31.5.2008

Tätä tänään: lampaan angsti

En kutsuisi tätä päivää kovinkaan erinomaiseksi, erityisesti sen alkupuolisko oli kammottava. Lähes olemattoman aamupalan ja kahvin jälkeen alkoi järkyttävä pahoinvointi, arvatenkin johtui siitä kahvista, tai jotain. Tukahduttavan lämmin ilma ei helpottanut oloa. Kiereskelin sängyn pohjalla ja kyyhötin vessassa ainakin tunnin verran, lopulta sain nukuttua torkut, minkä jälkeen olo oli jo parempi.

Ilahtuneena tilani paranemisesta päätin lähteä käymään keskustassa, poikkiskin kun oli lähtenyt auttamaan kaveriaan kamojen roudaamisessa uuteen kämppään. Niin ihana ilma, lämmin, aurinkoa, lakkiaisjuhlien takia ei liikaa ruuhkaa... Kävin piruuttani sovittamassa aikaisemmin ihailemiani kenkiä, ja olin sekä ilahtunut, että pettynyt huomatessani, etteihän niitä voi ajatella alkuunkaan pitävänsä avokassukkien kanssa, koska sukan reunat. Nyt minun ei tarvitse enää haaveilla niistä. Joskus paras lääke kalliista asioista haaveilemisiin on suorittaa sovitus ja todeta, etteihän tämä käy ollenkaan laatuunsa.

Luulin jo selvinneeni kiusauksista, olinhan hylännyt jo kengät ja ohimennen myös Vilan kauniin tunikan, Vero modan ja Uffinkin olin selvittänyt kunnialla. Sitten tein virheen ja kävin H&M:llä. Sielläpä makasivat lampaiden uudet suosikit, gladiaattorisandaalit, jotka vieläpä istuivat hyvin jalkaan, eivätkä olleet ihan järjettömän hintaiset. En tiedä miten ylipäätään oikeutan itselleni muodin seuraamisen, jos tunnen itseni näin vastenmielisen lammassieluiseksi yksien kenkien takia. Yleensä minulla ei ole mitään lammassieluisuutta vastaan mitä pukeutumiseen tulee (kunhan se tulee omasta tahdosta). Useimmiten olen itsekin suoranainen lammaspyrkyri. Wannabe-lammas. Mistä nyt tuulee?

Sorruin siis syntiin ja vingutin Visa eetä. Työttömänä opiskelijana tunsin vajoavani maan alle varsinkin, kun pitkin kaupunkia tuntui näkyvän tuttuja kasvoja työn touhussa. Niillä sentään on tuloja nii. Siinä kohtaa, kun aloin jo nieleskellä vettä kapina mielessäni yhteiskunnan oravanpyöriä kohtaan kytien, eteeni sattui jäätelökoju, ja yhtäkkiä mansikkapallo tuntui ratkaisulta kaikkiin ongelmiin. Kuin musikaalissa konsanaan pilvenriekaleet väistyivät, ihmiset hymyilivät hieman leveämmin ja mieli keveni. Sitten pallo, josta olin ehtinyt nuolaista vain muutaman kerran, kierähti tylysti maahan. Pläts. Olisi pitänyt nuolla varovaisemmin, ettei tipahda. Voiko itsesääli ja kyynisyys jäätelöpallon tuijottamisesta asfaltilla enää kovemmaksi yltyä.

Onneksi sentään loppupäivä oli aavistuksen parempi. Mansikkaleivos iltakahvin kanssa, iltakävely lämpimässä auringonpaisteessa, motskaribongailua valtatien varressa, ranskalaisia ja nakkeja... Näistä vain iltakävely on suoranaisesti terveellistä, loput vievät tuhoon ja turmioon. Olisiko aika kääntyä uskoon ja hylätä vastuunsa omasta elämästään? Se helpottaisi kieltämättä kovasti. Ehkä saman asian ajaisi, jos vain muuttaisi nimensä Metsämieleksi ja muuttaisi metsään.

"Bää". Paitamekko, vyö ja leggingsit - Gina Tricot, laukku - second hand, sandaalit - H&M, vihreät helmet - Pieces

2 kommenttia :

Anonyymi kirjoitti...

Bä-ä-ääää! Ihanasti kuvailtu tuo jäätelöpallo-episodi, hyvä draaman kaari!;) Eeeii usko tarkota oman vastuun poistumista! Valitettavasti :P, en voi moista luvata. Ei se Jumalan vika oo että mä oon näin laiska paska! :D Metsään muuttaminen kuulostaa hyvältä ^^ -mk

Idhren kirjoitti...

Jotkut silti niin kuvittelee ;P Muutetaanko yhdessä metsään ^^ Kaaret on hyviä. Kaaria aina tarvitaan, sateenkaaria, holvikaareja, peffakaareja, draamakaareja ;P

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...