23.10.2008

Ulkoavaruuden mömmöt jaloissani, eli paluu suosikkivaatteiden tykö

Oma koti kullan kallis, ja niin edelleen. Tampereelle kotiutumisessa parasta on tietenkin se, että vaatekaappi ammottaa pullollaan ihania ja rakkaita asioita (Kiiltoleggingsini, muruset, oi te nahkamaisesti hohtavat elämänrakkauteni!), ja lisäksi porraskäytävässä on ylihelppoa saada makeita asukuvia. Miten se menikään, amatöörin tunnistaa siitä, ettei saa vaikeita olosuhteita toimimaan edukseen? ;o

Tämän kunniaksi urbaani trolli tekee paluun ja poseeraa kuvasarjassa. Musta, kiiltävä nahka ja lateksi tuovat mieleen Alien-saagan (scifi ftw!) ja buutsithan nyt ovat ihan suoraan Aeryn Sunilta ryövätyt. Ainakin melkein.


Mekko - Vero moda, neuletakki - Filippa K, leggingsit - Ida Sjöstedt, kengät - Vagabond, vyö - second hand

Ja ketä hittoa sitä äänestäisi kunnallisvaaleissa!?!?! Sitä ikäänkuin kokee menettävänsä oikeuden valittaa asioiden poliittisen tilan paskuudesta, jos ei ole vaivautunut tekemään kansallisvelvollisuuttaan ja pyrkinyt vaikuttamaan. Irc-Gallerian vaalikone ehdotti 65-vuotiasta naista Suomen kommunistisesta puolueesta.

Kaikella kunniotuksella ehdokasta kohtaan, ajattelin harrastaa ikäsyrjintää ja etsiä jonkun hieman nuorekkaamman, ja kenties jopa hieman vähemmän äärimmäisen puoluekannan (mikä vitsi sekin, Suomessa ei kyllä lopulta kovin kirjavaa puoluekirjoa ole, lähes samaa kauraa kaikki tyyni) ehdokkaan. En silti aio noukkia ehdokastani myöskään kokoomuksen tai kristillisdemokraattien joukosta, toisin kuin Tampereen oma vaalikone ehdottelee. Kuten sanoin: Ketä hittoa sitä äänestäisi!?!?!

P.s. Lehtien foorumeilla ja blogeissa näyttää olevan taas rinkirunkkukierros käynissä Idolsin stailauksesta vastaavaa Ida Jokikunnasta kilpaa haukkumalla. Onhan se kivaa, että ihmisillä on yhteisiä inhokkeja, joiden päälle heitellä lokaa niin paljon kuin sielu sietää ja unohtaa täysin se pieni ja tietysti täysin epärelevantti yksityiskohta, että kilpailijoilla itselläänkin on mahdollisuus milloin tahansa sanoa, ettäpä kuule, minä en tuota päälleni laita. Kai se sitten on kivempaa kohkata kimpassa yhdestä, pahasta, kamalasta, ammattitaidottomasta pyrkyristä, kuin nähdä se tilanteen toinenkin (osa)puoli. Kilpailijatkin voivat käteväsit heittäytyä uhreiksi ja kerätä säälipisteitä makkarankuorillaan, josko niillä pari äänestyssoittoa heruisi. Pieleen menneistä biisivalinnoista sentään voivat syyttää vain itseään.

30 kommenttia :

Mari kirjoitti...

Kiiltävät leggarit ja kuvissa jopa hieman karhean näköinen, vähintäänkin hyvin ei-kiiltävä mekko luovat ihana kontrastin, tosi kiva asu. :)
Kotona puheltiinkin, että pitäisi koettaa vaalikoneissa vastata ensin oman mielen mukaan ja sitten täysin päinvastoin, ja katsoa tulisi silti lähes samat ehdokkaat. :P Joku oli myös tehnyt eri vaalikoneilla kokeen, ja saanut joka kerta eri ehdokkaat vastaukseksi. Sen verran epätarkkoja taitavat nuo koneet olla. ;)
Tosiaan nuo Idols-kokelaathan ovat ihmisiä, joilla on omat aivot ja mielipiteet, joita saa ilmaista. Toisaalta ymmärrän, että hieman ujommilla/varautuneemmilla/nuoremmilla/millätahansa saattaa olla hankala avata suutaan ja sanoa rehellistä mielipidettään, kun "ammattilainen" seisoo vieressä ja ihailee valintaa. Koko vastuuta ei kyllä silti voi mitenkään kaata stylistin niskaan.

Rubio kirjoitti...

Oon samaa mieltä tosta Ida Jokikunnaksen ryöpyttämisestä. Tuntuu että jo pelkästään se "Ellenin sisko" -leima saa monet asennoitumaan negatiivisesti kyseiseen henkilöön. Ehkä joku paita ei sitten ollut sopusoinnussa juuri kyseisen kilpailijan auraan, mekon väri oli liian kirkas laulajan tummalle äänelle tms, mutta eiköhän se viimeinen sana ole kullakin kilpailijalla itsellään, mitä suostuu päälleen kiskomaan. Nih! (:

shandi kirjoitti...

