27.6.2008

Tätä tänään: suohirviön luulosairaudet

Uv-säteily on pahaksi luomille.

Ei luultavasti ole mielenterveydelle hyväksi tiirailla fanaattisesti luomiaan tai nieluaan, mutta vika päässä mikä vika. Aamulla kurkku oli jonkin verran kipeä, ja sama linja on jatkunut läpi päivän, välillä helpottaen, sitten taas tullen takaisin. Kitalaessa näkyy punoittavia laikkuja ja nielu on punainen. Jälkimmäinen todennäköisesti erittäin normaali ilmiö flunssan yhteydessä. Punoittavista laikuista en tiedä. Yhdessä vaiheessa ne olivat kipeitä, mutta se on mennyt jo ohi. Luomikin se vielä punoittaa, ressukka, eilisen jäljiltä. Mitkäs ne melanooman oireet olivatkaan...

Päivän asu: paita - Monki, leggingsit - Gina Tricot, laukku - second hand, kengät - Vagabond

Tänään paistoi aurinko. Vastapainoksi välillä myös satoi, mutta ilma oli taas vaihteen vuoksi lämmin. Suoristin eilen illalla vielä nuo hiukset, ja malli on todella tasaisempi polkka kuin viimeksi. Voimakkaasti rikottu malli kuitenkin ennaltaehkäisee tilan nimeltä pyramidipää muodostumisen. Heh, taite otsiksessa saa värin näyttämään siltä, kuin latvaosiossa kulkisi punainen vaakaraita. Hupsua.

Sattumoisin kuvaussession aikana poikkis onnistui painamaan kameran laukaisinnappia kriittisellä hetkellä ikuistaakseen sisäisen suohirviöni. Kuvasta tuli niin karsea, että nauroin sille reippaan tovin, ja sitten keksin idean haasteesta. Haastan siis kolme ihmistä julkaisemaan itsestään järkyttävän hirveän kuvan. Ei mitään söpöhassuuksia, vaan aidosti karmaisevaa kuvamateriaalia, joka lähes vaatisi ikärajan. Haastan henkilökohtaisesti Ian, Heidin ja jälleen kerran Nompan, mutta haasteeseen voi toki tarttua kuka vain. Rohkea syö rotan, vai miten se meni.

Mitä paljastuu poseerauksien ja itsesensuurin alta, mikä on juuri sinun hirviökuvajaisesi, jota et normaalisti haluaisi kenenkään näkevän? Tässä omani:

*Murr, murrrrr, glöööh*

24 kommenttia :

Nomppa kirjoitti...

Eikä, vähän hyvä idea! Itseasiassa minusta ei kyllä täällä koneella ole yhtäkään kuvaa minusta, varsinkin ne kamalat kuvat saavat maistaa melko nopeaan roskakorin pohjia.. mutta mutta, teen tämän sitten tämän kun minusta tulee joku aivan kamala kuva :D

Ainiin kysyisin vielä sinulta (kun en ole varma päätyykö enää kukaan vastaamaan minulle.) Eli.. Nykyisessä kamerassani (joka on ihan onnettoman surkea) on 3-4megapixeliä.. Olisiko tuolla postauksessa esitellyllä olympuksella otetut kuvat vielä huonompia?
(voiko enää vaikeammin selittää :D)

Idhren kirjoitti...

Megapikselit liittyvät siihen, miten suuria kuvatiedostoja kameralla saa, ja sitä kautta miten tarkkoja kuvista tulee. Kuitenkin tyyliin blogikuvauksessa kuvat tulevat joka tapauksessa olemaan niin pieniä, ettei kuvasta huomaa onko se otettu kolmen vai kymmenen megapikselin kameralla. Jos ei siis tähtää tyyliin suuriin printteihin, ei niitä megapikseleitä kannata liikaa tuijottaa yli muiden ominaisuuksien - nykykameroissa on joka tapauksessa niitä ihan riittävästi taviskäyttöön :)

Idhren kirjoitti...

..ja muutenkin kameran optinen laatu on kuvanlaadunkin kannalta olennaisempaa kuin megapikseleiden määrä :> Se Dpreview on aika hyvä saitti tutkia ja vertailla eri kameroita :)

Nomppa kirjoitti...

Eh, kävin muuten siellä Dpreview:in sivuilla, ja oli muuten aika hupaisaa lukea kun käytin käännöksenä tuota sinun linkittämää "käännintä" :DD

Eli siis kun minulla on nyt 4 megapixelin kamera ja pienennän kuvat yleensä -50% niin niistä tulee sitten bloggeriin lisättäessä suunnilleen saman kokoisia kun 2 megapixelin kameralla otetut kuvat?
Olenko nyt ymmärtänyt aivan väärin?

