23.7.2008

Lenkkariaikakauden vaihtuminen

Märkä keli pakotti eilen varautumaan kosteisiin olosuhteisiin, käytännössä se tarkoitti pari vuotta vanhojen lenkkareiden esiin kaivamista. Pääsääntöisesti en ole käyttänyt lenkkareita tai tennareita tai mitään vastaavia yläasteen jälkeen, mutta pari vuotta sitten tuli jostakin tarpeellisesta syystä hankittua mustat Lacostet. Nyt pitkästä aikaa talsiessani ne jälleen jalassani kiinnitin huomiota mielenkiintoiseen seikkaan.

Joitakin vuosia sitten lenkkarikulttuurissa näkyi runsaasti Lacosteja ja Lacostea jäljitteleviä tarranauhalenkkarimalleja. Krokotiilimerkki oli tunnetusti niinkutsuttujen pissisten vakiokamaa (ainakin keskustelufoorumeiden mukaan), ja jokaisella katu-uskottavalla trendipellellä oli Lacostet, tai ainakin jotain sinne päin. Nyt ilmiö näyttää kokeneen inflaation - krokotiiliä ja tarranauhoja tulee bongattua huomattavasti harvemmin kuin joitakin vuosia sitten. Itse asiassa en ole bongannut viimeisen vuoden aikana hammaskitaa kertaakaan. Nykyiset, katu-uskottavat trendipellet pukevat jalkaansa Converset, tai jotain sinne päin olevaa nauhallista, kumipohjaista kangastossua.

Tässähän ihan jää yksi trendipelle ajastaan jälkeen (oivallinen ärsyke muuten ikäkriiseilylle ja itsensä muinaisjäänteeksi tuntemiselle). Jos olisin muissakin kuin poikkeustapauksissa lenkkari-ihmisiä, päivittäisin luultavasti minäkin yhden parin valikoimani, on se vaihtoehto sen verran omiani rokimpi. Bää. Tosin, omani ovat nauhatennareita huomattavasti scifimpi vaihtoehto... HMM.

Eniveis, liput Dark knightiin odottavat perjantaita. Kaverini on lukenut elokuvasta myönteisiä arvosteluja ja poikkis taas varovaisen neutraaleja sellaisia. Suomen Kuvalehden blogissa Kalle Kinnunen antaa elokuvalle positiivisen tuomion. Katsotaan, millaisen minä annan.

T-paita, jossa liiviprintti - H&M, Farkut - Diesel, nahkatakki - H&M by Madonna, hattu - second hand, kengät - Lacoste, riipus - Kalevala koru (Älkää antako ylimielisen ilmeen hämätä, poseerauksesta tuli niin ultrakhuul, että se vaan yksinkertaisesti toimi. Tai siis, oikeastaan... antakaa vaan hämätä.)


13 kommenttia :

Nomppa kirjoitti...

Hei sä oot vähän trendipelleistä jälessä! Nimittäin nykyään jos haluaa olla uskottava niin pitää vetäistä ne reebokit (en tiedä kyllä yhtään miten kirjoitetaan) jalkaansa.

Yh, en voi kyllä sietää koko kenkiä, tulee mieleen jotkut mummotohvelit 8)

nadjastrange kirjoitti...

nomppa varmaankin tarkottaa näitä
reebokin freestylejä.

mulla on mustat tommoset hankintalistalla, ihan vaan työkengiks.

Idhren kirjoitti...

Ai Conversetko on nekin jo ehtineet mennä :D No sit kyl Tampereen koko katumuoti on trendipelleistä jäljessä :D

lampi kirjoitti...

Kiva asu ;> Sinä näytät ainakin saavan kivoja kuvia rappukäytävässä. Ihan mielenkiinnosta kysyn, että onko sulla tullut ihmisiä vastaan kun kuvailet ja ovatko ne kattoneet pitkään? :'D

Idhren kirjoitti...

Lampi, pari kertaa on naapuri (itse asiassa sama naapuri :D) kerrosta ylempää päättänyt mennä hissin sijasta portaita, ja molemmilla kerroilla olen salamannopeasti napannut kameran käteen ja leikkinyt olevani tipujahdissa ikkunalasin läpi. Tuo porrastasanne on siitä kiva, että siinä on eräänlainen syvennys toisessa päässä, ja sinne siis pääsee nurkan taakse kätevästi piiloon katseilta, jos siis kukaan ei päätä kulkea portaita :D

Mollie kirjoitti...

Olin sun kanssa eilen samassa busissa. Ja oih ja voih, ihastelin hattuasi ja hiuksiasi. Tyylisi on on aivan käsittämättömän mahtava!

Emmanuelle kirjoitti...

Converset on kyllä maailman mukavimmat kengät.

Niin nuo reebokin freestylet on jonkin aikaa ollut "se juttu".

Taidan pysyä converseissa. :)

Idhren kirjoitti...

Mollie, jaha, vai niin :D Kiitti ja kiitti :P

Emmanuelle, onhan noita Reebokkeja näkynyt kaupan hyllyillä, mutta olen onnistunut missaamaan moiset kaduilla :D Tulin vaan katelleeks et jaa, nauhatennareita on paljon :P Pääkaupunkiseudulla ehkä tilanne kehittyneempi :P

Anonyymi kirjoitti...

kyllä ainakin meiän koulussa noita lacosten kenkiä vilisi kovaakin tahtia viime vuonna, tosin olen sitä mieltä että sen paikkakunnan väki on pahasti jäljessä jos kysytään muodista :D

Idhren kirjoitti...

Anonyymi, haa, selittävä tekijä siis löytyi ;) Kun minä olin lukiossa perähikiällä, Lacoste ei ollut vielä edes ehtinyt sinne ;D

Anonyymi kirjoitti...

kiva asu :)

Anonyymi kirjoitti...

nyt on kyllä ihan pakko kysyä, että milloin olet ostanut tuon t-paidan? juuri tuollaista olen kaivannut vaatekaappiini roikkumaan ;D

Idhren kirjoitti...

T-paita on hankinta viime talvelta, veikkaukseni on, että ennen vuodenvaihdetta hankittu. Kyllähän Henkkamaukalta aina välillä tommosia näkee uusina versioina ;o Tai ainakin sinne päin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...