21.7.2017

Statuspäivitys

Heippa kaikille!

Huh, tänä vuonna bloggaaminen on todellakin jäänyt taka-alalle. Kun kirjoittaa harvoin, vähitellen siitä tulee vaikeampaa ja vaikeampaa. Kun aikaa on vierähtänyt tovi, sitä tuntee tarvetta selittää, mikä nostaa kynnystä entisestään. Kun bloggaamisen kuitenkin on aloittanut intohimona, sitä haluaa välttää tunnetta velvollisuudesta ja pakosta, vaikka koenkin yhteyttä lukijoihini - niihin, keitä on ollut, ja keitä mahdollisesti vielä kuulumisiani seurailee niitä jakaessani. Nyt kuitenkin tuntui jälleen siltä, että haluan kertoa kuulumisiani!

2017-07-20_01-37-13

Isoin uutinen sitten alkuvuoden kuulumisien: olemme Ollin kanssa kihlautuneet. Häät ovat lokakuussa, itse asiassa tasan kolmen kuukauden kuluttua. Huikeaa, miten aika menee nopeasti! Ja ei, ei ole tulossa vauvoja. Olemme puhuneet naimisiinmenosta jo tosi kauan, ja jossain kohtaa puheesta "sitten kun" tuli muotoa "mitäs jos tänä vuonna". Hääpäivä valikoitui juhlapaikan varaustilanteen mukaan - olin kuvitellut haluavani ehdottomasti kesähäät, mutta hetken punnittuani syyshäät alkoivat tuntua ihan mainiolta vaihtoehdolta. Hell, why not? Onpahan aina tulevina vuosina syy juhlia pimenevissä illoissa tunnelmoiden.

Meillä itse asiassa oli paikka varattuna ja sormukset suunniteltuna ennen virallista "kihlausta", koska hupsuna romantikkona toivoin tietysti vanhanaikaista kosintaa. Lopulta se tapahtui maaliskuun alussa juuri, kun olimme lähdössä pikalomalle Firenzeen. Asiaan liittyi itse tehty pasta, ylihinnoiteltu tryffeliöljy ja sattumalta sytyttämäni kynttilät ruokapöytää koristamaan.

Teetimme minun platinaisen sormuksen paikallisella Kultasepät Andreasenilla, Ollin valkokultaisen teki nyt jo pois luotamme muuttanut kämppiksemme Ykä, joka on aikaisemmalta ammatiltaan kultaseppä. Hän on myös Ollin lapsuudenystävä, joten yksinkertaisesta korusta tuli ihanan läheinen myös tässä mielessä. Päätimme, että hankitaan vain yhdet sormukset, joten nyt sai panostaa. Meikäläisen killutinta koristaa yhdeksän timanttia (Andreasen käyttää vain eettisesti tuotettuja ja jäljitettäviä timantteja, tämä oli minulle tärkeä kriteeri sormuksen suunnittelussa.)

girls make history-3

Kirjoittelen varmasti hääsuunnitteluista ja muista vielä tuonnempana lisää. Sanottakoot nyt kuitenkin, että tärkeimmät asiat ovat hoidossa: puvut molemmille, vihkijä, paikka, ruuat ja juomat sekä tietysti kaaso (Noora!) ja bestman (Antti-Jussi!). Ja huikean taitava ammattivalokuvaaja. Kutsutkin ovat lähettämistä vaille valmiit. Wau, näistä tulee vuosikymmenen parhaat bileet!

Opiskelut valmistuvat pian. Ei siitä sen enempää. Kuulostaako tutulta? Saatan olla maailmankaikkeuden huonoin opiskelija, mutta juuri nyt se ei hidasta minua elämässä tippaakaan. Se on vain yksi osa elämää. Kieltäydyn antamasta tälle taakalle enää enempää valtaa määritellä minua, sen verran monta vuotta olen jo itseäni ruoskinut. Let's not go there.

