6.8.2008

Tätä tänään: Synninpäästö

Ostin kengät. Taas. Joku voisi kuvitella, että kenkien ostaminen kahtena päivänä peräkkäin kertoo jonkinlaisesta mielenhäiriöstä, mutta kuka voi kävellä ohi söpöistä herätekengistä, jotka ovat 70 prosentin alennuksessa? En minä ainakaan.


Niissä on vetoketjut. Kaikki, missä on vetoketjut, on alkanut viehättää ihan uudella tavalla. Niissä on jotain ihan järjetöntä asennetta. Heitetään mukaan vähän suloista tyttömäisyyttä, niin tulos on tämä: Pysähdyin kuin seinään ohittaessani tämän parin Sellon Vagabond-liikkeen jättialehyllyllä, ja kun hintaa oli pyöreä 16 euroa, ei ollut kovin vaikeaa päättää viedä lapsukaisia kotiin. Olin niin innostunut uutukaisistani, että menin jo unohtamaan kauppaan anoppikokelaan tuoreen kylpytakkipussin, joka oli hoiviini hetkeksi uskottu. Onneksi ei ollut liian myöhäistä korjata mokaa ja juosta hippulat vinkuen takaisin liikkeeseen.

Sellon Gina Tricotissa haahuilessani silmääni osuivat tutun näköiset kiiltoleggarit. Tuli niin ikävä omiani (ja muutakin vaatekaappiani siellä jossain Mansessa), että melkein jo sorruin ostamaan korvikkeet, eihän sitä tiedä miten kauan Helsingissä viihtyy. Lisää vettä myllyyni sain bongaamalla alerekistä ylisöpön röyhelökukkaminihameen, ja visualisoin jo mielessäni yhdistelmää näistä kahdesta. Sitten tulin järkiini ja kävelin pihalle tyhjin käsin - yksi heräteostos per kausi, kiitos. Tähän mennessä tosin heräteostoksia on tullut tehtyä lähinnä kirppareilta, nimimerkillä kaapissa roikkuu kolme paitaa käyttämättömänä ja eteisessä makaa kahdet kengät tyhjän panttina. Ekologisuus plus miinus nolla.

Tänään jatkoin perusneulemekkometsästystäni kiertelemällä Fredalla. Poikaystävän sain raahattua mukaani liikunnallisen kävelylenkin varjolla. En löytänyt mitään, en siis kertakaikkiaan ensimmäistäkään neulemekkoa tai -tunikaa. Gaudettekin osoittautui aikamoiseksi pettymyksesi pienuutensa ja köyhän Filippa K -valikoimansa takia, alennusmyyntejä luultavasti syyttäminen tästäkin. Ellen olisi juuri sortunut ja syntiin langennut, voisin julistaa virallisesti vihaavani alennusmyyntejä, niistä kun ei koskaan löydy mitään, eikä varsinkaan sitä mitä erityisesti etsii. Jätetään tämä vaahto seuraaviin alekekkereihin.

Nahkatakki - H&M by Madonna, teeppari - Zara (kai kaikki ovat jo ehtineet kohista Zaran alihankkijaa koskevasta lapsityövoimauutisesta? Jos ei, sen voi lukea Hesarin sivuilta), leggarit - Gina Tricot, töpsykät - Vagabond

Tänään luvassa saunomista, grillailua ja Diili. Sarjan tämä kausi on kyllä flopannut jo aikoja sitten, mutta pitäähän huonoimmatkin sarjat nyt loppuun seurata!


17 kommenttia :

moonfish kirjoitti...

Mä oon nyt vähän kyyninen, mutta parempi lapsityövoima kuin lapsiprostituutio ;(
Jos miettii just jotakin Thaimaata esim, jossa joillakin lapsilla on tasan kaksi vaihtoehtoa, huono ja huonompi.

Me muuten vielä joskus törmätään vahingossa Helsingin keskustassa, jos sä siellä pyörit ostoksilla! :)

Idhren kirjoitti...

Moonfish, itsehän olen ihan samoilla linjoilla - boikotointi itsessään ei vielä ole mikään tae siitä, että lapsilla olisi yhtään parempi olla, ja on suorastaan aika naivia olettaa, että ongelmia ratkotaan sillä, että lakataan ostamasta muutamaa merkkiä.

Hehe, törmäilyä odotellessa ;) Saa tulla moikkaan hei! :D

Alinea kirjoitti...

Kämp Galleriassa on Filippa K:n oma liike, ootkos käynyt siellä jo?

Idhren kirjoitti...

Alinea, käyty on juu, mustia neulemekkoja en bongannut, liian suuria neuletakkeja kylläkin :P

r kirjoitti...

apua, miksei sivun oikeassa laidassa muiden linkkien joukossa näy mitään tuossa "Blogeja, kyttään" -osiossa? ikävä idun linkkejä :/

Idhren kirjoitti...

r, luultavasti Blogger bugaa - kokeile ladata sivu uusiksi, ei niiden pitäisi olla mihinkään sieltä kadonnut ;o Mulla ainakin näkyvät.

nadjastrange kirjoitti...

mulla tulee noitten kenkien materiaalista mieleen märkäpuku :D

kivat vetskarijutut silti! :)

Idhren kirjoitti...

Haha, toi olikin uus mielleyhtymä :D Kattelinkin tuolla yhes liikkees et pitäskö hankkia märkäpuku, kun niitä oli myynnissä ;D

r kirjoitti...

joo tänään näkyy noi linkit, eilen ei vaikka päivittelin sivua joku sata kertaa.. mutta nyt mulla ei sitten näy mitään tuossa "Uusimmat postaukset" -kohdassa :D aina ei voi voittaa.

Idhren kirjoitti...

R, joo mullaki välil ollu ongelmia :D Blogger bugaa...

Enn kirjoitti...

Vattaa??
onko ginassa lateksileggareita vai oliko ne vaan sellasia kiiltäviä 15 euron härdellejä?

Idhren kirjoitti...

Arvaus, että jotain 15 euron härdellejä ;o En jäänyt tutkimaan, kunhan totesin, että jaa :D

Stazzy kirjoitti...

Nii-ih, eli joko kahvia, tai sitten luottokortteja.

Stazzy kirjoitti...

sain sitten lähetettyä kommentin väärään postaukseen, mutta olkoot, etköhän sä sen täältä löydä.

sigma kirjoitti...

Mun äiti vähän suuttu, kun menin eroamaan kirkosta tuolla osotteessa, jota mainostat ja sitten näytin tän blogin. Niin se haluis tietää, miten pääsen takasi kirkkoon, netissäkö? kiitti jo etukäteen...

Idhren kirjoitti...

Sigma, miksi äitisi haluaisi, että pysyt kirkossa, jos sinä itse et halua siihen kuulua? Oletan, että sikäli kun pystyit eroamaan ilman vanhempiesi suostumusta, olet täysi-ikäinen - miksi ihmeessä et saisi päättää itse omista asioistasi?

Kirkkoon liittymisestä tietoa vaikkapa täällä: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kirkkoon_liittyminen_Suomessa

Idhren kirjoitti...

Kehotan myös näyttämään äidillesi eroakirkosta.fi -sivustolla esiteltyjä syitä olla kuulumatta kirkkoon. Keskustelu on hyväksi, mutta silti on syytä muistaa, että tässä on kyse sinusta ja sinun elämästäsi, sinun vakaumuksestasi ja sinun valinnoistasi.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...