


Paita - Gina Tricot, legginsit - löysin sattumoisin vaatekaapista, ajatella, olin aikonut hankkia tällaiset, mutten yhtään muistanut, että sellaiset makasi jossain vaatekaapin perällä, sandaalit - H&M, laukku - second hand (Sammonkirppis ftw!), riipus - Kalevala koruLäpi pusikoiden uusia alkuasukaskulttuureja ja eksoottisia eläinlajeja etsiessä vastaan pelmahti hieman tutumpia elämänmuotoja. Niitä oli heinikossa kymmenittäin, varmasti jonkinlainen munimispaikka polun varressa. Vai olisivatko nämä sittenkin tupsahtaneet Kalevaan ulkoavaruudesta? Nääh, jätetään ufojutut vainoharhaisille hörhöille.



Bernard Werberin scifikirjassa Muurahaiset kuvaillaan yksityiskohtaisesti kaksineuvoisten etanoiden rakastelukohtaus esileikistä laukeamiseen. Lieneekö kliseisesti ilmaistu, mutta se muutti tapani katsella etanoita ja kotiloita. Haluaisinkin ehdottomasti tämän Paraphernalian kaulakorun merkiksi etanaviehtymyksestäni. Poikkikselle on vinkattu.
Sain muuten mukavan kunnianosoituksen Desthealta tällaisen palkintomerkin muodossa. Olen kyllä ihan otettu ^^. Kiitokset tästä.
Säännöt:
1. Palkinnon saanut voi laittaa palkintomerkin blogiinsa.
2. Palkittu linkittää siihen blogiin, josta palkinnon sai.
3. Palkittu nimeää vastaavasti vähintään 7 muuta blogia palkinnon saajiksi..
4. .. ja linkittää em. blogeihin blogissaan..
5. .. ja jättää myös viestin asiasta kyseisiin blogeihin.
Annan oman tunnustukseni seuraaville blogeille:
Converting Vegetarians
Tyyliä metsästämässä
Are you feeling fashionable
Suuri illusionini
Nelliinan vaatehuone
Trashy'n flashy
ja tattadaa, heitän viimeisen tunnustuksen takaisin Desthean Muotimissiolle.
Kohti uusia seikkailuja, ja niiden ohi!



Bernard Werberin scifikirjassa Muurahaiset kuvaillaan yksityiskohtaisesti kaksineuvoisten etanoiden rakastelukohtaus esileikistä laukeamiseen. Lieneekö kliseisesti ilmaistu, mutta se muutti tapani katsella etanoita ja kotiloita. Haluaisinkin ehdottomasti tämän Paraphernalian kaulakorun merkiksi etanaviehtymyksestäni. Poikkikselle on vinkattu.
Sain muuten mukavan kunnianosoituksen Desthealta tällaisen palkintomerkin muodossa. Olen kyllä ihan otettu ^^. Kiitokset tästä.Säännöt:
1. Palkinnon saanut voi laittaa palkintomerkin blogiinsa.
2. Palkittu linkittää siihen blogiin, josta palkinnon sai.
3. Palkittu nimeää vastaavasti vähintään 7 muuta blogia palkinnon saajiksi..
4. .. ja linkittää em. blogeihin blogissaan..
5. .. ja jättää myös viestin asiasta kyseisiin blogeihin.
Annan oman tunnustukseni seuraaville blogeille:
Converting Vegetarians
Tyyliä metsästämässä
Are you feeling fashionable
Suuri illusionini
Nelliinan vaatehuone
Trashy'n flashy
ja tattadaa, heitän viimeisen tunnustuksen takaisin Desthean Muotimissiolle.
Kohti uusia seikkailuja, ja niiden ohi!
11 kommenttia:
voi kiitos! heitän sulle takasin sen palkintohommelin. :D
rakastuin tohon ihan pikkuseen etanaan tossa keskimmäisessä etanakuvassa! <3
poimi se sieltä ja lähetä mulle postissa jooko?
terveisin tyttö jolla oli 9-vuotiaana 30etanaa pyöreessä kultakalamaljassa. jouduin heittämään ne pois ku äitin mielestä ne haisi. :((
Hehe :D Mä puolestani mökillä keräsin järvenrannasta pari vedessä elävää kotiloelukkaa, laitoin ne muovimukiin ja kuten arvata saattaa, sinnehän kuoli ja haista märäytti lopulta :( Kotilot säilytin lipastonkaapissa ainakin viis vuotta ;o
oiii miten ihanat nuo kengät sulla ! (:
Hei voi kiitos! :)
(Ps. Vien paketin vasta tänään postiin, tulin nimittäin juuri laivalta.)
Niin ja jos nimeni perään lisäät vielä yhden ni- tavun, niin se on jettebraa. ;D
Rosa, kah, enpä ole ennen edes huomannut tuota jälkimmäistä tavua :D Korjattu on ;).
Carry, kiitti ^^
näytät vähä muumien vilijonkalta :)
Uuui, mikä ihana etana. Rakastan kaikkea limaista! :D
P.s. Hitsin ihanasti hiukset sulla näissä kuvissa!
Minnie, hohoh, Vilijonkka olikin tomera täti ;)
Salla, tuohan kuulostaa jännittävältä x) Ja kiitti :)
hiih, kiitos kiitos. Oma blogisikin erittäin ihana..!!
I like reading your blog because you can always get us new and awesome things, I feel that I ought to at least say a thank you for your hard work.
- Henry
Lähetä kommentti