Ryhdyin viimein Amnestyn lahjoittajaksi. Tämä täydentää jo entuudestaan meillä ollutta SPR-kuukausilahjoittajuutta. Liittykää tekin, jos ette näihin, niin johonkin muuhun!

syysasu2016-4

Töissä menee hyvin. Olen oppinut huikean paljon, päässyt tekemään yhtä sun toista, tutustunut moniin ihmisiin, mokaillut ja onnistunut. Työkaverit ovat minulle luultavasti tärkeämpiä kuin minä työkavereilleni, mutta tykkään yhteisöllisyydestä, kuulumisten vaihtamisesta, small talkista, yhteisistä avautumisista ja fiiliksestä, että mitä tahansa teenkin, I'm surrounded by friends. Silloin mokaaminenkin tuntuu vähemmän vaaralliselta. Silloin kynnys tarttua luuriin ja alkaa soittelemaan tyhmien kysymystensä kanssa laskee. Tunne kuulumisesta yhteisöön myös saa ihmisen sitoutumaan yhteisiin tavoitteisiin ja niiden edistämiseen ihan eri tavalla. Eikä se tarkoita samanmielisyyttä kaikkien kanssa kaikesta. Vastaavasti pidän yhteyttä myös monien entisen työpaikkani ihmisten kanssa.

pikkuahvenisto-1

Viime aikoina olemme Ollin kanssa uppoutuneet ottamaan selvää vaellusreitistä nimeltä Pacific Crest Trail. Olette ehkä nähneet elokuvan Wild, jossa Reese Witherspoon vaelsi Meksikon rajalta Kanadaan? Sama reitti: 4279 kilometriä. Puolisen vuotta siihen menee. Ei sillä, ettäkö tässä ihan missään lähitulevaisuudessa oltaisiin lähtemässä puoleksi vuodeksi metsään Jenkkeihin, mutta ehkä joskus. Meikäläisenhän on hyvä tässä puhua, kun olen yöpynyt ulkosalla ehkä kolme yötä elämässäni, ja nekin eri vuosina. :D Jotakin hyvin kiehtovaa tuossa koittelemuksessa silti on.

Videovinkkinä muuten muille kiinnostuneille, tubettaja Homemade Wanderlust aka Jessica "Dixie" Mills on parhaillaan PCT:llä. Hän kuvaa viikottain videoita, joita hän lähettää editorilleen, joka puolestaan koostaa materiaalista viikottaisen matkapäiväkirjavideon. Koukuttavaa tavaraa. 31-vuotias nainen näyttää käytännönläheisellä tavalla esimerkkiä, selostaa ymmärrettävästi ja rehellisesti sekä rohkaisee muita ylittämään itsensä. Huikea arvostus meikäläiseltä Dixielle.

Siinäpä kaikki tältä erää! Kuulumisiani hieman ajantasaisemmin voi seurata esimerkiksi Instagramin tai Twitterin kautta. ;)

28.1.2017

Fuge & Malaga

malagaan big-27

Kävin syksyllä katsomassa maailmanreissaajia, Nooraa ja AJK:ta Espanjan aurinkoisilla rannikoilla Fugessa. Vahvasta suomalaispresenssistään tunnettu alue ei liene nuorten ja maailman erilaisuutta itseensä imevien matkustelijoiden ykköskohde, mutta minua kiinnosti nähdä omin silmin suomalaisyhteisöä kaukana Suomesta. Eipä tuokaan haitannut, että marraskuussa pieni irtiotto lämpimään ei-liian-kauas tuli enemmän kuin tarpeeseen. Olin aivan kreivin aikaan paikalla, nimittäin vierailuni aikana sää kääntyi jo kolean ja sateisen puolelle.

malagaan big-26 malagaan big-17

Ensimmäisenä iltana minut vietiinkin jo suomalaiseen rantabaariin vetämään purilaisiltapalaa, minkä jälkeen tyhjensimme öisellä rannalla viinipullon, jonka Noora oli voittanut bingosta. Jep, bingokulttuuri elää Fugessa. Kikatimme Jari Sillanpään uudelle Malagaan-renkutukselle ja suunnittelimme tulevia päiviä. Malagaan vierailu olikin jo heti seuraavan päivän juttu. Ah, paahde meren rannalla terdellä, mitä muuta sitä stressaantunut ihminen kaipaa?

malagaan big-21 malagaan big-38 malagaan big-41

Malaga on hieno, suuri ja täynnä kaikkea mielenkiintoista pienpanimoista lähtien. Juttelimme eräässä sellaisessa tanskalaisen pariskunnan kanssa, heitä kiinnostivat kovasti suomalaiset oluet. Köh. Toki oluet ylipäätään.

