11.8.2008

Oudolla tavalla kaunis

Tästä piti alunperin tulla uusien syysnilkkureideni esittelypostaus, mutta synnyt syvät pulpahtivat mieleen kokeellisista kuvatuotoksistani. Tässä siis kuvasarja (josta voi kengät bongata), sen jälkeen suorastaan eksistentialistista pohdintaa, jonka yhteydessä voi pitää aiheellisena katsoa kuvasarja uudelleen.

T-paita ja nahkahame - Lindex, nilkkurit - Global Essentials, farkkuleggarit - Pieces, vyö - second hand

Minulta on kestänyt pitkään tulla edes jotenkuten sinuiksi itseni kanssa. Viimeistään yläasteella olin kohdannut sen faktan, että olin virallisesti Se Ruma Hikipinkotyttö, jolle pojat ilkkuivat ja khuuleimmat tytöt nauroivat. Nenääni haukuttiin rumaksi ja hiusteni takia sain ilkeään sävyyn lausutun lempinimen Pehko. Sukunimeni takia sain myös muutamia muita kutsumanimiä, jotka tosin vaikuttivat enemmin epätoivoisilta kuin ilkeiltä. Olin kuitenkin erittäin tyytymätön kasvoihini, ja erityisesti siis kasvoihini - muusta kropastani olen aina pitänyt. Iän myötä asiaa ovat vaikeuttaneet myös enemmän tai vähemmän geeneissä kulkevat silmäpussit.

Puoliskoni on aina pitänyt kasvoistani. Kun tutustuimme ollessani noin 17-vuotias, hän kertoi minun näyttävän persoonalliselta, hieman samalla tavalla kuin Björk tai Alanis Morisette. Aluksi en osannut ollenkaan nähdä outoina pitämieni piirteiden hyviä puolia, toivoin olevani kaunis kuin missi. Takerruin kuitenkin kehuun ja palautin sen aina mieleeni kirotessani peilikuvaani. Sitten alkoi sinuiksi tulemisen kausi. Ensin aloin pitää hiuksistani, nyt kun ne olivat järkevän väriset ja järkevästi leikatut - kurittomat kiharathan sopivat kuin nenä päähän pippurisen ja polveilevan luonteeni kanssa. Sitten pikkuhiljaa aloin oikeasti nähdä myös kasvoni kivoina, erityisesti, kun luin eräästä Trendin numerosta ajattelua mullistavan jutun mallien persoonallisten piirteiden tärkeydestä - en ole koskaan halunnut malliksi, enkä kuvittele sellainen olevani, mutta silti eräs mieleenpalautumaton kysymys herkästä mekosta ja oudosta linnusta jäi mieleeni. Se sai minut vihdoin näkemään jotain hyvää myös outoina pitämissäni piirteissä.

Itseensä on kannattavinta olla tyytyväinen, sillä muu on vain täysin käyttökelpoisen energian tuhlaamista sellaisten asioiden suremiseen, joita ei voi muuttaa ainakaan ilman isoa rahapussia ja kirurgin veistä. Siis toisin sanoen turhaa. Lisäksi stressi ja paha olo vaikuttavat myös kokonaisonnellisuuteen, terveyteen, jaksamiseen ja lopulta elämän pituuteen. Onnelliset elävät pitempään kuin onnettomat. Myös tämän takia on edesvastuutonta tahallisesti aiheuttaa toisille pahaa mieltä tai toisaalta pitää yliherkkää hipiää. Kumpikaan ei tee ihmiselle hyvää.

Nimimerkillä "vihdoin keskimäärin ulkokuorestaan pitävä likka, joka haluaa kannustaa kaikkia olemaan itsensä suurin ihailija".

Lisää aiheellista pohdintaa:
Heijastuspinta: Alas roskapuheet, kunniaan pukeutumisenvapaus!

EDIT: Aiheesta nyt myös oikein hyviä lukijakommentteja kommenttiboksissa, sekä hieman lisää pohdintaa aiheesta ja aiheen vierestä.

54 kommenttia :

Nomppa kirjoitti...

Tuli melkein ihan kylmiä väreitä tätä lukiessa (älä kysy miksi) Yritän itsekkin koko ajan päästä sinut itseni kanssa, mutta se tuntuu jotenkin mahdottomalta.

Pakko siihen on pystyä kun muutkin ovat niin tehneet 8)

neiti Y kirjoitti...

Tosi kauniita kuvia, tulee vähä sellanen huippumuotilehti -fiilis, kai se johtuu ainakin tosta valaistuksesta :>

Idhren kirjoitti...

Nomppa, se on prosessi, joka varmasti kypsyy ajan kanssa, välillä nopeammin, välillä hitaammin :) Mä oon pitänyt jonkinlaista itseterapiaa peilin edessä, jotain egoilusessioita, tuijottaa kuvaa ja ihailee - ei suostu näkemään huonoja asioita, ihailee vaan :D Erittäin tehokasta sillon, kun tuntuu ettei mikään asetu hyvin.

Neiti Y, kiitos :) Kuvat on otettu vaihtelevasti pilvisellä säällä ja auringonpaisteessa, kaikissa on käytetty salamaa ja sävyjä vielä muokattu ronskilla kädellä Gimpissä. Tulin samalla löytäneeksi mulle uuden tekniikan säätää käyriä :D Jotkut pitää kokeilevaa keittiötä, täällä pidetään kokeilevaa kuvastudiota ;o

poster kirjoitti...

Just tällaisten tekstien takia tää on yks mun lemppariblogeista - tällaiset syväluotaukset erottaa Heijastuspinnan perustyylivirityksistä.

Mulla on ehkä vähän samanlaisia fiiliksiä ollut itseni hyväksymisen suhteen: vasta miespuoliskon myönteiset kommentit on saaneet mut näkemään itseni ainakin jossain määrin kauniina, tai sanotaan nyt ainakin vähemmän rumana.

Haiku kirjoitti...