Rosa kirjoitti...

Hauska suohirviöhän sä olet! Toivottavasti itse en saa haastetta keneltäkään, tiedän nimittäin niin kamalan (muokautun kylläkin) kuvan itsestäni...

Idhren kirjoitti...

Koko tietysti riippuu siitä mikä on lähtötilanne :P Neljälä megapikselillä luultavasti saa himpun verran suurempia kuvia kuin kahdella, mutta kun joka tapauksessa kuva pienennetään (ellei sun niin viimeistään Bloggerin toimesta) johonkin pariin sataan pikseliin siinä kohtaa kun se lisätään blogiin, niin ei siinä pahemmin näy onko mikä on ollut lähtötilanne, kun se jossain tuhansissa pyörii :>

Mun järkkärissä esim. on kahdeksan megapikseliä, eikä nää minikuvat Blogissa ole laadullisesti sen erinomaisempia kuin vaikka sullakaan (arvaan, ettet olet kuvannut kahdeksan megapikselin kameralla) :> Selvät erot näkyis vasta suuremmissa kuvissa.

Megapikseleillä on siis toki vaikutusta, mutta jos suunnitelmissa on käyttää about postikortin kokoisia tai sitä pienempiä kuvia, niin ei kannata pelkästään megapikseleiden perusteella kameraansa valita :) Se on vähän ku valitsis koiraa värityksen perusteella - näyttelykoiran ja himokasvattajan kohdalla silläkin voi olla suurtakin väliä, mutta tavisten käyttötarpeisiin moinen yksityiskohta on aika liittymättömyys :P

Idhren kirjoitti...

...Ja osaan taas kirjoittaa virheetöntä tekstiä :D

Rosa, hyvä, että hauska, nauruhan tunnetusti on terveellistä ;)

neiti Y kirjoitti...

Tykkään hirveesti tosta paidasta/mekosta! :)

Idhren kirjoitti...

Kiitos, neiti y ^^ Ylikokoiseksi paidaksi se kait on tarkoitettu, sikäli kun koko tuollaisenaan on xs :P

eliiina kirjoitti...

hahaa, hauska idea :D

ja tuo Monkin paita on superhieno!

Idhren kirjoitti...

Eliiina, kiitti :)

Anonyymi kirjoitti...

Blogis on loistava! Luen päivittäin ja aina yhtä innolla. Sun olis pitäny alottaa bloggailu jo kauan sitten, sulla on sana hallussa! :)

Niin ja päädyin tänne Demistä.

Idhren kirjoitti...

Heh, ehkä niin :D Mut parempi myöhään kuin ei milloinkaan ;) Demi on pop.

cherry picker kirjoitti...

Awk, miten ihana paita!! ja mahtava haaste! innolla odottelen lisää kauhistuttavia kuvia blogeihin ja ehkäpä se oma hirvityskuva ilmestyy vielä meidänkin blogiimme! ;)
-laura

Idhren kirjoitti...

Loistavaa, jään odottamaan innolla ;)

Tellu kirjoitti...

Kaunis tuo viimeinen kuva ;) Mutta voi kunpa näkisit mitä täältä koneen kätköistä löytyy.. voisit mykistyä aika äkkiä.

Kaksi ihmistä yksiössä kuulostaa aika mahdottomalta yhtälöltä, kummastelen teitä. =D

Idhren kirjoitti...

Ei me toisaalta viedä paljoa tilaa, ainoastaan meidän tavarat vie ;D

|innea kirjoitti...

Haha, oletpa tosiaan ruma tuossa kuvassa:)

Tiesitkö muuten, että tuon pituiset legginsit eivät imartele ketään?

Idhren kirjoitti...

Tiesitkö, että minä pidän niistä, ja se on ainoa kriteeri, jonka asetan niiden käytölle?

Emmi kirjoitti...

Toi vimppa kuva on kyllä aika paha :D

Idhren kirjoitti...

Hehe, todellakin :D

Thelma kirjoitti...

Sulla on niin somia kuvia. :) IHANA tuo murrr kuva : D

Blue_apples kirjoitti...

Saako noita Monkin vaatteita netistä mistään?

Idhren kirjoitti...

Go 4 it vol.2:n nettiputiikissa olen Monkia nähnyt, muualla en sitten olekaan :> http://go4itvol2.kotisivukone.com/tuotteet.html :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...