15.6.2008

Olemussunnuntai

Miten mukavaa onkaan saada nukkua rauhassa yli puolen päivän, haahuilla hitaaseen tahtiin aamukahville ja aamupalalle ja kekkuloida yövaatteissa pitkälle iltapäivään kenenkään ihmettelemättä tai valittamatta. Rentoutta.

Kun viimein sain kiskottua päälleni jotakin muuta kuin Henkkamaukan yliväljät haaremihousut ja ikivanhan kukkateepparin (ylimukavaa nukkua näillä silloin, kun yöllä ei tarkene vähemmissäkään), pukeuduin shortseihin, harmaaseen paitaan ja uuteen hattuuni. Rok rok.

Emme päätyneetkään vielä tänään matkustamaan takaisin Tampereelle, joten ajattelin käydä Helsingin keskustassa vilkaisemassa, josko olisin löytänyt edes sieltä Tiger of Swedenin farkkuja, ihan vaan sovitusmielessä. Ei olisi pitänyt käydä. Köh.

Tein muuten jotain, mitä en ole tehnyt pitkään, pitkään aikaan. Lähdin liikenteeseen suoristamatta hiussuortuvaakaan vastapestyistä kutreistani. Yleensä vähintään otsatukka on PAKKO muotoilla kiharasta suoraksi, mutta nyt se jotenkin oli asettunut hyvin itsestään. Ehkä kuitenkin vielä suoristan sen.

Söin myös tänään kesän ensimmäisen Ampparini. Mansikkatötteröitä sun muuta on tullut nautittua jo toukokuusta lähtien, mutta vasta nyt sain käsiini lempparimehujääni. ^^

Kesä on jees. Rento fiilis on jees. Turkinpippurit ovat jees. Jees.

Paita - Indiska, shortsit - Only, hattu ja vyö - second hand, kengät - Vagabond

9 kommenttia :

Jenny kirjoitti...

Hattusi on ihan huippu!

Idhren kirjoitti...

Kiitos ^^

Anonyymi kirjoitti...

Hattu on hieno! T. hattu- ja huivi-liker. Mie tyttöilin/kesäilin/Pukeuduin tänään musiikin merkeissä (kuoromme viimeset jamit ennen kesätaukoa), mustassa ihanassa hameessa, punasessa löytö-kaapin-perältä-paidassa ja ihanissa vaaleenvihreissä yo-korkkareissa, ja tunsin itseni Tytöksi, tai Naiseksi. :) -mk

Idhren kirjoitti...

Kuulostaa kivalta yhdistelmältä, erityisesti vaaleansiniset korkkarit ^^ Tyttöily on kivaa, mut on se kivaa vähän äijäilläki tolla hatulla ;P

Anonyymi kirjoitti...

Ei ne vaaleenSiniset sentään oo, vaan -vihreet.;) Ai että oiski namit vaaleensiniset korkkarit, onkohan sellasia ees olemassa? :o Mä äijäilen ehkä isoilla t-paidoilla, ylikokoset U2- ja kuoropaita.:) Jälkimmäisessä on hauska printti, Higher Ground(kuoron nimi) ja tumma nainen jolla on afro ja ylipitkät käsivarret ;D. No täält löytyy kuva: http://www.myspace.com/highergroundfinland .
Olin huomaavinani, että sain katseita tai siis paitani sai, ku pidin sitä täs yks päivä.:) Onkohan mustakin kuoriutumassa Pukeutuja, sun ja muiden muoti/pukeutumisbloggareiden myötävaikutuksesta? :O -mk

aya kirjoitti...

oi kiitos, ihania kuvia sinulla!

Idhren kirjoitti...

mk, jessus, alan selkeästi olla voimakkaampien silmälasien tarpeessa :D Voisin vaikka vannoa, että siinä luki siniset ;P Makee printti, afrot on aina jees :D Hehe, säkin voit alkaa pitään omaa blogia ;) Jos et pukeutumisesta ni jostain muusta? :P Blogaaminen on jopa terveydelle edullista, sanoo Scientific American :D

aya, kiitos itsellesi :)

neiti Y kirjoitti...

Kiva asu, magee hattu! :D

P.S Sulla on tosi ihana blogi, tykkään ja tulen seurailemaan jatkossakin :)

Idhren kirjoitti...

neiti y, kiitos ja kiva juttu, että jäät seurailemaan :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...