5.7.2008

Taas yksi päivä taviksena

Yö venähti aika pitkäksi - Metal Gear Solid kolmosen seuraaminen poikkiksen pelatessa vaan on jotain koukuttavinta. Unet jäivät kuitenkin lyhyeksi, eihän näillä ilmoilla voi edes nukkua kunnolla, kun hikoilu herättää. No, näillä mennään.

Pukeutuminen oli tänään poikkeuksellisen hankalaa. Ei sinänsä ole mitään uutta siinä, että pähkäilen pitkiäkin aikoja vaatekaapin edessä tuijottaen hyllyjä, välillä penkoen taaimmaisia vaatekertoja, huokaillen, sovitellen, hyläten taas yhden paidan syystä X sopimattomana, ja sitten taas tuijottaen. Vaan tänään kaikkeen tähän meni lähemmäs tunti. En käsitä.

Paita ja housut - Gina Tricot, kasettikoru - itse tehty

Lopulta päädyin asuun, joka ei tuntunut yhtään oikealta, mutta kuitenkin tuntui oikealta. Skitsoa. Unelmissa siinsi jälleen nostalginen tyyli kiharoineen ja punahuulineen, mutta väsyneet fiilikset halusivat yksinkertaista ja helppoa. Tulos oli omaan makuuni melkein liiankin yksinkertainen ja helppo, sentään ei ollut liian väritön. Onneksi kirpparilta löytynyt kasetti pelasti kokonaisuuden. Ei sitä jaksa edes meikata, ellei ole edes lähikauppaan menossa.

Vinevine. Asennevaihto: upea, hauska, leikkisä, lantiota juuri sopivasti korostava asu, jonka erikoisuus on kaulassa roikkuva kasetti! En kai kuulostanut tekopirteältä? Ehkä voisi pitkästä aikaa purkaa fiiliksiä pelaamalla Enemy Territorya. Meinaan tuo poikkiksen ESWC Masters -turnauksen Quake 3 Arena -otteluiden seuraaminen herättää hetken uinuneet räiskintähimot.

Mansikat. Mansikat pelastavat päivän kuin päivän, ei sillä, että vaatekaappisokeutta tulisi edes pitää syynä pilata päiväänsä. Ollaan iloisia, syödään vitamiinipommeja, nauretaan horoskooppeihin uskoville ja päivitellään maailman menoa. Siitä se ilo irtoaa. Ja aina voi tuudittautua odottamaan toivottavasti ensi viikolla saapuvaa nettitilausta... ;)

Tässä vielä Metal Gear Solid 3:n introtunnari. Aika bondimainen fiilis, mutta mikäs siinä, biisi on ihan loistava.






11 kommenttia :

Nomppa kirjoitti...

Jes, täällä on sentään joku joka osaa käyttää blogilistan "tarkista heti" -nappia!

Tuo vaatejuttu kuulostaa niin tutulle! Kaikkein pahinta on se, että yrität vänkää johonkin asuun jonkun asian, jota et ole käyttänyt pitkään aikaan joten se on vaan pakko saada sopimaan siihen asuun :D Sitten kävellään loppupäivä miettien, että ei olis sittenkään kannattanut..

Rosa kirjoitti...

Niiiiiin tuttujuttu. Kouluaamuina meinaa tulla kamala stressi, kun vaatekaappi ammottaa tyhjyyttään, vaikka oikesti se pursuaa yli äyräiden.

Blogissani on pikkuinen yllätys sulle. ;)

Idhren kirjoitti...

Nomppa, voin samastua muuten tuohonkin täysin :D Pakko saada laittaa just se paita tai se mekko tai sukkikset tai kengät, mutta mikään muu päällä oleva ei sit tunnu menevän sen kanssa yksiin... :D

Rosa, oii, jej ^^ Heitin sulle kommenttia :)) Tästähän pitää vielä postata ehtiessään :P

Rosa kirjoitti...

Hei, en bongannut sun sähköpostias mistään palkinnon postittamista varten,tai sitten en vain osaa katsoa. Voisitko pommittaa mua sillä? :D

hanna kirjoitti...

Muistan sut demistä. :> Olet fiksu ja söpö.

Idhren kirjoitti...

Rosa, ookoo, vaikkakin pistin sen just näkyville profiiliini ;)

Hanna, kiva, kiitti :D

Thelma kirjoitti...

Ärr, tuo on niin tuttua :ss Välillä meinaa oikeasti hermo palaa tuollaisessa tilanteessa :-D

Idhren kirjoitti...

Thelma, virkopa muuta kuule :D

eliiina kirjoitti...

oi mansikoita, nam! en ole saanut vielä yhtään mansikkaa tänä kesänä. täytyy vielä mainita, että hiuksesi näyttää tosi hyvältä tuossa kuvassa! :)

Idhren kirjoitti...

Tänks Eliiina :) Nyt parturissa käynnin jälkeen kiharatkin asettuvat jotenkin aikaista paremmin, niistä voi itsekin jo nauttia ;)

Ocean kirjoitti...

Mansikoita, namskis! Veikeä koru :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...