21.6.2008

Vihtahousut ja kissanvahdit

Siiri

Juhannustaikoja en ole tänä vuonna tekemässä, liekö skeptisyyteni vienyt jopa huumorintajuni mitä taikauskomuksiin tulee, mutta juhannussaunasta aion nauttia vihdan kera. Valitettavasti vihta ei ole itsetehty, vaikka siihenkin bongasin ohjeet Suomen Saunaseuran sivuilta, vaan vihta on torilta eilen hankittu. Viimeksi on tainnut tulla nautittua tästä katoavasta kansanperinteen taidonnäytteestä muksuna kesämökillä. Tuolloin vihdan teki vaari.

Päivän asu: pitsipaita - Carlings, vyö - Gina Tricot, farkkushortsit - Only

Viime yönä anoppikokelaskin näytti, miten juhlitaan, ja kaikessa naurunremakassa ja rikkinäisten levyjen pyörittelyssä kissatkin jo pääsivät karkaamaan terassin ovesta yöhön. Sentään ei Siiriä ja Saaraa tarvinnut liikaa haeskella - Saara ei ollut ehtinyt terassia kauemmas, ja Siirikin palasi lähipuskista pienen haeskelun jälkeen.

Tänään kisut pääsivät taas ulkoilmaan, joskin tarkan valvonnan alaisena. Siiri on selkeästi innokas laajentamaan reviiriään, Saara taas puolestaan on hyvin varovainen etenemään terassilla. *kateellinen anoppikokelaalle kämpän loistavasta sijainnista, luonnonläheisyydestä ja tilavasta terassista, sekä omasta takapihan palasesta* Lisää Flickrissä.

Varasin muuten ajan parturiin (tai siis kampaajalle, olen vain niin tottunut sanomaan parturi, jostain syystä, kampaaja kuulostaa jotenkin hömpältä, sori mun sukupuolistereotyypittäminen) ensi torstaiksi. Aion vaalentaa hiuksiani ja hankkia rokkitukan. Juuri nyt tuntuu siltä, ettei mikään ole liian villiä. Jos en kuitenkaan silti irokeesia tai puolisiiliä hankkisi... Tai miksipäs ei, toisaalta. Sekasotkuun helposti sekoitettava voimakas kerrostus riittänee. Tehnen tästä vielä hiussuunnitelmapostauksen ennen aikaani.

Siiri ja Idhren

Joku muukin on käynyt Ruotsissa kuin minä! Tsekatkaa Nadjastrangen ihanan kuvarikas postaus Tukholman keskustassa seikkailemisesta. Luvassa myöhemmin myös shoppailupostaus, jota muunmuassa allekirjoittanut odottaa kuin kuuta nousevaa. Sitä odotellessa.

6 kommenttia :

Nomppa kirjoitti...

Sinun postausnopeudellesi ei voi olla muuta kuin kateudesta vihreänä. Kävin viimeksi eilen täällä kurkkaamassa ja nyt oli jo kaksi uutta postausta lissää. Noo, ei pidä valittaa, ainakin on lukemista 8D

Jei, parturipostausta jo odotellaan (tosiaan, parturi kuulostaa kivemmalle kuin kampaaja.)
!

Idhren kirjoitti...

No siis eilen oli se meikkipostaus ja tuli siinä sivussa räpsittyä kuvia asusta, mutten viitsinyt kaikkea samaan postaukseen tunkea, kun olis tullut niin hiiiirveän pitkä :D

Mut mikäs tässä työttömänä kesällä ollessa, kirjottelu on mukavaa puuhaa eikä vie kauheasti aikaa :D

Nella kirjoitti...

Sulla on ihana blogi! Ihailen tätä päivittäin :)Jaksaisimpa mäkin postata noin usein :/Hyvää juhannusta!

Idhren kirjoitti...

Kiitos nella, ja samoin, hyvää juhannusta! :)

Rosa kirjoitti...

Taas sä oot päivittänyt! Eilen kävi, luultavasti vähän ennen tätä postausta ja nyt kun tulin hymy nousi korviin. Kirjotat vaan niin kivasti ja nopeesti. *kateellinen*.
Itsekkin aina sanon meneväni parturiin, kaverit korjaa aina asian. En vain osaa sanoa kampaaja. :D

Idhren kirjoitti...

Hehe, kiva juttu, jos nostin hymyn jonkun kasvoille ^^ Saa nähdä hyytyykö tahti sit kun pitäs taas syksyllä opiskellakin ;o

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...