22.6.2008

Elegia mielenrauhalle


Minulla on ongelma. Olen riippuvainen. Se täyttää pääni lähes päivittäin, humalluttaa hulluuteensa, ottaa valtaansa, saa järjen kaikkoamaan ja arvostelukyvyn pettämään. Toteutan himojani useammin kuin haluaisin, tai mihin minulla olisi varaa. Tahtini on kiihtynyt kevään aikana.

Joskus salailen tekojani, koska hävettää, että olen taas kerran retkahtanut. Syyllisyys on kestämätön tunne, eikä siitä ole helppo vapautua. Piilottelen ja laskelmoin, mikä on paras hetki toimia paljastumatta. Aina en kehtaa tunnustaa. Olen saanut kuulla läheisiltäni varovaisia ehdotteluja lopettamisesta, mutta kukaan ei uskalla täysin tuomita minua. Uskoa parannukseen ei ole, sillä olen itse ainoa, joka edes näkee todellisen ongelmani.

Riippuvuuteni on pinnallisuus, kauneus, ostaminen. Riippuvuuteni on kuvitelma siitä, että tulen paremmaksi, mitä enemmän kulutan rahaa. Riippuvuuteni on uskomus, että lapsuuden muistot syrjääntyönnetystä, rumasta hikipinkotytöstä väistyvät kauneudella, ja kauneus ostetaan rahalla. Riippuvuuteni on harhaluulo siitä, että itsetuntoni puutteet korjataan muuttamalla itseä, ei hyväksymällä itsensä.

Tieto ja järki eivät välity ymmärrykseen asti, vaan samat ajatuskuviot pyörivät paikoillaan kuin rikkinäinen levy. Hoen itselleni ja muille, etten tanssi kenenkään pillin mukaan, mutta samalla tottelen kuin orja sisäistä järjettömyyttäni. Peilikuvani on petollinen - se tukee toimintaani ja vakuuttaa minulle, että tämähän toimii, jatka samaan malliin.

Tänään käyttötilini tyhjeni ensimmäistä kertaa koskaan. Olen leikkinyt huoletonta, mutta huolestunut vain enemmän leikkieni myötä. Olen epätoivon partaalla, mutta samalla haluan edelleen lisää. Lisää. Lisää. Minulla ei ole tarjota onnellista loppua. Miten sellaisen saisi?

6 kommenttia :

cake kirjoitti...

Kärsin samaisesta ongelmasta kuin sinä samoin syin ja miltei samanlaisin seurauksin. En ymmärrä miten juuri minusta, entisestä tarkan markan kuluttajasta on voinut tällainen tuhlaajatyttö, mutten myöskään osaa tarpeeksi katua tekosiani saati sitten hillitä ostonhimojani. Vaatteita hamstratessani puolustelen ostoksiani niiden kauneudella, esteettisyydellä ja sillä, että pukeutuessani harkiten ja tyylillä tuotan myös muille iloa. Hah.

Löysin blogisi vasta viime viikolla mutta olen jo koukuttunut niin eläväiseen kirjoitus- kuin pukeutumistyyliisikin! Blogissasi on jotain kiehtovaa! :)

Idhren kirjoitti...

Cake, sielunsisareni! Emme varmasti ole yksin, oon vähän kuullut semmoisia huhuja keskustelupalstoilla. Jotenkin tässä on sinniteltävä.

Hauskaa, että pidät blogistani - mäkin löydän harva se päivä uusia juttuja, mutta aina ei kaikki iske. Aina välillä vaan sit joku kolahtaa ja kovaa :)

schwarzblau kirjoitti...

Heh, sama ongelma lienee aika monella muotiblogaajalla. Kieltämättä kyllä itseänikin hirvittää, miten ajattelu tuntuu jatkuvasti pinnallistuvan ja kukkaronnyörit löystyvän - ei vielä joku pari vuotta sitten ollut puhettakaan, että olisin ajatellut (ja ostellut) jatkuvasti jotain mekkoja ja kenkiä.

Idhren kirjoitti...

No, mulla tää ryöstäyty käsistä jo paljon ennen blogaamisen aloittamista, että mikä sit on syy ja mikä seuraus sen suhteen ;o

nelli kirjoitti...

Muotoilit juuri sanoiksi sen, mitä minunkin mielessäni liikkuu. Jep, en nyt osaa mitään yhtä hienoa ja syvällistä sanoa.

Perseestä.

Idhren kirjoitti...

"Perseestä" kuvaa tilannetta ihan riittävän syvällisesti ;o

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...