14.5.2016

Brisbane, osa 2

Heissan!

Edellisestä Aussi-postauksesta on jo vierähtänyt hetki, mutta haluan edelleen jakaa kanssanne nämä ihanat maisemat ja uskomattomat kokemukset.

Eräs päivä lähdimme Ollin kanssa kahdestaan katsomaan erästä paikallista nähtävyyttä, näköalapaikkaa Mount Cooth-than huipulla. 

last days in brisbane-4 last days in brisbane-3last days in brisbane-9

Pääsimme paikalle bussilla juuri parhaiksi todistamaan, kuinka saderintama antoi kaiken vetensä kaupungin keskustan yllä. Rintaman siirtyessä vuoren ylle ostimme kahvilasta ylihinnoitellut (ja sisällöltään aika köyhät) avokadoleivät ja jäimme odottelemaan auringon palaamista. Onneksi sateet eivät kestä Brisbanessa kovin kauaa kesäaikana, joten varsin nopeasti pääsimme taas ihmettelemään maisemia. Aika pian vuorenhuippu oli kuitenkin nähty ja seuraavaan bussiin takaisin kaupunkiin vielä tovi. Mitä tehdä?

last days in brisbane-12

No kas, bongasimme metsään rinnettä alas vievän polun, ja ajattelimme päätyvämme samalle tielle, jota bussimme tulee ajamaan. Tapetaan hieman aikaa tutustumalla australialaiseen luontoon ja talsitaan polku alas, hypätään sitten sieltä bussin kyytiin. Mielessä hieman kävivät uhkaavat ajatukset metsässä vaanivista käärmeistä, hämähäkeistä ja muista tappavista asioista, mutta kun huomasimme edeltämme lähteneet mummot iloisesti käyskentelemässä polkua alas, ajattelimme, ettei tämä nyt voi kovin paha juttu olla. Ainoa bongaamamme eläin matkalla olikin itse asiassa kuollut ja kuivunut sammakko, mutta onnistuin silti kiljaisemaan sen osuessa melkein jalkani alle.

Hämmentävämpää polussa oli kuitenkin se, että se kulki rinnan maastopyöräreitin kanssa, ja muutamassa risteyskohdassa olimme hieman hämillämme, sillä näytti siltä, kuin joku olisi vaihtanut kävelyreitin ja pyöräreitin kyltit päikseen. Lisäksi edellämme käyskennelleet mummot olivat kadonneet johonkin. Vaikkemme olleet nähneet yhtäkään maastopyöräilijää (jotkut sen sijaan kyllä vetivät maantiepyörällä asfalttitietä vuorta ylös, puuuuuh...), lievästi pelotti, että joku vielä tulee niskaan, jos erehtyy väärälle polulle.

last days in brisbane-11 "Pyöräreitti"
 
last days in brisbane-10
"Kävelyreitti"

Selvisimme lopulta yhtenä kappaleena vuoren juurelle, mutta sitten pitikin etsiä tie. Vuorta ympäröi sekalainen lähiö omakotitaloja, ja bongasimme lähinnä syvemmälle lähiöihin vieviä pihateitä polun varrelta. Alkoi käydä ilmi, ettemme löytäisi bussipysäkkiämme ihan niin yksinkertaisesti, kuin olimme (=Olli) ajatelleet. Lisäksi oli keskipäivä, yli kolmenkymmenen asteen helle ja meillä oli molemmilla vain pienet vesipullot mukana. Vuoren kiipeäminen alas on yllättävän hikistä. Olipahan fiksu idea, tuumasimme. Semisti hukassa, väsyneenä ja janoisena, vain köyhän avokadoleivän voimin liikkeellä ilman evästä, ei busseja lähimailla, cityyn parikymmentä kilometriä.

last days in brisbane-13

Pienen kriiseilyn jälkeen hahmotimme kartasta sijaintimme ja löysimme suurelle tielle, jonka varrella tosin ei kulkenut yksikään bussi. Joten eikun jalat taas alle ja suunnistamaan cityä päin. Onneksi muutaman kilsan päässä jo häämötti toinen paikallinen nähtävyys, nimittäin OSTARI. Ostari tarkoittaa kaljaa ja ruokaa, ja kyllä, myös julkista liikennettä. We're saved! Ellemme sitten talsiessamme päätyisi kenguruiden nyrkkisäkeiksi...

last days in brisbane-14

Päivä päättyi lopulta ihan mukavasti, ostarilta sai olutta (ja vettä) ja ruokatilannekin tuli korjattua. Loppuilta otettiin iisisti.

