Sisältöyhteistyö / Collaboration: Spartoo.
Möhkäleiset Birkenstock-sandaalit ovat ehdottomasti tämän sesongin SE-juttu, ja parhaimmillaan ne ovat löysien (mutta ei missään nimessä lökäpöksyjen) ja siistien, rennolla tavalla huoliteltujen asujen parina. Itse yhdistin tässä Zarasta löydetyt, mitä täydellisimmät rennot housut vastaavaan college-materiaalist tehtyyn jakkuun, jonka löysin pari vuotta sitten likkojen Lontoo-pyrähdykseltä. Kokonaisvaikutelmasta tulee juuri sopivan rento, mutta sillä tavalla ryhdikäs, ettei näytä siltä kuin olisi juuri tulossa mönkimästä puutarhastansa. Muotimaailman oikut arvaten, sekin look tulee lopulta kyllä trendipakkomielteiden kohteeksi. Vaan nyt kesällä 2013 joko rakastamme tai vihaamme Phoebe Philon rakentamaa kenkäestetiikkaa.
Musta onkin jotenkin erityisjännä, miten voimakkaita tuntemuksia blogimaailmassa näistä on kehkeytynyt. Eikö joka sesongilla ole asioita, jotka aina yhtä miellyttävät ja toista kammottavat? (Okei, Philon tulkintaan kuului myös kirkkaanväristä karvaa, mistä nyt en itsekään niin diggaa, mutta sen ansiosta ihan karvattomatkin Birkenstockit ovat saaneet nostetta.) Tämän villityksen kohdalla kuitenkin vastustavimmat äänet pahimmillaan leimaavat miellyttävistä jalkineista pitävät jotenkin omaan ajatteluunsa kykenemättömiksi fashion victimseiksi, koska hei, totta kai ja kyseenalaistamatta kyseiset kengät ovat kaikkien mielestä rumat. Aivan kuin rumuus olisi objektiivista ja lukkoonlyötyä.
Olen itse kuitenkin huomannut, että jotkin asiat, joita on aiemmin pitänyt joko kauniina tai rumana, saattavatkin ajan ja elämänkokemuksen myötä kääntyä päälaelleen. Maku voi muuttua. Asioihin voi tottua, asioihin voi oppia. Sitä paitsi, vaikka kulttuuri nyt ehdottaakin tiettyjä asioita pidettävän kauniimpana kuin toisia, kulttuurikin muuttuu, ja kauneuspreferenssit samoin. Kuitenkin myös kulttuurin vaikutuspiirin sisällä meillä on kaikilla omia makujamme ja henkilökohtaisia näkemyksiämme siitä, mikä on tai mikä ei ole kaunista. Niinpä mietinkin joitakin avautumisia ja kommentteja lukiessani, että millähän auktoriteetilla arvon bloggaaja se-ja-se kulloinkin julistaa omaa makuaan siksi ainoaksi oikeaksi ja suurinpiirtein kyseenalaistaa erilaisen maun omaavien älykkyyden. Samaan aikaan hykertelen myös vähän tietäessäni, että pystyn siis toisin sanoen suorastaan ärsyttämään jotakin näin paljon! Pelkillä kengillä! It really is all about shoes.
Sitten on tietysti sekin puoli, että mitäs sitten, vaikka jokin asia olisikin ruma: eikö ruma ole koskaan mahdollinen valinta? Entäs, jos joku haluaisikin tarkoituksellisesti pukeutua rumasti, näyttää rumalta tai hyödyntää rumia asioita tyylissään – miksi ensimmäinen reaktiomme on paheksua sellaista? Eikö pitäisi vilpittömästi onnitella sellaista ihmistä onnistuneesta itseilmaisusta? Rumuuteen on jotenkin kytketty niin vahvasti negatiivisia latauksia, että sitä ei juuri edes ajatella minään muuna kuin välteltävänä piirteenä. Ja kuitenkin rumuudessa on kyse myös jonkinlaisesta vastavoimasta sille, mitä pidetään kauniina. Rumuutta vältellään, rumuutta pidetään pahana, rumuutta pidetään suorastaan jonkinlaisena epäonnistumisena. Toisaalta ajatellaan, että jos jokin on pahaa, se on myös rumaa. Kuten tuossa yllä kuvailin, ruma kenkävalinta voisi ollakin siis esimerkiksi tietoinen pyrkimys provota. ;) Tai sitten vain pyrkimys saada muut huomaamaan, että kauneus ja rumuus ovat liikkeessä.
Hoh, tulipa tästä nyt manifesti rumuudelle. Tosiaan, vaikka nyt en itse pidä Birkenstockeja suorastaan kauniina, en nyt ajattele niitä niin ruminakaan, enkä nyt ole niin älyttömän kiinnostunut muiden mielipiteistä, että haluaisin ensisijaisesti provota muita (no hups nyt lipsahti provo, ehkä välillä sittenkin), vaikka toki otan sen plussana, jos näin käy. Pidän kuitenkin nimenomaan siitä, miten Birkenstockien uusi konteksti – kenkien tuominen puutarhoista ja toimistoista viileän ja eliitinhajuisen muotiväen keskelle – saa näkemään ne aivan uudella tavalla. Se on se, mikä mua tässä trendissä puhuttelee. Yritän ylipäätään aina elämässäni ajatella asioita eri näkökulmista, omaksua uusia, ymmärtää niitäkin, joista en ole samaa mieltä, nähdä vanhoja ja vakiintuneita kytköksiä asioiden välillä ja rakentaa uusia. Maailma on liikkeessä, ei lukkoon lyöty tai kivitauluun hakattu. Se on ihan mieletön mahdollisuus.
Pukeutumisella voi myös ilmaista näitä kiinnostuksiaan, ja vaikka minunkin vaatteistani voi ehkä päätellä jotain persoonastani, nautin kuitenkin joka kerta, kun joku yllättyy siitä, miten heidän ulkoisesta olemuksestani tekemänsä johtopäätökset eivät olekaan yhteneväisiä muiden mielipiteideni kanssa. Olen siis osoittanut kyseiselle ihmiselle, ettei loppujen lopuksi kannata päätellä liikaa ihmisen ulkokuoresta tutustumatta tähän.
Jakku ja housut / Blazer and pants: Zara | T-paita / T-shirt: Weekday | Laukku / Bag: Proenza Schouler | Sandaalit / Sandals: Birkenstock (via Spartoo) | Kello / Watch: Michael Kors
Long story short: I'm suprised how the new Birkenstock trend thanks to Phoebe Philo has taken off and gotten such a strong and divided welcoming. I'm suprised because every season there are plenty of trends and items we all either like or dislike, but this time it's people debating whether or not this is just absurd and ridiculous. Some bloggers have even suggested that people who take up the trend or somehow unable to think for themselves and hence fashion victims. I strongly object: ugliness isn't something carved in stone but rather subjective, and an ugly piece can also be a statement. It can be a statement of objection to the standards of beauty, or it can be a provocation. Either way, I think it's pointless to try to elevate your own taste above others'. Let's just enjoy the ride!
Aurinkoista tiistaita teille kaikille !
Have a great day everyone!