Olen myös käyny läpi samantyyppisen itsenihyväksymisprosessin (puh mikä sana) ja tuli sellainen empatian aalto. Sun pukeutumisesta näkyy ihailtavan selkeästi persoonallisuus, tai oikeammin oma maku ja se saa sut vaikuttamaan vahvalta.

ps. Kurkin blogiasi salaa, nyt vain hairahduin kommentoimaan. Scifinörtitkin voivat siis pitää muotiblogia, loistavaa!

Mai kirjoitti...

Mahtava postaus! Itse olen samaa mieltä itsensä kanssa sinunkauppojen tekemisestä, vaikka itsekin sorrun aina välillä valittamaan ulkonäöstäni. Mutta kyllä elämä helpommin sujuu, kun ei yritä olla muuta kuin mitä on. Jossittelu on ajanhukkaa.

Idhren kirjoitti...

Poster, hauskaa, että ajattelet niin ^^

Tykkään elämää syvemmistä pohdiskeluista, joskin blogatessa tuntuu, että välillä jää ajatus kirjoituksesta kesken, kun on niin kova hinku saada painettua sitä julkaisu-nappulaa. Kirjoittamisen ongelma, joka on vaivannut minua jo iät ja ajat - kiire saada homma ulos systeemistä taakseen katsomatta. Äidinkielen esseitä kirjoitellessa hädin tuskin maltoin lukea kirjoitelmaani läpi saatuani viimeisen pisteen paikalleen. Nytkin jälkeenpäin selaillessa postausta läpi tuntuu, että vielä jotain olisi voinut sanoa. Pahoittelen, mikäli jollekulle muullekin tuli sellainen olo :D *yrittää keskittyä jatkossa paremmiin*

Haiku, sinäkin saat minun empatiani - kasvaminen on välillä vaikeaa, mutta on hienoa, kun voi välillä todeta, että ainakin johonkin on tässä kehitytty :>

Ja kiitos myös kehuistasi :). Scifi on mainiota ^^

Idhren kirjoitti...

Mai, olet aivan oikeassa. Heikkoja hetkiä on ihan varmasti kaikilla asiassa kuin asiassa, mutta tärkeintähän on, että ainakin suurimman osan ajasta on tyytyväinen :)

nadjastrange kirjoitti...

ihana postaus :)

Anonyymi kirjoitti...

Olipa hyvä teksti, osuit juuri naulankanteen.

En voi sietää ihmisiä, jotka haukkuvat toisten ulkonäköä. Mitä siitä hyötyy kukaan? Saa haukuttavalle uskomattoman pahan mielen ja tuntuu, että haukkujakaan ei siitä mitään kiksejä saa. Tietysti jos omaa vahvan itsetunnon ja on itsevarma, niin jonkun räkänokan huutelut ei hetkauta mitenkään. Itseäniki kyllä hetkauttaa.

On vaan käsittämätöntä, että monet teini-iänkin ohittaneet huutelevat jotain perään, varsinkin humalassa. Joskus tekisi mieli mennä haukkujan luokse ja sanoa suorat sanat, mutta useimmat haukutut vain pinkovat lujaa eteenpäin.

Idhren kirjoitti...

Nadjastrange, kiits :)

Anonyymi, niinpä - tosin joskus tuntuu, että haukkuminen on tapa buustata omaa itsetuntoa. Varsinkin kaikkein suosituimpien blogien haukkujista tulee väkisinkin sellainen fiilis, että siinä ollaan nyt jollain tavalla katkeria tai kateellisia, ja jotenkin pitäisi saada omaa itsetuntoa kohotettua, ja helpoin tapa näyttää olevan sortua haukkumiseen. Vaan voihan joku laukoa typeryyksiä ihan vain huvikseenkin.

Minua ei tähän mennessä ole juurikaan muutamat, joskin yllättävän harvat kommentit hetkauttaneet - ehkä ensilukemalta sitä hieman horjuu, mutta hyvin pian sitä palaa takaisin status quohon, ja sitten taas ihmettelee, että miten joku jaksaa, ihan kuin nyt olisi elämää suurempi epäkohta maailmassa se haukuttu asia. Olisivatpa nämä äänekkäät tapaukset yhtä aktiivisia seuraamaan vaikkapa poliitikkojen tekemisiä, siinä olisi jo sentään jotain yhteiskunnallista ulottuvuutta ja vaikuttamisen makua ;>

Ja joo, on aika kummallista, että Isojen Ihmistenkin maailmassa on samoja käyttäytymismalleja kuin peruskouluikäisillä. Jotenkin sitä kai kuvittelis, että ihmiset fiksuutuis vanhetessaan - ei taida olla itsestäänselvyys.

cake kirjoitti...

Ihanan syvällisen postauksesi painostamana minun on pakko myöntää, että blogiisi tutustuessani kiinnitin huomiota ensimmäisten asioitten joukossa kasvoihisi hieman negatiivisella tavalla (hävettävän pinnallista, olen tästä pahoillani). Blogisi tarkemman lukemisen ja tyyliisi syventymisen jälkeen en voi pitää sinua muuna kuin todella kauniina ja fiksuna blogaajana - ennakkoluulot ja muumioituneet kauneuskäsitykseni pettivät minut jälleen. On hienoa kun osoitat, ettei persoonallisuuttaan tarvitse hävetä: jos piilottelisit omaperäisiä kasvojasi, muiden mielipiteet voisivat hyvinkin olla toisenlaisia, onhan itsevarmuus kauneutta parhaimmillaan. Enkä siis enää voi ymmärtää mitä negatiivista ulkonäössäsi olen nähnyt. Olen siis pikkuhiljaa oppimassa, kuinka persoonallisuus on plussaa ja muotteihin juuttuminen äärimmäisen vaarallista.

On muuten hauskaa huomata, miten ihmisen ajatusmaailmaan tutustuminen voi muuttaa käsitystä toisesta!

Idhren kirjoitti...