Alue, jolla majoituimme AirBnB:ssä oli aika mäkistä maastoa, ja turistille tuli aikamoinen hiki vain mäkiä edes takaisin kiivetessä parin kilometrin matkaa ydinkeskustaan. Mutta mäet eivät näyttäneet pidättelevän tippaakaan paikallisisa pyöräilijöitä, jotka painoivat helteessä menemään. Nostan hattua (tai kypärää). Tätäkin kuitenkin oppi katsomaan uudelta kannalta sen jälkeen, kun oli bongannut niitä vuorta ylös polkevia superihmisiä...

third day at brisbane-8

Mukavaa viikonloppua!

11.4.2016

Viikon asu

Heis, edellisestä asukuvailusta on jo tovi, mutta nytpä voidaan korjata asia! ;) Totuuden nimissä kuvat on otettu jo viime viikolla, mutta sehän nyt on ihan tyypillistä harvatahtisille bloggaajille.

grey coat pink sneakers-1

Olen todennut, että kun kaduilla voi kulkea ikään kuin olisimme kuivalla maalla, emmekä keskellä suota tai rämettä (fiilis räntäkausilla ja vesisateisina päivinä), käärin lahkeeni ja vedän sniikkerit jalkaani. Ah, pinkki, sinua on kaivattu.

Takki: Isabel Marant x HM / Kengät: Nike Ultra Moire / Farkut: Filippa K / pipo: HM

grey coat pink sneakers-2 grey coat pink sneakers-3

Sain viritettyä musavermeet, vihdoinkin, uudessa asunnossamme. Kunhan Sonos popittaa, alkaa tuntua jo ihan kodilta kaiken järjestelyn, maalaamisen, vaatekaappien kokoamisen ja vielä kerran järjestelyn jälkeen. Vielä kun saisi löhökelpoiset ulkokalusteet parvekkeelle hankittua, niin olisin ihan valmis hyväksymään etelähervantalaisuuden itsessäni puolentoista vuoden keskusta-asumisen jälkeen. Sitten voisi kenties miettiä jo tupareitakin.

Mukavaa kevätviikon alkua kaikille!

30.3.2016

Brisbane, osa 1


kangaroo point-1

Matkasta on toivottu, asuntokaupat tehty ja muutto suoritettu. Nyt sitkeässä taudissa kotona maatessa onkin hyvin aikaa haaveilla lämmöstä ja auringosta, muistella niin erilaista, mutta silti hämmästyttävän samanlaista maata ja kaupunkia, kuin omamme...

Matkustimme Ollin kanssa Brisbaneen tapaamaan ystäviämme Nooraa ja Antti-Jussia, jotka ovat kiertäneet kaupungista toiseen jo puolen vuoden ajan. Heidän matkablogiaan voi lukea tästä. Tarkoituksena oli viettää viisi yötä Brisbanessa ja kuusi yötä Gold Coastilla, Surfers Paradisessa. Olimme suunnitelleet reissua porukalla jo erittäin pitkään: lennot oli ostettu jo kesällä, majoituksia varailtu hyvissä ajoin syksyllä. Mietimme, että tuskin tulisimme lähteneeksi toiselle puolelle maapalloa kaksistaan saatikka omin päin, mutta kun paikan päällä on tuttuja, jotka voivat paitsi toimia matkaoppaina, ja joiden kanssa lisäksi tykkää reissata muutenkin, ei päätös lopulta ollut kuin lähinnä säästöjen kanssa tasapainoilua. Kerrankos elämässään sitä Ausseihin lähtee ystäviään tapaamaan.