Fuge on puolestaan huomattavasti pienempi, mutta täynnä kahviloita ja ravintoloita, joista suuri osa sulkee talvikauden ajaksi turistien kaikotessa. Oli aika hauskaa nähdä kaupassa halpaa suomalaista lonkeroa, mutta ökyhintaista Kultamokkaa. Suomenlippujen ja Suomi-tuotteiden alla eli seniorikansalaisten oma yhteisö, joka kokoontui iltaisin laulamaan karaokea, sosialisoimaan ja tanssimaan. Meitäkin haettiin eräässä paikassa eläkeläisten sekaan joraamaan, and why not?

Suomen kylmyyttä pakoon (tai muuten vaan vaihtelunhaluaan) lähteneet ihmiset selkeästi nauttivat elämästään täällä ja ottavat siitä kaiken irti. Samalla liikkuminen Fugessa on helppoa ja halpaa, terveydenhuolto toimii ja liukkaista räntäkeleistä ei ole tietoakaan. Suosittelenkin ennakkoluulojen sijasta katsomaan pinnan alle. En ehkä viihtyisi Fugessa itse viikkoa kauempaa, ja voihan olla, että ihan samanlaisia paikkoja löytyy muualtakin, mutta onpahan nyt tämäkin nähty. Kyllä sitä itsellekin eläkeläisenä kelpaisi paikka auringossa keskellä helppoutta. Varmasti pitkään ulkomailla olleena itsellekin syntyisi se uudenlainen arvostus suomalaisuutta kohtaan, ja sitä nauttisi jokaisella solullaan ripauksista nostalgiaa, vaikka sitten suomalaisten karaokehittien muodossa.

fugen keskusta big-13 fugen keskusta big-14 fugen keskusta big-25 fugen keskusta big-22

Oma lomatyylini oli hyvin kerroksellista - mukanani oli matkalaukussa jakkutakki, villapaita, hihattomia toppeja, farkut ja culottesit. Toimi erittäin hyvin säässä, jossa päivällä voi olla kylmää tai lämmintä, mutta yöllä nyt viimeistään alkaa hytistä. Other Storiesin kasmir-neule on palvellut uskollisena jo useamman vuoden ja on pysynyt priimakunnossa, ei edes nyppyjä! Helppoa pakkaamista.

fugen keskusta big-15 fugen keskusta big-16
Mukavaa viikonloppua!

29.12.2016

Vuosi 2016

malagaan big-29

Kulunut vuosi on ollut mullistuksia täynnä. Tuntuu, kuin joku olisi painanut pikakelausnapin pohjaan ja meikä yrittää pysyä nauhan perässä. Tämä ei ole pelkästään negatiivinen asia, vaikka se ensin siltä kuulostaakin - vauhdin yltyessä sitä huomaa kuin ihmeen kaupalla pysyvänsä perässä. Vuoden loppua kohti toki alkoi hengästyttää aika huolella, mikä ei sinänsä ole ihme. Harjoituksenpuutetta. Kyllä se siitä.


Mitä kaikkea onkaan tapahtunut?

- Aloitin vuoden 2015 lopulla uudessa työpaikassa. Vuosi sen jälkeen minulla on sama duunipaikka edelleen, nyt jopa vakituisella sopparilla. En olisi uskonut vielä vähän yli vuosi sitten miten paljon ihminen voikaan vuodessa oppia, tai miten sopeutuvainen sitä voi itse olla. Olen saanut kymmenittäin loistavia työkavereita, minuun on luotettu ja minulle on annettu vastuuta. Olen pystynyt auttamaan muita. Olen päässyt haastamaan itseni ja ylittämään (välillä toki myös alittamaan) itseni. Olen päässyt ainutlaatuiseen työpaikkaan, jossa minua kannustetaan olemaan oma itseni ja kertomaan visioni. (Nyt tarvitsee enää kehittää se visio, heh heh.) Niin makeeta! Nyt vain täytyy löytää tasapaino armottoman itsekriittisyyden ja riittävän hyvän suorittamisen väliltä. Muistettava, että kyllä minä olen tämän arvoinen.