Minä olen käsittänyt tuon Idolsin stailauksen menevän niin, että kilpailijat valitsevat itse vaatteensa, stylisti vain viimeistelee asun. Ja luultavammin tekee omia ehdotksiaan. Mene ja tiedä.

En kyllä oikein pidä tästä jutusta, sillä luultavasti jos ohjelman stailisti olisi joku muu kuin Ellen Jokikunnaksen sisko, asut eivät saisi niin suurta huomiota.

Silja kirjoitti...

Oh, asu on (taas) ihana.

Mulle oma ehdokas löytyi tällä kertaa tosi kivuttomasti. Tampereen kaupunginvaltuustoon hakee niin monta tuttua, että tarvitsi käydä vain parista vaalikoneesta läpi heidän vastauksensa, ja muutaman pikkukohdan perusteella valita (tai siis varmistaa) oma suosikkinsa. Aionkin äänestää ympäristöasioista, julkisen ja kevyen liikenteen kehittämisestä sekä lapsista ja nuorista kiinnostunutta akateemista nuorta vihreätä miestä. Jotenkin huojentavaa, kun tietää tyypin oikeasti haluavan valtuustoon ja olevan aidosti kiinnostunut minunkin mielestäni tärkeistä asioista.

Roxie kirjoitti...

Olen kutakuinkin samaa mieltä kanssasi Idolsin vaatehässäkästä. Jos laulaminen oikeasti sujuu, silloin ei pitäisi katsojankaan huomio kiinnittyä vaatteisiin.

Suhkur kirjoitti...

Ei muuta kun ablodit tuosta Idols puheesta. Minuu alko jo vituttamaan se suitsutus, en kuitenkaa viittiny aukasta suutani kenenkään blogissa, koska ois tullu painokelvotonta ja lasten silmiin sopimatonta tekstiä:D Mutta siis aiemmilla kausillahan sinne sovituskoppiin on lykitty jos jonkun näköstä vermettä ja laulajakokelas ite on valkannu mieluisimmat joihin stylisti vaan ettii mätsääviä asusteita. Eikö sitä sitten ois kannattanu valita se vähemmän makkarankuorimekko päälle ja laulaa luikauttaa nätisti, kun mennä se mekko päällä sinne lavalla ja sitten inistä keskellä Suomen kansaa. Myönnettäköön että ite en oo nähny yhen ainoata jaksoa tältä kaudelta erinäisistä syistä, mutta mitä eri sivustot kertoo, niin tuolla mallilla se suunnilleen on menny.

Idhren kirjoitti...

Mari, kiitti :) Joo, vaalikoneista tuntui olevan enemmän hyötyä eduskuntavaalien alla, kun kysymyksetkin oli jotain muuta kuin "mitä mieltä olet jossain taka-Tampereella suunnitteilla olevasta tunnellista" ;o Olishan se niinkun hyvä olla perillä oman kuntansa asioista, mutta mitä mä mistään tunnellista tiedän kun ei ees Aamulehteä tuu ;D

Silja, olet aika onnellisessa asemassa ;D Itsehän en tunne edes etäisesti ketään ehdokkaista, joku likka, jonka nimeä en edes nyt juuri muista, ilmeisesti samalta laitokselta on vasemmistoliiton ehdokkaana, se on ehkä läheisin linkki mulle :D

Idolseista:

Ja joo, varmasti siellä epävarmimmat kisaajat luottavat helpommin stylistiin kuin omaan makuunsa, hyvä pointti sinänsä, mutta mutta... Kenen vika se sitten on, jos kenenkään -.- En tiedä Ida J:n ammattitaidosta tai -taidottomuudesta, voihan se oikeasti ollakin ihan käsi, joka on vain siskonsa maineella ratsastanut (tai sitten likka voi oikeasti osatakin jotain), muttei se silti anna aihetta hyökätä naisen kimppuun ja haukkua tämä niin totaalisesti maanrakoon, varsinkin kun tosiaan kilpailijoillakin on mahdollisuus vaikuttaa, ilmeisesti jopa aika merkittävällä tavalla. Johan siellä ainakin se Vesa oli suht. omannäköisissä kamppeissaan muutenkin. Se on vähän tätä, että jos ei äänestä ja edes yritä vaikuttaa, tuntuu aika hölmöltä kuunnella valituksia siitä miten taas valittiin väärät tyypit ;o

Ja Shandi, hyvä pointti tuokin, jaksaisiko ihmiset näristä, jos stailistina olisi joku täysin nevahööd? Herättäisikö se yhtä paljon tunteita kuin mahdollisuus siitä, että joku on päässyt suhteilla eteenpäin?

Suhkur, juu hieman pinna kiristynyt itselläkin, viimeinen naula oli lukea Hesarin foorumilta kolme sivua sitä "Ida J. on kuin Iso paha susi ja voi kilpailijaRAASUT, joilla ei ole mitään sanottavaa siihen miltä lavalla näyttävät, niin suloiset tytöt tehty sutturan näköisiksi vasten heidän tahtoaan". -.- Keitti hyvin yli.

