26.9.2008

Yksin kotona

Miten hyödyntää aikaansa silloin, kun poikaystävä on työmatkalla, ja kämpän ainoat äänet ovat telkkari ja oma itse, joka puhuu ääneen?

Jos katselisimme merkittävästi erilaisia ohjelmia, juhlisin television vapautumista. Vaan koska seuraamme molemmat Sairaalaa, Idolsia, Housea ja Dexteriä torstaisin, ei paljoa juhlimista ole. Jos taas kehtaisin piereskellä vain vessassa, käyttäisin tilaisuutta hyväkseni ja päryyttelisin koko yksiön täydeltä metaanikaasuja. Olemme kuitenkin sen verran joko vapautuneita tai juntteja, ettei hajuja ja ääniä säästellä, joten ei iloa tästäkään. Siivoaminen olisi aina hyvä ratkaisu, kun nyt kerran on kymmeniä kiloja vähemmän massaa pyörimässä nurkissa, mutta toisaalta järjestystäkin syntyy yhteistuumin paremmin kuin yksin järjestellessä.

Olemmeko näin synkronoitu pari? Mahdollisesti, mutta ainakin itsekseen ääneen puhelu tuntuu yksin ollessa vähemmän tyhmältä kuin ihmisten seurassa. Päätin myös herkutella Stockmann Mealsin pekingin kana -aterialla, kerrankin on edes kohtuullinen tekosyy hylätä halpa, kotitekoinen ruoka.

Muistan lapsuudesta, miten mummua pelotti maaseudun omakotitalossa silloin, kun vaari oli yötä pois kotoa. Kerrostalon kolmannessa kerroksessa tuskin on ikkunan kautta sisään murtautuvia hiippareita, ja todennäköisyys joutua hämäräheikkien puhalluskohteeksi oven kautta on häviävän pieni. Mummun pelko tarttui pienenä usein minuunkin, ja yksinolosta tuli lähes ahdistavaa. Nyt kun ympäristö on eri, ahdistavuuskin on kaikonnut. On mukavaa, kun ei tarvitse pelätä kotona.

Eilen pukeuduin kahteen rakkaimpaani. Neuletakki ja lateksileggarit ovat yhdessä raju, mutta silti hillitty kokonaisuus.

Neuletakki - Filippa K, t-paita ja vyö - Gina Tricot, leggingsit - Ida Sjöstedt, kengät - Global Essentials


16 kommenttia :

Roosa kirjoitti...

Mekin oltiin tuossa vuosi sitten NIIIIN tiivis pari tuon avokkini kanssa, oltiin koko ajan kuin paita ja peppu :D Nyt se on ollut jo 9kk armeijassa niin tässä on ollut vähän pakko opetella olemaan yksikseen :/ Enää 13 viikkoa!! :)

Honey Junkie kirjoitti...

Oijoi, neuletakki ja nahkaleggingsit rokkaavat! Kiitti muistutuksesta, en olekaan ulkoiluttanut nahkaleggareita hetkeen. Järkyttyisiköhän miehen suku jos ilmestyisin niissä huomenna miehen serkun valmistujaisiin..? Hmm.

ainu kirjoitti...

Mun mielestä yksin kotona on ihanaa olla.. niin kauan kun tulee yö :) Yksin isossa sängyssä on vaan niin ikävää pyöriä. Liian vilkkaalla mielikuvituksella ei tietenkään ole mitään tekemistä asian kanssa, heh..
Ja vitsinvitsinvitsit mäkin haluan nahkaleggingsit! Niitä ei vaan löydy mistään :(

nadjastrange kirjoitti...

sun pitää hankkia kissa! (tai koira, mut mun mielestä kissat on kivempia)
ei varmasti tulis yksinäistä. :)

mäkään en osaa elää sillon jos avokki ei oo kotona. mun nukkumaanmeno viivästyy yleensä monella tunnilla, koska en haluu mennä yksin sänkyyn pyörimään. :(

Idhren kirjoitti...

Roosa, valitettavaa :/ Kaukoilut on ikäviä, meilläkin eka seurusteluvuosi meni sillä tavalla ku välimatkaa oli pariataa kilsaa.

Honey Junkie, ole hyvä :D Järkytysasteikko ei ehkä ihan pilviin nouse, mutta vain kokeilemalla selviää? ;o

Ainu, onhan se vähän niin, tosin mä nukun niin leveesti, ettei mua sinänsä tila haittaa :D Ja hei, Asoksella ja American Apparelilla on ainakin samanmoisia leggareita, villkuile toki niitä :)

Nadjastrange, kuka yksinäisyydestä puhu :D Ehkä jos joutuis oleen itekseen viikon tai kuukauden ;)

Munkin nukkumaanmeno veny eilen monella tunnilla :F

Anonyymi kirjoitti...

heheehh piristät aina päivän ku oot niin hauska :)

Idhren kirjoitti...

Anonyymi, hauska kuulla ;D

ainu kirjoitti...

Et haluaisi ihanasti vinkata, mistä AA:n sivuilta ne leggingsit löytyy? Tai lähinnä millä nimellä? Mun silmät ilmeisesti harittaa, kun en huomaa niitä millään ;)

Anonyymi kirjoitti...

Upea asukokonaisuus ja sä näytät tossa vikassa kuvassa ihan sairaan söpöltä ja syötävän hyvältä!

Idhren kirjoitti...

Ainu, osiosta pants and leggings, eli http://store.americanapparel.eu/women-pants---leggings.html :)

Anonyymi, kiitti ^^

Ocean kirjoitti...

Nää sun kuvat on kyl upeita ja mä himoitsen myös nahkaleggareita :)

Idhren kirjoitti...

Ocean, kiitti :)

vzio kirjoitti...

pyh kaksataa kilsaa. meillä on 1860 ja joitain metrejä :)

Idhren kirjoitti...

Vzio, onhan se himpun verran enemmän, mutta eniveis ;D

minä vaan kirjoitti...

musta sä et näytä söpöltä vaan pikemminki pelottavalta, jaiks..

Idhren kirjoitti...

Minä vaan, mahdat nähdä painajaisia vaahtokarkeista.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...