Cake, olen huomannut itsekin tuon saman, että ennakkoluulot ihmisestä voivat saada tämän näyttämäänkin ihan erilaiselta, kuin sellaisen, jota pitää positiivisessa arvossa :> Jännä ilmiö. Ja hauskaa, että mielipiteesi on muuttunut - olet käynyt näemmä samantyylisen mielipiteenmuutoksen kauneuskäsityksestä kuin minäkin ;>

Vaan eihän siltikään kaikkien tarvitse samoista asioista tykätä, ymmärtäisin hyvin senkin, että naamani ei vaan sopisi jonkun käsitykseen kauneudesta. Sehän ei tarkoita sitä, että sitten pitäisi ottaa elämäntehtäväkseen tuoda sitä koko ajan ilmi ;o Kehut ovat ihmiselle hyväksi ja hyödyllisiä, haukut haitallisia tai vähintään hyödyttömiä. ;>

Emmanuelle kirjoitti...

Sinuiksi itsensä kanssa tuleminen on todella vaikeaa. Minulla se on kestänyt vuosia. Ehkä suurin muutos tapahtui vuosi sitten. Nyt alan jo hyväksyä itseni sellaisena kuin olen. Ehkä.

Tosi hyvin kirjoitettu muuten. :)

Idhren kirjoitti...

Emmanuelle, vaikeaa on juu. Hieno juttu, että sinäkin olet hyvällä mallilla kohti itsensä hyväksymistä :) Ja kiitos ^^

Anonyymi kirjoitti...

Miten sinun kasvoihisi voisi ikinä kukaan suhtautua negatiivisesti? Nehän ovat niin kauniit ja suloiset, ei kerrassaan mitään vikaa.

Mirka kirjoitti...

Mainio postaus ja hienoja kuvia! Niinhän se on, olisi hienoa, jos ihmiset oppisivat pitämään itsestään sellaisena kuin ovat. Siinä on vielä monella tehtävää, myös minulla. :)

Idhren kirjoitti...

Anonyymi, siis mä niinkun ihmettelen ihan samaa ;D

Mirka, askel kerrallaan :)

r kirjoitti...

tuo toinen kuva on mielettömän kaunis. ihanan herkkä ja nätit värit ja sun ilme on aivan täydellinen. jotenkin tosi haavoittuvainen, hyvällä tavalla.

tykkäsin myös paljon tästä tekstistä, voin samaistua koska mulla on ollut yläasteelta lähtien paha fiksaatio nenääni. olen myös kuullut siitä ikäviä kommentteja, kavereiltani vieläpä. muutama vuosi sitten suunnittelin ihan tosissani nenäleikkausta, mutta turhamaisten julkkisten takia olen muuttanut nyt mieleni. olen etsinyt netistä kuvallisia todisteita julkkisten kauneusleikkauksista, ja näyttää vahvasti siltä että ainakaan hollywoodista ei löydy (lähes) ketään, jonka naamaa tai kroppaa ei olisi jotenkin muokattu. ja silti näihin ihmisiin kaikkia aina verrataan kun tulee kyse ulkonäköasioista... ensin ajattelin että he oikeasti kaunistuvat leikkauksien takia, mutta pidemmän aikaa niitä juttuja lueskeltuani tajusin, että he ehkä kaunistuvat perinteisten ja ahtaiden kauneusnormien mukaan, mutta myös menettävät persoonallisuutensa. kuinkakohan monelta naiselta hollywoodissa löytyy lähes täysin sama nenä? keira knightley, natalie portman, angelina jolie, winona ryder (nyyh) ja varmasti monet muutkin ovat selvästi saman plastiikkakirurgin asiakkaita.

nykyään sitten epätäydellisen näköiset julkkikset ovat minusta sympaattisempia kuin ne, joilla on pikkusormea kapeampi nenä, isovarvasta paksummat huulet ja muovisen sileä iho. näiden ihmisten huono itsetunto kirjaimellisesti näkyy heidän kasvoiltaan leikkausten vuoksi. tosin aika varmasti myös taviksemman näköisiä julkkiksia on jotenkin leikelty, se kuuluu asiaan niissä piireissä. itse en enää usko, että kauneusleikkaukset auttavat huonoon minäkuvaan; dokumentteja ja lehtijuttuja aiheesta ainakin löytyy. tuskin kukaan voi ikinä olla täysin tyytyväinen ulkomuotoonsa, oli sitten leikelty tai ei. en vieläkään pidä nenästäni, enkä monesta muustakaan asiasta naamassani ja vartalossani, mutta ne ovat osa minua ja voisihan asiat huonomminkin olla. sitäpaitsi, jos ulkomuotoni kelpaa poikakaverilleni, niin kyllä varmaan monille muillekin, vaikka aina jostain löytyy arvostelijoita. ei ne arvostelijatkaan täydellisiä ole. kun vaan itse oppisi olemaan arvostelematta itseään liikaa.

(mulla on muuten joku tosi ankara kirjoitusvietti näköjään... plus oon aina ollut hirveän huono referoimaan lol)

Idhren kirjoitti...

R, pitkät kommentit ovat kiinnostavia, luen niitä ihan mielelläni ;) Kommenttisi herätti ajatuksia, joten vastaan siihen pitkästi :D

On ihan totta tuo mitä puhuit kauneusleikkauksista - eivät ne välttämättä tuo onnea ja tyytyväisyyttä, onnellisuus kun on siellä korvien välissä ensisijaisesti. Taisin joitakin vuosia sitten lukea tästä jopa artikkelin jostakin tiedelehdestä. Itseensä voi olla tyytymätön niin lukemattomilla eri tavoilla, että järki lähtee päästä. Jos saa yhden asian korjattua, löytää kyllä ihan varmasti uuden asian, jos siis suhtautuu itseensä asenteella "veitsi ratkaisee ongelmat".

Ja kun asenteeseensa ja siihen, miten itsensä kokee, voi vaikuttaa, niin tokihan kannattaa lähteä siitä päästä liikkeelle, säästää aikaa, energiaa ja rahaa, ja luultavasti itsetuntokin rakentuu vankemmalle pohjalle. Ulkonäkö kun ei ajan hampaissa ole mikään muuttumaton asia.