Ainoa asu, joka mua jäi häiritsemään oli sen yhden rokkimiehen housut, joista paistoi vetskari tuiskumaiseen tyyliin. Se näytti häiritsevältä näin katsojan silmistä ;D

r kirjoitti...

Mä en oo seurannu Idolsia tänä vuonna yhtään, mutta kyllä sen on aiempina vuosina hyvin huomannut, että yksi tyyppi on stailannut kaikki kilpailijat. Ja ehkä ne valitsee vaatteensa itse, mutta se vaatevalikoima mikä siellä on ainakin aiemmin ollut, on ollut osittain todella järkyttävä. Onhan Idolsissa ihan ok vaatteitakin, mutta kaikki ei, joten miten kilpailijat voiskaan näyttää aina tyylikkäiltä ja hyviltä jos ei kerta ole tarpeeks mistä valita. Idolsissa pitäis olla laajemmat vaatevarastot, että kaikki kilpailijat löytäis jotain omaan tyyliin sopivaa, ja koska se stylisti kuitenkin aika varmasti vaikuttaa aika paljon lopputulokseen, ja sen oma henk.koht. tyyli näkyy kaikissa kilpailijoissa, se ei saisi olla yksin ainoa stylisti siellä. Ei voi olettaa, että yksi ihminen pystyy stailaan monta erityylistä ihmistä, varsinkin jos sen oma tyyli saattaa olla ihan päinvastainen kuin joidenkin kilpailijoiden. Stylisti kuitenkin luo sen overall-lookin asusteita, meikkejä ja varmaan hiuksiakin myöten, eli aina jossain sen kädenjälki tulee esille. Jos kilpailijoilla olisi valittavanaan vaikka kolme erityylistä stylistiä, niistä voisi löytää sen, joka sopii parhaiten itselle.

Eli ei mulla mitään Jokikunnasta vastaan oo, eikä olisi muillakaan, jos tuotanto viitsisi maksaa palkkaa useammalle ihmiselle ja hankkia isommat vaatevarastot ja saada siten kaikille sopivat tyylit. Ei Jokikunnasta voi syyttää siitä, että se tekee työnsä omalla tavallaan (eli joidenkin mielestä liian räväkästi), sen vaan ei ehkä kannattaisi yksin jakaa koko vastuuta kaikkien kilpailijoiden stailauksesta, ja on aika ihme, ettei tuotantoryhmä sitä tajua. Tai sitten ne on vaan niin pihejä eikä välitä. Silti on rahaa palkata kolme juontajaa vaikka Amerikassa helvetisti isompaa ohjelmaa juontaa vaan yks tyyppi.... Joo blablablaah :D

Mä löysin oman kuntavaaliehdokkaani YLEn vaalikoneesta, se oli PALJON parempi kuin Pirkkalan oma vaalikone. Olin jo etukäteen ajatellut äänestäväni juuri sitä tyyppiä, ja sehän mulla YLEn vaalikoneen top3:ssa oli. Se antoi tosin ykköseksi jonkun, jonka kanssa en mulle tärkeimmästä asiasta ollut yhtään samaa mieltä, niin se oli aika outoo, mutta ne kaks muuta oli hyvin mulle sopivia ehdokkaita ja jo valmiiks kunnanvaltuustossa, toisin kuin se vaalikoneen antama muka sopivin ehdokas, niin valitsin niistä sitten nuoremman tyypin. Ne molemmat on mun tuttuja, mutta nuorempi on ehkä enemmän samalla linjalla kuin mä, ja tiedän että se ei oo mikään myötäilijä-tyyppi vaan osaa pitää puolensa, eli oli kivaa että edes joku vaalikone osasi ehdottaa sitä mulle. Tuli se kyllä galtsussakin mulla ykköseks, mutta sillon ainakaan siellä ei ees ollut kuin kolme Pirkkalan ehdokasta vastannut niihin kysymyksiin.

Maj kirjoitti...

Kyllästyin vaalikoneisiin kun sieltä tunki ihan outoja ehdokkaita, joten selasin puolueen ehdokaslistaa ja etsin tyyppiä joka jo ammatin puolesta voisi tietää Tampereen asioista jotain. Löysin muutaman, katsoin vaalikonevastaukset, vakuutuin erään perusteluista. Tarkistin vielä, että kyseinen henkilö on jo ollut politiikassa mukana ainakin jossain määrin (oli, puolueen vara-pj) ja kävin äänestämässä. En ole kovin puolueuskollinen, mutta muut kuin vihreät ärsyttävät hiukan enemmän, joten sikäli valinta oli helppo - suhteellisessa vaalitavassa ääni menee kuitenkin ensisijaisesti puolueelle.

