20.6.2008

Haaste: Meikkipussin sisältö

Sain Ialta haasteen esitellä meikkipussini sisältö. Koska juhannusaaton päivänä ei ollut muutakaan tekemistä kuin odotella illan grillausta ja juominkeja, päätin tarttua haasteeseen saman tien. Olen postaillut kosmetiikastani ennenkin, mutta tulos ei aivan tyydyttänyt. Otetaanpa siis uusintaversio.

Minun on jonkin verran kyllä fuskattava haastetta toteuttaessani. Meikkipussini sisältö nimittäin sisältää paljon sellaista tavaraa, jota en käytä, ja toisaalta jokapäiväisessä käytössäni olevia meikkejä löytyy vähän sieltä sun täältä eri laukkujen taskujen pohjalta sekä repusta. Esittelen siis ensin kaiken, mitä meikkipusisstani löytyy, ja sitten vielä kaiken, mitä käytän, mutta ei löydy pussista.

Meikkipussinani toimii toiselta mummultani joululahjaksi saatu Isadoran pussukka, jossa on päällä tähtikuvioita. Sisällä on pieni tasku hilpehöörälle, muuten tavara on sikin sokin sisällä. Sisäpuoli on myös aika mukavan likainen, joten en ala sitä nyt esittelemään.

Kuten tulette huomaamaan, meikkini koostuvat pääosin Lumenen tuotteista. Hei, halvalla saa riittävän hyvää. Tosin tuon Lumenen silmämeikkikynän olen suunitellut vaihtavani johonkin muuhun. Nelliina suositteli omassa blogissaan Rimmelin rajauskynää, sellaisen voisin kokeeksi metsästää. Haaveilen myös Macin luomivärin hankkimisesta, sävynä voisi olla jokin kylmä hiekan sävy. Tuo Lumenen Blueberry Curl -ripsiväri muuten on sen verran pätevää tavaraa, etten tarvitse lainkaan ripsentaivutinta tai ripsikampaa - maskara osaa taivuttaa ja erotella ripset aivan riittävän hyvin.

Lobellon perushuulirasva on palvellut vuosikausia ja jatkaa edelleen. Lumenen peitevärinappi on jo muinainen tapaus, ja alkaa pikkuhiljaa himottaa uuden napin ostaminen. Raaskisiko sitä piruuttaan hankkia tähän tarkoitukseen jotain Joe Blascoa - ainakin käyttäisin sitä taas seuraavat viisi tai seitsemän vuotta.

Meikkipussukassani kulkee muutakin kuin meikkejä - sieltä löytyy mm. sillä hetkellä käytössä oleva ehkäisypilleriliuska, hammaslankaa (jota käytän luvattoman harvoin, taas saa hammaslääkäri motkottaa ientaskuista ja hammaskivestä...) sekä jonkinlainen tulehduskipulääkepilleri. Tällä kertaa siellä pyörii Miranaxia (lääkärin määräämää menkkukipuihin, en tosin ole tarvinnut enää hetkeen), joskus muulloin Buranaa eri vahvuuksisina.

Pussukastani löytyy myös lukuisia hakaneuloja penkkaripäivän muistona parin vuoden takaa (se jedikaapu oli PAKKO saada jollakin kiinni) sekä cocktail-tikku Latviassa vuosi sitten nautitusta martinista. Oli oikeastaan aika yllättävä löytö tuo viimeisin.

Valitettavasti pussukkani sisältää myös paljon tavaraa, joka ei ole edes käytössä. Ikivanha miniaurinkopuuteri on eilisen kamaa, samoin silmänympärysvoide, kulmaväri, ripsiharja ja Lumenen tunkkaisen värinen luomiväri, joka on lähes käyttämätön. Matkasivellintä sentään tulen silloin tällöin käyttäneeksi luomivärin levitykseen. Suurimman osan näistä saisi kuitenkin heittää rehellisesti pois.

