16.7.2008

Tätä tänään: Alennusmyynnit aiheuttavat angstia ja tajunnan vääristymistä

Paita - Lindex, leggarit - Ida Sjöstedt, kengät - Bianco Footwear, laukku - second hand

Hakkaan päätäni seinään oppimatta ilmeisesti mistään mitään. Sorruin jälleen alennusmyyntihumalaan, ties kuinka monetta kertaa, kiisin keskustaan ja raahasin vielä poikkiksenkin mukanani, jälleen kerran huomatakseni, ettei ainakaan Tampereen alennuksissa yksinkertaisesti ole mitään minulle. Ne on nähty. Asia loppuunkäsitelty. Ikuisiksi ajoiksi. Shoppailuhimotkaan eivät tyydyty, kun mistään ei löydy edes mitään sovitettavaa. Niinpä surffaan yöt myöhät nettiputiikeissa. Todisteena tästä ovat silmäpussit.

Olin jopa niin puupää, että vaikka kävin jo kertaalleen toteamassa, että ainakaan kotikaupunkini Filippa K:n valikoimassa ei vaan ole mieleistä perusvaatetta tarjolla, siltikin piti mennä vielä toisenkin kerran kaivelemaan minimaalinen tarjonta Stockalta läpi. "Jospa sinne olisi vaikka tyhjästä ilmestynyt jokin pitkä, superlaadukas tunika 50% alennuksella..." Alennukset kyllä olivat oikein, valikoima ei.

Honey Junkien blogin lukeminen selkeästi herättää näitä kummallisia ajatuksia. Jos olisin vainoharhainen, voisin vaikka epäillä koko blogia Filippa K:n salakavalaksi markkinointijuoneksi, vaan onneksi harhani rajoittuvat lähinnä oman terveyteni epäilyyn. Ehkäpä löydän etsimäni elokuun alussa Helsingistä, ainahan Assyiltä shoppailemaan ehtii. Siihen asti ihailen hunajaista, josta on muuten kovaa vauhtia tulossa yksi tyyli-ikoneistani.

Vaan ihan turha ei reissu ollut, Stockan ruokapuolelta kun löytyi loistavaa kana tex mex -wrappia ja hassua limonaadia retrotölkissä.

P.s. Löysin potentiaalisesti loistavan kuvauspaikan rappukäytävästä, valoa tulee sopivasti ja se näyttää aika hyvältä, joskin vaaleat kohdat lähellä ikkunaa uhkaavat palaa puhki. Vaalea seinä puolestaan on juuri sitä, mitä kaipasinkin. Ja jos siihen kyllästyy, vastapäätä löytyy myös kirkkaan punaiseksi maalattu seinä.

Tupla - P.s. Aamulehti keksi hienon lööpin Konemetsä -tapahtuman huumausainerikosista: "LSD-bileet metsässä". Tapahtuman järjestäjät saattavat tehdä lööpistä tutkintopyynnön. Geegee hei.

7 kommenttia :

Honey Junkie kirjoitti...

Hahahah, Filippa K:n pitäisi kyllä maksaa mulle jatkuvasta mainostuksesta! Mihin voisi lähettää laskun?

Idhren kirjoitti...

Heh, näinpä, näinpä ;) Löytyiskö nettisivuilta osotetta? ;D

May kirjoitti...

Missä tampereella Filippa K? 8)
Miks ihmeessä en ole törmännyt?

Nomppa kirjoitti...

Eikö sua pelota, että rappukäytävään sattuis joku kesken kuvausoperaation? 8D

Et ole muuten ainut joka yrittää vieläkin käydä kyyläilemässä kaupoissa, että jospa niistä alennusvaatteista löytyis jotain kivaa. Huomenna taitaa mulla olla jo neljäs tai viides kerta kun ne viimesetkin alennusrievut on pakko käydä läpi :D

Idhren kirjoitti...

May, lähinnä Stockaan tässä tapauksessa viittaan, enpä ole muualla Treella siihen törmännytkään :)

Nomppa, no välillä, mutta onneks talo on suhteellisen rauhallinen ja hiljanen (lukuunottamatta sitä yhtä perheenäitiä, joka hyvin kuuluvalla ja vihaisella äänellä huusi jotain leluista ;o), ja ihmiset kulkee hissillä :D

Nana kirjoitti...

Minulla on noiden alemyyntien suhteen vähän samansorttinen ongelma. Koko media pauhaa alemainosta ja kulutushysteriaa, eikä tämä yksi löydä mitään. Ei mitään. Taidan olla aika surkki. Mutta ainakin vaatekaappi säästyy niiltä "kakadunvihreä on vielä joskus tosi hip" -ostoksilta.

Idhren kirjoitti...

Nana, jeps, ei sitä kannata huonoa omaatuntoa tuntea siitä, ettei pääse kulutushysteriaan mukaan ;) Ainakin säästyy rahat mahdollisiin syyshankintoihin (hrrh, ruma sana, ei pitäisi puhua koko aiheesta keskellä heinäkuuta).

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...