22.10.2008

Kolme tapaa pukeutua nahkavyöhön

Vyö - Uff

Kuten aina silloin tällöin vaate- ja asustelöytöjen kohdalla, tämäkin iski tajuntaan kuin salama. Ohut, pitkä ja mininiitein varustettu nahkavyö on jälleen yksi esimerkki monikäyttöisestä vaatekappaleesta, jonka käytölle rajoituksia asettaa vain oma mielikuvitus. Esittelen kolme esimerkkiä.


1. Vyö vyönä vyötärön ympärillä

Tuttu ja turvallinen tapa käyttää vyötä on tietysti kietaista se lanteille tai vyötärölle. Erityisen pitkät niittivyöt, jotka voi kietoa vyötärölle kahdeksi kerrokseksi ovat tällä hetkellä varsinaista hottiskamaa (tsektsek esimerkiksi rokkimimmi Mintun niittivyö Filippa K:lta), joten hauskan idean lisäksi voi myös olla tosi in. Ilman tätä trendiä olisin tuskin huomannut koko vyötä takkuisen lärpäkekorin päällä.


2. Vyö rannekoruna

Riittävän siron vyön voi myös kääriä rankaksi rannekoruksi, eikä sen tarvitse rajoittua edes kyynärvarren ja ranteen välille. Miltä näyttäisi koko käsivarren mitalle kiedottu, ristiin pujoteltu niittimakeus? Tämän sovellutuksen hyvä puoli on se, että nyt voin vihdoin lopettaa ylikarun nahkarannekkeen etsinnän.


3. Vyö nilkan ympärillä

Jos se toimii ranteen ympärillä, miksi ei sitten myös nilkan ympärillä. Saappaat saavat helpolla tavalla rokkiuskottavan tuunauksen, ja kesällä niitit antavat kontrastia vaikkapa söpöille ballerinoille.

Muita tapoja käyttää pitkää ja ohutta niittivyötä ovat erilaiset kaulanauhaviritelmät: Kireän pannan luominen onnistuu siinä missä rennosti roikkuvan ketjunkin. Myös pään ympärille kiedottavat hippinauhat saavat ihan uuden ulottuvuuden mustasta nahasta ja metallin kappaleista. Taitava keksisi myös miten saada vyö pysymään bondage-tyyppisenä, silmien kohdalta ristiin vedettynä undead-maskina, jota jotkut World of Warcraftin epäkuolleet käyttävät.

Lue myös:
Kolme tapaa pukeutua nahkahameeseen

9 kommenttia :

MouMou kirjoitti...

Ihanat tyylit. Pitäisi hankkia enemmän ohuita vöitä, leveät ovat vallanneet vyökärryni.;) Ai niin, blogistani löytyy sinulle huomenna jotakin!<3

Idhren kirjoitti...

MouMou, kiitti, ja selvä homma ;)

Anonyymi kirjoitti...

hei arvaappa mikä ois tosi kivaa :)? tee videopostaus! nimittäin, näin blogin lukijan sitä saa siihen kirjoittajaan ihan eri tuntuman ja eri näkökulmia :) että sellasta

Idhren kirjoitti...

Anonyymi, voisikin tehdä! Kirjoitin jo vuodatuksen siitä, miten tekisin jos vain olisi kamera, josta jopa saa matskua jollain ilveellä siirrettyä koneelle (mini-dvd ei oo kiva tän läppärin levyaseman kanssa), mutta sitten poikkis tuosta näppärästi huomautti, että onhan tässä huushollissa muitakin koneita, joihin varmasti saa mini-dvd:n tungettua... ;D Hei joo, ideointi käyntiin ;>

vzio kirjoitti...

mulle käy niin, että jos yritän pitää paitaa hameena tai vyötä rannekoruna niin se näyttää tasan siltä että mulla on paita jalassa ja vyö kädessä. jotku osaa, minä en :)

Idhren kirjoitti...

Vzio, mun kokemukset hamepaitojen osalta sama :D Fifty-fifty, ehkä sitä vielä kehittyy? :D

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos nämä vyövinkit tulivat tarpeeseen kun kaapista löytyy nuoruuden goottivuosien koko kirjo ;D Ja hei en tiedä onko kukaan koskaan sanonut, sori jos on, mutta näytät HYVÄLLÄ tavalla Nancy Spungenilta! I love Nancy<3

Anna kirjoitti...

heippa! Mulla on sulle haaste blogissani:)

Idhren kirjoitti...

Anonyymi, ookoo, selvä :D Kiitti sit ;)

Anna, okei, huomasinkin tuon :) Kiitos siitä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...