- Kommuunimme muutti muotoaan ja sijaintiaan. Alkuvuodesta siirryimme kimppavuokra-asumisesta omistusmuotoiseen asumiseen, jossa osa omistaa ja osa on vuokralla. Kesällä kommuuniin tulivat mukaan ulkomaan matkalaisemme, jotka keräsivät hetken voimia ennen seuraavaa seikkailuaan. Joulun korvilla ystävämme palasivat jälleen tukikohtaansa meille. Viiden aikuisen arki on kolmenkympin hujakoilla yllättävän (?) rauhallista. Vähän silti ikävöin keskustassa asumista, vaikka erityisesti kesällä Etelä-Hervanta on vallan mainio: löytyy lähikauppa, lähipubit ja ulkoilureitit alkavat melkein takapihalta. Olisi tämä silti paljon tylsempää, ellei Hervannassa (jo noin kilometrin säteellä) asuisi niin paljon tuttuja ja kavereita, joihin törmäillä tai joita kutsua kylään.

- Kävimme Australiassa! Näimme kenguruita ja koalakarhuja! Kävelimme pehmeässä rantahiekassa ja ihailimme meren aaltoja ja laskevaa aurinkoa. Olimme kuin keskellä unta.

- Loppuvuodesta kävin katsomassa maailmanmatkaajiamme Espanjassa. Malaga ja Fuge olivat vielä marraskuussa lämpöisiä, joskin yöt olivat jo kylmiä kuin Suomessa. Rentouttavat viisi päivää tulivat niin tarpeeseen.

- Flow16! Näimme livenä M83:n, Morrisseyn ja monta muuta upeaa esiintyjää. Huikeaa.


- Graduni on edistynyt tilaan "melkein valmis". Valmistuminen alkaa oikeasti jo häämöttää silmissä! Näin kymmenen vuoden jälkeen se todellakin alkaa olla saavutus.

- Kävimme Pirkan hölkässä likkaporukalla. 33 kilometriä edettiin kävelyvauhtia, mutta kaikki pääsimme maaliin asti. Yksi kynsistäni on edelleen musta sen jäljiltä - mihin lie kiveen varpaani jollakin metsäosuudella potkaisin.



- Kokeilimme myös hieman suunnistusta. Metsässä samoilu on aina mukavaa, mutta mäkien ja kivien koluaminen todellakin menee urheilusta. Pitää ottaa ensi kesänä uusiksi.



- Leikkasin pitkästä aikaa polkkapituisen tukan. Nyt jo vähän kadun. Käytännöllisyydestä viis, kunhan olisi muhkea letti! Ehkä nyt se kultainen keskitie - jos vain vähäsen yli olkapäiden kasvattaisi? Ei sillä, etteikö tämäkin hyvältä näyttäisi - tykkään vaan vähän pidemmästä vielä enemmän!

cropped lengths-1

- Menetin ystävän.

- Vuosi 2016 otti maailmasta sellaiset suuret nimet kuin Alan Rickman, David Bowie, Prince, Leonard Cohen ja Carrie Fisher. Vastaavasti vuosi 2016 antoi meille tulevaksi presidentiksi Donald Trumpin. Tämä yhtälö tekee minut äärettömän surulliseksi ja pelokkaaksi tulevaisuudesta.

- Lähipiiriin on syntynyt vauvoja, järjestetty kihlajaisia ja häitä. Elämä menee eteenpäin kaikesta huolimatta, jollakin tavalla. Jos ei uskoisi siihen, ei olisi mitenkään mahdollista jatkaa.