En kuitenkaan halua tuomita kauneusleikkauksia täysin - vaikka ne vaikuttavatkin pääosin turhilta, niin mikäs sitä kukaan on lopulta toisen valintoja arvostelemaan, kun eivät ne muita ihmisiä vahingoita. Toivoisin vain, että leikkauksista haaveilevat julkkikset ja tavikset miettisivät ensin voisivatko olla itseensä tyytyväisempiä jo ihan asenneremontilla.

Katsoin taannoin jotakin ohjelmaa, jossa ennen söpöllä tavalla kaunis tyttö muuttui leikkausten ja rasvaimujen myötä kurvikkaaksi seksipommiksi. Ihan meinasi alkaa etoa, kun ex-kihlattu tuli tapaamaan häntä, ja mieheltä kysyttiin, että näkeekö hän nyt heillä tulevaisuutta, ja myöntävästihän siinä aika lailla vastattiin. Jotenkin kävi hirveän surku sitä tyttöä.

Minäkin olen tässä alkanut nähdä sen sellaisen missityyppisen kauneuden suorastaan tylsänä - vaikka jokainen toki on omannäköisensä, niin silti siitä yhdestä tavasta olla kaunis tulee puuduttavaa, erityisesti missikisojen aikaan ;o.

Koska kuitenkin haluan edelleen seisoa ajatuksen "kukin olkoon millainen on ja suotakoot hänelle tyytyväisyys itseensä", myös silloin, kun puhutaan muistakin kuin meistä outolinnuista, en haluaisi liikaa rytätä tätäkään kauneuden lajia. Ei ehkä mulle iske, mutta monille varmasti, ja hyvä niin. Voin kyllä ihailla myös pepsodenthymyä ja sitä täydellistä nenää :). Kutsuttakoon sitä klassisuudeksi tai jopa uusklassisuudeksi, miten vain.

Itse kuitenkin pidän blogosfäärissä viihtyvistä ihmisistä ja heidän ihailustaan juuri sen takia, että persoonallisuutta ei blogaajilta puutu niin ulkokuoresta kuin kirjoituksistakaan. :)

Huh, varsinainen jälkipostaus tuli tästä kommentista ;)

r kirjoitti...

no joo, siis en mä kauneusleikkauksia itsekään tuomitse, en vain pidä siitä asenteesta mikä ihmisillä niitä kohtaan nykyään tuntuu olevan; niin kuin se olisi vain joku pikkujuttu tyyliin "kaikkihan sitä tekee". kaikilla se ei kuitenkaan onnistu, tai varmaankaan useimmilla. itse katsoin tässä joskus yle teemalta louis theroux'n dokumenttia plastiikkakirurgiasta, ja voin sanoa sen nähtyäni, että rintalihasimplantit miehellä = kamalin asia maailmassa :DDDD

jos et itse kyseistä dokkaria nähnyt niin kuvittele mielessäsi aika lailla "lauta" miehen yläruumis, eli ei lihaksia eikä kaljamahaa, vaan kovin tasaista maastoa, ja siihen rintojen kohdalle kaksi toisistaan todella kaukana olevaa neliönmuotoista kohoumaa. nämä edustivat muka rintalihaksia. parasta oli, kun mies nosti kädet sivuille ylös ja neliöimplantit liikkuivat muotoaan muuttamatta kainaloihin :P ei ollut sitten niiden implanttien kehittäjälle tullut mieleen, että kun oikeasti lihaksikas mies nostaa kädet ylös, muuten ehkä tavallaan neliönmuotoiset rintalihakset muuttuvat pitkulaisemman muotoiseksi, eivätkä liiku 20 sentin päähän toisistaan. oikeasti, siinä on maailman huonoin keksintö, ja jotkut vielä luulevat että ne näyttävät hyvältä... ihmiset vain tuntuvat olevan jotenkin sokeita kauneusleikkauksien tuloksia kohtaan.

mutta voihan niillä jotain hyvääkin saavuttaa, ainakin extreme makeover -sarjassa edes joskus vaikutti siltä, että joillekin oli leikkauksista hyötyä. puhun siis niistä, jotka olivat esim. jossain onnettomuudessa murjoneet kasvonsa tai menettäneet kaikki hampaansa (todella) huonon suuhygienian takia tms. kyllä ne tekarit kivemmalta näyttää kuin puoliksi hampaaton suu missä jäljellä olevat hampaat ovat mustuneita nysiä, ja varmasti parantaa kyseisten henkilöiden itsetuntoa, mutta hammashoito ei olekaan vain ulkonäköasia, vaan terveysasia. mutta makeover mikä makeover.

silti siinäkin ohjelmassa suurimmaksi osaksi vain vedettiin kaikki tosi överiksi. varmaan yli 90 prosentille extreme makeoveriin lähteneistä naisista laitettiin silikonit, usein vielä ihan liian isot ja todella feikin näköiset, ja varmaan yhtä suurelle prosenttimäärälle kaikista osanottajista tehtiin nenäleikkaus, vaikka useimmilla lähtötilanne ei sitä todellakaan vaatinut. lisäksi kaikista osallistujista yritettiin tehdä mahdollisimman paljon hollywood-tähtien näköisiä. miksei voitu vaan korjata muutama iso huolenaihe, ja jättää kaikki hienosäätö pois? miksei riittänyt, että olisi korjattu pahasti murtunut nenä tai huonosti aikoinaan hoideltu huulihalkio, oliko pakko yrittää pyrkiä täydellisyyteen? tuo täydellisyyden sekopäinen tavoittelu teki siitä ohjelmasta todella häiritsevän, kun sitä oikeasti ajatteli. onneksi suomessa ei sentään ikinä näytetty ohjelmaa "the swan"... vai näyttääkö tämä muka normaalilta:

http://www.breakitdownblog.com/wp-content/uploads/2008/02/there_are_no_ugly_women.jpg

että joo... tietenkin itsekin ihailen joitakin klassisen kauniita ihmisiä, jos uskon että he ovat oikeasti sellaisia eivätkä kirurgin muokkaamia. mutta silti ne naiset, joita itse pidän kaikista kauniimpina (esim. gillian anderson ja cate blanchett) eivät ole kuitenkaan ihan täysin valtavirtaa eivätkä todellakaan missimäisiä. heillä on sitä persoonallisuutta, ja se heissä varmaan eniten viehättääkin. ei mitään tusinabeibejä.

hienon pituinen kommentti taas, ei voi mitään kun on kyse aiheesta mikä on mulla jo monta vuotta päässä pyörinyt, hieman pakkomielteinen kun osaan joskus olla :P

Idhren kirjoitti...