Stylistikysymyksestä olen hiukan eri mieltä. Idols jos mikä tarjoaisi tilaisuuden revitellä vaatteilla ja esimerkiksi tuoda esiin uusia suomalaisia suunnittelijoita. Tai vaikka aika tai resurssit eivät antaisi siihen myöten, olisi silti asiallista että kilpailijoista ei tehtäisi aivan saman näköisiä. Sikäli kun olen seurannut, kaikkien kausien kilpailijat ovat lopulta alkaneet näyttää ihan samalta. En usko, että kilpailijoilla kaiken muun hässäkän keskellä on hirveästi aikaa tai uskallusta alkaa vaatia jotain stylistin tarjouksista kovin poikkeavaa.

Uutisointi aiheesta on kyllä ollut aika törkeää, ja voi toki olla mahdollista että stylistin toimintaa rajoitetaan organisaation toimesta turhan paljon (esim. resursseilla tai sponsoreilla). Silti, ei ne vaatteet toimi!

Idhren kirjoitti...

Lisää Idolseista:

Jokaisella kuitenkin on oletettavasti jollain tapaa se oma tyylinsä, ei luultavasti olisi ihan hirveän vaivalloista sanoa, että tää on nyt mua, toi ei oo mua ja mä haluan tällästä ja tällästä enkä tota makkarankuorta tossa ;o Ja noh, jos ei ole uskallusta valita _omia vaatteitaan_ kaiken hässäkän keskellä, niin ehkä sekin kertoo jotain tähtisopivuudesta. Keikat, keikat... Kyllähän siellä myös pari tyyppiä on esiintynyt aika omannäköisissä tamineissaan, mites ne sitten? Vesa tosiaan esim. näytti aika lailla samalta kuin esikarsinnoissakin.

Varmasti stailauksessa jo konseptin puolesta olisi parannettavaa moneltakin osalta, mutta en silti allekirjoita sitä, että nyt voidaan syyttää sitä yhtä ainoaa ihmistä siitä, että kilpailijalla on päällään ihan paska asu, jossa kilpailija ei itsekään viihdy. Mikään ei varmaan kieltäisi kilpailijoita toivottamasta stailistille hyvät jatkot ja vetämällä niskaan vaikka ihan ikiomat kuteensa, vai? Mielenkiintoista olisi kyllä tuo, että suomalaisia suunnittelijoita nostettaisiin tuota kautta esiin, mikä tilaisuus suorastaan! ;>

R, mulle kaikki vaalikoneet antaa yhtä kirjavansekavia tuloksia :D Olis tosiaan kätevää, jos olis sellasia ihmisiä ehdolla, jotka tuntis ihmisinä ;o

Maj, toipa se just onkin, että kun ei periaatteessa ole puolueuskollinen (paitsi että joitakin tiettyjä ei halua periaatteesta äänestää), mutta sitten jotkut kuitenkin jollain tavalla ärsyttää tai ei ärsytä. Sit vielä kun vaalikoneet heittelee monenkirjavaa ehdokaslistaa ja top-10:ssä on varmaan koko Suomen puoluekirjo, niin koitapa siinä valita :D

ms.fist kirjoitti...

Löysin vasta (tänään) blogisi ja täytyy sanoa, että olen ihastunut. On ihanaa löytää blogi, joka ei ole pelkästään sitä "kattokaa mitä mulla on päällä" -hehkutusta, vaan blogissa on myös asiaa.
Olinkin melkein jo menettänyt uskoni, että voi olla sekä erittäin hyvin pukeutuva bloggari, että fiksu ja omilla aivoillaan ajatteleva yksilö.

Hienoa hienoa : ) tykkään hirveästi tosta new goth -vibasta sun pukeutumisessa.

r kirjoitti...

Joo on kyllä aika kätevää jos tuntee ehdokkaita, näin pienessä kunnassa se onkin aika lailla odotettavaa. Monet ehdokkaista tiedän tai tunnen jotenkin, joten tiedän myös ketä en todellakaan äänestäisi, kun muutama mulkkukin siellä on ehdolla. Toi mun ehdokas ei kyllä oo mikään mun lempi-ihminen, usein se on jopa raivostuttanut mua kun sen pitää saada oma kantansa läpi ja omat mielipiteensä kuulolle. Koulussa se oli tosi ärsyttävää, mutta politiikassa varmaan ihan hyvä juttu, ei ainakaan jää seinäruusuksi heh. Hyvä vaan jos saa siellä kantansa läpi koska kunnan asioissa sillä on hyvät mielipiteet. En mä ketään miellyttävää mutta tyhjäpäistä tai vääriä asioita ajavaa tuttua äänestäis, vaikka olis joku paras kaveri tai perheenjäsen.

