9.10.2008

Isosisko kihisee ylpeydestä

Pikkuveljeni on ollut jo vuosia kiinnostunut musiikinteosta ja riimittelystä. Tämä pian 16-vuotias nassikka on hujahtanut pienestä vekkulista aikamiehen mittoihin, ja on suorastaan hämäävää huomata, että nassikka on tätä nykyä myös ajattelukykyinen, verrattaen kypsä ihminen. Hämmennystä korostaa se, että olemme käytännössä koko lapsuutemme asuneet eri kodeissa ja nähneet toisiamme radikaalisti harvemmin kuin sisarukset tavallisesti.

Kuulin jokunen päivä sitten broidini viimeisimmän tuotoksen ensimmäistä kertaa. Täydellisenä noviisina paitsi musiikin suhteen, myös täydellisenä nuubina rap- ja hiphopgenressä yllätyin valtavasti siitä, miten hyvältä kotona väännetty ja nauhoitettu biisi kuulosti, ja miten syviä ja omakohtaisia ajatuksia biisistä kuvastui. Piti ihan tarkastaa kuuntelenko varmasti 15-vuotiaan pikkuveljeni hengentuotosta ja riimittelyä vai tyyliin Avainta.

Pikkuveljessäni on nähtävissä ja kuultavissa paljon teini-ikäisille tyypillisiä ajatuksia, asenteita ja maneereja (alhaisesta omien aikaansaannosten arvostuksesta lähtien), mutta kaiken sen alla ainakin tämä ylpeä isosisko näkee mahdollisuuksia ja suunnatonta toivoa tulevaisuudesta. Oman elämänsä sankari voi tehdä vaikka mitä.

Tässä "Meidän biisi" aliakselta Bobba- (kelaa soittimesta nuolinapeilla oikea biisi ja paina play):

5 kommenttia :

Piatta kirjoitti...

Ohhoh, sano veljellesi, että on hienot sanat (:

Idhren kirjoitti...

Piatta, mä sitä jo kehuin reippaasti, mut pistetään palaute eteenpäin :)

Nelliina kirjoitti...

Meillä Saku sanoi että toihan on parempi kun fintelligens, eikä uskonut kun sanoin et on blogikaverin 15v pikkuveljen kotinauhoitus :)

Kuulinko oikein että "Urjalasta"? Heh siellä kylillä tuli teininä hengattua...

Idhren kirjoitti...

Nelliina, aika hyvä :) Ja joo, Urjalahan se :D

Anonyymi kirjoitti...

poista nyt toi soitin tosta kun mä vähän päivitin tota mun profiilia xD vähän väärä biisi tossa. T: /../Bobba-

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...