R, sultahan riittäis ajatuksia vaikka omaankin blogiin, ellet sellaista jo kirjoita ;)

Satuin muuten näkemään tuon pätkän siitä dokkarista, naureskeltiin poikaystävän kanssa niille lihasimplanteille ja todettiin, että näyttävät aika epäaidoilta. Siinäkin tosin huomasi aika selvästi, että motiivina oli huono itsetunto - mieshän kertoi siitä, miten hänen isäpuolensa on haukkunut häntä lapsesta saakka rumaksi. Terapiassakin oli ollut vuosikausia, mutta ilmeisesti jostain syystä ei ollut saanut siitä apua. No, ehkä joillakin tosiaan tuollainen operaatio voi myös korjata sitä korvienväliä, mutta en kyllä sieltä aloittaisi ;o

Ja tosiaan, sen ymmärrän oikein hyvin, että vaikka jotain onnettomuudessa saatuja kolhuja korjaillaan tai muuten jo käytännönkin syistä hankalia asioita, jotenkin edes vaikea mieltää sitä samaan sarjaan Hollywood-kauneusleikkausten kanssa :P

Mäkin olen aina ihaillut Gillian Andersonia ja Cate Blanchettia, upeita ja erottuvia naisia ^^ (nyt kun muistelen, Gillian taisi olla yksi innoittaja siihen, että värjäsin lukiossa hiuksiani tummanpunaisiksi :D)

Ocean kirjoitti...

Puhut asiaa. Minua viehättää oikeastaan enemmän persoonallisella kuin klassisella tavalla kauniit ihmiset. Jotenkin heissä on enemmän särmää.. Ja tosiaan ei kannata olla itselleen liian ankara, onnelliseksi voi tulla vain, kun oppii pitämään itsestään :)

Elegia kirjoitti...

Main blogista löysin tieni tänne ja luin kirjoituksesi, josta henkii viisaus ja saavutettu tasapaino. Kirjoituksesi kosketti siksikin, koska olen itsekin paininut pitkään oman ulkonäköni hyväksymisen kanssa. Sekään kun ei ihan istu ”muottiin”. Nyttemmin alan olla ihan ok sen kanssa, joskin huonoja päiviä kai kaikilla joskus on.

Sinusta tuli mieleen keijukainen, metsän keiju. Ja minulle tämä mielleyhtymä on siis positiivinen.

Sofi kirjoitti...

Johtuen ehkä siitä, että rakastan persoonallisen näköisiä ihmisiä (mikään ei ole niin tylsää kun tavallisen kauniit ihmiset, hohhoijaa), en ole koskaan ainakaan muistini mukaan ajatellut sinun olevan jotenkin "kummallisen näköinen".

Mielestäni olet ihan itsesi näköinen. Hassulta kuulostava kommentti siksi, että olen tuntenut sinut netissä muistaakseni jo kauan ennenkuin ensimmäistä kertaa näin kuvasi irc-gallerissa. Toisaalta enhän tiedä millainen olet oikeasti livenä, sillä olen nähnyt sinut fyysisesti vain tasan kerran yliopistolla joskus reilusti yli vuosi sitten :D

Itse uskon kuitenkin, että jokainen joutuu käymään ainakin pienen kriisin ulkonäkönsä kanssa jossakin vaiheessa. Peroonallisen näköiset usein joutuvat myös ulkopuolisten silmätikuksi juuri siitä syystä, että erottuvat massasta. Erilainenhan on aina vähän outoa ja pelottavaa.´

Jossain vaiheessa sitä kuitenkin huomaa tulevansa ulkokuorensa kanssa sinuiksi. Se ei välttämättä tapahdu teini-ikäisenä, mutta itsenäistymisen myötä sitä alkaa hyväksyä itsensä. Vai kuinka usein kuulee esimerkiksi vanhempien ihmisten valittavan ulkonäöstään?

Tässä kommentissa ei tainut olla päätä eikä häntää, mutta tiivistän sen seuraavaan ajatukseen. Erilaisuus on kaunista.

BTW, upeista kuvista plussaa :)

Mai kirjoitti...

Kauneusleikkauksista puheenollen, nykyään telkkarissa näytetään kaiken maailman kauneusleikkauksia melkoisen yksityiskohtaisesti. Kerran sitten aukaisin telkkarin ja jätin vain jonkin kanavan päälle. Tarkoituksenani oli aloittaa ruuanlaitto. Broilerin perkaamiseen ryhdyin ja samaan aikaan tv:ssä ihmistä aukaistaan ties mistä ja tavaraa työnnetään sisään. Meinasi jäädä broileri syömättä ja tv-kanava vaihtui äkkiä!

Idhren kirjoitti...