first day at Brisbane-1 first day at Brisbane-21

Tampereelta Helsingin, Frankfurtin ja Singaporen kautta Brisbaneen matka-ajaksi kertyi reippaat 30 tuntia. Takaisin päin tullessa lähdimme Surfers Paradisesta, mikä lisäsi matkaan vielä pari tuntia lisää. Pitkät istumiset, odottelut ja toistuvat turvatarkastukset kyllä verottavat ainakin meikäläistä sen verran, että saa siinä hetken huilata palautuakseen. Brisbanessa olimme perillä majapaikassamme lopulta aamukympin tienoilla - tavoitteena oli pysyä hereillä niin pitkään kuin mahdollista. Valvottamisesta huolen piti Noora, joka näytti meille Brisbanen keskusta-aluetta, erityisesti South Bankkia, ja puolestaan tuudittamisesta kohti unta Antti-Jussi, joka bongasi meille kaljoittelupaikan illan päätteeksi. Kas kummaa, että uni maittoi sinä iltana. ;)

first day at Brisbane-8 first day at Brisbane-23 first day at Brisbane-14 2016-03-05_05-57-38 first day at Brisbane-13 first day at Brisbane-22 first day at Brisbane-19

Keskustan läpi mutkittelee Brisbane River, jonka varrelle on pykätty ulkoilureittejä, rantabulevardeja, näköalapaikkoja, tekolaguuni hiekkarantoineen kaikkineen, sekä tietenkin vino pino kahviloita ja ravintoloita. Myös puistoja ja vehreitä nurmialueita löytyy. Kun yhtälöön lisää rennon ja ystävällisen ilmapiirin, tulee tavallaan mieleen kesäinen Tampere. Päivämme kuluivatkin aika rennoissa tunnelmissa kaupunkiin tutustuen ja lukemattomia pienpanimoita kierrellen (Brisbane Brewing yksi parhaimmista vierailemistamme). Sinä sivussa toki teimme muutaman retken vähän kauemmaksi ytimestä.

Myös näkymät silloilta ja erityisesti näköalapaikalta Kangaroo Pointilta ovat huikeat.

first day at Brisbane-28 first day at Brisbane-25 first day at Brisbane-30 first day at Brisbane-32 first day at Brisbane-31 kangaroo point-2 kangaroo point-8 kangaroo point-10

Stay tuned, seuraavassa postauksessa pääsette näkemään kenguruita, dingoja ja lisää huikeita maisemia... ;)

23.3.2016

#Milloinviimeksi

Tällä viikolla vietetään rasisminvastaista viikkoa ja kerrotaan, #milloinviimeksi on tuonut esiin tasavertaisuutta korostavaa näkökulmaa. En ole hetkeen blogannut ajatuksistani, ja oikeastaan nytkin tekisi mieli olla vain hiljaa ja tyytyä jakamaan muiden puheenvuoroja ja linkkejä. Olen ollut ahdistunut maailman tilasta niin kauan kuin muistan, ja tämä talvi on ollut siltä osin erityisen raskas. Olen pysynyt järjissäni toisaalta etsiytymällä samanmielisten seuraan (en katso, että altistamalla itseni suvakkihuora-ilakoinnille voittaisin mitään, pikemminkin tarvitsen uskoa siihen, että maailmassa on näissä asioissa vielä toivoa) ja toisaalta keskittymällä muihin asioihin, kuten töihin, asuntoasioihin ja ulkomaan matkaan. Asioita, joihin minulla on poikkeuksellinen etuoikeus. Minulla on etuoikeus paeta näihin asioihin karmivaa todellisuutta, toisin kuin monilla muilla. Nyt kuitenkaan en voi enää olla hiljaa. Voisi sanoa, että tämä teksti on kypsynyt vähitellen sisälläni viime aikoina, ja nyt on aika vain purkaa se luettavaan muotoon.

Belgiassa räjähti eilen pommeja. Ystävämme oli juuri tuolloin matkalla Suomeen, ja heidänkin lentokoneensa oli tyhjennetty ja tarkastettu pommien varalta. Ensireaktiomme tapahtumiin ystäväpiirissämme olivat kauhistuneita, epätietoisia ja surullisia - mitä on tapahtunut, ovatko läheisemme turvassa, kuinka monta ihmistä on kuollut ja vahingoittunut, onko tilanne ohi, miten tästä eteenpäin.