Tampereella on tietty hirvee määrä ehdokkaita, mutta sulla varmaan on joitain puolueita tiedossa, joista sun ehdokas vois löytyä. Ehkä niiden puolueiden omilla sivuilla on niiden ehdokkaista jotain tietoo ja joillain voi olla omia nettisivuja tai blogeja missä ne tarkemmin selittää kantojaan. Ehkä jos etsii 2-3 puolueen tietyn ikäryhmän ihmisistä ehdokasta muualta kuin sekavista vaalikoneista niin sieltä voiskin löytyä joku. Mutta niiden selaamisessa voikin kulua ikä ja terveys, että onnee siihen vaan :D

Idhren kirjoitti...

ms.fist, kiitos hei tuosta, on aina hauska kuulla uusien lukijoiden ensivaikutelmia, tietysti erityisesti silloin, jos ne ovat positiivisia ;D. Eivaan, rakentava (paino edeltävällä sanalla) kritiikkikin on kyllä tervetullutta kauraa. :) Teksteissä ja kuvissa on kuitenkin aina varaa parantaa.

Löysin oikeastaan vasta hiljattain tuon new goth -viban, tai siis, olin ollut menossa siihen suuntaan tietämättäni, mutta vasta vähän aikaa sitten löysin peräti ihkaoikean sanan kuvaamaan sitä vibaa :D Mut taidan silti suuremmissa linjoissa pysytellä jossain vähän kaiken välimaastossa. :)

Idhren kirjoitti...

R, tuo on totta. Ärsyttävä ehkä muuten voi olla tosi kuumaa kamaa politiikassa. Toisaalta, stereotyyppihän poliitikosta on ympäripyöreiden puhuja, joka ei saa mitään sanottua suoraan.. ;) Nojoo, kyllä omaa tahtoa pitää löytyä, jos aikoo mitään asiaa saada ajetuksi. Hehe, onnea sit vaan mulle niiden puoluesivujen sun muiden selailussa ;D Ehkä jos vaan valkkais jonkun hyvän puolueen ja arpois ehdokkaan ;o Kun se ääni kuitenkin hyödyttää myös puoluetta.

Anonyymi kirjoitti...

Sori jos tätä on jo kysytty, mutta äkkirakastuin noihin legginseihin(tai ylipäätään kaikkeen kiiltävään ja ufoon ilmeisesti kun kerran viikko sitten ostin ihanat hopeiset kiiltävät, joista on tullut lempivaate), että paljonko ne maksoivat ja mistä niitä saa? :))
Koska täällä on näköjään niin paljon fiksua keskustelua, koen että velvollisuuteni on keventää tunnelmaa ja olla sanomatta mitään mielipiteitä. Paitsi että asu on kiva! :)

Idhren kirjoitti...

Anonyymi, kiitti :) Leggingsit ovat 111vox.comista tilatut, ja sieltä nuo Ida S:n versiot ovat jo loppuneet. American Apparelilla kuitenkin on samasta matskusta olevia kiiltoleggareita, ja onpa jotkut samannäköisiä bonganneet myös H&M:stä ja Gina Tricotista. Itse en ole noita päässyt hiplailemaan, niin en osaa sanoa ovatko esim. yhtä kiiltävät ja nahkamaiset, mutta silmät kannattaa pitää auki.. Myös täällä blogin puolella ;)

Rhia kirjoitti...

Vaaleihin ja idolsseihin en ota kantaa. Mutta SCIFI ROCKS! Ja mikäs sen scifimäisempää kuin seksikäs nahka, niitit ja nyöritykset =) hitto, avaruushan on niin seksikästä että ei ihme että ne joka scifi-sarjassa käy kuumana kuin grilli. Ei ihme että James Tiberius Kirk sai naisia joka planeetalta.

zache_ kirjoitti...

Ja ketä hittoa sitä äänestäisi kunnallisvaaleissa!?!?!

Tampereella? Anna Kontula vois olla tsekkaamisen arvoinen ja boonuksena hänellä lienee mahikset uusia valtuustopaikkansa.

Idhren kirjoitti...

Rhia, olen niin samaa mieltä :)

Zache_ muuten ihan perushyvä ehdokas kait, vaalikoneessa muistelen nähneeni sellaisen häiritsevän yksityiskohdan kuin naistutkimuksen opiskelu >_< Hankala tietysti sanoa onko ollut sen kanssa tosissaan, mutta toisaalta jos on valmis laskemaan sen ansiokseen, niin enpä ole täysin vakuuttunut :D

Maj kirjoitti...

Off-topic, sori, mutta mitä vikaa on naistutkimuksessa? (Mulla on vähän tällainen "kaikesta mitä sanot voidaan vetää tilille"-tyyppinen kommentointityyli, näköjään :D)

sugar kane kirjoitti...

Idhren, Anna Kontula on aika tunnettukin tutkija naistutkimuksenkin alalla, tänä syksynä huomiota on saanut mm hänen tutkimuksensa (väikkäri? ei voi muistaa eikä jaksa googlata) suomalaisista prostituoiduista, jonka lopputulemat ovat ehkä normaalista poikkeavia.

Idolsia en ole katsonut, kummallisvaaliehdokkaani löysin lopulta helposti YLEn koneen ja pärstäkertoimen perusteella... Musta lienee tullut ennalta-arvattava, kun top 10 ehdokkaat edustivat melkein yhtä ja samaa puoluetta, ja huonoiten sopivien top 10 oli täynnä ihan real life -inhokkeja.