Ocean, asiaa :)

Elegia, kiitos todella kovasti ihanasta kommentistasi ^^ Huonoista päivistä sisulla eteenpäin, eikös juu :)

Sofi, joo eiköhän me kaikki lopulta olla itsemme näköisiä ;) Erilaisuus on kaunista - sen tajuamiseen vaan meni hetki :) Ja minäkin uskon, että suurin osa ihmisistä läpikäy näitä samoja asioita jossain elämänsä vaiheessa, jos ei ulkonäöstä, niin jostain muusta. :> Vaan ehkä kaikilla sinuiksi tuleminen ei tapahdu samalla tavalla tai yhtä kokonaisvaltaisesti - kyllähän tuota keski-ikäisetkin ottavat kauneusleikkauksia ja tunnen yhden päälle kuusikymppisen, joka ei ole tyytyväinen ulkonäköönsä. :/

Kiitti plussasta ;)

Mai, yyh, kuulostaa epämiellyttävältä :S Onneksi telkkarista ei oo sattunut tulemaan mitään yhtä epämiellyttävää sillon kun on itse laitellut ruokaa :D

Sofi kirjoitti...

Heh, toki kaikki näyttävät itseltään, mutta on eri asia että ulkonäkö kuvastaa luonnetta :)

Tuli tuosta ruuan laitosta ja ällöistä tv-ohjelmista mieleen, että jäi melkein ruoka syömättä, kun pahaa aavistamatta luin sanomalehteä ruokailun yhteydessä, ja ko. lehdessä oli juttua koirasta, jonka etujalat sudet olivat repineet iri, ja vielä KUVALLA, jossa maassa lötkötti kaksi irronnutta koirapennun jalkaa. Hyi helvetti!

r kirjoitti...

idhren, no joo ehkä jätän blogien pitämiset suosiolla muille... ei mulla riittäis mielikuvitus siihen hommaan. siitä tulisi kuitenkin vain jotain ihan hirveää paasamista, kuten näistä mun kommenteista voi huomata :D kivaa muuten että tykkäät myös catesta ja gillianista, sulla on hyvä naismaku ;)

Idhren kirjoitti...

Sofi, awww, onneks sen jutun nettiversiossa ei ollut vastaavaa kuvaa >_<

R, hehe, no jos kommenttibokseilu riittää niin mikäs siinä ^^ Hyvä naismaku itelläski ;)

Ranna kirjoitti...

Minusta sinun nenäsi on kerrassaan ihana! Se erottaa sinut hyvällä tavalla meistä suomalaisista peruspallinaamoista. :)

Oma minäkuvani koki muuten viikonloppuna aimo kolauksen, kun minut mitattiin ensimmäistä kertaa sitten lukion kolmannen luokan. Olin elänyt onnellisesti siinä uskossa etten ole kasvanut tuon ajan jälkeen, mutta tutun 161,5 senttimetrin sijaan mittari näytti lukemaa 167 cm. ..Jotkut kai vain sitten venyvät myöhään.
Nyt pitäisi sitten totutella ajatukseen, etten olekaan lyhyt vaan aavistuksen keskimittaista pidempi tyttö. (Joka ei silti ylety keittiön kaappien ylimmille hyllyille ilman apupallia.)

Idhren kirjoitti...

Ranna, minä taas olen pitänyt sinua yhtenä persoonallisimman näköisistä ihmisistä joita tiedän ^^ Hui, oot venähtäny aika lailla - oliskohan mullakin vielä toivoa :D Vaikka siis ihan tyytyväinen oon näihin kaikkiin 158 senttiin ollut. Mut jännittävää kyllä tollanen salavenyminen :P Tsemppiä uuden minäkuvan muodostukseen!

Anonyymi kirjoitti...

heippa!

tosi kiva blogi sulla, tykkään tyylistäsi kirjoittaa sekä muodista ja pinnallisista asioista että vähän vakavimmistakin jutuista. ei-niin-perus muotiblogi! jatka samaan malliin:)

ps. yksi asia hieman häiristee - et sä noin 21-vuotiaana vielä kauheen ikuisuusopiskelija voi olla, jos olet pari vuotta ehtinyt opiskella:) tulee näin vanhana jarruna huono omatunto, kun joku noinkin nuori moista titteliä itsestään käyttää!

Idhren kirjoitti...

Anonyymi, kiitti, hauskaa, että kevyen ja vajavan yhdistely miellyttää ^^

Heh, termi ikuisuusopiskelija on ennenkin aiheuttanut hämmennystä - termi viittaa enemmin tulevaisuuteeni kuin nykytilanteeseeni ;> Tää pari ekaa opiskeluvuotta tullut vedettyä niin hiljaisella tahdilla, että pakostakin tulee se suositusaika ylitettyä valmistumisessa ;> Nimimerkillä pitäisi alotella muka jotain kandivuotta - not ;o

Idhren kirjoitti...

Plääh, kirjoitusvirhe, ei siis vajava, vaan VAKAVA x)

Anonyymi kirjoitti...

Oikeasti, miten tuo toinen puolisko onkaan tärkeä <3 Hälle olen niiiiin kiitollinen!!

ladyam kirjoitti...

Oi, piristit tekstilläsi kyllä päivääni, nyt kun juuri on SE päivä ettei mikään ole hyvä ja inhoaa vaan omaa peilikuvaansa, ei mikään vaate sovi ja yrittää viestittää sanattomasti vastaantulijoille: "Älä katso minua, älä katso minua, älä katso minua.." :D Koskahan sitä oppii hyväksymään itsensä sellaisena kuin on, ois elämä niin paljon helpompaa :D

Idhren kirjoitti...

Anonyymi, on ne puolikkaat tärkeitä ^^

Ladyam, tiedän tunteen, tuollaiset päivät ovat jotain angstittavimpia. Sellaisina päivinä on suorastaan mahdoton tuntea oloaan hyväksi. Vaan onneksi nuo päivät menevät ohi :) Ja tie kohti itsensä hyväksymistä voi olla eri pituinen ihmisestä riippuen, ajan kanssa, ajan kanssa.. :) Ja myös omalla ajatustyöllä :)

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tästä tekstistä. Seuraavan kerran kun ulkonäköahdistus iskee, pakotan itseni lukemaan tämän uudestaan. Eiköhän se viesti pikkuhiljaa uppoa kovaan kallooni.

jakew kirjoitti...

