7.6.2008

Elokuvia, nimivilinää, kirosanalla ilmaistavaa olotilaa

Jättipaita - Gina Tricot, ankkuririipus - Nadjastrange, vyö - second hand, sormus - Kalevala koru, gladiaattorisandaalit - H&M

Tänään tulee Hannibal Lecter -elokuvasarjan kolmas osa, Punainen lohikäärme, joka kertoo miehestä, joka laittoi Hannibalin telkien taakse. Uhrilampaiden ohella tämä on sarjan parhaimmistoa, eikä suotta. Näyttelijäkaartiin kuuluu Anthony Hopkinsin ohella Edward Norton ja Ralph Fiennes. Näillä materiaaleilla ei kai ole edes mahdollista tehdä huonoa leffaa.

Anthony Hopkinsista lienee turha kenellekään kertoa, vain tynnyrissä kasvanut ihminen ei tuntisi tämän miehen nimeä ja saavutuksia. Norton ja Fiennes sen sijaan saattavat olla hieman tuntemattomampia. Ensinmainittu tuli tietoisuuteeni American History X:ssä tekemänsä loistavan roolisuorituksen myötä, ja jälkimmäinen on lipunut suosikkinäyttelijöihini pikkuhiljaa, kuin varkain. Erityisesti pidin Fiennesistä elokuvassa The Constant Gardener (en suostu käyttämään elokuvan kökköä suomennosta). Jostain syystä Englantilainen potilas ei iskenyt yhtään, ja Schindlerin lista on kyllä loistava, mutta tällä kertaa se on ennen kaikkea Liam Neesonin ansiota.

Muita suosikkileffojani epäjärjestyksessä ovat
  • Kirjeitä Iwo Jimalta, nähty ihan hiljattain. Clint Eastwood on paitsi tulisen katseen näyttelijä, myös huippuohjaaja. Tämä leffa pitää jokaisen nähdä.
  • Alien-saaga. Scifikauhuklassikko jatko-osineen on nähty ensimmäistä kertaa ala-asteikäisenä, ja sen saavutuksia henkisessä kasvussani ovat hämähäkkifobia ja pimeänpelko. Lisäksi Ellen Ripley on Kova Mimmi.
  • Star Wreck: In the Pirkinning. Scifiklassikoiden parodiaa kotimaisella kotituotannolla - kuka tästä nyt ei pitäis :D Lisäksi elokuva on netissä vapaassa kierrossa ja Creative Commons-lisenssin alla. Tekijät ovat paitsi ratkiriemukkaita, myös ideologisesti samiksia!
  • Tahraton mieli. Parisuhdedraamaa ja loistavaa näyttelijätyötä mielenkiintoisessa kehyskertomuksessa. Jim Carrey todisti viimeistään tässä elokuvassa osaavansa muutakin kuin väännellä naamaansa. Ei, The Truman Show ei vielä vakuuttanut minua. Tarinan opetus on se, ettei suhteilu ole helppoa, mutta ei se mitään.
  • Finding Nemo. Ensimmäinen animaatioleffa, joka oikeasti itketti ja liikutti. Leijonakuningas on tusinatavaraa tämän rinnalla. Tätä tuli aikoinaan katseltua yhtä aikaa muutaman muun ihmisen kanssa, kommentointi elokuvan aikana tapahtui irkin välityksellä. Ei, irkki ei ole Irc-Galleria.
Pitäisikö sanoa pari sanaa tuosta päivän asustakin. Vanha tuttu Gina Tricotin jättipaita, jonka hihat sidoin langalla hauskan muotoisiksi. Olen kuin kreikkalainen, jej. Sitomisesta tuli samalla eka tuunaukseni. Neula ei ehkä kuitenkaan pysyisi sormissa. Vyö on se eilen Uffilta tehty superlöytö. Paidan alla on vielä Vilan shortsit, ihan vain, ettei vilku.

Joutunen varaamaan YTHS:ltä ajan luomenpoistoon. Bongasin farkkushortseja sovittaessani, että sisäreidessäni möllöttävä luomi on alkanut hangata lahkeenreunaa vasten. Vaihtoehtoisesti voisin varata ajan rasvaimuun tai käynnistää reisien tehotreenin. Luultavasti kuitenkin luomenpoisto on yleishyödyllisin toimenpide, on tuo mokoma joskus ennenkin arveluttanut. Kauankohan YTHS:lle joutuu moisia jonottamaan?

Ensi viikonlopuksi olimme kavereiden kanssa kaaveilleet iloista jälleennäkemistä Joensuuhun, jossa kaksi kaveriporukan jäsentä majailee saman katon alla ja kolmas erikseen. Nyt kuitenkin kaksi on ilmoittanut epävarmuutensa paikalle pääsemisestään. Tampereelta Joensuuhun kestää junalla viidestä kuuteen tuntia, ei mikään houkutteleva ajatus istua sellaista matkaa helteellä ja matkapahoinvoinnin kourissa. Lisäksi minulle on tarjottu mahdollisuutta lähteä juuri samaan aikaan risteilylle Tukholmaan ja päiväksi maihin.

Alkaa ikään kuin vitutus kasvamaan kaikesta säädöstä. Miten voi olla niin vaikeaa saada joitakin ihmisiä edes kerran tai pari vuodessa samaan paikkaan samaan aikaan? Jos muut eivät vaivaudu paikalle omiin intresseihinsä vedoten, tuntuu harvinaisen paskalta joutua itse hylkäämään omansa - olen haaveillut paitsi risteilystä, myös Tukholman näkemisestä jo hetken aikaa... Jos muut katsovat voivansa olla itsekkäitä, enkö minäkin? Asia olisi luonnollisesti eri, jos jokainen kiltisti asettaisi nyt vain etusijalle sen yhteisen viikonlopun ja näkemisen pitkästä aikaa (viimeksi oltu koolla joululomalla), jokainen tasapuolisesti aikaansa uhraten.

Kenties Star Trek ja Faxe lievittävät oloa. Eskapismia fantasian ja alkoholin avulla, jej.

0 kommenttia :

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...