Ja Majn tavoin kysyn, mitä vikaa naistutkimuksessa muka on? Nyt sulla on hyvä tilausuus esitellä niitä PERUSTELTUJA mielipiteitä... ;)

Stazzy kirjoitti...

Noi kengät on vaan niin kuumat <3

Idhren kirjoitti...

Maj, sehän on ihan oikea asenne se, että kaikesta mitä sanot voidaan vetää tilille ;) Niinhän sen pitääkin olla.

Naistutkimus on sellaista femakkoideologisoitua mukatieteilyä, jonka olemassaoloa yliopistoissa ei voi kuin ihmetellä. Sukupuoliko puhtaasti kulttuurillinen rakennelma - edes tätä peruslähtökohtaa ei naistutkimus ole kyennyt vakuuttavasti osoittamaan, naistutkimuksen käsitykset ovat paikoitellen ristiriidassa evoluutiobiologian kanssa ja muutenkin koko ala tuntuu olevan yhtä äärirelativistista, muusta tieteestä täysin irrallaan olevaa... jotain. Se kuva, mikä minulle on jäänyt, on se, että naistutkimus on ideologisesti värittynyttä, tiettyjä päämääriä ajamaan pyrkivää ja paikoitellen jopa pseudotiedettä sisältävää epävakuuttavaa horinaa ja viritelmää. Jotkut yksittäiset tutkimukset sieltä voivat olla ihan hyödyllisiä ja positiivisia, vakuuttavia tapauksia, mutta klönttinä ajatellen menee aika samaan kasaan teologian kanssa. Ei nappaa.
Lisämatskua luettavissa mm. Wikipediasta: http://fi.wikipedia.org/wiki/Naistutkimuksen_kritiikki

Kontula vaikuttaa tyyppinä periaatteessa fiksulta ja vakavastiotettavalta tyypiltä, eikä se nyt ihan huono olisi äänestää, kun puoluekin on kuitenkin jees.

Maj kirjoitti...

Huh, pyörähdinpä kertaalleen tuolillani tuon luettuani :D

Tässä oma käsitykseni naistutkimuksesta siis pohjautuu TY:n naistutkimuksen kursseihin (lähinnä perus-) ja aiheen sivuamiseen muutaman muun aiheen kursseilla (esim. teatterin ja draaman tutkimuksessa).

Itse en ole huomannut, että naistutkimus olisi feministisen ideologian läpitunkema, mikäli sillä tässä tarkoitetaan naisten aseman korostamista yhteiskunnassa. Siitä ala (Suomessa?) sai kyllä alkunsa, ja sen takia suomalainen nimi on juuri naistutkimus, vaikka sinänsä gender studies, omasta mielestäni, loisi vähän selkeämpää mielikuvaa. Osa tutkimuksesta käsittääkseni keskittyy edelleen "ajamaan tiettyjä päämääriä", kuten sanoit, ja tuntuu mielestäni käsittävän sukupuolen pysyvänä, valmiina annettuna asiana jolloin mm. sukupuolten välisten valta-asetelmien tutkiminen on mahdollista.

Tähän väliin: en oikein osaa sanoa mitään kritiikkiin pseudotieteestä, sillä en eri perusteluista ole saanut selvää, miksi juuri naistutkimus saa niskaansa pseudotiede-syytökset. Samat perusteluthan pätisivät kaikkiin humanistisiin tieteisiin, vai olenko tajunnut jotain väärin?

Ja takaisin asiaan. Itse olen kuitenkin kiinnostuneempi nimenomaan sukupuolten rakentumisesta ynnä muusta esitysteoreettisemmasta tutkimuksesta. En hahmota maailmaa niin, että voitaisiin ylipäätään saada selville mikä on absoluuttisen totta, vaan että kaikki nähdään merkkijärjestelmän läpi. Tällöin on oleellista, tai ainakin kiinnostavaa, tutkia miten merkitykset muodostuvat, ja sukupuolten ja seksuaalisuuksien (tai käsitysten niistä) rakentuminen vaikuttaa hurjan antoisalta tutkimuskohteelta.

Toivottavasti kukaan semiotiikasta, konstruktivismista, naistutkimuksesta tai mistään oikeasti tietävä ei lue tätä XD Haluan tässä tähdentää, että ylläoleva on oma näkemykseni siitä, miksi naistutkimus on minulle kiinnostavaa, ja miksi mielipiteesi siitä menee itseltäni yli ymmärryksen.

Idhren kirjoitti...

Hörr, kirjoitin pitkän viestin, mutta se katosi bittiavaruuteen :D Joskus voi käydä paskasti.