Voisin miespuoleisena lukijana kommentoida myös. Itsekin olen samantyylisen prosessin käynyt läpi, ja nykyisin hyvinkin tyytyväinen ulkoiseen olemukseeni, vaikkei sillä mallin töitä saakaan. Kun on löytänyt oman tyylin olla, tehdä ja ajatella, on itsetunto muuttunut radikaalisti. Tähän on silti tultu pitkä matka.

Luen blogiasi säännöllisesti. Pakko tunnustaa, että kun ensimmäisen kerran löysin tänne, ajattelin heti, että ompa todella kaunis nuori nainen. Ja siitä kauniista nuoresta naisesta on vielä löytynyt hieno kirjoittaja, tyylikäs kuvaaja ja samanlaisia ajatuksia kantava hyvällä tavalla omituinen tyyppi, joten enhän voi olla kuin myyty. Siksipä seuraan edelleen. Kiitos tästä.

Idhren kirjoitti...

Anonyymi, ole hyvä, hienoa kuulla, jos ajatukseni voivat tarjota jollekin lohtua :)

Jakew, mahtavaa saada myös miesnäkökulmaa, vaikka mitäs se toisaalta jalkoväli vaikuttaisi siihen, että kun on tyytyväinen itseensä, myös itsetunto on vahvempi ja on kaikinpuolin helpompi olla ja elää elämäänsä :)

Eikä tosiaan ole murhe ulkoisesta olemuksesta vain naispuolisten ongelma, ulkonäköpaineita ja -odotuksia kohdistuu myös miehiin ja poikiin, vaikka niistä puhutaankin paljon vähemmän kuin naisten ja tyttöjen vastaavista. Pitäisi ehkä tehdä tästä aiheesta oma postauksensa ennen pitkää ;>

Ja hauskaa, että olet pitänyt tyylistäni kirjoittaa ja kuvata - näillä kahdella alueella haluan ja pyrin edelleen kehittymään :) Ja hei, "hyvällä tavalla omituinen tyyppi" on tosi hauskalta kuulostava kommentti, siitä kiitos ;>

Taru kirjoitti...

Mun mielestä persoonallisen näkönen typykkä on paljon kiinnostavampi ku tavallisen nätti tytöntyllerö. Ite olin kiusattu ala-asteella ulkonäköni vuoksi, lähinnä haukuttiin rumaksi ja just mun nenälle naureskeltii oikein olan takaa. Olin toosi epävarma itestäni n. 21-v. asti, paitsi että 16 ikävuoden jälkee epävarmuus purkautu uhona. Nyt 23-vuotiaana oon niin sinut itteni kanssa etten ois voinu ikinä ees kuvitella että voisin ajatella itestäni näin! Ja tuut kyl huomaamaan, et mitä vanhemmaks tuut ni sitä kiitollisempi oot erikoisesta ulkonäöstäs ja mitä enemmän sitä tuo esille omalla tyylillää ni sitä enemmän siitä on hyötyä :)

Idhren kirjoitti...

Taru, näin jos käy niin erinomaista ^^

Anonyymi kirjoitti...

mä olen lähestulkoon koko ikäni inhonnut ja halveksinut itseäni ja omaa ulkokuortani ja voin ihan rehellisesti sanoa, että sellainen on ihan samperin kuormittavaa. kaiken muun itseinhon lisäksi kärsin teini-iässä niin pahasta aknesta, että peiliin törmääminen kesken koulupäivää pilasikin sitten loppuviikon ja luokkakuvaus oli pahinta mitä tiesin.

enkä mä tiedä mitä kummaa mulle nyt vanhemmiten on oikein tapahtunut, mutta yhtäkkiä mä olenkin ruvennut näyttämän hyvältä. siis ihan oikeasti! en mä koskaan mikään kedon kaunein kukka tule olemaan, mutta joka tapauksessa: mähän näytän pirun kivalta jos jaksan vähänkään nähdä vaivaa sen eteen, ja muutenkin! (okei ehkä sillä aknen häipymiselläkin on jotain tekemistä asian kanssa..)
Musta tuntuu, että kärsin nykyään eräänlaisesta yli-itsevarmuudesta vastapainoksi niille teini-iän angsteille. Siis olenhan mä edelleenkin luiseva, hieman isonenäinen, terävälaukainen, pienitissinen ja muhkurapolvinen, mutta enpä moisesta jaksa välittää vaan näen myös noiden ominaisuuksien ohi. Ja se jos mikä on aivan loistava tunne, kun oikeasti osaa olla tyytyväinen itseensä ja omaan elämäänsä!

Idhren kirjoitti...

Anonyymi, oma ulkonäkönsä suhteen yli-itsevarmuudesta ei taida olla juurikaan haittaa ;) :) Hienoa kuulla, että olet kokenut näin ison täyskäännöksen itsetunnossasi, se on ihan mahtavaa! Itsestään saa ja on hyvä pitää vähän enemmänkin (kunhan ei muitakin unohda :D) ;) :)

Rosa kirjoitti...

Täytyy sanoa, että ASIAA TYTTÖ!

Nyt myönnän, että homoliitto tekstin jälkeen meni vähän maku tähän blogiin. Loukkaannuin ehkä vähän siitä, miten kristittyjä pidetään epäsuovaitsevaisina yms., mutta ei siitä sen enempää.

Tämä postaus taas muistutti siitä, kuinka samankaltainen ihminen oikestaan oletkaan muhun verrattuna.
Itsekkin olen aina ollut se luokan Ruma Tyttö, jonka sukunimestä ollaan väännelty niin paskakasaa muistuttavaa ja nakkipaketinkin kaimaa on kuullunut parikertaa. Usein ollaan naurettu päin naamaa idioottimaisuuttani ja typeriä asuja, joskus taas katottu, kuin hullua. Itse kerään siitä rohkeuden ja itsenirakastamisen. Ehkä näiden ilkkujien ja elämättömien takia olen niin rohkea ja erilainen.

Yritänkin toitottaa aina, että rakasta itseäsi, koska se ei jätä sua yksin yms. muuta kliseetä, mutta mulle vaan nauretaan ja haukutaan taas ylimieliseks.