Samaan aikaan Suomen itseään maahanmuuttokriittisiksi kutsuvat rasistit ilakoivat, sillä tämä vahvistaa heidän agendaansa ja pelonlietsontaan perustuvaa maailmankuvaa, johon kuuluu vääränlaisten ihmisten demonisointi. "Minähän sanoin, että pakolaispolitiikka tuottaa turvallisuusuhkia!" Samaan aikaan poliitikot kutsuvat veritekoja "rasisminvastaisen viikon after partyksi" ja toivovat, että "suvakkihuorat" joutuisivat räjäytysten uhreiksi. Ihan kuin tällä olisi jotain tekemistä pakolaisten kanssa. Räjäyttäjät ovat niin Pariisissa kuin todennäköisesti tässäkin tapauksessa olleet oman maan kansalaisia, eivät pakolaisia. Kääntäen: vaikka kaikki pakolaiset kärrättäisiin täältä johonkin pois, laitettaisiin rajat kiinni ja vaikka tuotaisiin kuolemantuomio takaisin voimaan, silti terroristi-iskuja voisi tapahtua. Aina on joku.

Väkivallantekoihin ja ylipäätään rikollisuuteen altistanee voimakas epätasa-arvoisuuden ja epäreiluuden, oman elämän merkityksettömyyden tunne, ajatus siitä, ettei ole tämän yhteiskunnan jäsen. Miten muuten voisi suunnitelmallisesti oikeuttaa ja toteuttaa tällaiset teot? Muita kohtaan hyökkääminen saattaa olla tapa osoittaa olevansa hyljeksinnästä huolimatta voimakas, että on muiden yläpuolella. Samalla logiikalla suomalaiset koulumurhaajat ovat olleet kiusattuja ja hieman syrjässä muista. Tällöin paras lääke väkivaltaan ei ole valvonnan ja rangaistusten tiukentaminen, rajojen sulkeminen tai ihmisten päälle sylkeminen, saatikka lasten kiusaaminen. Viimeksi mainittu erityisesti vetää meikäläisen aika hiljaiseksi. Tällaista meidän maassamme kuitenkin tapahtuu, eikä edes silloin tällöin. Osalle ihmisistä rasismin kokeminen on arkipäivää siitä lähtien, kun synnyt.

Lääke radikalisoitumiseen ja vihaan on empatia, aito huoli ja välittäminen kaikista ihmisistä, kiinnostuminen muiden kohtaloista ja halu ymmärtää, halu ottaa joukkoon ulossulkemisen sijasta, ihan arkipäiväisissä teoissa. Se on myös rasismin kitkeminen ja aktiivinen puuttuminen rasistisiin tekoihin ja sanoihin. Jos emme sano tai tee mitään vääryyttä todistaessamme, autamme vääryyttä jatkumaan. Niin se vain on.

Daesh (Isis) on ottanut Belgian pommitukset kontolleen. Helsingin Sanomissa oli erinomainen artikkeli siitä, miksi Daesh on alkanut kohdistaa iskujaan Eurooppaan. Analyysissä todetaan:

"Isisiä on raivostuttanut erityisesti se, että muslimeita on paennut ”kalifaatista”. Eurooppaan asti on tullut pakolaisia, jotka kertovat kärsineensä Isisin terrorista joka ikinen päivä. Ja eurooppalaiset ovat ottaneet pakolaisia vastaan, auttaneet heitä ja tarjonneet turvaa. Se romuttaa Isisin levittämää maailmankuvaa, jonka mukaan länsimaat vihaavat kaikkia muslimeita."

Terroristit nimenomaan haluavat pakolais- ja muslimivihan kukoistavan Euroopassa, koska se tukee heidän tavoitteitaan. Daesh haluaa meidän jakavan itsemme meihin ja muihin sen sijaan, että seisoisimme yhdessä ja pitäisimme toisistamme huolta. Näyttäkäämme Daeshille keskisormea kieltäytymällä vihasta ja pelosta.