Mutta niin. En kiellä, etteikö naistutkimus sinänsä käsittelisi kiinnostavia aiheita, tai etteikö sieltä tosiaan voisi löytyä fiksuja tutkijoita, fiksuja tutkimuksia ja vakavastiotettavaa matskua, mutta yleisesti ottaen en vain ole lainkaan vakuuttunut alan... miten sen sanoisi. Älyllisestä rehellisyydestä ja tieteellisyydestä. Identiteettejä, merkitysten muodostumista ja sukupuolisuutta voitaisiin tutkia yliopistossa varmasti muidenkin tieteenalojen parissa. Ole toki kiinnostunut naistutkimuksessa käsitellyistä aiheista, ei siinä ole mitään vikaa, olen minäkin kiinnostunut niistä aiheista. Muodot ja yleinen lähestymistapa on se, minkä kanssa mulla on se iso ongelma.

"Tähän väliin: en oikein osaa sanoa mitään kritiikkiin pseudotieteestä, sillä en eri perusteluista ole saanut selvää, miksi juuri naistutkimus saa niskaansa pseudotiede-syytökset. Samat perusteluthan pätisivät kaikkiin humanistisiin tieteisiin, vai olenko tajunnut jotain väärin?"

Mikä tahansa väite tai teoria, joka ei täytä tietee kriteerejä (mutta silti väittää tiedettä olevansa) on pseudotiedettä. En ole perehtynyt kaikkiin humanistisiin tieteisiin tai niiden teorioihin, joten en voi sanoa kuin mututuntumalta, mutta hyvin voimakkaalta sellaiselta, että mikäli näiden parista nousisi esiin jotain tieteellisesti mätää, se varmasti saisi ja saa samat syytökset niskaansa. No, olen kyllä kuullut sellaisiakin väitteitä naistutkimuksen kannattajilta, että tiedemaailma kun on niin kamalan miehinen ja ne tieteen kriteeritkin jo niin maskuliinisia ominaisuuksia suosivia, niin tässähän selkeästi tapahtuu salaliitonomaista syrjintää. Vähän tasoa "tiedemaailma on tehnyt salaliiton kreationismin ja jumalopin torjumiseksi". -.-

Oman käden kosketukseni naistutkimuksen edustajista on vähäinen: yhteisten opintojen vierailevana luennoitsijana kävi "joku nainen" pyörähtämässä ja kertomassa naistutkimuksesta. Telaketjufemakkoiluksihan se meni, nainen uhreutettiin ja miehiä taas epäsuorasti syytettiin kaikesta pahasta maailmassa. Kaikki tämä puettuna tieteen kaapuun monimutkaisten numeroiden ja tilastojen kautta. Lopussa nainen sai raikuvat aplodit ja minun teki mieli vetää pääni alas vessanpytystä. Kuinka mielellään naiset heittäytyvätkään uhreiksi ja osoittavat suosiotaan niille, jotka heidät uhreina esittävät, erityisesti, jos esittäjä sattuu olemaan nainen. Näen jo sieluni silmin graduni aiheen: "Nainen yhteiskuntansa uhrina - tasa-arvon diskurssit mediassa". ;o

Maj kirjoitti...

Okei, oma kiinnostukseni sukupuolten muodostumiseen pohjautuu siihenkin, että harvemmin osaan määritellä itseäni naiseksi sikäli kuin naiseutta yleensä/ajoittain tunnutaan käsittelevän, viitaten luentokokemukseesi :D Sinänsä ikävää, että tuossa tapauksessa naistutkimusta koko alana edustaa yhden sen suuntauksen edustaja, tai näin ainakin kertomastasi tulkitsen. Itselläni on tiettyjä ongelmia estää höyryä nousemasta korvista aina kun aletaan puhua "naisista" tai "miehistä", mutta olen kokenut naistutkimuksen pääosin alana, jossa noita yleistyksiä pyritään purkamaan. Se ei toki tarkoita sitä, etteikö kuvaamasi luennoitsija epäilemättä määritä itseään naistutkijaksi, ja varmaan löytää paikkansa naistutkimuksen kentässä kritiikistäsi (ja -ni) huolimatta. Ja se taas ei tarkoita sitä, että ne mielestäsi fiksut tutkijat olisivat väärässä paikassa.

En oikein tiedä, mitä tarkoitat sillä että identiteettejä yms. voisi tutkia muidenkin tieteenalojen parissa. Miksi? Niiden tutkimus kun ei ole mikään poikkeus muuten mädässä tutkimuskentässä - ne ovat naistutkimusta siinä kuin em. luennoitsijankin tutkimus. Näen ongelmaksi sen, että naistutkimusta kritisoidaan nimenomaan yhtenä könttänä (samoin kuin muuten teologiaakin ;) - kuten vaikkapa mainitessasi "yleisen lähestymistavan". Itse en ole tähän mennessä törmännyt minkäänlaiseen yleiseen lähestymistapaan. (Ja toivon, että jos sellainen on, joku infoaa siitä edes aineopintojen alussa - helpottaisi kurssivalintoja...) Totta kai naistutkimus on silloin keinotekoinen eikä mitenkään tarkkarajainen käsite, mutta en näe siinä mitään pahaa.

