksyn, tyypillisestä syysmasennuksesta ei ole (ainakaan vielä) merkin merkkiä :D Säästyy kans muut kengät ja lahkeet kuralta, kumpparit kun on kuitenkin helppo puhdistaa, eikä ne hätkähdä vaikka vähän oliskin paskasta :P

Bolerot on käteviä piilolämmittäjiä ;) Vielä kun sais jostain hankittua semmosen, jossa ois vaan ne hihat ja kainaloa, eikä tollein et olis ideana pistää napilla edestä kii :P Vilkkuu välillä hölmösti. ;o

Ässä kirjoitti...

Tiedän tarkalleen, mitä tarkoitat, kun kirjoitat tuosta Filippa K:n topista. Löysin itse samanlaisen Hulluilta päiviltä ja olen edelleen hämmentynyt siitä, miten kaikella tapaa silmää ja ihoa miellyttävä yksi aivan tavallinen musta toppi voi olla. Syyllistyin myös käyttämään sitä kahtena päivänä peräkkäin, enkä malttaisi vieläkään laittaa sitä pyykkiin. Nom.

Idhren kirjoitti...

Ässä, kohtalontoverini siis ;). Ja tosiaan, sanoit erinomaisen hyvin - yks tavallinen musta perustoppi, kuka olis uskonut :D

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...