Minua ei pelota, että sotaa ja hirmuvaltaa pakenevat ihmiset toisivat mukanaan sortoa, koska sitä sortoa he nimenomaan pakenevat henkensä kaupalla. He ovat tunteneet sen nahoissaan, ja he joutuvat pelkäämään edelleenkin läheistensä puolesta. Tulijoista myös jopa kolmanneksella on korkeakouluopintoja, ja ainoastaan seitsemän prosenttia on täysin kouluttamattomia ja lukutaidottomia. Ylivoimaisesti suurin osa siis toisin sanoen on enemmän tai vähemmän kouluttautuneita, sivistyneitä ja toimeliaita ihmisiä tästä joukosta.

Suomalaiset poliitikot toteuttavat terroristien tavoitteita ottaessaan osaa vihanlietsontaan ja tukiessaan ennakkoluuloisia asenteita, toisaalta vaietessaan seuraajiensa esittäessä toivotuksia ihmisten raiskaamiselle ja kuolemalle tai suoranaisia natsiaatteita. He yrittävät hyötyä pelon ilmapiiristä, näkevät kai tässä tilaisuuden ajaa nationalismia ja toteuttaa omia valtafantasioitaan. Siinä sivussa, kun kukaan ei huomaa, leikataan köyhiltä ja opiskelijoilta, leikataan sivistyksestä, ajetaan ahtaalle ja luodaan pahoinvointia. Saadaan nk. rahvas tappelemaan keskenään, jotta elitti voi tehdä mitä lystää. Myös Helsingin yliopiston tutkija Karin Creutz varoittaa vihaan yllyttävän puheen haitoista ja vaaroista edistää radikalisoitumista.

Monet esittävät huolen siitä, että yhteiskunnallamme ei ole varaa pakolaisiin, että vanhukset jätetään heitteille ja asunnottomat ulos jäätymään. Kuitenkin meillä on varaa antaa miljardien veroeurojen valua veroparatiiseihin, vaikka niillä kattaisi moninkertaisesti pakolaisten käyttämät resurssit. Huolemme ja pelkomme eivät ole johdonmukaisia, mutta se on toki inhimillistä. Toisaalta taas monet tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta esillä pitävät tahot tarjoavat apua ja majoitusta myös kantasuomalaisille, kun toisaalla pakolaisilta löytyisi paljon intoa työntekoon ja jopa siihen vanhusten auttamiseen.

Toimettomuus ja epätietoisuus on ehdottomasti vahingollista kovia kokeneille ihmisille. Kaikilla tulisi olla mahdollisuus tehdä jotakin mielekästä aikansa kuluksi. Kuka tahansa etnisyyteen katsomatta tulee vain hulluksi siitä, että häntä pidetään syrjässä yhteiskunnasta. Sekin on oivaa maaperää radikalisoitumiselle. Ihmisille töitä, koulutusta, harrastuksia ja yhteisöllisyyttä, joukkoon ottamista ja tarpeen vaatiessa terveydenhoitoa - samat lääkkeet pätevät kaikkiin ihmisiin. Ei anneta radikaalijärjestöjen olla ainoita, jotka tarjoavat ihmisille empatiaa ja toveruutta. Sillä tavoin saamme myös veroeuroja paletin pyörittämiseen.

Ville Rannan sarjakuvat, 23/3/16

Ongelmamme eivät siis ole "vääränlaiset" ihmiset, vaan järjestelmä, joka asettaa osan ihmisistä, edelleen etnisyyteen katsomatta, eriarvoiseen asemaan, syrjäyttää tämän ja vie tältä ihmisarvon. Tätä tapahtuu Suomessa helposti ihmisen jouduttua vaikkapa työttömäksi, tai ajauduttua byrokratiasotaan samalla, kun kamppailee esimerkiksi jonkin sairauden kanssa. Puhumattakaan opiskelijoiden ahtaalle ajamisesta. Me olemme kaikki samassa veneessä, pakolaiset, työpaikoistaan kamppailevat kantasuomalaiset, byrokratiaviidakossa hajoilevat toimeentulotukea taritsevat, mielenterveyskuntoutujat, vanhukset, peruskoululaiset, yksinhuoltajat, pienituloiset... Ettekö näe? Kuilun rakentaminen samojen intressien omaavien ihmisten välille on hajottavaa, ei rakentavaa. Samaa demonstroi yllä oleva Ville Rannan sarjakuva eiliseltä. Miksi me tappelisimme keskenämme? Haluamme pohjimmiltaan samoja asioita: koulutusta, työtä, turvallisen paikan asua itsellemme ja läheisillemme, ihmisiä ympärillemme, hyväksyntää, lämpöä, rakkautta, jonkinlaisen merkityksen elämällemme.