Elämä on julmaa.

Sori, kamala romaani :D

Idhren kirjoitti...

Rosa, ikävää, jos sinulle tuli sellainen tunne - oma pointtinihan silloin oli mätkäistä lähinnä _epäsuvaitsevia_ kristittyjä, ei suinkaan kaikkia kristittyjä, sillä jopa tunnen ihmisiä, jotka eivät uskossaan ole ahdasmielisiä. Mutta kuten sanoit, ei siitä sen enempää :)

Ja tosiaan, ihmiset ovat yllättävän samanlaisiakin monissa asioissa - se on myös asia, jonka välillä unohtaa asioiden riidellessä :) Hienoa, että olet löytänyt voimaa olla sinut itsesi kanssa huolimatta muista ihmisistä :)

Anna-Maria kirjoitti...

Ihania kuvia ja hieno asu. Kengät ovat kyllä varsin upeat! :)

Anonyymi kirjoitti...

sullahan on nätit kasvot! se oli eka asia, johon kiinnitin positiivista huomiota, kun näin kuvan sinusta. :o

Idhren kirjoitti...

Anna-Maria, kiitos ja kiitos :)

Anonyymi, hyvä niin ^^ Meitä mahtuu monenlaista sorttia tänne :)

Peippo kirjoitti...

Rakastan tällaisia tekstejä blogissasi, näitä harvoin saa lukea muista blogeista. :)

Nyt vaikutan ihan joltain säälipisteiden kerääjältä (varsinkin kun kaikki muut ovat täällä sanoneet tykkäävänsä ulkonäöstään ainakin osin), mutta se ei ole tarkoitus, vaan tämä on ihan oikea mielipiteeni.

Minä en tykkää ulkonäöstäni. Siinä itsensätykkäämisprosessissa en ole päässyt edes alkuun, koska en löydä itsestäni mitään oikeasti nättiä. Jokaisessa sentissä olisi korjattavaa. Tiedän, että tämä on ihan väärä ajatustapa ja pitäisi joka päivä tuijottaa itseään peilistä ja lausua jokin kiva sana ulkonäöstään, mutta se on hei helpommin sanottu kuin tehty. Elämä ei ole ollut mulle kiva, ja olen sitten osannut kääntää kaikki ne pahat sanat omiksi syikseni ja todennut, että olen surkea ja epäonnistunut ja tyhmä ja rumakin vielä. Huonoina aikoina kaikki nämä pulpahtavat sitten pintaan eikä mikään onnistu. Hyvinä aikoina päähäni on onneksi taltioitunut niin paljon iloisia ajatuksia, että itsesyytökset jäävät vähemmälle. Mutta on mulla ollut pari ihan kunnon break-downiakin, jolloin huusin kurkku suorana äidille etten tykkää itsestäni yhtään. Hän vähän järkyttyi.

Olisi paljon helpompaa todeta olevansa nätti, jos ensin osaisi ottaa vastaan niitä kohteliaisuuksia missä sanotaan jotain siihen suuntaan, mutta kun en sitäkään osaa.

Yhtään eivät auta ne tytöt meidän lukiossa, joilla on täydelliset kasvot, vartalot, koulumenestykset, harrastukset ja elämä. No okei, ainakin täydelliset kasvot ja vartalot. Valitettavasti niitä tyyppejä löytyy joka koulusta...

Ehkä mä nyt lopetan valittamisen.

Idhren kirjoitti...

Peippo, tekstisi on koskettava, ja tuntuu ikävältä ajatus siitä, ettet pidä mistään ulkonäössäsi :/ En tiedä uskotko minua, mutta minusta olet suloisen näköinen tyttö, jolla on kauniit huulet, hienot hiukset ja söpö olemus. Tuot mieleeni erään kaverini tyttöystävän :>.

Näyt tiedostavan itsekin sen, että tapanasi on ollut ajatella, että kaikki on omaa syytäsi ja tyhmyyttäsi - siitä ajattelutavasta täytyy päästä eroon, ja toivottavasti olet pääsemässäkin :) Pahat sanat ja teot ovat aina laukojan syytä, ei "uhrin".

Minäkin muistan tuon vertailun muihin - halusin olla kuin ne kauniit, aktiiviset ja vieläkin parempia numeroita repivät typyt, miten jonkun elämä saattoikin näyttää ulkopuolisen silmin niin täydelliseltä. Blogatessakin on välillä tullut hetkiä, jolloin sitä on verrannut itseään muihin ja miettinyt, että pitäisikö olla enemmän tätä tai tuota, kunnes olen tajunnut, että minä olen minä koska olen juuri sitä mitä olen, enkä vain kopio muista - maailmaan mahtuu erilaisia ihmisiä erilaisine ominaisuuksineen :).

Lisäksi pitää muistaa, että parhaimmiltakin vaikuttavilla on aina omat ongelmansa ja jotain, minkä he toivoisivat olevan toisin. Hikipinko-näkökulmasta itse esim. olen kokenut, että minuun on kohdistunut valtavasti odotuksia - kaverit ja koti olettavat, että selviän kaikesta opiskeluun liittyvästä kuin vettä vaan, menestyn ja kaikki on minulle helppoa, vaikka niin ei todellakaan ole, ja yliopiston myötä menestyskään ei ole ollut mikään itsestäänselvyys. Tuntuu kauhealta ikäänkuin "pettää" muiden odotukset, vaikka pitäisi ajatella, että viis mitä muut odottavat. Asioilla on aina kääntöpuolensa, eikä elämässä oikein mikään ole yksiselitteisesti joko tätä tai tuota, se kannattaa muistaa asiassa kuin asiassa :)

Anonyymi kirjoitti...

hei mitkä on nuo farkkuleggingsit! :o

Idhren kirjoitti...

Anonyymi, http://heijastuspinta.blogspot.com/2008/06/farkkuleggingsit-mitk-ne-on.html ;)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...