Viimeisenä esineenä meikkipussistani löytyy Fiskarsin kynsisakset. Parhaat, joihin olen törmännyt. En edes osaa leikata kynsiäni muilla saksilla, aina terät jotenkin lipeävät kaikissa muissa ja kynsi ei katkea, vaan korkeintaan lohkeaa inhasti terien luistaessa. Kuvassa on myös Lumenen irtopuuteri, joka tosin ei mahdu pussiini, vaan pyörii jossain repun tai käsilaukun pohjalla. Tästä päästäänkin viimeiseen kuvaan...

Uskomatonta, miten paljon olennaista tavaraa ei oikeastaan edes mahdu meikkipussiini. Ehkä olisi jo aika hankkia uusi ja uljas kuljetusväline näille. Kuvassa siis Lancomen meikkivoide, Diorin luomiväripaletti (nämä kaksi tuotetta ovat varmasti laadukkaimmat kosmetiikkani, ja täytyy kyllä sanoa, että ihan ovat hintansa arvoisia), huulipunani, valopuuteri (ajaa kivipuuterin virkaa, en kyllä huomaa eroa) sekä aurinkopuuteri siveltimineen. Poskipunankin omistan, mutta niin harvoin sitä käytän, ettei se ole vielä ansainnut paikkaansa osana meikkiarsenaaliani. Muutenkin sävy taitaa olla ihan väärä. Jos sitä saman tien hommaisia Macilta myös poskipunan...

Meikkien taustaksi päätyi kivipöydän lisäksi poikkiksen eilen ostama Desert Planetin levy Moonrocks.

Haasteeseen kuuluu heittää haaste kolmelle ihmiselle eteenpäin. Heitän haasteen Nompalle, Nadjastrangelle ja Thelmalle.

Haa, pian on grillatut ruuat valmiita, joskin ankean ja kolean sään takia grillaus on tapahtunut sisällä uunissa, eikä ulkona sähkögrillissä. No mut fiilis on tärkein!

P. s. Huomatkaa kuvien vaihteleva laatu. Säätäisivät jo Gimppiin sen makrotoiminnon, enmä jaksa kuluttaa tuntia siihen et saisin kuvista paitsi hyviä, myös laadullisesti identtisiä ;< Ei se kuitenkaan onnistu pidemmän päälle ;<< Pari ekaa jaksaa vääntää, kolmas on jo siinä rajoilla, ja lopuista tuleekin ihan karmeaa kuraa.

9 kommenttia :

Thelma kirjoitti...

Eli siis minun täytyisi myös esitellä meikkipussini ? :) Jihuu, olen otettu saadessani haasteen :P

Idhren kirjoitti...

Näin se haastesysteemi menee :)

Thelma kirjoitti...

Okei, kiitos :)

Kivat meikit! :)

Nomppa kirjoitti...

Kiitos haasteesta!

Täytyypi tehdä tuo tässä joku päivä..

Anonyymi kirjoitti...

http://www.markushirsila.com/content/files/herra_tekee_ihmeita_ilman_maaraa.pdf

Oletkohan lukenutkin jo? Jos et, suosittelen sen mitä pikimmiten tekemään.

T: Vaim0

P.s. Näin muuten Molla Millsin yhtenä päivänä tuolla keskustassa. Jee! Kun Hel Looksin bongasin tästä blogistasi joskus ja kävin katsomassa. :)

Idhren kirjoitti...

Olen lukenut ja varsin ahkerasti sitä myös Demissä linkannut ;D Asiallinen tutkimus kyllä.

Hauskaa, että olet bongannut arvon leidin, mä en ole vielä Helsinki-visiittien aikana onnistunut bongaamaan ketään tai mitään :D

pinja2 kirjoitti...

Oon samaa mieltä kynsisaksista! Fiskarssit on ainoat, joilla kynnen saa siististi leikattua. Muut kynsisakset saavat tosiaan kynnen vain lohkeamaan rosoisesti.

nadjastrange kirjoitti...

kiitos paljon haasteesta! :)

Idhren kirjoitti...

pinja2, loistavaa, tiesin, etten ollut ainoa, jonka mielestä nuo on ainoat kunnolliset kynsisakset ;D

Nadjastrange, ollos hyvä ^^

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...