Rajojen sulkeminen ei tässä auta. Pakolaiset eivät ole se syy, miksi yhteiskuntamme katsoo asiakseen leikata resursseja köyhiltä ja heikoimmassa asemissa olevilta. Se ei ole nollasummapeliä, kyse on oikeistolaisesti suuntautuneiden päättäjien ja heidät valtaan äänestäneiden prioriteeteista. En oikein tiedä, onko kyse siitä, että päättäjät eivät ymmärrä lietsovansa näillä päätöksillä vain pahempia ongelmia yhteiskuntarauhaan, vai onko se nimenomaan heidän tavoitteensa. Kuten sanottua, saada nk. rahvas tappelemaan keskenään.


Itseään maahanmuuttokriitikoiksi kutsuvat mieltävät itsensä ainoiksi järjen ja kriittisyyden ääniksi. Tämä ei pidä paikkaansa. Maahanmuuttokritiikki ei ole rasistisesti motivoituneiden Rajat kiinni -ääriajattelijoiden yksinoikeus. Kritiikitöntä suhtautumista pakolaisiin tai pakolaispolitiikkaan en ole vielä kohdannut yhdeltäkään humaaneja arvoja ykkösenä pitävältä. Olen juuri itsekin tässä tekstissä esittänyt kritiikkiä maahanmuuttopolitiikasta, tadaa. Kyllä ongelmat ja haasteet ovat jokaisen tiedossa, eikä niitä kukaan kiellä tai peittele. Eron tekee se, millä keinoin niitä haasteita halutaan ratkaista, ja miten suhtaudutaan poliittisten toimenpiteiden kohteeksi joutuviin ihmisiin. Se myös erottaa rasistin ja rasismin tuomitsevan. Siksi minä en suostu kutsumaan selkeästi rasistisesti motivoituneita ajattelijoita "maahanmuuttokriitikoiksi". Kritiikin tulisi muutenkin olla itsestäänselvyys, ei erikseen toitotettava asia. Ihmislähtöisyyden ja tasavertaisuuden tulisi olla kaiken inhimillisen toiminnan kulmakivi ja lähtötaso, piste. Siihen ei kuulu ihmisille väkivallan toivottaminen, lasten päälle sylkeminen, nimittely tai uhkaukset.

Lopuksi linkitän vielä Ylen tuottaman dokumentin, Tuntematon pakolainen, jonka voi katsoa Yle Areenasta. Siinä itsekin pakolaisina aikanaan Suomeen tulleet tekijät, koomikko Ali Jahangiri, elokuvaohjaaja Hamy Ramezan ja tuottaja Aram Aflatuni jäljittävät pakolaisten matkan ja antavat kasvot ihmisille, joita jotkut niin pelkäävät.

Vetoan teihin kaikkiin lukijoihini: pysykää optimistisina, älkää antako epätoivolle, pelolle ja vihalle valtaa. Puuttukaa, kun näette jonkun kohtelevan toista väärin. Pitäkää välimatka somessa tappeluun, ja keskittykää rakentaviin tekoihin elämässänne. Vaikka emme voisi muuttaa koko maailmaa hetkessä, voimme vaikuttaa siihen, miten itse puhumme, käyttäydymme ja toimimme maailmassa, miten opetamme lapsiamme, miten äänestämme, mitä toimijoita tuemme sanoillamme tai rahoillamme. Valintamme eivät ole samantekeviä.

Kirjoitan matkastamme hieman myöhemmin, joten pysykää kuulolla!

24.2.2016

Matkakampa: 7 päivää Ausseihin!

Morjes!

Alkuvuosi on blogin suhteen ollut hiljainen erinnäisistä syistä, mutta ei hätää, sillä pian koittaa loma! Ausseihin lähtö koittaa tasan 7 päivän kuluttua, ja olemme kaikki aivan täpinöissämme! Ystävämme Noora ja Antti-Jussi ovat siis viettäneet jo tovin Australiaa kierrellen, ja ikävä heitä on ollut talven mittaan hirmuinen. Ensi viikolla kuitenkin tapaamme Brisbanessa, ja vietämme huikeat kaksi viikkoa yhdessä auringon alla.