Vuosi 2017 pitää sisällään varmasti myllerrystä, niin hyvässä kuin pahassakin. Maailmanpolitiikka pelottaa ja ahdistaa, arvot koventuvat ja jaot meihin ja muihin varmasti jatkavat syventymistään. En yllättyisi uusien sotien puhkeamisesta. Omassa elämässäni kiire varmasti tulee jatkumaan, samoin epävarmuus omista kyvyistä. Toisaalta tulen varmasti oppimaan taas uutta ja jotenkin pysymään kovaa vauhtia eteenpäin rullaavan nauhan vauhdissa. Tulen täyttämään 30. Menen naimisiin. Matkustan jonnekin. Valvon kesäöitä. Ostan ihan liikaa vaatteita. Poden huonoa omatuntoa lukemattomista asioista. Valmistun. Pyöräilen. Menen Worldconiin. Toivon löytäväni aktiivisemman otteen valokuvaukseen ja sen kehittämiseen. Yritän parhaani mukaan nauttia kaikista niistä hyvistä ja ihanista hetkistä, joita elämä antaa.

20.12.2016

Uusi koti: Ennen & Jälkeen

home sweet home-6

Olemme tätä nykyä asunnonomistajia, eli pankille ihan sikana velkaa. Keskustakommuunissa asumisen jälkeen sitä voisi ajatella, että siirtyminen takaisin Hervantaan tarkoittaisi jonkinlaisen rauhaisaa kaksineloa tai vastaavaa, mutta kommuuni on jatkanut eloaan asukkien tullen ja mennen kaveriporukasta. Tuttujen kanssa on vaivatonta, ja vaihtelevat elämäntilanteet on kaikille helpompia seilata läpi, kun on aina jokin paikka, mihin palata tarpeen tullen.

Kämpässä, jonka ostimme, oli aikamoinen "before"-tilanne päällä. Muutoin vallan hyväkuntoinen asunto oli tapetoitu jokainen huone erilaisella tapetilla. Varsinkin olohuone ja suurin makkareista olivat vain jotain ihan käsittämätöntä sekameteliä. Makkari oli kuin putka tummine tiiliseinäjäljitelmineen. Olohuoneessa oli kahta täysin erilaista tehostetapettia. Asuntonäytössä yritimme kuitenkin kuvitella kaiken tilalle valkoista. Mielikuva miellytti. Lopulta teimmekin aika nopeita ratkaisuja. Muuttopäivänä jo alettiin maalata seiniä uuteen uskoon (onneksi tapetit olivat jotakin hyvin muovista materiaalia, päälle maalaaminen onnistui ongelmitta).

Kun vielä makkarin kaapit ja vaatekomeron hyllyt pääsivät vaihtoon, alkoi ihan uudenlainen fiilis kummuta lukaalista. Satunnaisia sisustushankintoja on tullut pitkin vuotta tehtyä, lähtien kunnollisesta mediahyllystä uuteen sänkyyn ja Marimekon tekstiileihin. Sohvanpäällisetkin menivät vaihtoon ja tilalle tuli syvän tummansininen ilme. Seiniä koristavat suurimmaksi osaksi omat potretit Ausseista.

Olkkari ennen
1
(Kesken muuton)
omakoti-2
Olkkari maalauksen jälkeen
11
Olkkari sisustusvimman jälkeen
home sweet home-1
omakoti-10
home sweet home-2-2


Ruokanurkkaus ennen
4
Ruokanurkkaus jälkeen
2016-06-18 11.17.57 1
 home sweet home-5

Makkari ennen
At the crane Makkari jälkeen At the crane home sweet home-1-3 home sweet home-3  
 
 
Partsi (kesällä lempipaikkani - tunnetaan myös tämän talouden pyörävarastona) partsilla

Kyllä tässä nyt kelpaa. Parannuskohteita kuitenkin on edelleen - toinen vessoista kaipaisi vähän faceliftiä (toinen vessa löytyy kätevästi saunan ja kylppärin yhteydestä), eteisen muinaiset peilikaapit ovat ahtaat ja vähän miten sattuu paikoillaan, myös pikkumakkarien kaapit voisi uusia, ja jos oikein jaksaisi alkaa laittamaan, lattialaminaatin voisi vaihtaa vähän freessimpään sävyyn ja keittiönkaapit pistää samoin vaihtoon. Siinä kohtaa sitten varmaan on taas löytynyt myös uusia sisustusinnostuksia.