Lopputulema siis on, että tietyssä määrin olen samoilla linjoilla kritiikkisi kanssa, tai ehkä enemmänkin mielipiteidesi kanssa, pseudotieteestä en edelleenkään osaa sanoa mitään, ja osa kritiikistäsi ei kuvaa sitä naistutkimusta jota itse olen opiskellut.

(Pohdiskelin muuten jossain vaiheessa graduaihetta "Sukupuolen esittäminen muotiblogeissa", mutta se heittää vähän kauas omasta opiskelualasta :D)

Idhren kirjoitti...

"En oikein tiedä, mitä tarkoitat sillä että identiteettejä yms. voisi tutkia muidenkin tieteenalojen parissa. Miksi? Niiden tutkimus kun ei ole mikään poikkeus muuten mädässä tutkimuskentässä - ne ovat naistutkimusta siinä kuin em. luennoitsijankin tutkimus."

Miksi määritellä fiksuja tutkimuksenaloja samaan syssyyn sen läpimädän aineksen kanssa? ;< Tai: miksi toisaalta ottaa mukaan sitä läpimätää ainesta - uudistetaan koko tutkimuksenala, potkitaan biasoituneet ja epäuskottavat tutkijat pellolle, muutetaan ehkä nimi vähän tasa-arvoisemmaksi tai alaa paremmin kuvaavaksi ja ehkä se tieteellinen uskottavuuskin siitä lähtisi nousemaan hyvien tutkimusten ja hyvien tutkijoiden myötä. Eihän se ole kiinni kuin tekijöistä itsestään.

Toisaalta en tiedä enkä kenties juuri siitä syystä ymmärrä, miten vaikkapa juuri se identiteettien tutkiminen naistutkimuksessa olisi niin sopimaton ala vaikkapa psykologian alle, etteikö sitä voisi sinne yhdistää, tai että miksi sen olisi oltava juuri naistutkimuksen alla. En siis oikein näe, mikä naistutkimuksessa on niin ainutlaatuista, että sen on oltava oma tutkimuksenalansa, siis jos jätetään pois kaikki ne ideologisesti värittyneet osat. En tiedä, joten kertoa saa. Läheisestihän tästä muuten jo tulee mieleen keskustelu uskonnonopetuksesta kouluissa :D

Mutta eniveis, naistutkimus voisi toki jäädä tosiaan yliopistoon, mikäli se uudistuisi sisältä päin ja siitä epäilyttävästä aineksesta ja ideologisista päämääristä hankkiuduttaisiin kylmiltään eroon, ja jos tosiaan ala osaisi perustella olemassaolonsa. Nykyisellään en ole yhtään vakuuttunut siitä, että se paikkansa akateemisessa ympäristössä ansaitsee.

(Olispa muuten eriovelaa päästä kans omaa graduaan sit joskus vuonna lentävät autot jotenkin blogeihin liittyen, vähän ku Pupulandian Jenni, mut tietysti näkökulman pitäis olla.. no, tiedotusopillinen :< Bleeh, sosiaaliset näkökulmat paljon kiinnostavampia >_<)

Idhren kirjoitti...

..Psykologian, sosiologian, mihin kaikkeen identiteettien tutkimus sitten voikaan näkökulmasta riippuen liittyä ;>

Maj kirjoitti...

Sitäpä kaiketi se laadukkaaksi tulkitsemamme tutkimus on, ja miksei eri foorumeilla asiasta käyty keskustelukin - tutkimuksenalan muokkaamista tutkijan tai keskustelijan järkeväksi näkemään suuntaan. Mitään ylimmäistä auktoriteettia kun ei taida olla toteuttamaan sen suurempia mullistuksia, enkä oikeastaan pistä sitä pahakseni. Ja haluan vielä tarkentaa, että aiemmassa viestissäni tosiaan en nimitellyt itselleni etäisempää tutkimuskenttää mädäksi naistutkimukseksi (paitsi ehkä vahingossa ;), eli että se ei olisi oikeaa naistutkimusta.

Mielestäni naistutkimuksessa on kyllä niin selkeä yhdistävä... tutkimuskohde? teema? noh, joku vastaava, eli sukupuoli ja seksuaalisuus, että yksittäinen kattotermi on hyödyllinen.

Puh, lauantai-ilta ei tunnu olevan paras mahdollinen ajankohta tekstin tuottamiseen :D Kiitos että jaksoit perustella näkemystäsi, jatkossa ehkä hahmotan vähän helpommin, miksi joku saattaa kokea naistutkimuksen negatiivisena terminä.

Idhren kirjoitti...

Maj, kiitos itsellesi mielenkiintoisesta ja fiksusta "sisäpiirin" (hörh, lauantaiYÖN tekstintuottotaito ei täälläkään ole varsinaisesti terävimmillään ;D) näkemyksestä asiaan, itselleni on ehkä jäänyt turhankin äärinegatiivinen kuva koko asiasta, mutta onneksi on kaltaisiasi.. hmm, tässä päivässä jalat maassa eläviä alan "edustajia", jos nyt voisin näin sanoa ;>

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...