Emme voisi olla enempää innoissamme! ^^

Muita uutisia: Töissä menee tosi kivasti, olen päässyt tekemään ihan omaan alaani kuuluvia juttuja, mikä on hurjan hienoa. Vielä kun malttaisi gradun saada pois alta. :D Sekin kyllä edistyy, vähitellen.

Olemme muuttamassa. Omaan asuntoon. Iiks! Kevään mittaan luvassa on remppahommia, sisustustuskailuja ja ensimmäistä kertaa eläessämme ikioman astiaston valinta ja hankinta, kun se tähän mennessä on ollut sekalainen lajitelma sieltä ja täältä saatuja esineitä. Kylläpä tuntuu erikoisen jännältä olla näin "aikuinen". :D

Palataan pian! Siihen asti voitte seurailla edesottamuksiani kuvapostauksina mm. Instagramin kautta. :)

Kuvista kiitos Nooralle ja AJK:lle!
Tsekatkaa myös heidän matkabloginsa, Suuri seikkailu!

24.1.2016

Pakkaspäivä Tampereella

Hei vaan, ihmiset!

Kovat pakkaset ovat laittaneet pukeutumisesteetikon koville: käytännöllisyys ajaa armotta edelle, kun mittari näyttää -25 astetta, riesana on heikko ääreisverenkierto ja krooninen palelu. Untuvatakit, hassut lampaankarvatöppöset, suuret neuletakit, fleecet ja tietenkin villasukat ovat olleet osa vakkarivarustusta niin kotona kuin toimistollakin. Onneksi edes pakkassään kirkas auringonpaiste lämmittää mieltä, jos ei niinkään ihoa. Onneksi Australia lähestyy.

(Tampere-vinkiksi voin muuten sanoa, että kannattaa käydä ehdottomasti tsekkailemassa kirkkaana päivänä auringonlaskua Moro Sky Bar kattoterassilta. On aika huikeat näkymät.)

snowy sunset near evolvit-8 snowy sunset near evolvit-7 snowy sunset near evolvit-3 snowy sunset near evolvit-4 snowy sunset near evolvit-1 snowy sunset near evolvit-6 Meitsin työpaikka, hih snowy sunset near evolvit-5 snowy sunset near evolvit-9

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! ^^

6.1.2016

Vuosikatsaus 2015

Hauskaa loppiaista ja torijuhlaa kaikille! Itse makaan sängyn pohjalla sitkeän flunssan kourissa, joten ajattelin käydä läpi kulunutta vuotta 2015.

Kaikenlaista sitä on ehtinytkin! On reissattu, käyty keikoilla, juhlittu kaksia häitä ja Nooran keväisiä valmistujaisia, matkustettu Madridiin ja Toledoon, treenattu ja osallistuttu Pirkan Pyöräilyn Klassikko-rundille, ohjattu Protu-leiriä, koettu elämäni ensimmäinen Flow, hyvästelty ystäväpariskunta Australiaan, varattu omat matkat, juhlittu Halloweeniä, saatu uusi työpaikka ja ostettu uusi kamera (Kyllä! Tästä lisää myöhemmin...).

06012015_6 spotted5 tampere by night3 still alice tallinna37 avioliittosimulaattori1 madrid27 toledo8 pyhislenkki2 valmistujaispaiva-7 pirkanp2015 22 pirkanp2015 24 adidas curso d agua-7 wrap skirt-4 protu tiimi halslahti 2015 summer hair13 markusjamiina-19 markusjamiina-27 markusjamiina-14 markusjamiina-52 nightwalk6 flow2015 saturday 14 flow2015 saturday 6 October 2015-9 stroll ville and vilja-2 candy trousers-4 the mime and the dame-4 manta-1 stroll ville and vilja-6 stroll ville and vilja-10 sunday outfit-3 sunday outfit-1 tuikut pimeydessa-2 olli ja kitara-5 uv 2015-19 uv 2015-28 window bw-3

Jännittävää vuotta 2016 kaikille! ^^
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...