Vähän vaivaa edelleen se, että vaikka paikka on oma, täynnä omia, itse ja yhdessä valittuja tavaroita, se ei täysin näytä tai tunnu vieläkään omalta. Olen tyytyväinen moniin yksityiskohtiin, mutta kokonaisuus hakee vielä muotoaan. Noh, onhan tätä loppuelämä aikaa säätää. Parempi muistaa, mistä on lähdetty, ja kuinka pitkälle on tultu, ja olla onnellinen, ettei joudu nukkumaan putkassa. ;) Kaiken lisäksi lukaalimme mahdollistaa sen, että voimme asua ystäviemme kanssa - mikäs sen parempaa?

18.12.2016

Brisbanesta Gold Coastille, osa 3

Kylmyyden keskeltä on aina yhtä kaihoisaa katsella kuvia matkoilta ja muistella aurinkoa. Niin myös nyt katsellessani kuvia viime talven pyrähdyksestämme Australiaan, Brisbaneen ja Gold Coastille. Loputon hiekkaranta, voimakkaana pauhaavat aallot, korkealle rannan tuntumasta kohoavat pilvenpiirtäjät... Ja aurinko, jonka paahteen viilentää vain rannalla koettava merituuli. Maisemat päivästä iltaan kuin maalauksia. Sillä rannalla olisin voinut viettää jokaisen iltani, vain katsellen ja hämmästellen värien harmoniaa.

Minulta kysytään melkein joka kerta Australiasta puhuessani, että mahdoinko opetella surffaamaan. Voin sanoa, että kun kerran käy uimassa kahlaamassa ja tajuaa aaltojen voiman, miettii asiaa vakavasti kaksi kertaa. Rantaveden ylettyessä polveen seuraava aalto voikin nousta kaulaan asti. Takaisin mereen vetäytyvä aalto on viedä jalat alta ja koko tytön mukanaan. Rakastan vettä, rantoja ja meren katselua, mutta vesieläimeksi minusta ei olisi. Olen se tarkkailija, joka dokumentoi simpukankuoria ja työntää varpaat kosteaan hiekkaan, mutta pitäytyy turvallisen välimatkan päässä itseäänkin käsittämättömämmistä voimista.

Otin aika monta kuvaa. Osa otoksista päätyi printin kautta kehyksiin koristamaan uutta kotiamme. Kiitos taas Nooralle ja AJK:lle matkaseurasta. Tyyppien reissaamista (silloin, kun eivät asu meillä matkalaukkuineen) voi seurata heidän blogistaan Suuri seikkailu.

perfect paradise-31 perfect paradise-33 perfect paradise-26 perfect paradise-56 perfect paradise-64 perfect paradise-91 perfect paradise-69 perfect paradise-17 perfect paradise-105 perfect paradise-111 perfect paradise-120 perfect paradise-130 perfect paradise-114 perfect paradise-136

14.5.2016

Brisbane, osa 2

Heissan!

Edellisestä Aussi-postauksesta on jo vierähtänyt hetki, mutta haluan edelleen jakaa kanssanne nämä ihanat maisemat ja uskomattomat kokemukset.

Eräs päivä lähdimme Ollin kanssa kahdestaan katsomaan erästä paikallista nähtävyyttä, näköalapaikkaa Mount Cooth-than huipulla. 

last days in brisbane-4 last days in brisbane-3last days in brisbane-9

Pääsimme paikalle bussilla juuri parhaiksi todistamaan, kuinka saderintama antoi kaiken vetensä kaupungin keskustan yllä. Rintaman siirtyessä vuoren ylle ostimme kahvilasta ylihinnoitellut (ja sisällöltään aika köyhät) avokadoleivät ja jäimme odottelemaan auringon palaamista. Onneksi sateet eivät kestä Brisbanessa kovin kauaa kesäaikana, joten varsin nopeasti pääsimme taas ihmettelemään maisemia. Aika pian vuorenhuippu oli kuitenkin nähty ja seuraavaan bussiin takaisin kaupunkiin vielä tovi. Mitä tehdä?

last days in brisbane-12

No kas, bongasimme metsään rinnettä alas vievän polun, ja ajattelimme päätyvämme samalle tielle, jota bussimme tulee ajamaan. Tapetaan hieman aikaa tutustumalla australialaiseen luontoon ja talsitaan polku alas, hypätään sitten sieltä bussin kyytiin. Mielessä hieman kävivät uhkaavat ajatukset metsässä vaanivista käärmeistä, hämähäkeistä ja muista tappavista asioista, mutta kun huomasimme edeltämme lähteneet mummot iloisesti käyskentelemässä polkua alas, ajattelimme, ettei tämä nyt voi kovin paha juttu olla. Ainoa bongaamamme eläin matkalla olikin itse asiassa kuollut ja kuivunut sammakko, mutta onnistuin silti kiljaisemaan sen osuessa melkein jalkani alle.

Hämmentävämpää polussa oli kuitenkin se, että se kulki rinnan maastopyöräreitin kanssa, ja muutamassa risteyskohdassa olimme hieman hämillämme, sillä näytti siltä, kuin joku olisi vaihtanut kävelyreitin ja pyöräreitin kyltit päikseen. Lisäksi edellämme käyskennelleet mummot olivat kadonneet johonkin. Vaikkemme olleet nähneet yhtäkään maastopyöräilijää (jotkut sen sijaan kyllä vetivät maantiepyörällä asfalttitietä vuorta ylös, puuuuuh...), lievästi pelotti, että joku vielä tulee niskaan, jos erehtyy väärälle polulle.

last days in brisbane-11 "Pyöräreitti"
 
last days in brisbane-10
"Kävelyreitti"

Selvisimme lopulta yhtenä kappaleena vuoren juurelle, mutta sitten pitikin etsiä tie. Vuorta ympäröi sekalainen lähiö omakotitaloja, ja bongasimme lähinnä syvemmälle lähiöihin vieviä pihateitä polun varrelta. Alkoi käydä ilmi, ettemme löytäisi bussipysäkkiämme ihan niin yksinkertaisesti, kuin olimme (=Olli) ajatelleet. Lisäksi oli keskipäivä, yli kolmenkymmenen asteen helle ja meillä oli molemmilla vain pienet vesipullot mukana. Vuoren kiipeäminen alas on yllättävän hikistä. Olipahan fiksu idea, tuumasimme. Semisti hukassa, väsyneenä ja janoisena, vain köyhän avokadoleivän voimin liikkeellä ilman evästä, ei busseja lähimailla, cityyn parikymmentä kilometriä.

last days in brisbane-13

Pienen kriiseilyn jälkeen hahmotimme kartasta sijaintimme ja löysimme suurelle tielle, jonka varrella tosin ei kulkenut yksikään bussi. Joten eikun jalat taas alle ja suunnistamaan cityä päin. Onneksi muutaman kilsan päässä jo häämötti toinen paikallinen nähtävyys, nimittäin OSTARI. Ostari tarkoittaa kaljaa ja ruokaa, ja kyllä, myös julkista liikennettä. We're saved! Ellemme sitten talsiessamme päätyisi kenguruiden nyrkkisäkeiksi...

last days in brisbane-14

Päivä päättyi lopulta ihan mukavasti, ostarilta sai olutta (ja vettä) ja ruokatilannekin tuli korjattua. Loppuilta otettiin iisisti.

Alue, jolla majoituimme AirBnB:ssä oli aika mäkistä maastoa, ja turistille tuli aikamoinen hiki vain mäkiä edes takaisin kiivetessä parin kilometrin matkaa ydinkeskustaan. Mutta mäet eivät näyttäneet pidättelevän tippaakaan paikallisisa pyöräilijöitä, jotka painoivat helteessä menemään. Nostan hattua (tai kypärää). Tätäkin kuitenkin oppi katsomaan uudelta kannalta sen jälkeen, kun oli bongannut niitä vuorta ylös polkevia superihmisiä...

third day at brisbane-8

Mukavaa viikonloppua!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...